Näytetään tekstit, joissa on tunniste kännykkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kännykkä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Osa 255 Glamour-mallin työn varjopuoli

 
Pitkän talven jälkeen kesä saapuu Suomeen rytinällä toukokuussa. Shania on saanut kuulla Simonilta, että Auroran Salongin maailmankuulu tohtori Grindstone onkin vain rahanahne huijari. Nainen suorastaan saalistaa asiakkaikseen nuoria ihmisiä, jotka ovat epävarmoja ulkonäöstään, ja ruokkii näiden huonoa itsetuntoa kaiken maailman turhilla parannusehdotuksillaan. Tämän tiedon kuultuaan Shania pohtii huulitäytteen ottamista kaikessa rauhassa.
 
Sugar Sluts puolestaan on maan arvostetuin eroottinen julkaisu ja Shanian työpaikka. Vaikka glamour-mallin työ on monelle unelma ja palkka suorastaan räjäyttää tajunnan, on tälläkin työllä varjopuolensa. Erityisesti työajat.

Shanialla on jopa 16-tuntisia työpäiviä ja kuvauksiin saatetaan pyytää vaikka keskellä yötä. Sugar Sluts -lehden kuukauden numeroon otetaan kiireisellä aikataululla kuvia, sillä toukokuun teema- ja keskiaukeamakuvat puuttuvat. Shania pääsee näihin tärkeisiin kuviin yhdessä työkaverinsa Sofian kanssa, joka on myös hänen ystävänsä. Sensuellien kuvien teemana ovat kirsikkapuut. Cindy Townissa puut eivät vielä toukokuun alussa kuki, joten kuvaussessio järjestetään studiossa. Neidit poseeraavat useita kuvia varten pitkän työpäivän. 

Suurin osa kuvista on tytöistä yhdessä.



Mukaan mahtuu yksi lähikuvakin.

Shania valitaan toukokuun seksikkäimmäksi tytöksi rintoineen. 

Keskiaukeamalle tytöt pääsevät kuitenkin kahdestaan.

Dollywoodissa Shanian siskopuoli Caitlin on pitkästä aikaa onnellinen. Tytär Jonna on päässyt sairaalasta oltuaan siellä puolitoista vuotta! 11. toukokuuta Caitlin nauttii täysin rinnoin viisuhuumasta.

Caitlin: Jeeee! Eurovirret starttaa! Suomen Microsoft-miehen No Fuels -ränkytys on täyttä skeidaa, mut Kroatian Ram Tam Tigi Dam -biisi on sairaan magee! Meitsi on nii onnessaan, et alko paskattaa!

12.5. on äitienpäivä ja Jaakko on ostanut Caitlinille lahjan.

Jaakko: Kyllä on kiva nähdä, mitä rakas emäntäni pitää tästä korusta.

Jaakko on kutsunut vaimonsa ulos antaakseen korun tälle. Caitlin säntää ihan innoissaan miestään vastaan.

Caitlin: Ei hitsin pimpulat mikä jutska! Tää oli ihan yyber ylläri!
Jaakko: Hyvää äitienpäivää, rouva Jäykkä.
Caitlin: Meitsi sekoo, toi hely on ihan kipee! KIITTI KULTSI!

Jaakko: Ajattelin, että nyt jos koskaan on hyvä hetki ilahduttaa emäntää, kun tytärtemme huolet alkavat olla historiaa.
Caitlin: Joo! Tai ei ne sillee niinku kauheesti oo hissaa, ku onhan Jonna viel kipee.
Jaakko: Niin tietysti on, mutta nyt tyttörakas on ainakin luonamme kotona, eikä varsinaista hengenvaaraa ole. Saapa nähdä, kuinka monta diagnoosia Jonna vielä saa!
Caitlin: Ai kuvat sen pääst, vai mist dia-kuvist sä selität?

Caitlin: Nii joo, diagnoosi of course! Juu salettii viel monta. Ja Jonnan lisäks esikoislikallaki on jutskii mitkä pitää selvittää. Ainaski meitsin mielest Katja feikkaa välillä et sil menee hyvin tai sillee, ja sit... Meitsi unohti mitä piti sanoo, tää koru on niin siga magee! Kiitti viel, herra Jäykkä!

Jaakko: Minustakin tuntuu, ettei Katja ole niin puhdas pulmunen kuin nykyään esittää... Ja Jonnalle pitäisi etsiä sitä lemmikkiä jo. Mutta nyt ei ajatella lapsia, vietetään hetki ihan kaksistaan!
Caitlin: Juu ei jaksa kelaa muksui koko ajan! Meitsi haluu olla ny vaan täs, oman ukon kaina..läs..?
Jaakko: Hahah! Oliko lauseen tarkoitus rimmata? Miten olisi tällainen: Nyt ei mietitä muksua, olen niin odottanut sua. Nyt vaan nautitaan hetkestä, ei tämä kauaa kestä. Vaikka hieman lyhyenläntä, silti ikioma rakkain emäntä.
Caitlin: Ooooh! Upeeta Jaakko! Meitsi yrittää uusiks: Vaik oon aika paksu, en kuiteskaan mikään horatsu. Vaik pussaisit mua kaulaan, en silti ala laulaan. Tärkein jutska on tää rakkaus, niinku sillee niinku öö... PAKKAUS!

Shania puolestaan on lähettänyt Simonille meseviestin, jossa on toivonut samassa alustassa soitettavaa videopuhelua, sillä sellaista ei ole soiteltu viimeiseen kuukauteen. Simon on vastannut, että on väsynyt, mutta siitä huolimatta Shania soittaa videopuhelun seuraavana päivänä palatessaan shoppailureissulta puolenpäivän aikoihin.
 
17.5. on perjantai ja kesä on saapunut kuin taikaiskusta maahan. Shania soittaa videopuhelun juuri ostamallaan kännykällä. Hän on niin innoissaan, että istuu välillä penkillä, välillä pomppaa pystyyn rinnat höllyen ja sitten taas pamauttaa peppunsa penkkiin.

Shania: Hei kulta! Oma rakkaani!
Simon: Hei, Shania…
Shania: Mitä teet? Minä olen kiertänyt koko Cindy Townin kaupat! Ostin aivan ihastuttavan mekon, nämä aurinkolasit jotka näetkin, ja näetkö tämän topin? Siinä on pinkki koira, mutta vaikka en koirista pidäkään, en voinut vastustaa tätä glitteriä! Hihih! Niin, sitten minä ostin tämän uuden kännykän! Tämä on iPhone 15 Pro Max 256 Gt ja mustatitaanista poiketen väri on valkoplatina! Kamera on mieletön 48 megapikselin kolmoiskamera ja... No, hintaa AINOASTAAN 1190 euroa pikku alennuksessa!

Simon ei oikein pysy mukana Shanian innokkaassa selostuksessa, hieroo vain hikistä otsaansa sänkynsä takana olevaan seinään nojaten. Simonin tukka on takussa ja ylilyhyet shortsit nuolevat ihoa inhottavasti, mutta pakko ne oli kuitenkin tyylin takia laittaa jalkaan, vaikkei niitä kukaan näkisikään.

Simon: No... Minä makaan sängyssä, kyten näkyy. Mistä sinä 'älysit py'yä?
Shania: No... Kuinka sinä edes kysyt moista?! Halusin vain nähdä rakkaani pitkästä aikaa!
Simon: Ai? Okei...
Shania: Hei, sinähän todellakin makaat sängyssäsi! En ole koskaan nähnyt makuuhuonettasi! Mikä tuo ihana taulu on, jossa pinkit kehykset? Oi, onko sinullakin unisieppari?! Niin, ja sitten minä ostin KASAN muotilehtiä, sillä minun on oltava ajan tasalla ihan kaikesta!
Simon: Niin tietysti. 
 
Shania: Ne mallikuvat, joista osan näitkin jo, ne kuun alussa kuvatut, niin se lehti ilmestyy maanantaina! Siis jossa ne ovat! Hihii!
Simon: Okei.
Shania: Eivätkö olleetkin upeita kuvia?!
Simon: Ai mitkä?
Shania: No ne minun kuvani! 

Shania huiskuttaa kädellään näyttöön.
 
Shania: HEE-RÄÄ-TYYYS!!! 
 
Simon säpsähtää Shanian huutamista ja äkkinäistä liikettä ja yrittää hätäisesti vastata kuten vaativa tyttöystävänsä toivoo.

Simon: Ai ne! Kyllä, ypeitä olivat. Öh... Siis missä ne olivat?
Shania: Plääh! No täällä Facessa! Mutta ensi viikolla ne ovat lehdessä!
Simon: Äh... En minä ole jaksanyt katsoa mitään kyviä. Anteeksi.
Shania: Minä pääsen keskiaukeamalle! Tosin se on minusta ja Sofiasta yhteiskuva... MITÄH?! No ei se mitään, ehdit nähdä ne kyllä!
Simon: Onko siellä y'tä kyymä kyin täällä? Eilen oli 28 astetta varjossa. Tänään on kai vä'än viileämpää, tai pitäisi olla. Niin Aida sanoi. Myttä ei se viileys tynny missään. Yäh, toppi on ihan hiestä märkä! Ja shortsien lahkeet rullautuvat koko ajan ylös munia hiostamaan. Onneksi Shania ei voi haistaa tätä hien hajua. Toivottavasti hän ei edes näe miten märkä minä olen. Vai pitäisikö hänen sittenkin nähdä se? Jos hiki onkin seksikästä? Onhan se! Sen takia ne miehet niissä seksikkäiksi sanotuissa kuvissa on aina öljytty hikisen näköisiksi. Ja naisetkin.

Shania sen kun jatkaa julmetun kiivasta jumalanpalvelustaan. Niin, ilman Jumalaa saatikka ainakaan palvelusta yhtään kenellekään... Sattumalta hän miettii myös saman tapaisia asioita kuin Simon. Ja ehdottomasti sitä, kuinka ihana Simon on hiestä märkänä ja miltä hän itse mahtaa miehen silmissä näyttää.

Shania: Voi täällä on jo nyt +29 varjossa! Ja nimenomaan Pohjanmaalle on luvattu tänään kuuminta! Päätin lähteä heti aamusta shoppailemaan, ettei tulisi liian hiki. Ostin tämän topin, jotta näytän erilaiselta kuin kaikki naiset täällä. Sama minne katsoo, näkee hoikkia isorintaisia naisia paljastavissa topeissa, pyh! Oh tämä uusi kännykkä on niin outo, että painelen koko ajan vahingossa kameraa päälle jostain sivunapista, hmm... Voi tavaton, Simon on syötävän seksikäs... Olisinpa tuo hikipisara, joka hänen veistoksellisia kasvojaan hyväilee... ooh... Shania, LOPETA! Minä en halua enää ikinä mokata tätä esittelemällä Simonille alusvaatteitani! Toivottavasti Simon huomaa, että minulla on rinnat peittävä paita päällä, vaikka tällä helteellä voisi kulkea rinnat puoliksi paljaina! Nichelle neuvoi minua hyvin. Esimerkiksi etten saa puhua sänkyhommista suhteen alussa, enkä suostua seksiin, jos Simon sitä tahtoo. Sillä meidän suhteessamme on jotakin erilaista... En ole ennen tuntenut näin!
Simon: Milloin sinä tylet tänne?
Shania: Oi siitä minun piti tietysti puhua! Minulla on ollut ihan HIRVITTÄVÄSTI töitä! Minä pääsen ehkä tämän kuun lopussa viikonlopuksi. Mutta VIIMEISTÄÄN tulen silloin juhannuksen tienoilla, kun on ne Mildredin ja Vertin häät!
Simon: Noin sinä sanoit jo viime kesänä... ja syksyllä myytämän kerran. Ja jöylyn alla... ja tammikyyssä, 'elmikyyssä, keväällä...
Shania: Öh... Niin... Kuinka hitossa Simon voi muistaa noin tarkasti, milloin olen luvannut mennä?! Olen varmasti sanonut niin sata kertaa, mutta eikö se ole niin, että hyvää kannattaa odottaa? Tsihih! Oi minua jännittää ihan hirveästi se, että esiinnyn häissä! Haa, vaihdoinpas puheenaihetta!

Simon: Niin… Minä en e'kä jaksa mitään 'äitä nyt.
Shania: Simon rakas, minä ja Aida tuomme sinut häihin vaikka pyörätuolilla! Kerroinko muuten, että Caitlinin toinen kaksostytär on päässyt sairaalasta?
Simon: Äh, minä en mene mi'inkään pyörätyöliin! Joko kävelen itse tai sitten en tyle ollenkaan.
Shania: Jonnalla on jokin autoimmuunisairaus, jota... Mitä sinä nyt, kulta? Älä viitsi! TIETYSTI sinä kävelet itse! Haluathan sinä nähdä minun soittavan viulua siellä? Ja Vic esiintyy myös, hänhän on hyvä ystäväsi!
Simon: Tiedän kyllä, että Jonna on päässyt sairaalasta. Ja 'yvä niin. Kamala sairäys se kystinen fibroosi. Onneksi Jonna saa pian aivan yyden pyörätyölin, kyn se entinen oli sairaalan äylästä lainatty. Se pikky tyttö sellaista tarvitsee, en minä. Ja kissankin hän saa! 

Shanian pasmat sekoittuvat täysin hänen blondissa päässään. Kuinka ihmeessä Simon voi tietää sellaisia asioita hänen siskontytöstään, joita Shania itsekään ei tiedä?

Shania: Öö... Niinkö? Kissan?! Heillähän on koira ennestään?! Mitä helvettiä siskoni oikein ajattelee?! Mistä sinä kuulit tuon, tai nuo? Että hän saa uuden pyörätuolin ja kissan?!
Simon: Ööh... Caitlin kertoi tietysti. Ja Aida myös.
Shania: TÄH?! Oletko sinä jutellut siskolleni?! 

Simon katsoo Shaniaa hämmentyneenä kulmat koholla, kuin nainen olisi täysi idiootti.

Simon: Mitä? Tietysti minä olen.
Shania: Ai niin, teillähän on hieman saman tyylinen huumorintaju... Öh... Siis että ymmärrän kyllä, että olette jutelleet, koska teillä oli niitä kakkajuttujakin silloin...
Simon: No jostain syystä minyllä ei ollyt edes Caitlinin nymeröä ennen vyödenvai'detta, myttä sain sen sitten Aidalta. Ja minä olen sentään tyntenyt Caitlinin jo käyän ennen kyin sinyt! Jostain vyödestä 2015 asti, kyn hän kävi täällä Trolliwoodissa terapiassa. Silloin minä tapasin heidät molemmat ensimmäistä kertaa. 

