maanantai 4. toukokuuta 2015

Osa 60 Shanian suuri salaisuus (Alkuperäinen julkaisupäivä 2.2.2014)

Tammikuun lopussa Lahden Restaurant Adassa järjestetään keikka All Night Long Jams. Glamour Bonsais on yksi illan esiintyjistä ja suunnitelmissa on soittaa odotettu yhteiskeikka Elliot Cranen kanssa. Elliot esiintyy tapahtumassa myös oman bändinsä kanssa.


Shania kohtaa idolinsa Mikki Tikin mennessään backstagelle. Komistus on tapahtumassa mainostamassa Seinäjoen muotinäytöstä. Näytökseen tulee Jennijeen Ompelimon tuotteita ja Kissalaakson mallitoimiston väkeä. Mikki Tikin mukana ovat itse Jenni Jee sekä työntekijöitä mallitoimistosta.


Joukko muusikoita on kokoontunut backstagelle. Mukaan lähtenyt Aida lirkuttelee tapansa mukaan miehille, kun Shania astelee ovesta sisään.

Elliotin bändi istuskelee sohvalla ja Shania menee kysymään viulua lainaan. Shanian oma viulu katkesi kesken keikan viime kesänä. Nichelle astuu ovesta.

Nichelle: Shania hei, odota! Onko minulla tukka hyvin?

Elliotin basisti Ben on tuonut sovitusti Shaniaa varten viulun.

Ben: So, this is the violin we promised to bring you. It’s from Elliot’s record company Woodstory Records. They’re one of the sponsors for this event. I hope this is the right size for you.
Shania: Oh, it’s perfect! Thank you very much!

Elliot: I’m real sorry about what happened to your violin, Shania. And more so that we had to cancel our last performance together ‘cause of it. And Nichelle got sick, right? She seems fine now, so I hope there ain’t gonna be nothing else to stop us this time.
Shania: Let’s hope so...
Ben: Are you gonna get a new violin at some point? Or are you just doing modeling jobs for now and having the band on hold?
Shania: I’m not sure yet. I would like to play gigs more often.

Ravintolan puolella Mikki Tikki ja Jenni Jee sopivat mainonnasta baarinpitäjän kanssa.

Mikki Tikki: Tämä on siis ok?
Baarinpitäjä: Kyllä se sopii. Onko teillä jotain seinälle laitettavia julisteitakin?
Jenni Jee: Ei, haluamme jakaa vaan flyereita.

Shania ei uskalla mennä juttelemaan Mikki Tikille yksin, joten hän on pyytänyt Dakotan mukaan. Shanian harmiksi herra Tikillä onkin jo seuraa.

Shania: Kuka tuo nainen on?
Dakota: Taitaa olla yksi illan artisteista, luultavasti se Tatlana.

Tatlana: Oh my... Mikki Tikki! I’m your biggest fan, Tatlana. You must have heard about me?
Mikki Tikki: Well, at least I have now...
Tatlana: I brought you champagne – very expensive of course – so we can get to know each other better.

Jennijeen Ompelimon Salli ja mallitoimiston työntekijät huomaavat Mikki Tikin ympärillä hyörivät naiset.

Mallitoimiston nainen: Tsihih! Yksi nainen ei uskalla mennä edes lähelle ja toinen käy ihan päälle!

Illan ensimmäinen artisti Sirene Blue Battler aloittaa.

Shania tuijottaa ärsyyntyneenä Tatlanaa, joka on edennyt jo Mikki Tikin syliin!

Jos Mikki Tikillä on vientiä, saa myös Jenni Jee ihailua osakseen. Anjalalaiset komistukset Dave Harley ja Billy Krueger taistelevat naisen huomiosta.

Mainostuspuuhissa olevia tyttöjä tilanne huvittaa.

Mallitoimiston nainen: Saas nähdä miten ilta päättyy, kun meininki on jo nyt tällaista!
Salli: Keskitytään me nyt jakamaan nämä flyerit. Kesäunelmaa-muotinäytös on jo vajaan kuukauden päästä!

Backstagella Aida on iskenyt silmänsä Vic Milovin rumpaliin Booneen ja kitaristiin Gunnariin.

Boone: Ooh! Are you from Glamour Bonsais? I wonder if we might get to play with you, too...
Aida: Unfortunately I am not, they are my good friends.
Gunnar: Boone, you've got a girlfriend! But I don't.
Nichelle: Aida hei, oletko nähnyt Shaniaa tai Dakotaa? Meidän pitäisi katsoa Elliotin kanssa settilistaa ja...
Aida: Älä keskeytä! Yritän iskeä tässä miehiä!

Aidan ei tarvi kauaa lirkutella, kun Gunnar on myytyä miestä.

Gunnar: I'm Gunnar. Would you like to go over there with me?

Shanian tuore poikaystävä Ryan on lähtenyt myös mukaan keikalle.

Ryan: Oletpa sinä hyvännäköinen! Kai tulet meille yöksi tänään?
Shania: Öh, niin...
Ryan: En suoraan sanottuna malta odottaa ensimmäistä yhteistä yötämme!

Tietysti myös siskopuoli Caitlin on mukana reissussa. Hän saapastelee backstagelle tyttärensä Katjan kanssa.

Caitlin: Huruluiksis ok samma på ingliss!

Shania ja Nichelle käyvät soitettavia biisejä läpi Elliotin bändin kanssa Vicin istuutuessa heidän seuraansa.

Ben: It’s fine with us that you girls perform first with Elliot, and he can continue with us for a bit afterwards.
Delbert: Yep.
Nichelle: Oh, I can’t wait!
Elliot: What are we gonna play, though? I thought that since I’m gonna sing my own songs with my band later, I should let you pick the songs for our joined performance... I know most of them, after all. And I haven’t really written anything that’s suitable for a violin...
Nichelle: How about ”Elämää suurempi show” and ”Vutton”? Are you familiar with these songs? Or maybe ”In habitants of the North Pole”?
Shania: Let’s start with it!

Aida on siirtynyt juttelemaan Gunnarin kanssa kahdestaan.

Samaan aikaan ravintolan puolella esiintyy lahtelainen bändi Barbie & The Rockstars.

Backstagella Shania on selvästikin ahdistunut poikaystävänsä lähentelystä.

Ryan: Voin toki tulla teillekin yöksi, ihan kummin vaan?
Shania: Öh, no katsotaan sitä sitten keikan jälkeen...

Nichelle on pannut merkille ystävänsä ahdingon ja yrittää pelastaa Shanian tilanteesta.

Nichelle: Shania hei, meidän pitää mennä käymään tuolla ravintolan puolella, muistin yhden jutun...
Vic Milov: This is not any kindergarten...

On Vic Milovin bändin vuoro ja Aida kiljuu kannustushuutoja Gunnarille eturivistä.


Vic Milov laulaa:

But you know there's a skyful of flowers
 And I don't need you to make a fool of me
Don't need such cowards
You could never make up your mind
So I'm saying 'good riddance, goodbye' '
Cause there's a skyful of flowers
And I've always got someone new at sight


Seuraavana on Glamour Bonsaisin ja Elliotin vuoro. Shaniaa hermostuttaa ja hän käy pikaisesti hakemassa baarista cokiksen.

Glamour Bonsaisin ja Elliot Cranen odotettu yhteiskeikka toteutuu vihdoin viimein. Elliot laulaa Glamour Bonsaisin biisiä:

Everlasting winter nights, have infected me. A long time no summer, it’s so far away

In habitants of the North Pole, it’s proud to wear your crown of sadness

Onnistuneen keikan päätteeksi backstagella otetaan vielä yhteiskuva Glamour Bonsaisista yhdessä Elliotin kanssa. Nichelle kummastelee Shanian kädessä olevaa mikrofonia.

Nichelle: Shania, miksi sinulla on tuo mikki mukanasi?
Shania: Tämä on kuulemma rikki ja menossa roskiin, otin tämän muistoksi onnistuneesta illasta.

On illan pääesiintyjän Elliot Cranen vuoro kiivetä lavalle.

I'm a rollin' stone all alone and lost For a life of sin I have paid the cost

When I walk by all the people say Just another guy on the lost highway

Viimeisenä laulaa Tatlana ja tanssilattia täyttyy hilpeistä bailaajista. Mukana menossa on muun muassa Tokkiksen tyttöjä sekä Adalian Roberta ja Jiamei.

All my friends tell me I don't always need a comb
I'm lying in the hair salon chair, singing your song
Ahhh, that's how you sang it
Loving my locks forever, can't be wrong
Even though you're not here, I use a comb
Ahhh, that's how we played it


Backstagella Nichelle tivaa Shanialta syytä tämän kylmäkiskoisuuteen Ryania kohtaan.

Nichelle: Äläkä väitä, olen kyllä huomannut!
Shania: Mitä sinä muka olet huomannut?
Nichelle: No että yrität vältellä sänkypuuhia hänen kanssaan. Luuletko etten tajua, mistä on kyse! Anoreksiasi on uusiutunut!

Tanssilattialla Mikki Tikki käy käsiksi Barbie & The Rockstarsin taustalaulajaan.

Mikki Tikki: Miten sinulla voi olla sama takki kuin minulla?! Tämähän on uniikki!

Backstagella ystävysten kinastelu jatkuu.

Shania: Ei minulla ole enää mitään syömishäiriötä! Luulet omiasi!
Nichelle: Kai minä nyt sinut tunnen, voit kertoa minulle totuuden. Häpeät vartaloasi ja välttelet siksi seksiä Ryanin kanssa.

Shanian pitelemä mikrofoni ei suinkaan ole rikki ja tuskastunut neito painaa sen vahingossa päälle.

Mikki Tikki tempaisee juuri taustalaulajan kanveesiin, kun ravintolan kaiuttimista kantautuu itkuisen Shanian ääni kaikkien korviin.

"Ei minulla mikään anoreksia ole, olen NEITSYT!"

Nichelle ei ensin saa sanaa suustaan järkytykseltä.

Nichelle: Mi... mi... mitä?!
Shania: Siinäs kuulit, olen neitsyt. En ole koskaan harrastanut seksiä ja nyt se on edessä Ryanin kanssa. Minua pelottaa.
Nichelle: JESKAMANDEER! Mutta onhan sinulla ollut useita poikaystäviä! Etkö siis koskaan ole...
Shania: En. Logankin petti minua koska ei jaksanut odottaa. Hän luuli että pihtailin piruuttani.

Ravintolan puolella koko kansa kuuntelee Shanian vuodatusta kaiuttimista ja kannustaa Mikki Tikkiä tappelussa. Juuri kun Mikki vetelee taustalaulajaa turpaan, kuuluu lavalta Tatlanan kirkaisu.
 
IIIIIK!!!

Parrusen Pertti on livahtanut lähentelemään laulajaa!

Pertti: Tuitui! Haluaakos neiti tunnustella minun mikrofoniani?
Tatlana: F*ck you, perv!

Kaaoksesta autuaan tietämättömiä ovat Gunnar ja Aida. He näkevät vain toisensa.

To be continued...
 
Tarinassa mukana: Auroran keikkamainos, Flightin In Habitants of the North Pole
Adalian Barbie & The Rockstars, Roberta, Jiamei ja ravintolakalusteet
Auroran Elliot, Ben, Delbert, Boone, Gunnar, Victoria, Tatlana, Sybil ja Sara Von Weiss + instrumentit ja keikkakamat
Jennijeen Ompelimo, Mikki Tikki, Jenni Jee ja Kissalaakson mallitoimiston väki
Vivin Dave Harley ja Billy Krueger
Millin Sirene Blue Battler
Tokkiksen baarinpitäjä ja bilettäjät 

Suuret kiitokset Adalialle miitistä ja kaikille miitissä olleille loistavasta seurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti