torstai 28. helmikuuta 2019

Osa 160 Dramaattisin Dramaattinen ikinä!

Ajatelkaa tätä: kun keväällä 2012 luitte Silky Streetin ensimmäisen jakson, oli Shania vasta 20-vuotias. Ensi syksynä hän täyttää jo 28 vuotta. Ja Caitlinin tyttäriä ei ollut vielä sarjan alkaessa olemassakaan. Esikoinen Katja aloittaa ensi vuonna jo koulun. Kyllä aika rientää, kun on hauskaa. Tai rientäähän tuo, vaikkei niin hauskaa aina olisikaan...

 16.2. on lauantai ja on kulunut pari päivää Pinkissimon ystävänpäiväkonsertista. Tänä talvena on satanut poikkeuksellisen paljon lunta, joten myös Mallitoimisto Dramaattinen on halunnut hyötyä siitä. Muotikuvaukset on järjestetty myöhään illalla ja malleilla on yllään ainoastaan niukat hepenet. Kuvauspaikkana toimii luminen mäki. Shanian lisäksi kuvauksissa on mukana hänen siskopuolensa Sonja sekä inhokkinsa Meme, joka on hänen äitipuolensa kaksoissisko.

Meme ja Sonja hytisevät kylmässä hampaat kalisten, mutta Shania on edelleen ärsyyntynyt bändinsä keikka-asioista. Hän ei edes huomaa kylmyyttä kaiken valituksensa lomassa.

Sonja: Tänne kuolee! Jalkani on kokonaan lumen peitossa!
Shania: Ja arvatkaa mitä? Minä valitin siitä rumasta jättiperuukistani Francinelle vielä keikan jälkeen. Ette ikinä arvaa, mitä hän vaan sanoi! Että koska en suostu värjäämään hiuksiani pinkiksi, kuten muilla Pinkissimon jäsenillä, joudun käyttää sen sävyisiä lisäkkeitä ja peruukkeja joita Francine määrää! Jos siis värjäisin pinkit hiukset, saisin valita minkä tahansa sävyn!

Sonja: Mitä sinä nyt vielä siitä peruukista, sehän oli upea!
Shania: Vai että vallan upea?! Olin kuin Anime&Super Hero Conventioniin pukeutunut se päässäni! Ja kuinka minä voisin värjätä hiukseni jollakin shokkivärillä?! Minähän olen huippumalli! Arvaa, saisiko malli työkeikkoja pinkillä tukalla?!

Shania: Minä vielä pidin Francinea ystävänäni! Kaikki siihen järkyttävään bändiin liittyvä taitaakin vaan olla pelkkää bisnestä Xara'sin puolelta! Liekö Nicolacaan todellinen ystäväni, vaiko pelkkä manageri?!
Meme: Hei lopeta nyt se marmatus!

Shania: Pidä itse suusi kiinni! Olen nukkunut viime aikoina niin huonosti ja nähnyt mitä ihmeellisimpiä painajaisia, joten en kestä hereillä ollessani mitään negatiivista!
Meme: Hihii, se toimii!
Shania: Mitä kuiskit siinä?!
Meme: Een mitään...

Shania: Minä vieläpä vaihdoin lävistyskoruksi sydämen sille typerälle ystävänpäiväkeikalle! Luulisi sen riittävän siihen, että olisin saanut valita sen kauniin debyyttikeikan peruukin! Mutta ei!
Sonja: Oi lopeta nyt jo tuo valitus. Francine oli sanonut sinulle, että se debyyttikeikan peruukki oli aivan liian kylmän sävyinen siihen sydänteemaan. Toisin kuin se lämpimän sävyinen, jota vihasit.
Shania: Minä taidan lopettaa koko paskabändissä!

Kuluu kymmenen päivää ja Shania alkaa hiljalleen unohtaa koko peruukkihässäkän. 26.2. vietetään nimittäin Caitlinin ja Jaakon lasten syntymäpäiviä. Juhlissa on miltei koko Simmonsin suku, jopa Shanian ja Caitlinin Amerikan mummi Granny Steph matkustaa juhliin Minnesotasta. Paikalla on luonnollisesti myös Caitlinin äidin puolen sukua, Hiltusia, sekä Jaakon sukua, Jäykkiä.

Seuraavana päivänä Shania katselee muutamaa valokuvaa, joita juhlien jälkeen otettiin juhlapaikan seinää vasten perhealbumeita varten. Ensimmäisessä kuvassa pikku päivänsankarit seisovat eturivissä. Katja 6 ja kaksoset Jenna ja Jonna 5 vuotta täyttäneinä. Kuva esittää Caitlinin suvun naisia neljässä polvessa, joten takarivissä seisoo Caitlinin juoppoäiti Tuija Hiltunen. Hänen vieressään seisoo itse Caitlin ylpeänä tyttäristään. Anoppi Helena Jäykkä seisoo konservatiivisena hänen oikealla puolellaan. Rivin viimeinen, eikä suinkaan vähäinen rouva onkin itse sukunsa matriarkka Stephanie Simmons, Caitlinin mummi ja pikku tyttöjen isomummi.