Shania ei tiedä miten päin ostoksineen olisi. Istuakko penkillä, seistä, pyöriä ympyrää vai mitä? Hänen kun tekisi mielensä vain kiljua suoraa huutoa mustasukkaisena. Simon näkee Shaniasta kännykkänsä ruudulla välillä kasvot joita ei näy kokonaan. Muutenkin neiti Simmonsin hullu heiluminen tarjoaa katsojalle jos minkä moisia perspektiivejä aina kalasta lintuun ja välillä mitä ilmeisimmin jonkin yliluonnollisen olennonkin näkökulmasta.

Shania: TÄH?! Ei Caitlin minulle ole kertonut mistään pyörätuolista! Ja hän kertoo minulle KAIKKI! Eikä ainakaan mistään typerästä kissasta!
Simon: Ööh, Jonnalle tekee 'yvää olla "typerän" kissan seyrässä. Hänhän kommyniköi paremmin eläinten kyin i'misten kanssa.
Shania: Oletko tuntenut Caitlinin ja Aidan pidempään kuin MINUT?! 

Simon: Voi Shania... Vasta'an me tapasimme vyönnä 2018! Kyllä, minä olen tyntenyt heidät vyösiä käyemmin kyin sinyt. Ja minulla kun meistä kahdesta piti olla se huono muisti... Onko hän mustasukkainen Aidan ja Caitlinin takia? Ehkä se ei ole huono asia. Sehän on oikeastaan söpöä. Ehkä hän viimeinkin tulee luokseni, koska hän on mustasukkainen? Cécilekin oli aina mustasukkainen vaikka kenen kaverini takia, ja hän halusi nähdä minua koko ajan... Pitää sitten heti tavatessa tarjota Shanialle seksiä, ettei hän ehdi kyllästyä minuun... Kyllä se varmasti sopivasti kännissä onnistuu. Niinhän minä olin Cécilenkin kanssa aina kännissä jos en muuten lääkittynä. Ei saa ottaa liikaa, mutta ei liian vähänkään. Kaksi lasillista. Tai kolme. Mitä? Shaniallahan on nenärengas! Miten minä tajusin sen vasta nyt? Tekisi mieli laittaa siihen naru ja kokeilla seuraako hän perässä... Mutta ei ehkä kannata sanoa siitä mitään, muuten hän suuttuu. Hihihii!
  
Simon hihittää ääneen, ja Shania luulee sen liittyvän heidän keskusteluunsa. Shania ei saa hetkeen sanaa suustaan, hän vain katselee ja odottaa Simonin sanovan jotain. Mutta Simon ei sano mitään, ja Shania huomaa innostuksensa vaihtuneen hämmennykseen ja punasteluun.

Shania: Ni-iin, hehe. Mitäpä sillä on merkitystä, kröhöm! Öö... Niin, aivan, se kissa, joo... Kirottu Caitlin! Hittoako hän poikaystävälleni tarinoi elämästään, eikä omalle siskolleen?!

Simon: Minäkin voisin ottaa kissan tai koiran, myttä en jaksaisi 'oitaa sellaista.
Shania: Älä missään nimessä ota! Ne ovat ylivaativia otuksia! Kaikilla ystävilläni on kissoja tai koiria ja niistä on pelkkää harmia! Ne karkailevat jänisten perään, nylkyttävät jalkojani ja vaikka mitä!
Simon: Eivät Vicin lemmikit tee sellaista.
Shania: Tekevät! Yksi kissoista KYNSI minua kerran, kun olimme heillä tyttöporukalla!
Simon: No sitten sinä löykkäsit sen 'enkilöko'taista koskemattomyyttä. Eivät ne ilman syytä kynsi. 

Shaniaa hävettää ensinnäkin se, että hän tuolla tavoin meni valittamaan Jonnan kissasta, sillä tyttöparka todellakin ymmärtää eläimiä paremmin kuin ihmisiä. Ja toisekseen Shania on häpeissään siitä, että juuri Simon kaikista ihmisistä sai tietää hänen takapajuisen ja itsekkään mielipiteensä asiasta. Shania aikoo kuitenkin jatkaa kissojen mollaamista, jotta tuo nolo suhtautumisensa unohtuisi. Ainakin hän vastauksensa aluksi päättää kääntää kissasuvaitsevaisuutensa koskemaan ainoastaan Jonnaa. Sitten voikin jo vaihtaa puheenaihetta! Taas...

Shania: Vai koskemattomuutta, pyh! Otimme yhteiskuvaa meistä tytöistä, kun se iski kyntensä rintaani! Mutta todellakin, Jonna varmasti tarvitsee kissaa, koska on kaiken muun lisäksi vielä autistinenkin. Jäykillä ei ole helppoa. Menen luonnollisesti suoraan heitä tapaamaan, kun tulen etelään. Niin, tai jospa näemme Dollywoodin lentokentällä? Sinun kanssasi siis? Että saisin nähdä sinut ihan ensimmäisenä!?
Simon: Saako Aida tyllä mykään?
Shania: Oh, miksi sinä kulta kyselet hölmöjä?! Ei tietenkään saa, mehän tapaamme pitkästä aikaa kahdestaan, hetkestä tulee ikimuistoinen! No TOTTA KAI SAA ja PITÄÄKIN tulla mukaan, sinähän muuten eksyt sinne lentokentälle ja päädyt vielä Pohjois-Koreaan! Hahah! Tai keskelle Ukrainaa, kun Venäjän pommi putoaa lentokentälle! Hihii!

Simon: Niin, minä eksyin siellä 'Elsingissäkin väppyaattona i'an 'yllyllä tavalla. Se oli rasittavaa. En tiedä mistä se jo'tyy...
Shania: Oi rakas, sinulla on edelleen se aivovaurio. Se johtuu siitä.
Simon: Sen takia minä en jaksanyt 'eti seyräävänä päivänä py'yä sinyn kanssasi, kyn sinä pyysit sitä viestillä. Minä olin kamalan väsynyt koko viikon sen jälkeen.
Shania: Oi etkö kulta muista, että mehän puhuimme lyhyesti, kun olit löytänyt tiesi pois sieltä Eiran kaduilta? Kyllä sinä vielä kuntoudut täysin! Äläkä huoli; vaikka et kuntoutuisi pätkääkään, rakastan sinua yli kaiken!
Simon: Ensi kyyn älyssä pitää taas mennä lääkäriin... neyrölögin vastaanotolle. E'kä se lääkäri osaa äyttää jotenkin. 
 
Shania: Kai se on yksityisen puolen neurologi?
Simon: Mistä me py'yimme ja milloin? Ei vaan jylkisen se on...
Shania: Ääh, ei se ollut mitään ihmeellistä. Soitin sinulle ja Aida vastasi. Hän kertoi seikkailustasi Eiran sivukaduilla ja vaihdoimme kuulumisia. Hän antoi luurin sitten sinulle, mutta jaksoit hädin tuskin "hei" sanoa.
Simon: Ah, okei. En minä myistä. Anteeksi.

Shania pomppaa jälleen ylös penkiltä ja hyörii ja pyörii ympyrää kuultuaan Simonin lääkäristä.

Shania: JULKISEN?! Mitä helvettiä, Simon?! Minua sinä et ikinä päästäisi julkisen puolen terveydenhuollon hoiviin, mutta itse menet moisille tietämättömille puoskareille?! Rakas, sinullahan ON rahaa! 

