torstai 7. maaliskuuta 2019

Osa 161 Työtön ja uneton Dollywoodissa

Shania, Aida ja miltei kaikki uuden nimen saaneen Model Agency Dramaticin konkarimallit saivat lopputilin 28.2. Mallitoimisto jatkaa uusin tuulin; nuorten naisten ja XL-mallien kera. Kaikki miesmallit saivat säilyttää työpaikkansa iästä riippumatta, koska heitä on niin vähän.

Seuraavana päivänä on perjantai ja alkaa maaliskuu. Shania menee surkeana Aidan luo, jossa Caitlin näyttää jo olevan.

Aida: No moi! Millako sinut päästi sisään? En kuullut lainkaan ovikelloa.
Shania: No kukas muukaan...
Caitlin: Huruluiksista puolsysteri!

Shania: Näin yöllä ihan järkyttäviä painajaisia ja voisin miltei vannoa käyneeni Rajamaailmassakin! Onneksi Isaac herätti minut aina kun olin huutanut unissani. Mutta ei siitä nukkumisesta sitten tullut mitään! Enkä tiedä yhtään, mitä nyt tekisin. Haluan olla pelkästään huippumalli, se on osa minua! Kun meidät eilen irtisanottiin, osa minusta kuoli sillä hetkellä. Ärsyttää jo valmiiksi lähteä kaupungin eri mallitoimistoihin töitä kerjäämään! Mutta niin minä aion tehdä! Minähän en työtön ole!

Shania menee sohvalle istumaan ja tytöillä on hänelle niin hyviä kuin huonojakin uutisia.

Caitlin: Kelaa et ainaski yks huippu jutska tapahtu siel Dramaattisella! Tai mikä sen lafkan nimi nykyään onkaan. Sielt ilmotettiin tänään, et Katja valittiin sinne muksumalliks!
Shania: No sehän on hienoa... Ei kyllä minua kovin paljon tällä hetkellä lohduta...
Aida: Kehtaatkin valittaa siinä ihan kuin elämäsi olisi päättynyt!
Shania: No siltä tämä tuntuu!

Aida: Voin kuule kertoa, että erään mallin elämä päättyi eilen ihan oikeasti!
Shania: Siis mitä?!
Aida: Kuulit oikein! Satu ei kestänyt työpaikkansa menetystä ja riisti myöhään illalla henkensä.

Shania: MITÄ?! Ai Ervastin Satu?!
Aida: Hän juuri. Hänet löydettiin siitä mallitoimiston takana olevasta pikku metsiköstä puuhun hirttäytyneenä! Siellä hän oli roikkunut siinä pinkissä mekossaan, ilman takkia.
Shania: Voi mutta... Tuohan on ihan kamalaa! Ei, eihän kukaan nyt työpaikan takia...
Aida: Näin on asian laita. Joten nyt lopetat sen ulinan siitä, miten elämäsi tuntuu päättyneen!

Shanian täytyy sulatella Satun itsemurhaa hetki. Joka tapauksessa kolmikko päättää, että asiat ovat nyt sillä tolalla, ettei tästä selvitä ilman täyttä nelikkoa. Niinpä he soittavat Nichellelle videopuhelun Tokioon.

Aida: Hei ystävä ja miniä!
Shania: Oi Nichelle, me emme nyt pärjää täällä Suomessa ilman sinua.
Caitlin: Hellureijaa sinne Japskeihin! Näkyyks meitsin naama kans? Vai pelkkä levee perse?

Nichelle: No hei! Oi ihanaa, te olette kaikki kolme siellä! Mitä Shania tarkoitit sillä, ettette pärjää ilman minua? Eiväthän ne juhlat vielä ole!
Shania: Oi täällä on tapahtunut kauheita! Ei kyse ole nyt mistään juhlista.

Nichelle: Mitä on tapahtunut?! Kertokaa äkkiä!
Caitlin: Meitsi voi selostaa! No, eka meitsii ei huolittu XL-malliks, sit koko Dramaattinen ei oo enää Dramaattinen, vaan se on joku ihmeen...
Aida: Model Agency Dramatic.
Nichelle: Oi Caitlin, olen hyvin pahoillani! Halusit malliksi niin kovasti! Mutta mitä väliä sillä on, muuttuiko firman nimi?
Caitlin: No ei ookkaa, mut siel oli muitaki uudistuksii, ja melkeen kaikki mallit sai eilen fudut!
Nichelle: Voi ei, ei kai kukaan hyvä ystävämme?!
Shania: Kuten Caitlin sanoi: lähes kaikki! Myös minä ja Aida. Ja myös kaikki vanhat ystävämme. Ainoastaan siskopuolemme Sonja kuului niihin harvoihin, jotka saivat jäädä. Oi voitko tuoda Sagan ja Minakon koneen luo?! Me tarvitsemme nyt heidän söpöjä nasujaan tätä tuskaa lievittämään.
Nichelle: Öh, anteeksi... Menin järkytyksestä sanattomaksi...  Saitte POTKUT?!