Toisessa kuvassa päivänsankarit istuvat kummitätiensä kanssa: Katja Elainen sylissä, Jenna Ilonan polvilla ja Jonna Heatherin vieressä. Caitlin ja Granny Steph ovat myös kuvassa mukana.

Shaniaa huvittaa, kun hän katsoo mumminsa ilmeitä kuvissa. Granny Steph nautti niin kovasti pojantyttärensä tyttärien juhlista, että hyvä kun ei infarktia saanut kaikelta vouhotukseltaan ja riemultaan. Seuraavassa kuvassa tilanne on sama kuin aiemmassa; lapset ovat kummitätiensä luona, mutta tässä kuvassa Shaniakin on mukana. Caitlin on niin kiitollinen hänelle, sillä hän auttoi lapsia paljon niinä pitkinä ja synkkinä kuukausina, jolloin Caitlin oli kidnapattuna poissa perheensä luota.

Valokuvia on älytön määrä, mutta Shania katsoo vielä yhden. Kuva on otettu ilmeisesti heti edellisten jälkeen, sillä otoksessa Granny Steph poseeraa pojantyttäriensä kanssa, jotka ovat jälleen kerran Shania, Caitlin ja Elaine. Olivathan juhlissa kaikki muutkin Granny Stephin pojantyttäret ja -pojat mukana. Paitsi Elainen pikkusisko Francine. Kuva on Shanian mieleen, sillä seuraavaksi huippumalliksi aikova Katja alkoi keikistelemään Shania-tätinsä tavoin (omien sanojensa mukaan) ja tämäkös isomummia nauratti. Harmi vaan, että pelokas ja autistinen Jonna on kuvassa jo itkun partaalla, eikä kukaan huomaa pienen tytön tuskaa tämän isosiskon viemän huomion takia.

28.2. on helmikuun viimeinen päivä ja torstai. Shania on juuri lähdössä Mallitoimisto Dramaattisen tiedoksianto-tilaisuuteen, kun ärtynyt Caitlin paukkaa ovesta sisään.

Shania: No hei Caitlin. Luulin sinua Aidaksi. Hän tulee hakemaan minua autolla. Olen valitettavasti juuri lähdössä.
Caitlin: No nii olis meitsiki! Siis sinne Dramaattisen juttuun, mut ei ne huolinu meitsii sinne!
Shania: Tarkoitatko.. että et päässyt XL-malliksi?

Caitlin: No nii just! Meitsille tuli vaan joku köyhä sähköposti, etten tullu täl kertaa valituks! Ja siel cash.. Mikä vittu se sana ny oli?!
Shania: Casting...
Caitlin: Nii, se! Ni siel castingeis oli se yks meitsin tuttu muija, joka luuli et mä oon taas paksuna, ku oli tullu muutama lisäkilo. Se Charlene. Ni nyt ku ne uudet läskimallit esitellään, ni tsiigaa tarkkaan, pääskö se horo teille malliks!

Shania: Ai minä en edes tiennyt, että ne uudet mallit esitellään tänään! Mutta katson kyllä tarkasti, näkyykö sitä Charlenea siellä. Olen todella pahoillani puolestasi... Olisi ollut ihanaa saada sinut kollegakseni Dramaattiselle. Entäs pikku-Katja? Pääsikö hänkään lapsimalliksi?
Caitlin: No ne ei oo viel tehny päätöst, et kuka niist muksuist pääsee. Niit hakijoita oli varmaan sata!
Shania: Toivotaan sitten, että Katja edes pääsisi malliksi. No tuleepas se Aida viime tingassa minua hakemaan. Me myöhästymme kohta koko tilaisuudesta!

Shania hämmentyy, sillä tulija ei olekaan Aida vaan Heather.

Shania: No hei, odottaako Aida autossa?
Heather: Mitä?
Shania: Niin, että odottaako Aida meitä pihalla autossa?
Heather: Ei siel näkyny mitään autoo eikä Aidaa.
Shania: Ööh.. minä oletin, että sinäkin tulet Dramaattisen tilaisuuteen Aidan kyydillä ja että Aida lähetti sinut hakemaan minut autolle!
Heather: Mä en tosiaankaan tuu sinne tilaisuuteen! Sen takii mä tulin nopee käymään. Ai Caitlin, moi!
Caitlin: Hellurei vaan Hetsku!