Simon nojailee seinään ja pitelee päätään. Läpimärkä toppi on liimaantunut ihoon kiinni.
 
Simon: Olenko minä sanonyt sinylle mitä sinä saat te'dä? En kai?
Shania: Öh... E-et... Mu-mutta jos minulla olisi jokin... vamma, vaiva... No, joku! Niin sinä lähettäisit 20 000 euroa ja neuvoisit menemään parhaalle yksityisen sektorin lääkärille!
Simon: Niin kai… Se kahvi... Ei kyn kah-vila. Se vie paljon ra'aa kyn se on vieläkin avaamatta. Pakko yrittää säästää jossain. Mikä väsymys, ja kamala särky päässä ja koko kehossa... Ja miksi minä kerroin Shanialle siitä neurologiajasta? Nyt hän vain hössöttää, enkä minä jaksa mitään hössötystä. Pitäisikö lähettää Shanialle jokin seksikäs selfie näissä tiukoissa ja hikisissä vaatteissa? Sitten kyllä hössötys muuttuisi ihan toisenlaiseksi! Mutta millainen edes on seksikäs? Paljastavat vaatteet tietysti, mutta vaaditaan kai siihen muutakin, ettei näytä kornilta. Äh, en minä osaa enää mitään.

Shania paasaa järkyttyneenä lääkäristä.

Shania: Oi kulta, nyt me teemme näin: MINÄ lähetän sinulle rahaa, ja sinä lupaat käyttää sen yksityiseen neurologiin. Äläkä väitä vastaan! Minkähän tekosyyn hän keksii olla ottamatta rahaani vastaan?!
Simon: Eikä tarvitse. Lä'etä mielyymmin itsesi tänne.
Shania: Se ei ole takaisinmaksu siitä, mitä minulle olet lähettänyt! Minä rakastan sinua, minä haluan! Ja oi, niin minä lähetänkin! HETI, kun saan vapaata.
Simon: Milloin sinä saat vapaata?
Shania: Tämän kuun lopussa ainakin viikonlopun, silloinhan voisin tulla!

Simon nojailee seinään hikisenä ja tuskaisena yrittäen pysyä paikallaan, mutta hän valuu väkisin koko ajan alemmas. 

Simon: Sinä olet te'nyt töitä jo koko vyöden ympäri. Eikö sellainen ole laitontakin?
Shania: On. Mutta kun minä en ole tehnyt, minä sain kokonaisen kuukauden vapaata silloin, kun olin Etelä-Suomessa…
Simon: Niinpä tietysti. Tietysti sinä sait. 

Shania istuu jälleen alas ja aikoo selittää niin uskottavasti kuin kykenee, että tällä kertaa Simon ei odota häntä turhaan.

Shania: Meillä on kaksi kertaa vuodessa kuukauden vapaa, enkä minä ole lomaillut joulun jälkeen ollenkaan, joten minulla on vielä kaksi kuukautta vapaata tämän vuoden puolella! Eli voit olla varma, että minä todellakin tulen luoksesi. Ja että minulla EI ole kiirettä takaisin. Voitko jotenkin huonosti nyt? Näytät ihan kurjalta.
Simon: Kyllä... Vä'än kyrjältä tyntyy.
Shania: Oi minä lopetan tämän selostukseni nyt, niin pääset lepäämään! Minä vain halusin niin kovasti nähdä sinut! Olet minulle kaikki kaikessa, tulet vielä huomaamaan sen. Minä lupaan.
Simon: Ei kyn minyn pitää nöystä syömään jotain. Sekin on öytöä...
Shania: Oh, soitanko minä Aidan tulemaan luoksesi? 

Simon: Kyn y'täkkiä tylee i'an 'eikko olo. Siitä tiedän, että pitäisi syödä tai jyödä jotain. En minä tarvitse tänne ketään.
Shania: Simon, pysy makuuasennossa! 
 
Simon yrittää kuitenkin nousta ylös, itsepäinen kun on. Vaan häntä huippaa niin, että joutuu ottamaan heti kiinni otsastaan ja toisella kädellä seinästä. Kännykkä putoaa sängylle, ja Shania saa katsella Simonia epätavallisesta kuvakulmasta, josta näkyvät ne "seksikkäät" shortsitkin – vaikkakaan ei niin tyylikkäästi kuin Simon olisi halunnut niitä esitellä.

Shania loikkaa huolesta sekaisin taas seisomaan ja alkaa näpytellä vimmatulla vauhdilla tekstiviestiä Aidalle.

Shania: Mitä sinä teet siellä?! Pysy aloillasi!
Simon: Äääh...
Shania: Niin juuri! Mene HETI makuuasentoon takaisin! 

Simon valuu takaisin sänkyyn kuin seinään paiskattu käytetty kumi: väsyneenä ja likaisena. Juuri sellaiselta Simonista tuntuu.

Simon: Anteeksi.
Shania: Oi älä pyydä anteeksi! Sen sijaan minä pyydän anteeksi sinulta, että kuulostaa kuin komentaisin, minä vain OIKEASTI olen huolissani ja rakastan sinua niin paljon!
Simon: Soita sittenkin Aidalle, s'il te plaît.
Shania: Ole niin kiltti ja makaa sängylläsi, Aida tulee kohta! No minä laitoin hänelle viestin jo, hän on jo tulossa!
Simon: Anteeksi, että sinyn piti nä'dä tämä... Tämä on vain niin 'elvetin rasittavaa. Miksi minun pitää olla näin kamalan heikko ja likainen?

Silloin Shania näkee kyyneliä Simonin poskilla. Neito kuitenkin heiluu ja lähettelee Aidalle hoputtavia viestejä siihen malliin, että luurinsa näyttää välillä kohti taivasta. Cindy Townissa kuun puolivälissä koivujen lehdet ovat vielä pieniä, kuten Simon näkee näytössään. Mies ei kuitenkaan näissä olosuhteissa kiinnitä moiseen sivuseikkaan huomiota.

Shania: MITÄ IHMETTÄ?! Minun jos jonkun KUULUISIKIN nähdä sinut sen vointisena kuin nykyään olet! Onneksi Aida on ollut ikään kuin sijaisenani!
Simon: Shania...
Shania: Niin?! 

Simon pakottaa itsensä hymyilemään Shanialle. Hänen on pakko hymyillä rakkaalleen silloinkin kun väsyttää. Muutenhan Shania saattaa vaikka päästä eroon mustasukkaisuuden puuskastaan, eikä tämä silloin ehkä ikinä saapuisi Simonin luo.

Simon: Minäkin räkästän sinyä.
Shania: Minä tiedän sen. Lepää nyt rakas, soitan sinulle myöhemmin tänään!
Simon: 'Yvä on. 

Videopuhelu pidetään auki siihen asti, kunnes Aida ehtii paikalle Simonia auttamaan tämän kokemassa nestehukassa. Simonilta meni aivovamman myötä kyky tuntea nälkää ja janoa, joten hän ei aina ymmärrä ravita itseään riittävän usein. Simonia nolottaa urakalla, sillä Shania on viimeinen ihminen, jonka edessä hän haluaisi vaikerrella. Simon ei mielellään olisi kertonut Shanialle edes tulevasta lääkärikäynnistään. Eihän Shanian edessä saa näyttää heikolta saati neitoa suututtaa. Sillä vaikka Shania kuinka kuulostaa huolehtivalta, on hän silti tietyllä tavalla pelottava, kun sille päälle sattuu... Ja sitähän sattuu usein.
 