Nichelle käy hakemassa Minakon tietokoneen luo.

Nichelle: Saga on valitettavasti isovanhemmillaan isänsä kanssa. Minä en jaksanut lähteä vauvan kanssa minnekään.
Aida: Oi ihana kummityttöni! Vaikka näin Minakon vasta, tuntuu, kuin siitä olisi iäisyys!
Nichelle: Mutta siis, teidät kaksi todellakin irtisanottiin eilen?!
Shania: Ja KAIKKI vanhat ystävämme mallitoimistolla! Paino sanalla VANHAT!
Nichelle: Minkä ihmeen takia?!
Shania: No koska olemme liian vanhoja heidän uusiin linjauksiinsa! Isaac oli lukenut tänään netistä, että Dramatic etsii jo uusi malleja. Ja ikähaarukka on kuudestatoista kahteenkymmeneenyhteen vuoteen!!! Ja meistä valtaosa oli kolmikymppisiä. Näkyypä kuvanne huonosti...

Aida: Ai he etsivät jo nyt uusia malleja?! En ole törkeämpää meininkiä eläissäni kohdannut!
Shania: Joo Isaac oli lukenut heidän ilmoituksensa.
Nichelle: No mutta kai te haette muihin mallitoimistoihin töihin?
Shania: Minä haen. Aidalle riittivät mallinhommat eilisen katastrofin jälkeen. Minä en muuta halua enkä osaa tehdä!
Nichelle: Ehkäpä voisit alkaa ratsastuksen opettajaksi?
Shania: No kuule ei kiitos! Mallintyö on veressäni! Tai ainakin sydämessäni...
Nichelle: Onhan se kyllä totta, että yleensä mallit ovat 20-vuotiaita tai sitä nuorempia. Sinäkin täytät tänä vuonna saman verran kuin minä viime kuussa, 28. Täytyy vaan toivoa, että joku mallitoimisto palkkaa sinut listoilleen!
Aida: Niin, minä olen teitä kahta vielä vanhempi!

Caitlin: Mut Nichelle, sä et ikinä arvaa: tää stoori menee viel synkemmäks!

Nichelle: No kuinka tuosta nyt enää pahemmaksi voitte pistää?! Ei kai kyse ole Aida sinusta? Että potkujesi takia aloit taas viiltelemään itseäsi?!
Caitlin: Ei mitää sellast. Aida on ihan ookoo nyt. Japskireissu jeesas sitä, kiitti Nichelle, et pakotit sen messiin ku lähit täält! Nii, no sit ku ne mallit oli saanu fudut, ni yks niist hirtti ittensä mettään!
Nichelle: MITÄ??!! Nyt kyllä huijaat!
Aida: Valitettavasti Caitlin puhuu totta. Satu teki illalla itsemurhan.
Nichelle: Ei, ei ei, tämä ei voi olla totta! Siis se tuttu tummahiuksinen Satu, joka seurustelee sen TSO:n pasuunansoittajan kanssa, sen Ylestalon Sepon vai kuka olikaan. Se mies, jota epäiltiin Pasuunamurhaajaksikin instrumenttinsa ja saappaidensa takia vuosia sitten!!!
Aida: Juuri se Satu. Sydämeen sattuu, kun ajattelee nyt sitä hänen poikaystäväänsä, Sini-siskoaan Daisylandissa ja kaikkia hänen läheisiään.

Nichelle: Oi kyllä te raukat todella olette kokeneet kovia! Kunpa voisin olla siellä tukenanne!
Aida: No se on tärkeintä, että nykyteknologian avulla voimme keskustella näin kasvotusten, vaikka olet toiselle puolella maailmaa. Ja sinähän tulet ihan pian taas Suomeen, sinne juhliin.
Caitlin: Oli meil yks positiivinen jutskaki. Meitsin esikoislikka pääs sinne Dramateissonille malliks!
Nichelle: Oi mutta sehän on hienoa! Onneksi olkoon sekä pikku Katjalle, että koko perheellenne!
Shania: Mutta juu, minä alan heti maanantaiaamuna etsiä uutta mallitoimistoa. Kerron sitten, kuinka kävi. Näkeekö pikku Minako, kun vilkutan hänelle? Minako! Katso tänne! Shania-täti ja muut tädit täällä!

Nichelle: Hahah! Kyllä tyttö käänsi heti päänsä kohti tietokonetta! Katso kulta ketkä siellä sinua tervehtivät!
Aida: No tuo nyt se kummityttöni lähemmäs ruutua!

Nichelle: No, näkyykö nyt paremmin?
Aida: No nyt näkyy! Oi kuinka hän on niin ylisöpö! 
Shania: Onneksi meillä on ainakin jotakin kivaa odotettavaa. Ne tässä kuussa olevat typerät iltapukujuhlat eivät voisi nyt vähempää kiinnostaa, en sattuneista syistä ole juhlatuulella! Mutta Minakon nimenantojuhlat siellä Japanissa piristävät varmasti! Hei rakas kulta, Shania-täti täällä! Oi, tyttö hymyilee!
Nichelle: No niin, heilutan kättäsi niin voit "sanoa" Suomen tädeille hei hei!

