maanantai 4. toukokuuta 2015

Osa 61 Onnistuu se ostarillakin (Alkuperäinen julkaisupäivä 26.2.2014)

On 26. helmikuuta ja Katjan 1-vuotissynttärit. Nichelle on täyttänyt kuun alussa 23, mutta Shanialla on edelleen lahja ostamatta. Lahden keikasta asti Shania on vältellyt liikkumista ihmisten ilmoilla, sillä neitsyyden paljastuminen nolottaa ja kaupungissa huhut liikkuvat nopeasti.

Nyt Shania on uskaltautunut ulos ja pyytänyt Nichellen paikalliseen ostoskeskukseen Barbie Boulevard Centeriin. Valitkoon Nichelle itse mieleisensä synttärilahjan. Mukaan on kutsuttu luonnollisesti miestennielijä Aida, viimeisillään raskaana oleva Caitlin sekä pikku päivänsankari. Shania odottaa tyttöjä ostarin sisällä.

Dramaattisen malli Isabella Westerholm astelee nokkavana Shanian luo ystävänsä kanssa.

Isabella: Kas, Neitsyt Mariahan se siinä!

Shania: Sinä se olet aina yhtä ilkeä!
Isabella: Tämähän on kuumin juoru pitkiin aikoihin! Kuulin asiasta Kissalaakson mallitoimiston tytöiltä.
Shania: Ainakaan en ole lutka, kuten eräät...
 
Mielensä pahoittanut Shania huojentuu nähdessään Caitlinin tulevan.

Shania: Caitlin! Ihanaa että tulit jo, en kestä näitä juoruämmiä!
Caitlin: Huruluiksis vaan! Meitsi otti päivänsankarin messii!
Shania: Oi, hyvää 1-vuotissynttäriä Katja!

Caitlin: Isabellako sua kiusas? No ainahan se on yhtä ääshoul. Täytyy kyl sanoo, et siel keikal meitsi ekaa kertaa häpes sua, eikä vastoinpäin. Vai onks se päinvastoin?
Shania: Kunpa koko juttu jo unohdettaisiin!

Caitlin: Meitsil on muuten huikeit uutisii! Jaakko saattaa kuiteski olla näiden tulevien beibien faija! Kato meitsin laskettu aika oli 19.2 ja sehän oli jo viime viikol! Eli ei nää vissiin saaneetkaan alkuaan sillon 29.5 ku Jaakkima pani meitsii.
Shania: Herranjestas! Ja mitä ihmettä sinä ostarilla teet, jos synnytys on jo myöhässä?

Caitlin: No ei se oo saletti vielä. Joko beibit on pantu alulle muutamaa päivää myöhemmin tai sit meitsi tosiaan on myöhäs.
Shania: Lupaathan lähteä heti sairaalaan, jos supistukset alkavat? Onpa muuten ihana juhla-asu Dolldexilla!
Caitlin: No on meitsii supistellu koko aamun!

Shania on vältellyt myös poikaystäväänsä keikasta lähtien. Hän säikähtää, kun Ryan seisookin yhtäkkiä hänen vieressään.

Ryan: Shania! Miksi et vastaa puhelimeen? Olen yrittänyt soittaa viikkotolkulla!
Shania: Öh... Ryan, hei! Mitä sinä täällä teet?
Ryan: Tulin ostamaan farkkuja Dresskennin alesta ja hyvä niin, koska löysin sinut!

Ryan: Olet selityksen velkaa! Katosit keikan jälkeen jonnekin ja sitten sinua ei saa kiinni viikkoihin. Luulin jo, että sinulle oli tapahtunut jotain!
Shania: No kun minä... Kun siellä keikalla minä puhuin Nichellelle ja kaikki kuulivat...
Ryan: Senkö takia olet piilotellut? Miksi ihmeessä?

Shania: No et kai sinä enää halua nähdä minua, minähän olen...
Ryan: Niin? Olet neitsyt, mitä sitten? Et kai tosissasi luullut että jättäisin sinut? Sehän oli pelkästään positiivinen uutinen!
Shania: Öh... Ihanko totta? Mutta luulin että...
Ryan: Voi Shania-rakas, sehän on miehelle kunnia-asia, jos saa olla rakkaansa ensimmäinen!

Shania piristyy huomattavasti kuulleessaan, ettei neitsyys ole ongelma Ryanille. Nichelle ja Aida ovat tulleet ostarille ja Shania ja Caitlin tapaavat heidät pikaruokalassa.

Shania: Tervehdys! Meillä on taas Ryanin kanssa asiat hyvin!
Nichelle: Ihana kuulla!
Aida: Oli ihan pakko tulla ensimmäiseksi BBB:een, ihan tajuton nälkä!

Tytöt tilaavat ruokaa Barbie Burger&Barbequessa.

Nichelle: Ottaisin yhden pikkunieleksen, kiitos.
Myyjä Minna: Haluatteko isommat ranskalaiset ja juoman?
Nichelle: Ei kiitos, tavalliset riittävät.
.