Koittaa toukokuun viimeinen viikonloppu. Shania kuvitteli olevansa tuolloin Etelä-Suomessa poikaystävänsä kanssa, mutta kuinkas kävikään; Shania joutuu jälleen kerran mallikeikalle! Shania on matkalla Sugar Slutsin toimistolle puoli yhdentoista aikaan illalla. Matka on pitkä ja Shaniaa suoraan sanoen vituttaa.

Shania: Tämä ei voi olla totta! Eilen Nya soitti typerään palaveriin ja tänään piti olla vapaapäivä. Mutta ei tietenkään, kyllä joku kuvaaja ilmestyy aina jostakin ulkomailta tänne kuvaamaan tai Debbie itse keksii jotkut kuvaussessiot vaikka keskellä metsää, ellei mitään sovittua ole!

Shania joutuu kävelemään koko matkan, sillä Cindy Townin joukkoliikenne ei ole maan parhaimmistoa; lauantaina viimeinen bussi menee keskustaan klo: 21.35. Sihteeri Nya on soittanut Shanialle silloin, kun iltabussi on jo mennyt. 

Shania: Huooh... Taksia ei saa millään, koska on typerä ryyppypäivä! Pysyisivät ihmiset kodeissaan, eivätkä lähtisi tänne kaupungille kännissä hortoilemaan ja vaikeuttamaan MINUN työmatkaani!

Shanian päässä risteilevät useat ajatukset kuin Viking Linen ryyppylaivat konsanaan.

Shania: Minä niin kamalasti haluan Simonin luo, tämä työ taitaa olla minulle liikaa... Viuluakin pitäisi soittaa, sillä häät ovat kuukauden päästä! Ja mitä minä teen sen tohtorin kanssa?! Uskallanko ottaa huuliin täytettä, vai menenkö toiseen firmaan?? 

Lopulta Shania päättää, ettei mikään työ voi pilata muuta elämää. Hän istuskelee paikallaan, vaikka työpaikalle olisi enää viiden minuutin kävelymatka.

Shania: Minä puhun huomenna Debbielle! Joko se nainen vähentää työtuntejani taikka päästää saman tien kuukauden lomalle! Minun on päästävä mieheni luo! En ole todellakaan kokenut tällaisia tunteita aiemmin. Rakastan Simonia niin syvästi, että rintalastani alle sattuu fyysisesti kun ajattelen häntä. Ja kuinka pettynyt hän on, koska minä en tullut Trolliwoodiin TAASKAAN?! VOI VITTUUUU!!!

Shania ja hänen pomonsa Deborah Collier keskustelevat, mutta Shania ei saa suutaan auki, jotta hän saisi enemmän vapaata. 29. päivä on keskiviikko ja toukokuu alkaa olla lopuillaan. Pohjanmaalla mitataan kevään lämpöennätys ja ihmiset joko nauttivat helteestä, tai kaipaavat lumikinoksia.

Shania on jälleen kerran mallikuvauksissa, joissa hän esittää vaeltajaa, joka on taipaleellaan väsähtänyt.

Shania kokee kuvaussession eri tavalla kuin ennen. Aiemmin hän heilutti päätään blondi tukka liehuen, jännitti alaselkänsä asentoon, jossa rinnat törröttivät kohti kameraa ja otti kasvoilleen pikkutuhman virnistyksen. Nyt Shania taipuu asentoihin, joihin valokuvaaja kehottaa.

Shaniaa peräti nolottaa vääntäytyä typerään asentoon, jossa hän on kokonaan tyrkyllä: kaikki hänessä.

Ensimmäistä kertaa koko elämässään Shania ei tunne narsistista nautintoa kameran edessä. Ensimmäistä kertaa Shaniaa ei vain kiinnosta poseerata. Ja poseeraus, sehän on ollut naiselle tärkeintä elämässä. Häntä on kuvattu, katsottu, ihailtu, haluttu seksuaalisesti, hän on ollut tyrkyllä, muttei konkreettisesti saatavilla. Häntä on katsottu kuin jumalatarta, hänen ulkonäköään sekä asemaansa on kadehdittu. EI ENÄÄ! 

Shania: Piti elää yli 30 vuotta, jotta tajusin, mikä elämässä on tärkeintä! Ei mikään turhamainen itsensä tyrkytys, vaan RAKKAUS! Ja minä olen niin etuoikeutettu, että minulla ON rakkaus! Se on Simonin kanssa. Minä yritän nyt kaikkeni, tästä päivästä lähtien Shania Angelica Simmons on UUSI IHMINEN!

to be continued....

Tarinassa mukana:
Marianne & Simon
Suuri kiitos Mariannelle kuvanmuokkauksesta ja kaikesta muusta! <3




sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Osa 249 Silky Streetin Jouluspecial 12

Tämä jakso on omistettu rakkaan Eva-koirani muistolle. Hän oli liian hyvä tähän pahaan maailmaan ja joutui lähtemään enkeliksi ennen aikojaan 30.11.2023. (Äiti ja Eva yhdessä, ei lopun elämää, vaan ikuisesti)


Shania on lähtenyt marraskuun lopussa Etelä-Suomeen. Hän aikoo viettää aikaa perheensä kanssa Dollywoodissa ja käväistä 25. päivä Nicolan järjestämissä pikkujouluissa Xara'silla, jonne myös poikaystävä Simon on tulossa. Shania ja Simon ovat suunnitelleet olevansa yhdessä Trolliwoodissa, jota Shania ei malta odottaa. Lisäksi Shania aikoo tavata vanhoja ystäviään joulun aikana. 

On 24.11. ja Shania on saapunut yöjunalla aamuksi Dollywoodiin. Hän on mennyt vanhempiensa luo, jossa isänsä on ensi alkuun huutanut kurkku suorana, että tyttö on pilannut itsensä ottamalla silikonit ja sitten Shania on vielä huomannut kännykkänsä kadonneen.

Shania: Äiti, miten minä saatoin unohtaa luurini Cindy Towniin?!
Jacqueline: No sehän on sinun tapaistasi: saat nykyään katastrofin aikaan pienimmästäkin asiasta.

Shania: Luojan kiitos tajusin lähettää tietokoneeltanne ryhmäviestin Mesen kautta koko ystäväpiirilleni, jossa kerroin kännykän jääneen kotiin ja annoin lankanumeronne. 

Jacqueline pudistelee päätään katsoessaan tyttärensä rintaimplantteja. Hän nousee sohvalta mennäkseen kiikkustuoliin, jonka lähellä Luka-koira viihtyy petillään tai rapsutettavana. Jacqueline kun tietää, ettei Shania välitä koirista ja Lukaa neiti näyttää jopa hieman pelkäävän. Shania istuutuu sohvalle, eikä aikaakaan kun vanhempien lankapuhelin soi.

Shania: No nyt se jo soi! Minä vastaan, sillä se saattaa olla minulle!

Shania: Kröhöm, Simmonseilla, Shania puhelimessa! Jestas miten tuo pikkuveljen koira on kasvanut! 
Jacqueline: Älä nyt puhelimeen koirasta hölötä.