Caitlin: Ei vitsi miten söde muksu! Ihan ku se tietäs, et se vilkuttaa meille! Moi moi pikku Minako ja Nichelle!
Nichelle: Moi moi rakkaat ystävät! Ottakaa taas pian yhteyttä. Ja KAIKISSA asioissa. Oli se sitten iloista asiaa tai kurjaa, kuten tänään.
Aida: Ilman muuta! No niin, hei sitten!
Shania: Hei hei, ystävä rakas...
Nichelle: Hei hei! Ja nähdään pian, kun lennän taas Suomeen!

4.3. maanantaina Shania on valmistellut itsensä viimeistä piirtoa myöten mallin töitä etsimään; Yksinkertainen lyhyt mekko, joka ei ole liian huomiota herättävä, muttei liian synkkä ja paljastaa naisen vartalon parhaimmat puolet sivistyneesti. Mahdollisimman korkeakorkoiset kengät. Hiukset ponnarille siististi, kasvojen edessä ei saa olla karvan karvaa. Kaikki korut pois, jopa korvakorut ja ennen kaikkea nenälävistys. Meikkiä saa olla vaan niin hillitysti, etteivät kasvot näytä meikatuilta. Ja mikä tärkeintä: mallikansio mukaan!

Shania päättää aloittaa Dramaticin suurimmasta kilpailijasta, eli Top Model Agencysta. Ne kaksi ovat Dollywoodin suurimmat ja arvostetuimmat mallitoimistot. Shania astuu sisään toimistoon sydän pamppaillen.

Shania: Hyvää huomenta!
Daria: Hmm...

Shania huomaa heti entisen työkaverinsa Tondran, joka istuu hermostuneen oloisena tuolilla.

Vaikka Shania ei saanut vastausta tervehtiessään mallitoimiston johtajaa Dariaa, saapastelee hän ryhdikkäänä ja reippaan oloisena tämän pöydän luo.

Shania: Hyvää huomenta! Olen Shania Simmons.
Daria: Aha... Oliko meillä sovittuna tapaaminen?

Shania: Ei ollut, mutta tulin tiedustelemaan, olisiko teillä minulle mallintöitä tarjolla!

Daria: Vai niin. No, olet sitten jo toinen työnhakija tälle aamulle. Käy istumaan joksikin aikaa. Selvitämme liikekumppanini kanssa erään vaateasian ensin.

Mennessään istumaan Shania silmäilee toimiston seinällä ja lasihyllyssä olevia mallien kuvia.

Shania: Jaaha, se Grace Ramirez näyttää olevan tämänkin toimiston listoilla...

Shania menee Tondran luo.

Shania: Huomenta. Otit sitten varaslähdön!
Tondra: Ai huomenta Shania, sinäkin tulit tänne! Minä seisoin oven takana nolosti jo kun Top Modelsin omistajat vasta saapuivat töihin!

Ex-työtoverit kauhistelevat torstaina tapahtunutta massairtisanomista.

Shania: Oli se vaan yhtä painajaista ja tässä sitä nyt ollaan.
Tondra: Oletko muuten kuullut Satusta..?

Shania: Oi olen. Se on ihan järkyttävä juttu! En olisi ikinä osannut kuvitella hänestä sellaista..

Tondra: Itsemurha kosketti minua syvältä, sillä aloitimme Satun kanssa Dramaattisella yhtä aikaa syksyllä 2013. Se hänen siskonsa Sini aloitti hänen kanssaan.
Shania: Minkä takia käytit eri etunimeä silloin? Nimesi Daronda jäi vaan jostain syystä mieleeni.
Tondra: Menin Dramaattiselle vaan kokeeksi sinne McKingin näytökseen Basics Modelsilta. En halunnut heti paljastaa itsestäni mitään. Mutta sen näytöksen jälkeen siirryin Dramaattiselle lopulta kokonaan.
Shania: Millainen mallitoimisto se Basics Models on?
Tondra: Ihan siedettävä. Mutta he eivät palkkaa meidän ikäisiämme malleja, joten turhaa mennä sinne.

Top Model Agencyn omistavat kaksi ystävystä, jotka ovat nuorempina olleet malleja. Shania ja Tondra seuraavat naisten puuhia hiljaa.

Daria: Ei, mikään näistä ei käy!
Cynthia: Emmehän me voi mallejamme sinne alasti päästää. Minusta tämä kokonaisuus on kiva. Rento ja sporttinen.
Daria: Kyse on tulevan kesän suurimmasta näytöksestä! Tarvitsemme tyylikkyyttä! Ei mitään rentoa kotiasua. Entäs muiden suunnittelijoiden asut?