Aida soittaa Shanialle juuttuneensa ruuhkaan, mutta vakuuttaa, että työpaikan tilaisuuteen päästään silti ajoissa. Shania pyytää Caitlinia ja Heatheria istuutumaan siksi aikaa, kunnes Aida tulee. Heather vaikuttaa erittäin kiihtyneeltä.

Heather: Kuuntele ny tarkkaan, Shania! Meitsin pitäis olla siel tilaisuudes paikal tänään, mut mä en vaan uskalla!
Caitlin: Siis mitä ihmettä sä ny horiset?
Heather: En mä tiiä kaikkee varmasti, mut sen mä tiiän, et jos meitsi tulee sinne, mut tyyliin lynkataan siel! Shania, voisitsä millään kertoo mun anopille, et mä oon kyl messis, mut en vaan tohi näyttää pärstääni siel just tänään?!

Shania: Oi minä en tajua yhtään mistä sinä puhut!
Heather: Luota muhun, kyl sä tajuut sit ku ne kertoo firman uusist muutoksist. Shania tää on tosi tärkeetä!
Shania: No tottahan toki minä kerron Veritylle asiasi. Mutta mikset vaikka itse soita hänelle?
Heather: No ku en mä oo ihan satavarma mitä siel tapahtuu. Mut jos se tapahtuu, ni sä kyl fiksuna muijana tajuut, mikä se homma on. Siks on nii tärkeetä, et sä kerrot sille!
Caitlin: Oot säki ihme tapaus! Sun pitäs mennä sinne mut sä et haluu ja meitsi taas haluis, ni ne ei haluu meitsii malliks! Ihan paskaa kaikki!
Shania: Nyt kuuluu auton ääntä, Aida tuli! Älkää nyt murehtiko kumpikaan mokoman Dramaattisen takia. Ei kyse ole elämästä ja kuolemasta. Nouskaahan nyt, minä raportoin teille kun tilaisuus päättyy!

Shania ja Aida myöhästyvät tilaisuudesta hieman, mutta sillä ei näköjään ole merkitystä, sillä Dramaattisen pomoja ei vielä näy paikalla. Shania katselee ympärilleen ja huomaa muutaman mallinkin puuttuvan isosta joukosta.

Shania: Missä kaikki miesmallit ovat?
Aida: Jostain syystä tämä tilaisuus ei koske heitä. Hieman hirvittää, mitä ne Dramaattisen uudistukset mahtavat olla...
Shania: Minä tiedän! Meille esitellään ne uudet XL-mallit ainakin. Missähän muuten Petturi-Loganin rakas vaimo Dana on? Entä Blanche? En näe häntäkään.
Aida: Etkö ole kuullut? Logan ja Dana odottavat lasta ja Dana on ihan viimeisillään. Hän lopetti työt ja aikoo kotiäidiksi. Ja Blanche on muuttanut ulkomaille.
Shania: Vai sellaista! Pyh, sanon minä! Siis Loganin ja Danan koko elämälle.
Sonja: Hei Shania! Pyydettiinkö meidät tänne ainoastaan katsomaan uusia malleja? Outoa...

Dramaattisen tummat konkarit Deandra, Chantal, Ebony, Lakeisha ja Teyona ihmettelevät myös tilaisuuden merkitystä.

Ebony: Mistähän tässä nyt on kyse? Uusia malleja buukataan vähän väliä, eikä niitä koskaan ennen ole missään tilaisuudessa esitelty!
Chantal: Tuskin me täällä sen vuoksi olemme. Dramaattisen taloustilannehan on ollut huono ja siitä syystä on tehty joitain uudistuksia. Kai meille kerrotaan niistä nyt.
Deandra: Ai niin, se firman uusi logo varmaan esitellään! Urvelot ovat rahavaikeuksissa ja käyttävät silti kymppitonnin jonkin uuden logon suunnitteluun! Uskomatonta!

Mallitoimiston toinen tumma porukka, joka on työskennellyt Dramaattisella vasta muutaman vuoden, on lähes kauhusta kankeana. Trenasha, Tallah, Usha, Tichina ja Xaranda ovat varmoja, että heidän mallikeikkansa vähenevät reilusti.

Tallah: Ajatelkaa nyt, meidät kaikki viisi buukattiin samoissa castingeissa ja nyt me varmasti saamme kuulla, että töitä ei ole tarpeeksi ja keikkoja entistä harvemmin!
Usha: No mitä ihmettä se siihen liittyy, että meidät buukattiin samaan aikaan?
Xaranda: Tallah tarkoittaa vaan sitä, että yhdessä tultiin ja yhdessä kenties jäädään osa-aikamalleiksi. Ei, he eivät voisi vähentää ainakaan minun töitäni, olen sentään suuren designerin vaimo!

Kuten kolme aiemmasta tummasta viisikosta; Deandra, Chantal ja Ebony, ovat Shania, Jessica, Sookie, Maricah, Cadence ja niin moni muu työskennelleet Dramaattisella yli kymmenen vuotta. Osa näistä konkareista aavistelee pahaa, osa haluaa vaan typerän tilaisuuden alkavan ja loppuvan, jotta pääsisi kotiin.

Sookie: Tällaiset "uudistukset" tarkoittavat aina jotakin negatiivista.
Jessica: Ja tämän tapahtuman nimi on "tiedoksianto". Se ei koskaan tiedä mitään hyvää.
Cadence: Älkää maalailko piruja seinille...
Shania: Oi Aida, minua alkaa jännittää! Entä jos joudumme pelkästään näytösmalleiksi ja ne uudet paksut pääsevät muotikuviin!
Aida: No mikä ihmeen järki siinä nyt olisi?

Maricah: Oi alkaisi nyt jo mokoma tiedoksianto!
Satu: Muistan, miten tulimme tänne elokuussa 2013 siskoni Sinin kanssa. Suoraan vaan Alexandra McKingin näytökseen! Oi minä kyllä niin kovasti rakastan tätä työtä.
Maryann: Onhan tämä ihan ok, mutta voisin tehdä jo jotakin muutakin. Vaikkapa ommella ihan työkseni! Nyt se on pelkkä harrastus.

Takana seinän vierellä seisoskeleva Tondra siirtyi Dramaattiselle Basics Modelsilta suoraan samaan näytökseen kuin siskokset Satu ja Sini. Hänen takanaan seisovat Gemma ja siskokset Nana ja Meme sen sijaan buukattiin samaan aikaan kuin Xaranda ja neljä muuta tummaa kaunotarta. Tunnelma on oudon jännittynyt.

Nana: No mitä roskaa tämä nyt on?! Minulla on lapsi hoidettavana, en ehdi odotella arvon pomojen saapumista myöhässä!
Meme: No ei huvita minuakaan täällä odotella, ei pätkääkään.
Gemma: No nyt he tulevat!

Kaikki mallit hiljenevät, kun heidän pomonsa Veronique ja Verity Rochester astelevat saliin. Verityn tytär Ruby, Heatherin vaimo, on myös mukana. Shania seisoo ihan eturivissä, muttei uskalla sanoa pelottavan näköiselle Veritylle mitään, mitä Heather pyysi.

Verity: Hyvää päivää ja tervetuloa tiedoksiantotilaisuuteen. Kuten osa ainakin on kuullutkin, on yrityksemme pienissä talousvaikeuksissa. Tilanteen korjataksemme, on siskomme Victoria Rochester ehdottanut muutamia uudistuksia, jotka nyt panemme täytäntöön. Victoria itse on jälleen Pariisissa, joten me saamme hoitaa käytännön puolen täällä.
Veronique: Tervetuloa minunkin puolestani. Mallitoimisto Dramaattisen on nyt siirryttävä nykyaikaan, kuten lähes kaikki muut mallitoimistot Dollywoodissa ovat jo tehneet. Täten joudumme muuttamaan koko yrityksemme nimen kansainväliseksi, logo tulee uusiutumaan ja mallien suhteen tapahtuu myös muutoksia.

Verity: Ihan ensimmäiseksi paljastan yrityksemme uuden nimen ja logon. Emme ole enää Mallitoimisto Dramaattinen, vaan Model Agency Dramatic. Ja tässä on uusi logomme kaikessa yksinkertaisuudessaan!

Mallit tirskuvat uudelle logolle, eikä Khloe malta pitää suutaan kiinni.

Khloe: Voitteko kuvitella?! Kymmenentuhatta euroa! Sen tuon tekstin piirtäjä sai palkakseen!
Kate: No ohhoh! Melkoista rahan tuhlausta, mikäli talousvaikeuksissa ollaan!
Claire: Minä olisin suunnitellut paljon upeamman logon viidellä eurolla!
Verity: Lakatkaa irvailemasta siinä! Logo on nyt mikä on ja siitä ei sen enempää. Seuraavaksi kerromme malleihin liittyvät uudistukset.

Verity: Koska meidän täytyy pysyä mallimaailman menossa mukana, emme enää voi pitää listoillamme vaan pitkiä ja hoikkia naisia. Näin ollen esittelemme Dramaticin tuoreet XL-mallit!
Veronique: Ensimmäisenä meillä aloittaa Charlene Lundström.
Charlene: Hei vaan kaikille!

Veronique: Seuraavana Corinna Martinez.
Corinna: Hei ja kiitos, että saan tulla näin arvostettuun mallitoimistoon töihin. Erityiskiitos serkulleni Penelope Martinezille, joka minulle kertoi plus-mallien casting-tilaisuudesta. Pääsen nyt serkkuni kollegaksi!

Veronique: Kolmas XL-mallimme on Claudia Lehmonen.
Claudia: Päivää kaikki tulevat kollegani! Tämä on uskomaton tilaisuus. En silti aio jättää toista päivätyötäni lähihoitajana.

Veronique: Ja viimeisin XL-mallimme on edellisiä paljon nuorempi. Hän on Sienna Roberts!
Sienna: Hei vaan kaikki! Olen niin kovin kiitollinen tästä!

Dramaticin ensimmäiset XL-mallit kautta historian seisovat vielä hetken kaikkien nähtävillä.

Shania silmäilee uutta nelikkoa tympeästi.

Shania: Caitlin pyysi minua havainnoimaan, pääsikö hänen tuttunsa malliksi. Ja pääsihän tuo!
Aida: Niin tuo ihan ensimmäisenä esitelty? He kinasivat viime syksynä siellä Pekkiksen ja Nikitan halloween-juhlissa.
Shania: Juurikin sama nainen. Nuo kaksi keskimmäistä näyttävät ihan oudoilta, mutta tuon tumman tytön minä tiedän, en varsinaisesti tunne. Hän on Xara'sin Francinen serkku. Hän oli siellä Sineadin ja Aaronin kihlajaiskonsertissa mukana.

Seuraavaksi esitellään vielä kaksi uutta mallia.

Verity: Varmaan kaikki teistä tunnistavat tämän upean, pitkän kaunottaren. Hän on nimeltään Grace Ramirez ja tehnyt mallintöitä vuosia. Viime aikoina hän on keskittynyt siskonsa Sandran kanssa musiikkiuraansa, mutta nyt hän soi meille sen kunnian, että suostui malliksemme!
Veronique: Ja tämä saparopäinen neito tässä puolestaan on ihan pystymetsästä saapunut meille malliksi. Hän on Marika Pitkänen ja 19-vuotias. Näen hänessä hiomattoman timantin!
Verity: Kaikki uudet esittelemämme mallit voivat nyt poistua! 

Mallit yleisössä taputtavat vastahakoisesti ja alkavat liikuskella siihen malliin, että olisivat lähdössä. Mutta tilaisuus ei olekaan vielä ohi!

Veronique: Voitteko ystävällisesti kuunnella. Tiedoksiantotilaisuus ei vielä loppunut.
Verity: Seuraavaksi teemme niin, että rakas tyttäreni Ruby ottaa teippinauhan ja vetää tuonne salin perälle sillä viivan lattiaan. Psst, onko kukaan nähnyt Heatheria?
Ruby: Hän ei ole täällä...

Ruby todellakin menee salin lattialle kontalleen ja alkaa vetää keltaista teippiä lattialle! Kaikki ovat niin kummissaan, että menevät tuijottamaan tuota mystistä touhua. Silloin Shanialle avautuu oiva hetki käydä kertomassa Veritylle, mitä Heather pyysi. Verity kiittää tiedosta, ei sen kummempaa. Teippi lattiassa sen sijaan huvittaa ja herättää kysymyksiä.

Bella: Ruby, mikä tässä nyt on tarkoituksena?
Satu: Leikimmekö kenties polttopalloa pienenä loppukevennyksenä?
Maricah: Hahah, se olisikin hauskaa. Tällaiset tilaisuudet aina hermostuttavat hieman.
Ruby: Äitini selittää asian pian..

Maricah, Jessica, Sookie, Bella, Maryann ja Satu seuraavat Rubyn konttimista hymyillen.

Jessica: Tuleeko tässä jokin kisa, että ne, jotka ehtivät hypätä nopeiten viivan toiselle puolelle, valitaan siihen ensi kuun kesämalliston näytökseen?
Satu: Ei, nyt minä keksin sen! Tämä on jokin ryhti tai tasapainoharjoitus. Kävelemme vuorollaan viivaa pitkin ja ne, joiden tasapaino horjuu, ovat automaattisesti ulkona muotinäytöksestä.
Maryann: Minua se ei haittaisi lainkaan! En pidä catwalkilla saapastelusta. Haute Couture-kuvaukset ovat minun juttuni!

Kun viiva on valmis, astelee Verity Rochester dramaattisen näköisenä sen päähän.

Verity: Ja kaikki kuulolle taas! Nyt teemme seuraavasti: Kaikki, jotka ovat 24-vuotiaita tai sitä nuorempia, kerääntyvät tämän viivan vasemmalle puolelle. Kaikki 25 vuotta täyttäneet ja vanhemmat puolestaan viivan oikealle puolelle.

Mallit ovat ymmällään ja alkavat pikku hiljaa siirtyä omille puolilleen. Nuorempien puolelle ovat asettuneet vasta Claire ja Gemma, kun taas vanhempien puolelle näyttää jäävän valtaosa malleista.

Gemma: Hei apua, pelottaa olla täällä vähälukuisten osastolla! Minä haluan sinne enemmistön puolelle! Täytän ihan pian kaksikymmentäviisi, eli kuuluisin melkein sinne!

Elainen serkulla Dinahilla on epäluuloinen olo.

Shania: Mitähän tämä nyt sitten mahtaa tarkoittaa? Luulin jo, että tilaisuus loppuisi kun uudistuksista kerrottiin ja uudet mallit esiteltiin.
Aida: No ota nyt noista pomoista selvää...
Dinah: Minulla on todella paha aavistus...

Kaikki konkarimallit sekä suurin osa muutaman vuoden töissä olleista ovat siirtyneet viivan oikealle puolelle.

Satu: Vai että aletaan täällä käyttää ikärasismia töiden jaossa! Me tällä puolen olemme joko hieman alle 30-vuotiaita, kolmikymppisiä ja moni on reilusti yli kolmenkymmenen. Raivostun silmittömästi, jos meidän vanhimpien töitä todellakin vähennetään!
Jessica: No sehän oli pelkkä huhu ja olettamus! Tuskin he sellaiseen ryhtyvät.

Myös tummien kaunotarten konkariviisikko on asettunut viivan oikealle puolelle.

Lakeisha: Hei tytöt, arvatkaa, mitä varmaan tapahtuu?
Ebony: No?
Lakeisha: Kun tämä ensimmäinen jako on tehty, seuraa toinen. Ja sitten taas järjestäydytään ja taas on uusi jako.
Deandra: En tajunnut. Minne se sitten lopulta johtaa?
Lakeisha: Meidät rajataan varmasti niin tarkasti ikämme perusteella, että lopulta erillään ovat esimerkiksi kaikki 29-vuotiaat, kuten meistä suurin osa.
Teyona: Hei, minä en ole vielä 29, olen 27-vuotias!
Lakeisha: Ei sillä ole väliä! Se oli vaan esimerkki. Ja sitten kun koko porukka on jaettu ikämme puolesta pieniin osiin, ne osat sekoitetaan jotenkin niin, että nuorimmista ryhmistä tulee vaikka kaksi mallia kaikista vanhimpaan ryhmään ja niin edelleen. Eli meidät jaetaan todellakin tiettyihin töihin sen tulevan ryhmämme perusteella.
Chantal: Jotakin sellaista pelkäsinkin...

Lopulta jako on tehty. Viivan vasemmalla puolella seisoo pelokkaan näköisinä ainoastaan kuusi mallia, kun taas toinen puoli on täpötäynnä turhautuneita naisia. Teyona ja Chantal eivät jaksa enää edes seistä.

Nuoremman puoliskon kuusi mallia ovat Shanian siskopuoli Sonja, joka on 23-vuotias ja täyttää kesällä 24. Nuori Claire on täyttänyt vasta 18. Sekä Tichina että Usha ovat 21-vuotiaita, Vanessa 22 ja Gemma 24. Kuusikko vapisee pelosta ja kaikki tuijottavat heitä.

Verity saapastelee viivan luo ja vuorossa on vasta nyt paljon puhuttu tiedoksianto.

Verity: Te kuusi siellä viivan vasemmalla puolella; onneksi olkoon, työnne mallitoimistossa jatkuu. Ja rakas miniäni Heather kuuluu teidän ryhmäänne, vaikkei tänään päässytkään paikalle.

Verity: Ja te siellä viivan oikealla puolella: olette valitettavasti liian vanhoja Dramaticin uuteen linjaukseen. Tuotannollistaloudellisista syistä työsuhteenne mallitoimistossa päättyy välittömästi, ilman irtisanomisaikaa. Saatte toki tuntuvan bonuksen, joka vastaa irtisanomisajan palkkaa. Kiitos kaikille, voitte poistua.

On kuin aika olisi pysähtynyt hallissa. Osa juuri potkut saaneista malleista vaan tuijottaa hiljaa eteensä. Shokeeraavan hiljaisuuden katkaisee Trenashan surullinen kommentti.

Trenasha: Mitä aiemmin puhuimmekaan.. Yhdessä tänne tultiin, yhdessä täältä lähdetään...

Sitten alkaakin melkoinen huuto ja sota.

Chantal: Verity Rochester!!! Meille EI VOI tehdä tätä!! Älä juokse karkuun mokoma pelkuri!
Verity: Jos on valittamista, ottakaa yhteyttä siskoomme Victoriaan!
Lakeisha: Se kirottu lehmä Heather! Ei uskaltanut näyttää täällä naamaansa, koska tiesi, mitä tuleman pitää!
Deandra: Minkäs ikäinen se rakas miniäsi on? KOLMEKYMMENTÄ!
Verity: Mutta hän saa jäädä, koska on tyttäreni aviovaimo. Ja voitte ilmoittaa niille kaikille, jotka eivät päässeet paikalle tänään, että työsopimus on purettu. Lopputilit, suositukset ja muut paperit voitte noutaa mennessänne Veroniquen huoneesta!

Jokainen juuri työnsä menettänyt on enemmän tai vähemmän shokissa. Osa itkee lohduttomasti, osa vannoo firmalle kostoa, osa aikoo valittaa päätöksestä ja muutamat lähtevät enemmän kuin mielellään moisesta paskafirmasta.

Satu: Ei, ei ei ei ei!!!! Tätä ei tapahtunut! Tämä on unta!
Maricah: Tämän on oltava lainvastaista!
Jessica: Minä ainakin aion ottaa yhteyttä liittoon!

Jessica: Meidän on saatava oikeutta! He eivät edes kiittäneet meitä kaikista näistä vuosista!
Bella: Ja mihinköhän liittoon ajattelit ottaa yhteyttä? Amnestyyn vai?
Sookie: En voi uskoa tätä todeksi. Kuinka he saattavat olla noin törkeitä?!

Toisaalla Khloe itkee onnettomana.

Khloe: Mitä minä nyt teen?! Mitä ME teemme?! Ei tällaista vaan VOI tapahtua!!!
Zahra: Mutta kun se tapahtui jo.
Dinah: Olen niin järkyttynyt, etten saa sanottua mitään järkevää. Mutta aavistelin jotakin tällaista.

Nana ja Meme puolestaan tekevät kuten Penelope Martinez.

Nana: Haistakaa vittu Rochesterin ämmät! Tällaiseen huijaripuljuun en jäisi mistään hinnasta!
Penelope: Minä tulin Dramaattiselle töihin! Millekään typerälle Dramaticille en tekisi töitä minuuttiakaan! Puhun kyllä serkkuni Corinnan ottamaan lopputilin HETI, ennen ensimmäistäkään keikkaa!

Shania kuuluu siihen joukkoon, jotka ovat täysin onnettomia ja kauhuissaan. Aida menee pahoittelemaan tilannetta Katelle, jonka kanssa hän vietti muutaman intohimoisen yön.

Aida: Olen pahoillani Kate...
Kate: Oi Aida, niin minäkin!
Shania: Hei nyt minä tajusin koko jutun; tämä on taas niitä minun painajaisuniani!
Aida: Shania hei, tämä ei valitettavasti ole nyt unta. Painajaismaista tosin, mutta ei unta. Enkä ihmettele yhtään, miksi Heather ei uskaltanut tulla tänne!

Hetken päästä Shania joutuu tajuamaan, että potkut ovat todellista totta. Hän yrittää säilyttää arvokkuutensa ja onnitella siskopuoltaan ja muita, jotka säilyttivät työsopimuksensa.

Sonja: Oi Shania rakas! Olen niin kamalan pahoillani!
Shania: Niin minäkin... Mutta olen myös onnellinen sinun puolestasi, että sait jäädä.
Sonja: Onhan sinulla jotakin positiivista tästä seurauksena! Nyt kun et enää ole malli, voit värjätä hiuksesi pinkiksi ja keskittyä täysillä Pinkissimoon!
Shania: Kai tuo oli vitsi? Vai oliko tuon tarkoitus piristää...?
Khloe: Minä en selviä tästä!

Shania: Onnea jatkoon myös teille, Vanessa ja Gemma.
Vanessa: Oi muistan, miten tapasimme jollain klubilla ja kerroin, että olin tulossa teille malliksi. Siitä ei ole kuin pari vuotta.
Shania: Niin, ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu...

Tummat konkarit jahtaavat pomoaan edelleen. Shania ja Aida poistuvat kamalasta tilaisuudesta työttöminä. Silloin Shania romahtaa.

Shania: Oi minä kuolen! Minä haluan olla vaan malli, en halua tehdä mitään muuta! En osaa tehdä mitään muuta!
Aida: No sitten haet vaan eri mallitoimistoon töihin ja sillä siisti. Minulle tämä nyt ei niin kamala painajainen ollut. Olen sitä mieltä, että aikansa kutakin. En halua enää tehdä mallintöitä tämän nöyryytyksen jälkeen.
Shania: Mutta Aida, minä en pysty tähän!
Aida: Nouse nyt ylös siitä! Ei tämä ole mikään maailmanloppu! Menen hakemaan auton parkkihallista. Tule sinne ylätasanteelle odottamaan.

Hetken kuluttua järkytyksestä sekaisin oleva Shania odottaa parkkihallissa Aidaa. Hän huomaa kaksi tuttua mallia, jotka juoksevat hädissään hänen ohitseen.

LaShaya: Are you sure?!
Rihanna: No joo joo! Tänne päin! Voi helvetti, olemme TAAS tunnin myöhässä!

Tytöt huomaavat Shanian ja menevät kysymään tältä neuvoa.

Rihanna: Hei! Sinähän olet Dramaattisen malli! Mistä tasanteelta sinne saliin pääsee?! Me tulimme tuolta parkkihallista, emmekä löydä oikeaa paikkaa!

Shania: Voitte palata sinne parkkihalliin. Dramaattista ei enää ole, minä en ole enää malli, ettekä ole tekään.

Rihanna: Apua, mitä ihmettä sinä tarkoitat?!
Shania: Mallitoimiston nimi on nyt Dramatic ja kaikki yli 24-vuotiaat saivat potkut. Kuten minä.
LaShaya: No mutta me olemme onneksi vasta 22-vuotiaita!
Shania: Sillä ei ole mitään merkitystä, koska myöhästyitte. Kaikille, jotka eivät olleet paikalla piti sanoa, että työsopimukset on purettu.
Rihanna: Mitääh?
Shania: Ystäväni tuli, minä lähden nyt. Hyvää loppuelämää.

Aida ja Shania hurauttavat ulos parkkihallista ja Rihanna ja LaShaya jäävät neuvottomina niille sijoilleen.

Rihanna: Voitko kuvitella... Meillä olisi töitä, jos olisimme kerrankin olleet ajoissa...
LaShaya: Oikeastaan en voi kuvitella. Emme ole koskaan olleet ajoissa, MISSÄÄN! Kuule Rihanna, mallinura ei näytä olevan meitä varten.
Rihanna: I agree...

Hetkeä myöhemmin Aida on kuskannut ja saattanut onnettoman ja itkevän ystävänsä kotiin. Shania istuu olohuoneen sohvalla tuijottaen tyhjyyteen.

Shania: Minua on nimitelty moneksi... Olen ollut hölmö Shania, lapsellinen Shania, neitsyt-Shania, myöhemmin lutka-Shania, murhaajamagneetti, sarjamurhaajan morsian ja ties mitä. Jopa hulluna pitivät silloin kun kerroin perheelleni Rajamaailmasta. Mutta koskaan... EI KOSKAAN minua ole tarvinnut nimitellä työttömäksi Shaniaksi...

Shania menee surkeaakin surkeampana sängylleen makaamaan. Hän ei jaksa nyt keskustella ystävilleen, joten hän lähettää Caitlinille ja Heatherille tekstiviestin, mitä tilaisuudessa tapahtui. Poikaystävälleen Shania sen sijaan soittaa.

Shania: Isaac..?
Isaac: Hei rakas! Miksi äänesi kuulostaa niin heiveröiseltä, oletko vilustunut?
Shania: En, minä... Se työpaikkani tilaisuus...
Isaac: Voi ei, menikö siellä huonosti? Vähennettiinkö mallikeikkojasi?
Shania: Ei. yhyy...
Isaac: No miksi sitten kuulostat niin surulliselta? Kerro heti!
Shania: Minä... minä sain potkut...
Isaac: Mitä helvettiä?! Minä hyppään heti autoon ja lähden ajamaan sinne! 
Shania: Tule pian, minä tarvitsen sinua nyt enemmän kuin koskaan!
Isaac: Minä ajan kuin rallikuski! Älä huoli rakas, olen pian luonasi!
 
Seuraavana yönä Shania näki pelkkiä painajaisia. Hän näki Pirttisaaren kalliot ja kuuli oman huutonsa etsien Caitlinia. Hän näki Rajamaailman risukot ja Pääperömetsän kauhuineen. Hän näki jopa jättimäisen vampyyrin, joka jahtasi häntä metsässä. Onneksi Isaac valvoi hänen vierellään ja herätti Shanian aina, kun hän alkoi vaipua Rajamaailman syövereihin ja ulista unissaan.

Shanian alamäki on alkanut. Miten hänelle nyt mahtaa käydä? Löytyykö mallintöitä eri toimistosta? Toteutuuko Nanan kirous, vai pystyykö Shania taistelemaan sitä vastaan? Onko hänellä voimia taistella? Seuraava jakso kannattaa lukea!

to be continued....

Tarinassa mukana: TaruisenAaveen tutut mallit + Veronique
Ninnin tutut mallit + Verity ja Ruby sekä:
             Fashionistas 44 Leather & Ruffles (tall)= Grace
             Fashionistas 80 Wear your Heart (tall)= Marika
             Fashionistas 86 Glam Boho (curvy)= Sienna
             Fashionistas 63 Platinum Pop (curvy)= Claudia
             Fashionistas 79 Floral Frills (curvy)= Corinna
Made to Move with Auburn Hair (curvy)= Charlene
Club Chelsea= kasvanut Jenna
Kasvaneella Jonnalla Chelsean kroppa
Avan Elaine vierailulla