Puhelu on kuin onkin Shanialle. Nicola istuu kännykkä kädessään yskien, rakkaat koiransa Diiva ja Lulu uskollisesti vierellään.

Nicola: Öö... Täällä on Nicola Virta, KÖH! Anteeksi. Hei vaan. Mitä sinä sanoit koirasta?

Shania: Hei Nicola! Ihana kuulla ääntäsi. En minä sinulle puhunut koirasta. Kunhan päivittelin itsekseni, kun Pikku Junnun husky on niin suuri jo. Mitäs kuuluu, onko kiire huomisen takia?
Nicola: Voi ystävä rakas, minulla on huonoja uutisia..KÖH KÖH!

Shania: En malta odottaa pikkujoulujasi! Mitä sinä äsken sanoit?
Nicola: Että minulla on huonoja uutisia. Huomisista pikkujouluista nimenomaan. Ne on valitettavasti peruttu, sillä olen kovassa kuumeessa, samoin Regina.

Shania on niin harmissaan pikkujoulujen peruuntumisesta, että alkaa melkein itkeä.

Shania: Siis MITÄ?! Pikkujoulut PERUTTU??!! Ei voi olla totta! Minun piti laittaa uusi vaalean pinkki tonttulakki, sitten minun piti tavata siellä Simon ja sinut ja... Oh, voi ei kuinka kurjaa!
Nicola: Älä muuta sano. Mutta nähdään sitten kun olen paremmassa kunnossa. KÖH KÖH!

Shania ja Nicola lopettavat puhelun ja Shania saa vain lisää huonoja uutisia.

Jacqueline: Todella harmillista, että ystäväsi sairastuivat. En muistanut aiemmin sanoa, että joku mies soitti vähän aikaa sitten puhelimeemme ja jätti sinulle viestin. Hän sanoi, että hänelle tuli jokin ylitsepääsemätön este, eikä hän voi vielä tavata sinua. 
Shania: MITÄÄH??!! Oliko se Simon?!
Jacqueline: Voi kun minä en muista miehen nimeä. Mutta johonkin hoitolaan se este liittyi.
Shania: Mitä helvettiä minä nyt teen?! Simon ei voikaan vielä olla kanssani! Ja minun pitäisi nyt vain ymmärtää häntä, koska Oraakkeli niin kehotti!
Jacqueline: Mistä ihmeestä sinä puhut?
Shania: Siitä, että koko joulu on pilalla...

Marraskuu vaihtuu joulukuuksi ja Shania rauhoittuu ja rentoutuu hiljalleen perheensä luona. Hän käy Dollywoodissa asuvien ystäviensä kanssa kahvilla ja yrittää ajatella, että Simon soittaa kyllä kun voi tavata.

6.12. vietetään itsenäisyyspäivää ja Simmonsin perhe käy Shawnan haudalla. Ensilumi sataa jälleen itsenäisyyspäivän aamuna, silloin kun isosisko Shawna menehtyi leukemiaan tasan 10 vuotta sitten.

Shania pääsee pikkujouluihin, sillä Jäykän perhe järjestää ne itsenäisyyspäivän iltana. Jennan kaksoissisko Jonna on edelleen sairaalahoidossa, ollut jo yli vuoden. Muu perhe on juuri tullut sairaalasta ja odottaa vieraita pikkujouluihin. 

Jäykkien koira Prinssi on viety Joakimin ja Elainen luo hoitoon, sillä heidän koiransa Prinsessa tulee toimeen uroksen kanssa. Simmonsien Luka-koira nimittäin on tulossa juhliin, eivätkä Prinssi ja Luka pärjää yhdessä, samaa sukupuolta kun ovat. Prinssi ja Prinsessa temmeltävät iloisesti ensilumessa.

Jäykän perhe kuulee ovikellon soivan.

Caitlin: Jenna, mee avaan se ovi ny, meitsi ei jaksa nousta.
Jenna: Katja saa mennä avaan!
Caitlin: Voi hitsin pimpulat, pistä se poro-tyyny ny hiiteen meitsin päältä!

Katja: Faija hei, mä meen avaan niille oven, mähän oon kiltti tyttö nykyään, vai?
Jaakko: No olet sinä huomattavasti parempi käytökseltäsi oltuasi kesäloman Shania-tätisi luona ja joulutodistuksessakin toivottavasti näkyy parempia arvosanoja!

Katja ei ehdi mennä avaamaan ovea, kun tätinsä jo saapastelee olohuoneeseen.

Shania: Moi! Minä tulin katsomaan onko ketään kotona, kun ovea ei avattu. Isä ja Pikku Junnu jäivät pissattamaan koiraa tuohon pihalle.
Katja: Shania-täti!
Jaakko: Hei vaan ja tervetuloa pikkujouluihin!
Caitlin: Huruluiksista ja hellureijaa puolsysteri!

Shania: Älkää sitten välittäkö isän mesoamisesta, hän on valittanut silareistani siitä saakka kun tulin Dollywoodiin...

Shania haluaa vaihtaa pari sanaa Katjan kanssa.

Shania: No, kerrohan nyt oletko ollut ihmisiksi.
Katja: Tietty mä oon! Mähän lupasin sulle. Faija ainaski sano just äsken, et mun käytös on ollu parempaa.
Shania: Aivan mahtavaa kuulla!

Katja ei malta istua rauhassa, sillä Simmonsien koira säntää olohuoneeseen.

Jenna: Luka! Mitä kulta?!
Jaakko: No kukas se sieltä tuli? Hyvä poika!
Katja: Jes, Luka tuli! Tuu tänne!

Luka innostuu hyppimään Jaakon syliin. Koiran perässä saapuu sen virallinen omistaja: Shanian 7-vuotias velipuoli Pikku Junior.

Pikku Junior: Luka EI! Alas! Hyi!
Jenna: Hihii, se on niiiin söpö!
Katja: Ompa sillä magee paita päällä!

Caitlin siirtyy siskopuolensa viereen istumaan.

Caitlin: Shania, meitsi tulee tänne ku ei sillee niinku hirveesti jaksa ny mitään piskei.
Shania: Hahah, tule ihmeessä! Minä en ymmärrä lainkaan, mikä moisissa otuksissa niin kiehtoo. En ottaisi koiraa, vaikka siitä maksettaisiin.

Jonathan on tullut istumaan olohuoneeseen ja jaksaa edelleen mäkättää Shanian silikoneista.

Jonathan: Helvetti sentään että pistää vihaksi tuon neidin touhu! Pilata nyt itsensä jollakin muovilla!
Jaakko: No minä kyllä ymmärrän sinua. Mutta eivät kai nuo rinnat sentään muovia ole..?
Jonathan: No plastiikkakirurgiaa! Mitä muuta plastiikka on kuin muovia?!

Lapset jaksavat peuhata Lukan kanssa yhtä paljon kuin Jonathan valittaa silikoneista.

Jaakko: Jaa, ovatko ne todellakin muoviset? Todella aidon näköiset siinä tapauksessa...
Jonathan: Älä sinä vävypoika yhtään vilkuile Shanian rintoja, kun toisen tyttäreni kanssa olet naimisissa!
Jaakko: Anteeksi, anteeksi. Enhän minä mitään sellaista tarkoittanut... Shania vaan pukeutuu niin paljastavasti että..
Jonathan: Että rinnat ovat tyrkyllä kuin markettien alennuksessa olevat joulukinkut, joissa viimeinen käyttöpäivä on ennen joulua! Minä tiedän kyllä, kuinka paljastavia neidin paidat ovat.

Shania yrittää olla miettimättä Simonia, mutta helppoa se ei ole.

Shania: Eikö ole ihan uskomatonta, että ensin Nicola perui ne pikkujoulut ja Simon oli samana päivänä jättänyt minulle sen viestin, ettei voikaan tavata vielä?!
Caitlin: No mut sä sait pukeutuu niihin kledjuihin tänään jotka sä kelasit laittaa sinne Xara'sin kemuihin. Ja kiitti vielä tost muovikuusest! Sähän annoit sen meille siks, ku se oli tarkotettu Simonille.

Shania: Loistavaa, että kuuselle tuli käyttöä täällä tänään. Mutta kyllä minä en voi olla pohtimatta, mitä kaikkia hoitoja Simon käy siellä läpi ja ilman minua!!? Hänellä oli ainakin se suolen tähystys viime kuun lopussa, mutta mitä jos hän ei siitä syystä halua tavata minua, koska on jossakin kamalassa syöpähoidossa?!
Caitlin: Siis niinku hä?

Shania: Simon oli jättänyt äidilleni viestin, joka liittyi hoitolaan! Ja sen verran Aida on minulle kertonut, että pelkään Simonin olevan sädehoidossa! Tai sitten rakas komistukseni on menettänyt ihanat kiharansa, sillä hän syö jotakin sytostaatteja ja on nyt kalju! Rakkaani riutuu syöpähoitolassa!
Caitlin: Meitsi luulee, et ny sä skitsoot ihan luuta ja häntää.
Shania: No mutta JOS en panikoikaan turhaan?! Voi Caitlin, minä en kestä! Sitä paitsi sanonta kuuluu: puuta heinää. Taikka ei päätä eikä häntää.
Caitlin: No hitsin pimpulat ku aivan joku piski juoksee tääl, pukkaa jo meitsin puheisiin noi hurtat!

Koska Simonista puhuminen aiheuttaa joka kerta hysterian, siirtyy Shania juttelemaan muille. Hän istuutuu lattialle lähelle lapsia.

Shania: Oletteko te olleet kilttejä tyttöjä, jotta joulupukki tuo hyviä lahjoja?

Jenna: Juu tietty me ollaan oltu! Katjaki!
Katja: Ooksä joku pikku vauva?! Ei mitään pukkii oo olemas!
Shania: SHHH!!! Hiljaa...
Jenna: Onhan! Mä on kuullu ainaski sata kertaa ku Ellu-täti huutaa Joakim-sedälle, et saatanan pukki!

Aikuiset eivät voi kuin nauraa Jennan puheille. Muovi-rinnoista, mahdollisista kemoterapioista, Joakim-pukista ja etenkin Jonnan puuttumisesta paikalta huolimatta Jäykän perhe vieraineen saa lopulta aikaan oikein kivat pikkujoulut.

Itsenäisyyspäivänä myös Nicola on tervehtynyt ja pitää ihan pienimuotoiset pikkujoulut Xara'sin toimistolla työntekijöilleen. Paikalla ovat assari Regina, ex-assari Mildred poikaystävänsä Vertin kanssa, stylisti Francine, Tumppi joulupukkina sekä turvamies Turo.

On joulukuun puoliväli. Shania on tavannut viimeisen kymmenen päivän sisällä muun muassa rakkaan ystävänsä Nichellen sekä tämän tyttäret, joista toinen on Shanian kummityttö Saga. Shania on jutellut myös siskopuolensa Sonjan ja tämän nykyisen tyttöystävän kanssa, joka on Xara'sin Francine Harris! . Sonja iski Francineen silmänsä Olivia-serkun häissä kesällä 2020. Myös siskopuoli Jill on tullut Turusta Shaniaa ja muuta perhettä tapaamaan. Shania on ehtinyt nähdä myös Pinkissimo-yhtyeen jäseniä sekä tietysti Nicolan. Simonista ei vieläkään ole kuulunut.

16. joulukuuta on lauantai ja Simmonsin perheellä on perinteinen perhekuva aamupäivällä. Isosisko Sinead on tullut jouluksi perheensä luo Amerikasta. Shania ja Sinead juttelevat olohuoneessa ja Pikku Junior juoksee Lukan kanssa kuin hullu.

Sinead: Tietysti Aaron tulee ensi kerralla mukaan. Hänellä on nyt koko joulu töitä. 
Shania: Menetkö aattona appivanhempiesi luo? Junnu hei! Lopeta se juokseminen sen koirasi kanssa!

Pikku Junior: Jeee! Kohta on jouluuu! Luka, tule!
Shania: Varo nyt Luoja sentään! Ryntäätte päälleni tuon valtavan otuksen kanssa! Oih... Vaikka minä istun tässä puhelimen vieressä tammikuuhun asti, Simon vaan ei soita...

Sinead yrittää kertoa, ettei aio viettää jouluaattoa appivanhemmillaan, mutta kolmikon isä säntää olohuoneeseen huutaen. Koko porukka huutaa pian kilpaa.

Sinead: Menen vaan jonakin päivänä käymään Williamseilla, miksi minä aattona...
Pikku Junior: Äähää! En mene, en mene!
Jonathan: Helvetti soikoon Junnu, sinähän menet! Ja HETI!
Shania: SINEAD! EI TÄÄLLÄ KUULE MITÄÄÄÄN!!!

Sinead: Mikä hätä nyt on?
Jonathan: No se perhepotretti! Tunnin päästä on lähtö studiolle, eikä Junnu ole käynyt edes suihkussa!
Shania: Jestas! Tunnin päästä jo? Minä lähden nopeasti vaihtamaan vaatteitani!
Pikku Junior: Kyllä minä osaan suihkussa käydä, joo joo!
Sinead: Hihii, minäpäs olen jo valmis! Mistä muuten tämä värikäs teema tänä jouluna?

Jonathan ei ehdi vastata Sineadille, sillä Shania on yhtäkkiä hipsinyt hänen selkänsä takaa vierashuoneeseen ja Junnu aloittaa jälleen shown koiransa kanssa.

Jonathan: No tiedäthän äitinne, hän on saanut pää.. Minne se Shania katosi? Olisin komentanut neitiä tulemaan säädyllisissä vaatteissa! Hän pukeutuu ihan kiusakseni tuohon "tissitoppiin!"
Sinead: Ei hätää, hän puhui jostakin turkista.
Pikku Junior: Lällällällälläääää! Ee-ttee saa kiinnii! Ee-en meene suihkuuun!
Jonathan: Poika perhana!
Sinead: Iiiik! Junnu! Meinasin kaatua!

Suunnilleen tunnin ja vartin kuluttua suurin osa perheestä on valokuvausstudiolla. 

Jacqueline: Kuten jo olettekin kuulleet, juhlistamme tämän vuoden kuvassa suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Perheemme on varsin avarakatseinen muutenkin. Muistakaa silti, että osa meistäkin kuuluu etniseen tai seksuaaliseen vähemmistöön.
Sinead: Ai siitäkö syystä sai pukeutua sateenkaaren väreihin? Hei Jäykän perhe saapuu!

Caitlin tyttärineen halaa Sineadia ja kaikki ovat riemuissaan.