Cynthia: Siinä pöydällä ovat kuvat kaikista asuista. Mielestäni asut numero 34, 37, 39 ja 44 ovat parhaita.
Daria: No tämä kolmeseiska näyttää ihan hyvältä. Äh, valitaan asut myöhemmin. Päästetään nuo neidot nyt tuskistaan.

Cynthia: Mallikokelaat! Tutustumme nyt teihin.
Daria: Sinä blondi, tule ensimmäiseksi.

Shania hengittää rauhallisesti nenän kautta sisään ja sitten hitaasti suun kautta ulos. Hän kävelee Top Modelsin omistajien luo ja yrittää vaikuttaa rennolta, mutta jämäkältä.

Shania: Tässä olisi mallikansioni, olen teh...
Daria: Anna se Cynthialle vilkaistavaksi. Sinä saat kävellä minulle. Piirteesi ainakin ovat kovin sopusuhtaiset.
Shania: Öh.. Selvä! Ja kiitos...

Shania tekee nopeasti työtä käskettyä ja ojentaakin mallikansion Cynthialle.

Shania: Mallikansioni, olkaa hyvä. Olen tehnyt yli kymmenen vuoden uran Dramaattisella.
Cynthia: Hmm, mielenkiintoista.

Shania miettii, sanoiko hän jotakin väärin. Pälpättikö hän liikaa. Joka tapauksessa Cynthian äänensävy kuulosti yhtäkkiä oudolta. Shania yrittää karkottaa negatiiviset ajatukset mielestään ja kääntyy kävelläkseen huoneen toiseen päähän, jotta voi esitellä parhaan catwalk-kävelynsä Darialle. Silloin hän säpsähtää Darian ääntä.

Daria: Minkä ikäinen muuten olet?

Shania: Öh.. Kaksikymmentä.... seitsemän..
Daria: Sitten sinun ei kannata kävellä minulle, olet valitettavasti reilusti yli maksimi-ikämme, joka on kaksikymmentäkaksi.
Cynthia: Vai ura Dramaattisella... Tuossa on mallikansiosi. Kauniita muotikuvia.
Shania: Kiitos.

Shania palaa onnettomana hakemaan käsilaukkuaan tuolilta. Tondra on luonnollisesti kuullut kaiken vieressä touhua seuratessaan. Hän nousee tuolista niin ärtyneenä, että mallikansiostaan tipahtaa jokin kuva ulos.

Tondra: Vai että kaksikymmentäkaksi! Turhaan siis täällä puljussa hukkaamme aikaamme!
Shania: Mennään nyt vaan, Tondra...

Shaniaa hävettää Tondran käytös Top Modelsilta lähdettäessä.

Tondra: Pitäkää surkea nuorisotyöpaikkanne!
Shania: Öh, pyydän anteeksi tuttavani puolesta. Kiitos paljon teille tilaisuudesta hakea malliksi.
Daria: Onnea SINULLE työnhakuun, blondi.

Mallikokelaiden poistuttua Daria ja Cynthia muistelevat omaa aikaansa malleina. Ja sitä, kun heistä tuli "pelättyjä" kolmekymppisiä.

Daria: On tuo kyllä surullinen vaihe mallin elämässä... Sitä on edelleen niin intoa täynnä, mutta nuoremmat valtaavat catwalkit ja salamavalojen räiskeen.
Cynthia: Muistan hyvin, kuinka me kasvoimme siihen ikään, ettemme enää saaneet töitä. Siitä on nyt reilu 10 vuotta. Mitä malli silloin voi tehdä, jos haluaa jatkaa tällä alalla; perustaa oman mallitoimiston!
Daria: Niin juuri! Kuten me nelikymppiset.

Shania ja Tondra käyvät yhdessä maanantain aikana useissa Dollywoodin mallitoimistoissa; Models of the Momentilla, Fashion Modelsilla, Fashionistas Managementilla sekä 80's Modelsilla. Mistään toimistosta ei heru tytöille, vai pitäisikö sanoa naisille, töitä. Tondra luovuttaa ja lähtee kotiinsa. Shania selaa kännykällään nettiä ja löytää pienen vasta perustetun mallitoimiston nimeltä LOOK. Hän päättää yrittää vielä sitä, se on hänen viimeinen oljenkortensa.
Kun Shania lopulta löytää uuden mallitoimiston luo, saapastelee häntä vastaan hänen vihamiehensä Penelope Martinez.

Penelope: Pitäkää hyvänänne surkea pikku puljunne!
Shania: Hei Penelope, oletko tulossa sieltä LOOK-toimistosta?
Penelope: Shania? Juu kyllä olen sieltä tulossa ja en kelvannut rouvalle!
Shania: Voi ei... Olen nimittäin juuri menossa sinne...

Penelope on niin raivoa täynnä, että hänen kenkäkassinsa putoaa ja korkokengät leviävät maahan.

Penelope: Aaarrgghh!!!! Katso! Otin mukaani vieläpä useita eri korkkareita, mutta en saanut edes tilaisuutta näyttää kävelyäni ne jalassa! Ja turhaan kannoin koko päivän tätä mallikansiota mukana, ei se kiinnostanut yhtään ketään missään!
Shania: Voi ei, olen pahoillani puolestasi...
Penelope: Oletko?
Shania: Vaikka emme ole tulleet toimeen keskenämme, niin eiköhän vihanpidon voisi unohtaa. Näin kun samassa veneessä nyt olemme...?
Penelope: Minun puolestani kyllä!

Käy ilmi, että Penelope on ravannut kaikissa mallitoimistoissa, ihan kuten Shaniakin. Shania auttaa Penelopea nostelemalla maasta hänen kenkiään.

Shania: Tuossa vielä yksi kenkä.
Penelope: Kiitos. Oletko muuten kuullut, että eräs "samassa veneessä" oleva heittäytyi yli laidan viime viikolla heti potkujen jälkeen?
Shania: Olen kuullut. Jos minä todellakin joudun pois mallin ammatista, en kyllä tekisi kuten Satu.
Penelope: En minäkään, todellakaan! Pakko vaan keksiä uusi ammatti.
Shania: Kävikö tuolla LOOK:lla sama juttu kuin kaikkialla muuallakin, että olit liian vanha? Koska turhaan minä sitten sinne edes menen.
Penelope: Ei, se oli ainut mallitoimisto, jossa iästä ei piitattu. Minusta vaan ei pidetty. Mene siis ihmeessä! Ja toivon, siis ihan aidosti toivon, että saat sieltä töitä.
Shania: Oi kiitos, Penelope. Moikataan kun tavataan, nyt kun emme enää ole vihamiehiä!
Penelope: Juuri niin! Ja onnea tuonne LOOK-toimistoon!

Shaniaa pelottaa. Jos hän nyt ei saa töitä, on hänen mallinuransa virallisesti ohitse. Hän soittaa summeria, ovi aukeaa ja Shania saapuu toimistoon, jossa LOOK-mallitoimiston omistaja Michelle Brandt istuu pöytänsä takana. Pieni koiranpentu pyörii emäntänsä jaloissa.

Shania: Hyvää alkuiltaa. Tulin hakemaan töitä.
Michelle: Tervetuloa, käy peremmälle.

Shania: Olen Shania Simmons.
Michelle: Michelle Brandt. Ole hyvä ja istu.
Shania: Kiitos paljon.

Shania istuu lilaan tuoliin ja tuntee sydämensä lyönnit niin lujaa, että hän pelkää niiden näkyvän mekossa kankaan liikkuessa lyöntien tahtiin. Koiranpentu vaistoaa Shanian hermostuneisuuden ja istuutuu hänen jalkojensa juureen.

Michelle: Tänään on käynyt vielä useampi malli töitä etsimässä kuin viime perjantaina. Oletan, että sinäkin tulet Dramaattiselta.
Shania: Niinhän minä tulen...
Michelle: Rentoudu. Näen, että olet kauhusta kankeana. Kerro jotakin itsestäsi.
Shania: Niin, minä todellakin olin Dramaattisella 16-vuotiaasta saakka, vaikka kävin vielä silloin lukiota. Nyt minä olen 27-vuotias ja liian vanha Dramaattiselle. Anteeksi, Dramaticille.

Michelle: Oi, te kaikki kerrotte aina kuinka pitkään te olette olleet ja missä te olette olleet. Pyysin sinua kertomaan jotakin itsestäsi. En entisistä työpaikoistasi. Kerro rohkeasti, äläkä luettele niitä kliseitä, joita työhaastatteluissa yleensä; Olen rehellinen, luotettava, reipas, oma-aloitteinen ja avoin.

Shania: Nooh... minä olen hieman sinisilmäinen, tai niin ystäväni minulle sanovat. Ja välillä olen hieman lapsellinen tai hömppä... Etsin elämää suurempaa rakkautta, olen etsinyt jo vuosia ja aina saanut siipeeni. Nyt minä olen saattanut löytää Sen Oikean ja se tuottaa minulle aitoa onnea. Olen kokenut melko kovia viime vuosina... Isosiskoni menehtyi syöpään ja toinen isosiskoni oli koomassa, minun sinisilmäisyyteni vuoksi. Ja yhtä siskopuolistani minä etsin miltei vuoden, hänet oli kidnapattu. Olen kärsinyt myös anoreksiasta, mutta viime aikoina olen ollut tyytyväinen vartalooni. Oi minulle on tapahtunut niin paljon...

Michelle pyytää Shaniaa nousemaan tuolista.

Michelle: No niin, tyttö kulta, NYT sinä kerroit jotakin itsestäsi! Tätä minä juuri hain, aitoa minuuttasi. Kukaan muu hakija ei ole kyennyt moiseen.
Shania: Oh, no kiitos..
Michelle: Sinulla on kyllä todella kauniit kasvot.
Shania: Mutta entä se, kun minä olen 27-vuotias?

Michelle: Niin, mitä siitä? Minä olen 57-vuotias! Ikä on pelkkä numero kuten aika on pelkkä käsite. Voisitko poseerata minulle hieman?
Shania: Ilman muuta!

Shania esittelee mielestään parhaimpia poseerauksiaan ja kävelee Michellelle. Nainen näyttää vaikuttuneelta. Lopulta Shania uskaltautuu esittämään yhden elämänsä tärkeimmän kysymyksen:

Shania: Luuletko, että voisit tarjota minulle mallin töitä?
Michelle: Ooh, oi tämä on niin vaikeata! Toimistoni on pieni; LOOK:in listoilla on vajaa 20 mallia. Yksi entinen Dramaattisen malli sai paikan tänään aiemmin. Maricah Kukkola, varmasti tuttu sinulle.
Shania: Onhan hän vanha työkaverini.
Michelle: Odotatko ihan pienen hetken..

Michelle käy istumaan pöytänsä ääreen. Shania odottaa peloissaan, mitä nainen aikoo vastata.

Michelle: No sanotaanko nyt näin, että minä VOIN antaa sinulle töitä.
Shania: Ihanaa! Oi kiitos!
Michelle: Mutta ainoastaan satunnaisia keikkoja. Ja niitä tulee luultavasti melko harvoin...
Shania: Kuinka harvoin?
Michelle: No, pettymyksenhän minä nyt sinulle tuotan kun sanon, että muutaman kerran vuodessa. Minulla ei ole tällä hetkellä varaa palkata ainuttakaan uutta mallia, mutta koska teit minuun niin suuren vaikutuksen olemalla oma itsesi, pystyn tarjoamaan sentään jotakin.
Shania: No mutta sekin on parempi kuin ei mallintöitä lainkaan. Kiitos erittäin paljon, rouva Brandt.

Shania poistuu mallitoimistosta sekavin tuntein. Hänen kokopäivätyönsä mallina on loppu. Hän joutuu todellakin hankkimaan uuden ammatin.

Shania: Täytyy vaan yrittää olla kiitollinen, että saan olla mallina joskus edes... Kiitos vielä kerran, jään odottelemaan yhteydenottoasi.
Michelle: Kiitos itsellesi avoimuudesta. Älä kuitenkaan jää odottamaan soittoani. Se saattaa tulla vasta puolen vuoden päästä.

Seuraavana päivänä on laskiaistiistai ja Jaakko on kaksostyttäriensä Jonnan ja Jennan kanssa Pulin Huollon järjestämässä laskiaisriehassa, jossa he olivat viime vuonnakin. Tilaisuudessa on lapsille poniajelua, mäenlaskua sekä hodarikärry.

Koska tytöillä on oma poni, jonka he vuosi sitten saivat syntymäpäivälahjaksi, kiinnostaa heitä enemmän pulkkamäki.

Jenna: Jee!!! Mä tuun lujaa!
Jaakko: Olkaa kuitenkin varovaisia. Kokeilkaa nyt ihmeessä tätä iskän vanhaa kelkkaa!
Jenna: Toi on ihan antiikkia!

Jaakko: Iskä käy syömässä pari hodaria. Tuletteko tekin? Vai tuonko teille?
Jonna: Ne.
Jaakko: Okei, syökää sitten myöhemmin.

Jaakko menee hodarikojulle ja tapaa Pulin Huollon uuden johtajan, herra Leivosen.

Herra Leivonen: Päivää ja tervetuloa laskiaisriehaan!
Jaakko: Kiitos, kiitos! Tyttöni pitävät kyllä hauskaa.
Herra Leivonen: Ohhoh, sinullahan on oikein vanha kunnon kelekka!
Jaakko: Kyllä vaan, tämä on ollut minulla pikkupojasta asti!

Jaakko: Kylläpäs näyttävät herkullisilta nuo hodarit! Taidan ottaa tuollaisen tulisen version!

5-vuotiaat Jonna ja Jenna laskevat mäkeä innoissaan ja juoksevat kilpaa mäen päälle. Ja sitten taas tullaan vauhdilla alas.

Jenna: Ihan huippuu!!! Harmi ettei isosysteri oo täällä!
Jonna: Ju.

Vaikka tytöillä oma poni onkin, ihailee eläinrakas, autistinen Jonna jälleen hevosia etäältä. Jenna haluaa mennä katsomaan niitä hieman lähempää.

Jenna: Aivan ihana heppa! Mulla on kans oma heppa! Se on valkonen ja sen nimi on Manta!

Vuosi sitten laskiaisriehassa Jaakon vatsa oli viinaa täynnä, tällä kertaa asiat ovat paljon paremmin. Vatsa nimittäin on räjähtämäisillään tulisista hodareista. Kuten huomaatte, "paremmuus" on suhteellinen käsite...

Jaakko: Voi apua, likat hei! Iskä söi vähän liikaa. Tuleeko kumpikaan nyt koeajamaan kelkkaa, jolla iskä pienenä poikana laski isoja mäkiä velipoikien kanssa?