Shania: Hmm... Minä taidan ottaa pelkän BBB-hampurilaisen.
Myyjä Minna: Se olisi 4,95.
Nichelle: Shania, otan sinullekin paperia.

Aida: Minulle pizza-slice ja cokis, kiitos.
Caitlin: Meitsi ottaa ehkä hodarin...

Seurue etsii pöydät ja ryhtyy syömään.

Nichelle: Minne me mennään seuraavaksi?
Shania: Ainakin Stockalla voisi käydä. Ja Dolldexin näyteikkunassa oli upea pinkki mekko!

Aida: Itsellesikö ajattelit katsella mekkoja? Luulin että olet ostamassa Nichellelle myöhästynyttä synttärilahjaa!
Shania: No niin olenkin! Saa kai sitä samalla katsoa muutakin?

Aida: Mitenkäs tämä toinen päivänsankari? Juhlitaanko me samalla Katjan synttäreitä?
Caitlin: No me syötiin jo himas kakkuu, jonka anoppi teki. Meitsi kelas ostaa Katjalle lahjan täält ostarilt. No ny meitsi sotki sinappii kuteisiin!

Ruokailun jälkeen tytöt lähtevät kiertelemään kauppoja. Anttilan alennusmyynnissä on niin kova vilinä, että tytöt kiertävät kaupan kaukaa.

Barbie Boulevard Centerin pohjoispäässä sijaitsee supermarketti Dol-Mart, jonka ylimmissä kerroksissa on Stockmann.

Shania ja Nichelle ryntäävät vaateosastolle, kun taas Caitlin ja Aida aloittavat lastenosastolta.

Caitlin: Pitäskö meitsin ostaa Katjalle jotain kledjui?
Aida: Ääh, osta joku lelu! Minä taidan ostaa hänelle tämän pupun lahjaksi.

Hetken kuluttua tytöt kohtaavat vaateosastolla.

Aida: Minä tarvisin uuden mekon, tuossa rekissä on talven uutuuksia.
Nichelle: Shania, minkä hintaista vaatetta voin katsoa?

Aida: Liian pitkiä kaikki, helman pitää olla lyhyt!
Nichelle: Ostaisit kerrankin pitkän hameen!

Shania: Sovitan pikaisesti näitä pinkkejä kenkiä.
Nichelle: Voidaanko sen jälkeen katsella minulle?

Nichelle: Sinä sitten otit ne kengät? Minä en tarvitse kenkiä, mutta ehkäpä uusi laukku!
Shania: Sehän onkin mainio synttärilahja, uusi merkkilaukku!

Nichelle: Tämä on kiva ja alennuksessa.
Shania: No ei 40 euron laukku ole mikään synttärilahja, haluan ostaa sinulle jotain vähän arvokkaampaa.
Nichelle: Kyllä se minulle sopii! Maksan tämän laukun sitten itse.

Aida: Nichelle hei, nämä hopeiset avokkaat sopisivat sinulle.

Shania: Ei Nichelle halunnut kenkiä. Tulkaa tänne ylös, tuolla perällä on juhlamekko joka näyttää ihan Nichelleltä.

Shania: Nichelle! Tule tänne! Löysin sinulle upean mekon! Jospa samalla katselen itselleni paitaa...
 
Shania: Oi miten ihastuttava tuo glittertoppi!
 
Nichelle menee yläkertaan.

Shania: Katso nyt tätä mekkoa, sopisi sinulle täydellisesti!
Nichelle: Niin mutta... Siis onhan se hieno, mutta onko mitään juhlia tulossa lähiaikoina?
Shania: On tai ei, voihan sen ostaa varuiksi!

Nichelle: En minä kuitenkaan mekkoa, ehkä joku hattu? Nyt minä keksin! Olen monta kertaa miettinyt, että pitäisi ostaa uusia koruja!
Shania: No ei niitä Stockalta kannata ostaa, mennäänkö koruliikkeeseen? Eikös Safiiriset ole tuolla Anttilan vieressä?

Caitlin yrittää huutaa Shanialle ja Nichellelle.

Caitlin: Hei venatkaa! Minne te meette?

Nichelle: Mitä sinä huudat, Caitlin? En kuule!
Caitlin: Meitsin lapsivesi meni!
Nichelle: Täh? En kuule mitä sanot! Me käymme pikaisesti Safiirisilla, nähdään sitten!

Aida: Ei mitään hätää Caitlin, pyydän myyjää soittamaan ambulanssin.
Caitlin: Meitsi pökrää kohta! Ai hitto ku sattuu selkään!

Nichelle ja Shania rientävät huolettomina koruliikkeeseen tajuamatta Caitlinin tilannetta.

Shania: Yritä nyt löytää joku koru, minä maksan.
Nichelle: Ooh, täällä on vaikka mitä ihanaa!


Nichelle: Miten hurmaavia kihlasormuksia! Saapa nähdä menemmekö joku päivä Ichirōn kanssa kihloihin...

Shania: Älä nyt tuijota niitä kihlasormuksia! Katsele vaikka jotain korviksia. Sinullahan on nyt reiätkin.


Nichelle: En minä korviksia... Ehkä joku riipus kaulaan... Tuo hopeinen, jossa on vaahteranlehti näyttää kivalta. Minäpäs kysyn myyjältä.

Myyjä: Hei, olisitteko tarvinnut apua?
Nichelle: Haluaisin katsoa tuota hopeista vaahterariipusta tuolta vitriinistä.


Myyjä: Tämä on Pienen haamun kaupan suunnittelema ja ollut todella suosittu.
Nichelle: Hmm... Ehkä sittenkin jotakin yksinkertaisempaa.

Myyjä: Meillä olisi tässä Kalevala korun uutta Kanteletar-sarjaa.
Nichelle: En oikein pidä pronssista. Löytyykö näitä hopeisena?
Myyjä: Kanteletarta ei valitettavasti löydy hopeisena, mutta voin näyttää muita mallistoja.

Myyjä: Tässä olisi Pienen haamun kaupan uutuuksia. Ketjut ovat hopeaa ja koristellut kivet meripihkaa.
Nichelle: No nyt näyttää hyvältä! Ehkäpä otan sellaisen!
Shania: Ota minkä otat, kunhan päättäisit jo.

Myyjä: Ja tuleeko itselle vai lahjaksi?
Nichelle: No sekä että! Minulle se tulee, mutta se on lahja ystävältäni. Hän maksaa sen

Myyjä: Eli laitetaan pakettiin?
Shania: Älä turhaan vaivaudu, hän repii paketin kuitenkin heti auki.
Myyjä: Selvä. Ja se oli sitten 159 euroa.

Nichellen synttärilahja on ostettu ja tyttöjen tekee mieli makeaa. Shanian isoveljen tyttöystävän pikkusisko on hiljattain avannut pienen leivospuodin ostoskeskukseen.

Shania: Tervehdys Candy!
Candy: Ai moi! Me täällä Caramelin kanssa odottelemme että tulisi asiakkaita.

Shania: Onko tuo söpöliini sinun tyttäresi? Junior ei ole kertonut, että sinulla on lapsi!
Candy: Sain Caramelin kun olin 15.
Nichelle: Oih mitä ihania herkkuja täällä on! Voisin ottaa yhden tuollaisen cupcaken.
Shania: Ja minä otan mansikkaleivoksen!

Aida rientää juoksujalkaa paikalle.

Aida: Täällä ne vaan pullaa mussuttavat, vaikka toinen on hätää kärsimässä!
Nichelle: Mikä hätä sinulla nyt muka on?
Aida: Minulla mikään ole, vaan Caitlinilla! Hän synnyttää!!!

Kolmikko ryntää hysteerisesti kiljuen ostarin elektroniikkaliikkeeseen. Aida on taluttanut Caitlinia ulos ambulanssia vastaan, kun synnytys on alkanut keskellä Verkkokauppaa.

Caitlin parkuu kuin syötävä ja liikkeen asiakkaat vastaanottavat vauvoja maailmaan.

Shania: Oi sisko rakas, olen niin pahoillani! Kunpa olisin ollut rinnallasi!
Caitlin: Ei se mitään, pääasia et meitsi sai pulautettuu noi beibit ulos.

Muutaman minuutin kuluttua ambulanssia odotellaan yhä, mutta ystävykset voivat jo huokaista helpotuksesta.

Shania: Ihan mieletöntä, Caitlin! Nyt sinulla on kolme tytärtä!
Caitlin: Joo tää isompi on Jonna ja tää rääpäle Jenna.
Nichelle: Ajattele miten huikean tarinan voit kertoa heille heidän syntymästään, kun tytöt ovat isompia!
Aida: Niinpä. Onnistuu se ostarillakin!

Caitlin: Tiedätteks mikä on parasta? Meitsil on KOLME muksuu, ja kaikki on syntyny samana päivänä. Tulee halvaks järkkää synttärit!

To be continued...

Tarinassa mukana: Pienen haamun kauppa (korut ja laukut), Satumaa (mekko), “Länsimainen kulutushysteria” by Whitney, Kanteletar by TaruinenAave, Ninnin dioraamat

Avasundin Hollywood Nails Teresa, Speed Racer Trixie, Knitting Pretty repro, Jazz Baby Cabaret Dancer/muusa hybridi, Holiday Barbie 2000, Happy Family Midgen vauva + nukkekodin vauva 
Ninnin Barbie I Can Be Fashion Photographer, Life in the Dreamhouse Midge, Dallas Cowboys Cheerleader, SIS Baby Phat Kara, SIS Pastry Chandra, Fashionistas Raquelle, Fashion Play Barbie, Blue Muse Dori (Barbie and the Diamond Castle), Top Model Teresa, OOAK Gilbert Grape by Aurora, Fashion Fairytale Barbie, Kelly ja Shelly

Kiitokset Avasundille rekvisiitasta ja koruliikkeen ja Stockmannin rakennusavusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti