torstai 30. huhtikuuta 2015

Osa 50 Draamaa Mallitoimisto Dramaattisella (Alkuperäinen julkaisupäivä 24.8.2013)

Elokuun 24. päivä kaupungissa järjestetään muotisuunnittelija Alexandra McKingin syysmalliston muotinäytös, johon on buukattu malleja kaikista paikallisista mallitoimistoista. Alan vaikuttavin toimisto alueella ja illan näytöksessä on tietysti Mallitoimisto Dramaattinen, jonka listoilla Nichelle ja Shania ovat.
Tyttöjen asunnossa Silky Street 80:ssä Nichellellä on vaatekriisi meneillään, kun tyttöjen pitäisi olla jo toimistolla.

Nichelle: Voi apua, laitanko tämän vai tämän? En lähde kohta minnekään!

Shania valikoi käsilaukkua omassa makuuhuoneessaan ja kuuntelee Nichellen meuhkausta.

Shania: Nichelle hei! Ihan sama minkä vyön laitat, eihän me näytöksessä kuitenkaan tepastella omissa vaatteissamme!

Nichelle: On sillä isokin merkitys kumman vyön valitsen! Meidän on ennen näytöstä käytävä pomon toimistossa kysymässä minulle vapaapäivää ja Veroniquen ja Victorian isosisko on siellä! Hänhän on uusi pomomme ja olen kuullut että hän on melkoinen diiva.
Shania: Jännittää kyllä tavata hänet... Laita tuo hopeinen vyö niin päästään lähtemään.

Mallitoimisto Dramaattisella Veroniquen isosisko Verity on juuri saapunut Pariisista tyttärensä kanssa.

Verity: Oh, Véronique, ma chère sœur! Salutations de Paris!
Veronique: Tervetuloa kotiin sisko rakas!

Veronique: Ja tervetuloa Dramaattiselle! Kiva saada toinen sisko tänne johtamaan kanssani, kun Victoria ei koskaan ehdi paikalle.
Verity: Oh, ça! Yritys näyttää hienolta, mutta haluan e h d o t t o m a s t i tehdä muutoksia! Toin mukanani muutaman tuoreen eurooppalaisen kasvon, jotka aloittavat illan näytöksessä! Haluan v ä l i t t ö m ä s t i tavata kaikki entisetkin mallit ja sitten päätän kuka saa jatkaa ja kenen tie täällä on à la fin! Kaikki commercial-mallit pois ja tilalle e d i t o r i a l i a!
Veronique: Toki voit tehdä jotain muutoksia, minä kuitenkin viime kädessä vastaan malleista...

Verity: Très bien. Minä vilkaisen näitä mallikansioita, näytä sinä RR:lle paikkoja.
Veronique: Oi, oletko SINÄ Ruby?! Olet jo aikuinen nainen, en ollut tunnistaa!
Ruby: Bonjour.
Verity: Oh, Ruby on asunut ikänsä Pariisissa eikä puhu suomea.

Veronique halaa siskontyttöään Rubya ja sillä hetkellä Nichelle ja Shania saapuvat toimistolle.

Veronique: Nice to meet you, Ruby! Oi, Nichelle ja Shania, tulkaa vaan sisään.

Veronique esittelee sukulaisensa Nichellelle ja Shanialle ja jatkaa:

Veronique: Verity alkaa johtamaan kanssani toimistoa joten tulette näkemään häntä jatkossakin. Ruby tulee myös työskentelemään täällä muissa johtotehtävissä.
Ruby: You can call me RR.
Nichelle: Nice to meet you...

Nichelle: Olisiko mahdollista saada kuun lopussa pari päivää vapaata? Minulla on muutto silloin.
Veronique: No totta kai. E tkai muuta pois kaupungista?
Nichelle: En, muutan vaan kadun toiseen päähän.

Tytöt ovat juuri poistumassa Rochesterin toimistosta, kun Nichelle kuulee Veroniquen puhuvan illan näytöksestä.

Veronique: Dramaattisella ei ole tarpeeksi tummaihoisia malleja eikä näin lyhyessä ajassa voi järjestää castingia.
Verity: Oh! Ce chaos! Mallit jotka toin mukanani eivät hekään ole noir!
Nichelle: Minulla voisi olla ratkaisu ongelmaan...

Nichelle kertoo pomolleen malliserkuistaan, joihin tutustui keväällä MacFarlanien sukukokouksessa. Veronique innostuu asiasta ja Nichelle soittaa sukulaisilleen.

Nichelle: ...Loistavaa Milana! Te kaikki viisi pääsette siis tulemaan?
Veronique: Oi mikä helpotus! Kiitos kovasti Nichelle.
Verity: Oh quel sens de l'initiative! Noin aloitekykyinen malli ainakin saa jäädä listoillemme! Vaikka hän onkin little bit commercial...
 
Koittaa ilta ja ennen varsinaista showta uusia ja vierailevia malleja ohjeistetaan takahuoneessa. Myös Nichellen serkut ovat saapuneet paikalle.

Veronique: Sinäkö olet Top Model Agencysta ja sinä Models of the Momentista? Teidän vuoronne on lopussa ja kävelette rinnakkain yhdessä Pienen haamun kaupan mallin kanssa.

Veronique: Kukas sinä olet? Oletko sieltä Basics Modelsilta? Hyvä on, sinä menet catwalkille yhdessä tämän meidän toimiston Nichellen ja Sookien kanssa.

Verity: Oh Veronique! Täällä vallitsee kaaos! Toin mukanani nämä mallisisarukset eivätkä he tiedä missä heidän tulisi olla! Ce chaos!
Veronique: Minä huolehdin heistäkin... Tervetuloa Dramaattiselle!
Sini: Kiitos. Meidät on jo puettu ja kävimme stailattavanakin.
Veronique: Loistavaa! Te menette catwalkille yhdessä. Luottomallini Jessica kävelee kanssanne. Huomaa kyllä että olette sisaruksia!

Veronique: Te ilmeisesti olette Nichellen serkkuja? En voi sanoin kuvailla miten helpotitte päivääni!
Milana: Ainahan me töitä otetaan vastaan.

Milana: Mistä löydämme asumme?
Veronique: Tulen ihan pian näyttämään teille, kiitos VIELÄ kerran!

Hetken kuluttua näytös pääsee alkuun.

Veronique: Tervetuloa Alexandra McKingin syysnäytökseen Beach&Buduar ja Street'N'Celebration! Ennen kuin pääsemme ihastelemaan kauden ranta- ja alusvaatemuotia ja näemme syys-talven katu- ja juhlamalliston, on minulla pari ilmoitusluontoista asiaa. Westend Hall lopettaa toimintansa kuun lopussa, joten olemme täällä tiloissa tänään viimeistä kertaa. Haluankin kiittää Munkkiluodonkujan juhlakomiteaa tästä yhteisestä vuodesta. Lisäksi Mallitoimisto Dramaattisella eletään muutoksen aikaa, kun toinen isosiskoni astuu yrityksen johtoon kanssani. Saanko esitellä: Verity Rochester ja tyttärensä Ruby ”RR” Rochester!

Verity: Iltaa, iltaa arvoisa yleisö. Minä astun sisaremme Victorian saappaisiin ainakin toistaiseksi. Tulette näkemään Dramaattisella d r a m a a t t i s i a muutoksia!
Veronique: Kiitos Verity ja RR. Malleina tänään toimivat Dramaattisen mallien lisäksi Top Model Agencyn, Models of the Momentin, Basics Modelsin, Fashion Modelsin ja Pienen haamun kaupan mallit sekä muutama vieraileva ulkopaikkakuntalainen. Nyt on aika päästää Alexandra McKingin luomukset lavalle!

Beach&Buduar-mallisto kattaa niin ranta- kuin alusvaatemuodin. Vieraileva malli Milana esittelee hopeiset bikinit, jotka shortsi-alaosan ansiosta soveltuvat lämpimänä päivänä vaikka kaupungille. Dramaattisen Teyonalla nähdään vastaava bikinimalli meren turkoosina. Bikinien monikäyttöisyyttä ja näyttävyyttä lisää vyö.
Dramaattisen Blanchen pitkä yöasu puolestaan henkii 50-luvun elokuvatähtien glamouria.

Vierailevat tähdet Raven ja Shanice esittelevät Beach-malliston bikinit, joiden osat voi näyttävästi yhdistää myös toisiinsa. Malliston kaikki bikinien osat ovat vaihdeltavissa keskenään.
Dramaattisen Elainella nähdään satiininen yöasu, jonka fuksia sävy tuo hehkua pimenevään syksyyn.

Beach-malliston pirteän keltaisia kokouimapukuja esittelevät Daronda Basics Modelsilta sekä Nichelle Dramaattiselta. Dramaattisen Sookiella on yllään Buduar-malliston elegantti alusasu, jota pitsisomisteinen aamutakki ryhdittää.

Fashion Modelsin Angelicalla nähdään satiininen yöasu, johon aistikkaan lisän antaa vyöllinen aamutakki. Dramaattisen tuore kasvo Khloe kantaa yllään Beach-malliston mustaa uima-asua, jonka ulkoasua voi muunnella sitomalla olkaimet ristiin. Dramaattisen Bellan mustavalkoinen body on tyyliltään ajaton ja Buduar-malliston syksyn hitti.

Mallitoimisto Dramaattisen kolmikko Ebony, Isabella ja Chantal astuvat catwalkille Beach&Buduar-malliston nimikkoväriä keltaista tunnustaen. Ebonyn ja Chantalin nilkkapituinen yöpaita muuntuu hetkessä seksikkääksi yöasuksi ja Isabellan värikkäät bikinit kääntävät päitä rannalla.

Dramaattisen toinen kolmikko Shania, Lakeisha ja Heather esittelevät malliston pinkkejä luomuksia. Shanialla on yllään klassisen viettelevä alusvaatekokonaisuus sukkanauhoin, kun taas Heatherin pöllökuvioinen yöasu henkii leikkimielisyyttä. Lakeishalla nähdään uimapuku, jonka villi pantterikuosi tuo viidakon tunnelmaa arkeen.

Viimeisenä Beach&Buduarissa hohtavat punaisen sävyt. Aida Dramaattiselta ja Azumi Fashion Modelsilta tuovat lavalle aasialaista eksotiikkaa satiinisissa alusasuissaan. Vierailevan Tenishan yllä nähdään bikinit, joiden materiaalin ansiosta ne sopivat vaikka yökerhoon!

Street’N’Celebration-mallisto esittelee syksyn ja talven himotuimmat kuosit ja sävyt. Dramaattisen uudella tulokkaalla Zahralla on yllään minihame ja raitatoppi ja vierailevalla Leticialla puolestaan raidallinen tunika. Katutyylin vastapainona Dramaattisen Edithillä nähdään vihjaileva pikkumusta.

Dramaattisen kolmikko jatkaa katu- ja juhlamuodin parissa. Maryannilla ja Cadencella on yllään kauden muotiyhdistelmä: pelkistetty toppi ja kapeat farkut. Deandran pikkumustan kaula-aukko on paljastava helman samanaikaisesti pidentyessä.

Dramaattisen tytöt Dana ja Maricah esittelevät kaupunkiasut, joiden hameosan tyyli on klassinen ja elegantti. Basics Modelsilta Dramaattiselle siirtyvällä Dinahilla näemme pikkumustan, joka saa räväkkyyttä ja puhtia pussihelmasta ja rusettivyöstä.

Dramaattisen tuoreet mallit Satu ja Sini kantavat yllään kauden muotiyhdistelmää. Toppiin ja farkkuihin on yhdistetty lyhythihainen bolero luomaan ryhdikkyyttä. Dramaattisen Jessican pikkumustaa puolestaan värittää näyttävä hopeinen vyö.

Näytöksen päättää asusteilla maustettu arkityyli ja selkeälinjainen iltapuku. Top Model Agencyn Nikkillä ja Pienen haamun kaupan Luannella on yllään pidennetyt shortsit, joihin voi yhdistää topin tai puseron. Vyö tekee asusta tyylitellyn kokonaisuuden. Models of the Momentin Nichellen valkoinen iltapuku sopii niin cocktail-tilaisuuteen kuin punaiselle matollekin.

Veronique: Hyvät naiset ja herrat, tässä tulee itse Alexandra McKing!

Alexandra: Kiitos Veronique, kiitos yleisö! Ja suurin kiitos kuuluu tietysti malleille, jotka upeasti uuden mallistoni esittelivät!

Suunnittelijan nauttii suosionosoituksista, mutta näytöksen takahuoneessa ei tunnelma ole kovin korkealla.

Shania: Sinä mokoma neekeriluuska! Viettelit ex-poikaystäväni!
Leticia: Irti tukastani sairas horo! Olisit antanut Loganille etkä pihdannut!
Shania: AARRGGGHHH!!! Senkin lutka! Saat pitää sen pukin, minulla on uusi poikaystävä!
  
To be continued...

Tarinassa mukana: Poris Designs, Satumaan korut, Pienen haamun kauppa, Ninnin dioraamat ja Ikean Huset-somisteet
Avasundin Basics 03 (002)

TaruisenAaveen On Location Monte Carlo, On Location Milan, Fabulous Forties, Alvin Ailey, Vincent van Gogh, Palm Beach Swim Suit Silkstone, Life in the Dreamhouse Raquelle, Star Trek Uhura, City Shopper AA, Twilight Bella Breaking Dawn part 2, Red Hot Reviews Silkstone, The Lingerie#5 Silkstone, Kitty Corner Francie Silkstone, Spring in Tokyo, Twilight New Moon Jacob, Hollywood Nails Christie, Fashionistas Ken, Barbie Basics: 14 (003), 01 (002), 01 (001), 10 (001), 14 (002), 05 (003), 01 (001,5), 07 (001), 04 (002,5) ja 02 (Collection Red)

Ninnin Louboutin Dolly Forever, Little Red Riding Hood, Top Model Nikki, Model of the Moment Nichelle Urban Hipster, Holiday AA 2007, Holiday AA 2011, Holiday AA 2012, Suite Retreat Silkstone, Chinoiserie Red Moon Silkstone, Elvis Barbie, Hard Rock Cafe#3/Fashionistas hybridi, Model Muse/Fashionistas hybridi, City Shopper AA, Barbie Basics: 08 (003), 04 (001), 08 (002), 08 (Collection Red), 03 (001) ja 01 (Collection Red)

Osa 49 Sisustus kuntoon ja sieppaaja satimeen! (Alkuperäinen julkaisupäivä 4.8.2013)

Kun Adalian tytöt Roberta ja Jiamei toimittivat heinä-elokuun vaihteessa Nichellelle myymänsä elementtitalon, oli Silky Streetillä kaaos.
Talo ja Adalian asunto Oy:n henkilökuntaa on juuri saapunut Lahdesta:

Roberta: Kiitos teille kundit! Talo on nyt tontillaan ja meidän firma on 55 000 euroa rikkaampi!

Shania ryntää kadulle omasta asunnostaan.

Shania: Voi ei, tänäänkö tämä talon toimitus oli sovittu? Huonompaa hetkeä ei voisi olla! Caitlinin lapsi on siepattu ja poliisi jahtaa parhaillaan sieppaajaa!
Roberta: Mitä ihmettä?
Shania: Ja kaiken lisäksi Nichelle ja Ichirō eivät edes ole paikalla!

Jiamei opiskelee sisustussuunnittelijaksi ja Nichelle on palkannut hänet somistamaan uuden kotinsa.

Jiamei: Eihän me tiedetty, että täällä on tällainen härdelli. Jospa minä nyt silti vähän mittailen?
Shania: Senkus mittailet. Oi, olen niin huolissani Caitlin-raukasta ja pikku Katjasta! Kunpa lapsi saataisiin ehjänä takaisin!

Roberta: Tule nyt pois sieltä! Eihän me kehdata täällä hääriä, kun talon omistajat eivät ole paikalla ja Shanialla on perhekriisi meneillään!
Jiamei: No jos minä tämän verhokankaan edes...
Roberta: EI NYT! Tule, Shania pyysi meidät kotiinsa. Se on tuo iso talo tuolla tien päässä.

Samaan aikaan Barbie Bulevardin pohjoispäässä on hurja takaa-ajo käynnissä. Jaakkima kaahaa Corvettellaan poliiseja pakoon pieni Katja kyydissään.

PIIPAA PIIPAA PIIPAA


Jaakkima on pakoillut virkavaltaa monta päivää ja nyt hän on jäämässä satimeen. Dollywoodin poliisi on saanut vahvistusta Lahdesta saakka. Eräs lahtelaisista konstaapeleista kiilaa Corvetten eteen ja Jaakkima joutuu luovuttamaan.

Konstaapeli: Ulos autosta HETI!
Jaakkima: Hyvä on...

Kaksi konstaapelia ja rikosetsivä Gilbert ryntäävät ottamaan miehen kiinni.

Konstaapeli laittaa Jaakkimaa rautoihin.

Konstaapeli: Jaakkima Jäykkä, pidätän teidät epäiltynä lapsen sieppauksesta. Teillä on oikeus vaieta. Kaikkea sanomaanne voidaan käyttää oikeudessa todisteena teitä vastaan.

Siepatun lapsen vanhemmat tulevat juosten paikalle ja Jaakko on shokissa.

Jaakko: Sinä helvetin sekopää! Miten oma veljeni voi tehdä meille näin?!
Jaakkima: Katja on mun lapsi! Ja sun muijas rakastaa mua eikä sua! Sen sä tuut kohta huomaamaan! Hahaa!
Jaakko: Sen lisäksi, että vihaan sinua tunnen myös sääliä. Olet selvästikin menettänyt järkesi! Toivottavasti mätänet linnassa loppuelämäsi!

Etsivä Gilbert nostaa lapsen autosta.

Gilbert: Rouva Jäykkä, lapsenne on täysin vahingoittumaton.
Caitlin: Meitsin beibii! Yhyy! Kaatjaaa!

Jaakko ja Caitlin ovat autuaita onnesta ja itkevät saatuaan lapsensa takaisin.

Caitlin: Meitsin pikku beibi, ootsä vähän seikkaillu? Yhyy...
Jaakko: Onpa Katja kasvanut vajaan viikon aikana!

Caitlin: Juu meitsikin kelas et se on vähä kasvanu tai sillee! Oi Katja kulta, meitsi ei enää ikinä päästä sua silmistää!
Jaakko: Toivottavasti veljeni saa kovan tuomion! Oi kunpa olisin uskonut sinua, kun kerroit nähneesi makkarissamme jonkun kummituksen. Seonnut veljenihän se oli!
Gilbert: Jäykän rouvalle näyttää tapahtuvan paljon, ensin hän oli Parrusen murhan ainoa silminnäkijä ja nyt hänen lapsensa siepattiin...

Silky Streetillä Shania näyttää paraikaa Adalian tytöille asuntoaan, kun Caitlin soittaa.

Shania: Täällä yläkerrassa on meidän kodinhoitohuone. Hankin itselleni jo uuden imurin, koska Nichelle vie muuttaessaan...

Tilililili tilililili

Shania: Caitlin soittaa! Haloo!

Caitlin kertoo hyvät uutiset ja Shania piristyy huomattavasti.

Shania: Ihanaa, että Katja on kunnossa!
Roberta: Loistavaa! Tämäkö on sinun makkarisi?
Jiamei: Kivasti olet laittanut nuo tyynyt, tähän kyllä sopisi sellainen moderni jättityynykin.

Shania: ...ja tämä tässä on Nichellen makkari.
Roberta: Onko Nichelle myynyt sen katossängyn, jonka meiltä viime kesänä osti?
Shania: Ei ole, se on Ichirōn asunnolla toisella puolella kaupunkia, jossa pariskunta yöpyy lähes joka yö. Tuskin edes näen Nichelleä nykyään.
Jiamei: No onneksi hän muuttaa pian tuohon uuteen taloon, joka on kadun päässä.
Shania: Luojan kiitos. Nichelle ja Ichirō ovat niin rakastuneita, että nyhjäävät toisissaan kiinni koko ajan.
Jiamei: Minä kyllä lisäisin tähän huoneeseen jotain vihreää...

Shanian esittelykierros päättyy olohuoneeseen.

Shania: Ja tässä on olohuone. Saa nähdä mitä kaikkea joudun ostamaan uusiksi, kun Nichelle vie mennessään tavaroitaan.
Roberta: Ovatko Nichelle ja Ichirō nytkin siellä Ichirōn asunnolla?
Shania: Eivät, he ovat 3 päivää Ropecon-messuilla.
Jiamei: Onpa tilava huone! Tuon tauluteeveen tosin voisi kiinnittää seinään ja tv-tason tilalle saisi vaikka akvaarion!
Shania: Sitä on turha suunnitella, televisio on Nichellen, joten se lähtee täältä pian.

Tytöt siirtyvät ruokailuhuoneeseen juomaan teetä.

Shania: En tiennytkään Jiamei, että olet sisustussuunnittelija.
Jiamei: No minä vasta opiskelen.
Roberta: Ainakin olet innoissasi. Tätäkin asuntoa yritit laittaa uusiksi, kun Shania piti meille esittelykierrosta!
Shania: Onko Nichelle oikein palkannut sinut sisustamaan uuden talonsa vai teetkö sen ihan kaverina?
Jiamei: No vähän siltä väliltä. Nichellen ja Ichirōn talon sisustaminen on opintojeni päättötyö. Ja saan toki vähän rahaakin.

Roberta: Milloin Nichelle ja Ichirō muuttavat uuteen taloon?
Shania: Elokuun lopussa. Onneksi Ichirō sai tontin tästä meidän kadulta, olisi ollut kamalaa jos he olisivat jääneet pysyvästi sinne Ichiron poikamieskämppään sinne hevonkuuseen!
Jiamei: Kerrohan siitä Caitlinista vielä, kuka ihmeessä hänen lapsensa sieppasi?

Shania: Se oli Jaakkima, Caitlinin lanko. Tai itse asiassa tämä Jaakkima on lapsen oikea isä.
Roberta: Hui! Luulimme että Jaakko on Katjan isä! Onpa monimutkaiset perhesuhteet. Minkä takia mies sitten teki näin?
Shania: Jaakkima on jotenkin sekaisin, ensin hän ei välittänyt Caitlinista ja tulevasta lapsestaan mitään ja nyt yhtäkkiä sai päähänsä, että sehän on hänen perheensä. Kai hän oli Jaakolle kateellinen tai jotain.

Adalian porukka lähtee pakettiautollaan takaisin Lahteen ja matkalla käydään Vantaan Ikeassa. Shania lähtee mukaan noutamaan huonekaluja Nichellelle.

Roberta: Minne se Shania nyt jäi?
Jiamei: Hän hakee vielä yhden kalustesetin itsepalveluvarastosta. Ota nyt kunnolla kiinni sieltä päästä! Näitä kalusteita kannattaa hamstrata, kun halvalla saa!

Myöhemmin samana päivänä Shania purkaa uudet Ikea-kalusteet Nichellen tulevaan kotiin ja Caitlin tulee Katjan kanssa mukaan.

Shania: Hitto sitä Nichelleä, saisi itse olla mööpeleitään kuskaamassa ja laittamassa! Tee nyt sinäkin jotain äläkä röhnötä haarat levällään siinä!
Caitlin: Ai häh? Ai niinku meitsi vai?

Talon ovelle on tuotu toinen huonekalutoimitus ja Shania raahaa sen tulevaan keittiöön.

Shania: Tässä lukee “Kiten keittiömaailma Oulu” Perhana, että pohjoisesta asti Nichelle on tilannut huonekaluja eikä sitten ole kotona kun ne saapuvat! Kasataan nämä tuolit nyt sitten saman tien. Ota siitä paketista yksi istuinosa äläkä makaa sen päällä!
Caitlin: Meitsi kelas lähtee täst paskalle...
Shania: Luoja minua varjelkoon...

Shania kokoaa yksin keittön tuolit ja istuutuu sitten lukemaan tuolien mukana tulluttu kirjettä Caitlinin palatessa vessasta.

Shania: Kiitos kaupoista ja aurinkoista kesän jatkoa, Kitecat
Caitlin: Shania hei, arvaa mitä. Meitsi kelas et tää on vissii normaalii ku beibin pulauttaneella naisella ei tuu menkkoi pariin kuukautee, mut kyl meitsi taitaa olla taas paksuna.
  
Epilogi
Jaakon, Jaakkiman ja Joakimin äiti Helena Jäykkä on vanhanaikainen nainen ja Pyhän Ponytailin seurakunnan harras jäsen. Sen päivän jälkeen kun Jaakkima jäi kiinni Katjan sieppauksesta, häntä ei ollut enää olemassa äidilleen. Joskus Helenalta kysyttiin oliko hänelle lapsia ja hän vastasi: Minulla on kaksi poikaa, Jaakko ja Joakim. Kolmas poikani Jaakkima on kuollut.


To be continued... 

Tarinassa mukana: Adalia (+Roberta, Jiamei, muuttomiehet, poliisit ja poliisiauto) Ikea Vantaa, Huset-kalusteet, uusi Barbietalo
Adalian Harley Davidson Ken, Basics Ken #15 ja #17
Ninnin Happy Family Nikki uutena Katjana

Paljon kiitoksia Adalialle kyläilystä!