Jenna suostuu kokeilemaan isän antiikkikelkkaa.

Jenna: Ei, tää on varmasti ihan surkee! Muovisilla pääsee paljo lujempaa! Mutta mä haluun kiivetä ylös ja kokeilla!

Vaan miksei Jonnan ja Jennan isosisko Katja ole laskiaisriehassa? Hänet on kutsuttu Model Agency Dramaticille, jonne hän pääsi lapsimalliksi. Äiti Caitlin on esikoisensa mukana mallitoimistolla. Lapsia hyörii ja pyörii neljästä kahteentoista vuoteen Dramaticin nurkissa. Veronique otti henkilökohtaisen raskaasti aiemman joukkoirtisanomisen ja on matkustanut sikonsa luo Pariisiin joksikin aikaa. Verity puolestaan ei voi sietää kakaroita, joten hän on delegoinut tehtävän tyttärelleen Rubylle. Kaikista tulevista lapsimalleista otetaan nyt ensimmäiset valokuvat.

Ruby: Ja seuraavana 6-vuotiaat Katja Jäykkä, Johanna Lundström ja Maiju Kuusisto.

Katja: Jossu kuulitko, ne ollaan me! Täällää!!!

Maiju Kuusisto joko ei ole paikalla tai hän ei kuule, että nyt pitäisi mennä kameran eteen. Katja on enemmän kuin tohkeissaan hänenkin puolestaan ja mikä upeinta; paras kaveri Johanna pääsi myös malliksi.

Katja: Siis kelaa Jossu, meistä tulee malleja!
Johanna: Niin. Ihan outoa... Äiti melkein pakotti mut tänne, mutta onneks! Me päästiin äidin kaa molemmat tänne malleiks. Iskä sano, et me tehään mallitoimiston historiaa ku mä oon ekoja lapsimalleja ja äiti on sellanen... No iskä sanoo iso tyttö. Me voidaan tulla tänne aina yhtä matkaa! Siis niinku sun kaa.
Katja: No ei se nyt noin toimi, idiootti! Mallit valitaan aina tietyille keikoille!

Katja onnistuu elämänsä ensimmäisissä mallikuvissa täydellisesti. Sekä valokuvaaja Tommi Kuikka että Ruby Rochester kehuvat pientä lahjakkuutta maasta taivaisiin. Kuvaaja huomaa heti, että tyttö on harjoitellut poseeraamista kunnolla.

Katja Jäykkä 6 vuotta. Ensimmäiset kuvat mallikansioon ja Dramaticin seinällä olevaan mallilistaan:

7.-8.3. välisenä yönä yhä shokissa uramuutoksestaan oleva Shania on käynyt aikaisin nukkumaan. Mutta hän on vaan pyörinyt sängyssä saamatta unta. Joka kerta kun hän on vaipunut kevyeen uneen, ovat tuntemattomat kasvot alkaneet kierrellä hänen ympärillään. Irvokkaat, vääristyneet ja jollakin tapaa syyttävät kasvot. Shania ei ole kestänyt enempää, vaan on noussut sängystä jaloitellakseen hieman. Josko painajaiset sitten katoaisivat, kun hän olisi pienen kävelylenkin jälkeen niin väsynyt, että vajoaisi suoraan syvään uneen.

Shania: Toivottavasti tämä myöhäinen kävelylenkki auttaa nukahtamaan ilman pyöriviä päitä!

Silloin Shania huomaa jotakin outoa.

Shania: Mitä helvettiä?! Nythän on maaliskuun alku! Miten minä tarkenen metsässä minimekko ylläni? Eikä täällä ole mitään luntakaan enää, vaikka sitä on taas satanut koko päivän lisää! Ei hitto, minä olen Rajamaailmassa! HALOO!!! Kuka minut kutsui?! Haaloo! Minä en nyt jaksaisi seikkailla täällä taas. Kuka tällä kertaa tarvitsee apuani?!

Shania säikähtää pahemman kerran, kun viikko sitten itsemurhan tehnyt Satu astelee häntä vastaan, tosin nurinniskoin.

Shania: Satu?!
Satu: No hei, tulitko minua moikkaamaan?
Shania: Ilmeisesti... Miksi minä taas olen täällä? Kuinka minä muka voin auttaa sinua? Jos nimittäin haluat perua itsemurhan, niin siinä en pysty auttamaan! En ole mikään kuolleiden herättäjä.
Satu: En minä mitään apua tarvitse. Itse minä tänne hankkiuduin ja täälläpä nyt vaellan ikuisesti.
Shania: Mitä ihmettä? Sinä et siis kutsunut minua tänne? Minkä takia minä sitten olen täällä taas?!

Satu: Rajamaailmaan voi tulla elävien maailmasta vieraaksi kahdella tavalla. Joko joku tarvitsee sinun apuasi täällä ja kutsuu sinua unissasi, tai sitten joku on langettanut yllesi kirouksen, että joudut vierailemaan täällä. Ja ellei kukaan läheisesi ole joutunut sellaisiin ongelmiin, että voisi olla täällä, pelkään sitä toista vaihtoehtoa...

Shania: No kuka ihme minut nyt tänne haluaisi lähettää vaan ihan ilkeyttään?! Tunnen ainoastaan yhden ihmisen, jolla on yliluonnollisia kykyjä. Häntä on kutsuttu noidaksikin siitä syystä. Mutta hän on äitipuoleni Nana ja rakastamme nykyään toisiamme! Kyllä tämän nyt täytyy olla jotakin ihan muuta...
Satu: No käänny nyt ympäri, että näen sinut kunnolla!
Shania: Miten?! Käveletkö ylösalaisin pitkin puita siitä syystä, että hirtit itsesi?
Satu: Luultavasti. Ja olethan sinä käynyt täällä monta kertaa Caitlinin takia, joten osaat kyllä kääntyä nurinniskoin. Tämähän on Rajamaailma! Kuvittele vaan, että käännyt, kyllä se onnistuu.
Shania: Voi apua... No näköjään minä pääsen kääntymään.

Shania: Minkä ihmeen takia muuten päädyit niin kamalaan tekoon?! Läheisesi ovat täysin sekaisin itsemurhasi takia. Itsekäs ratkaisu, sanon minä!
Satu: No, minulla oli elämässäni aika moni asia pielessä. Ne potkut olivat vaan piste iin päälle. Kerro läheisilleni, että näit minut unessasi ja pyysin kertomaan, että voin ihan hyvin. Ei sanaakaan mistään Rajamaailmasta!
Shania: Niin teen. Vaikken tekoasi hyväksykään... Ja kai sinä tajuat, että itsemurhaan päätyneet jäävät Rajamaailmaan lopullisesti?!
Satu: No, tiedän sen nyt. Mutta on tämä parempi kuin elämä. En osaa oikein selittää sitä.. Olen tavallaan vapaa. Kaikesta vastuusta ja sel.. Apua, taas se tulee! Nyt äkkiä karkuun!!!
Shania: Mikä tulee??!!

Satu: Jättiläisvampyyri!
Shania: Ei voi olla totta??!! Onko se todellinen Rajamaailman otus? Olen nähnyt tuon aiemminkin ja luulin sen olleen vaan unta!
Satu: Shania, nyt juostaan!!!

Shania herää ihan hikimärkänä pimeässä makuuhuoneessaan.

Shania: Apua! Se saavuttaa meidät!

Shania tajuaa mielensä olevan taas omassa sängyssään ja sytyttää valot.

Shania: Siis mitä helvettiä minulle tapahtuu?! Alan yhtäkkiä nähdä mystisiä painajaisia ja luulin nähneeni unia Rajamaailmasta, mutta kyllä minä siellä äsken olin! "Joku langettanut kirouksen", kaikkea sitä kuuleekin! Minulla ei tietääkseni ole vihamiehiä. Joidenkin ihmisten, kuten Memen ja eksäni Andersin kanssa emme voi sietää toisiamme, mutta eivät he tällaista tekisi. Kuka minua voisi vihata?! Täytyy vallan pohtia...

to be continued...

Tarinassa mukana: Tapulin Huolto, Talviriehaan osallistujat, allekirjoittanut työkavereineen

Ninnin Model of the Moment Daria Celebutante, Cynthia Rowley, Dynasty Krystle, Monster High-Draculauran jäljennös, Kellyt sekä Madison (Club Chelsea)
TaruisenAaveen Nichelle vierailulla

5 kommenttia:

  1. Johan sitä seesteistä olikin hetki, taas tapahtuu niin että tukka hulmuaa. Kauankohan Shanialla menee, että hoksaa noitasiskojen juonen...
    ~avis~

    VastaaPoista
  2. Anonyymi8/3/19 07:23

    Voi tuota kiukkuista Shaniaa! Onkohan se naama mutrulla siellä juhlissakin. Jää nähtäväksi! X.

    VastaaPoista
  3. Katjalle onnea mallin uralle! Shanialle työn hakuun. Toivottavasti kirous raukeaa...

    VastaaPoista
  4. Minua huvittaa; olen kuin mikäkin Stephen King ja hiiviskelen omassa tarinassani välillä taustalla :D Nyt tuolla laskiaisriehassa hevosen takana keltaiset työhousut jalassa :D
    Ninni

    VastaaPoista
  5. No olipas taas kaikenlaista,onneksi Shania saa edes joskus tehdä mallin töitä,mutta taas Rajamaailma ja vampyyreitä,voi kauhistus sentään.Pikku Katja oli ihan jenkkiläisten lapsimissien näköinen,mahtavia kuvia ja kivan näköiset mallitoimistot.Caitlin jotenki ihana leveine perseineen ja onneksi Jaakko on kunnossa ja lasten kanssa mäessä,uusia mielenkiintoisia jaksoja odotellen/Sanelma

    VastaaPoista