Caitlin: Voi hitsin pimpulat! Ja Annika, sä oot ihan sairaan magee tos mekos! Mitä meitsi on missannu?
Annika: Et mitään, kuinka niin? Jacqueline vain paasasi tämän sateenkaari-kuvan tärkeydestä.
Sinead: Minä kuulin koko teemasta vasta äsken, hihii!
Junior: Niin, äitimme tähdensi sitä, kuinka tärkeätä suvaitsevaisuus on, koska oman perheemme sisälläkin on vähemmistöjen edustajia.
Caitlin: Nii, puolsysteri Sonja on lesbo ja Sinead naimisis nekrun kaa.
Jonathan: KRÖHÖM! Caitlin, pidähän pienempää suuta. No missä ihmeessä se Shania kuppaa?!

Caitlin: Sieltähän se Shaniaki tulee!
Jonathan: Mikä helvetin riikinkukko sinä luulet olevasi?! Ja TAAS se mokoma pinkki toppi päällä!
Annika: Jestas, Shania!
Caitlin: Mihin me muka tarttetaan täs kuvas kuusta, onhan meil Shania!?

Shania: TADAA! Minä olen sateenkaaren väreissä, turkkikin on upouusi!

Simmonsien perinteinen perhepotretti on todellakin värikäs vuonna 2023.

Muitakin kuvia otetaan, tässä ne, joissa Shania on mukana:

Siskokset Sinead Williams (o.s. Simmons), Shania Simmons, Annika Simmons (ent. Pypylä) ja Caitlin Jäykkä (o.s. Hiltunen)

Jonathanin ja Jacquelinen yhteiset lapset.

Caitlin tyttäriensä Jennan ja Katjan kanssa, Shania tietysti poseeraa mukana.

Perheen miehet vanhimmasta nuorimpaan: Jonathan, Jonathan Junior ja Jonathan Junior II yhdessä Shanian kanssa.

Jäykän perheestä otetaan vuosittain omakin perhekuva, jossa isä Jaakko on mukana.

Joulu lähestyy, eikä Simon soita vieläkään. Lopulta koittaa aaton aatto ja Shanian on pakko palata Cindy Towniin, sillä hänellä on joulupäivänä mallikeikka. Hän on kutsunut jouluaattona Donnan, Sofian, Merin ja Alyssan luokseen, sekä pari tyttöä Sugar Slutsilta. Siitäkin huolimatta, ettei hän ole ehtinyt edes koristella asuntoaan kunnolla. Matkalaukutkin lojuvat yhä keittiössä. 

Ainoastaan Donna ja Sofia pääsevät Shanian luo aattoiltana. Ystävykset ovat sopineet ostavansa joululahjat niin, että Shania ja Donna ostavat lahjan Sofialle, Shania ja Sofia Donnalle sekä Donna ja Sofia Shanialle. Katastrofin poikastakin on ilmassa, sillä Shanian kännykkä ei olekaan kotona. Se on kerta kaikkiaan kadonnut! Kaiken lisäksi Donnalla on jälleen uusi koira, pieni shih tzu uros Dior.

Shania: Mitä hiivattia tuo koiranpentu koluaa kaikki nurkat? Se on jatkuvasti sohvani alle luitaan kätkemässä.
Donna: Sellasii noi vitun elukat on. Anna sen touhuta mitä huvittaa!

Shania haluaa joka vuosi kuvan joulukuusestaan, jonka vieressä hän seisoo jonkun itselleen tärkeän henkilön kanssa. Vaikka tänä jouluna on pelkkä pöytäkuusi, kuva otetaan. Shania ja Sofia ovat ystävystyneet sen jälkeen, kun heistä tuli työkavereita. Shania haluaa Sofian joulukuvaan, mikä ärsyttää Donnaa. Siitäkin huolimatta, että Donna oli itse vuosi sitten Shanian kanssa kuusikuvassa.

Donna: OMG! Mä unohin roudaa safkat Diorille! Se on niin pieni viel, et se safkaa 4 kertaa päiväs. Nyt se kyylää tos vesikupin vieres näit meidän joulupipareita. Mä funtsailin, et mä safkaisin ite noi loput piparit. Onks ookoo?

Koira ei saa pipareita, mutta tytöt päättävät avata joululahjat. 

Sofia: Siinä on sinulle, Donna. Ole hyvä!
Donna: Thänx! Saa nähä mitä paskaa te ootte ostanu mulle. 
Sofia: Kuule paskaa on siinä takanasi lattialla, Dior kävi taas tarpeillaan, hihii! Alahan siivota sitä kakkaa, minä avaan tämän teiltä saamani paketin.

Shanian paketti on tietysti suurin, kuten tavallista. Tunnelma olisi muuten ihan hyvä, mutta Shanian sisintä kalvaa jatkuvasti se, että Simon on luultavasti jossakin Trolliwoodin sairaalan syöpä-osastolla, eikä halua tavata Shaniaa ennen, kun hiukset ovat kasvaneet takaisin päähän. Mutta entä jos ne eivät kasvakaan? Mitä jos Simon ei selviäkään syövästä?!

Shania: Oi kiitos! Jännittää nähdä, onko täällä se juttu, mistä teille puhuin! Voi hitto minua vaivaa, minkä takia Oraakkeli pyysi minua ymmärtämään Simonia. Jospa hän ei olekaan syövän takia hoitolassa? Jospa hän onkin mielisairaalassa vaivuttuaan synkkyyteen oireinensa?! Entä jos Simon haluaa päättää päivänsä?!

Ystävysten avatessa lahjojaan, kaivaa pikku Dior sohvan alta jotakin pinkkiä. Se on Shanian kateissa ollut kännykkä!

Shania: Ei VOI olla todellista!!! Minun luurini!? Kuinka ihmeessä se on sohvani alle päätynyt? Täytyy laittaa tämä pian laturiin, koska akku on luonnollisesti täysin lopussa. Mahtavaa, Dior! Hieno poika!

Dior villiintyy hyppäämään ympäri asuntoa, koska sitä kehutaan. Donna on jo avannut Shanialta ja Sofialta saamansa lahjan.

Donna: Kiitti gimmat, tää kaulakoru on tosi cool! Ja siinäs näät Shania, ettei noi piskit ihan turhii oo!

Myös Sofia on tyytyväinen lahjaansa.

Sofia: Eikä! Siis ovatko nämä ne kalliit merkkikengät?! KIITOS!

Shania avaa ison pakettinsa ja sieltä ilmestyy upea turkki, josta hän on haaveillutkin.

Shania: Suuri kiitos teille, Sofia ja Donna! Tämä on kerrassaan upea!
Sofia: Eikä se ole pelkästään pinkki turkki, vaan sen voi kääntää. Sitten se on turkoosi! Hahah, jo on tämäkin ihme nähty, että sinä annat koiran nylkyttää jalkaasi!
Shania: No Dior löysi kadonneen kännykkäni, se on pikku sankari!

Donna ei mahda itselleen mitään, vaikka on jouluaatto...

Donna: Shania hei, jos sä diggaat mun dogista, sä kyl saat senki lahjaks.

Kun lahjoja on ihasteltu ja jonkin aikaa juteltu, hakee Shania kännykkänsä laturista ja avaa sen. Hän ei voi uskoa silmiään.

Shania: MITÄÄÄH?! Täällä on yli 20 viestiä Simonilta ja 8 ääniviestiä häneltä! Marraskuun lopusta tähän päivään?! Hän on ihmetellyt missä olen! Ja tänään toivottanut hyvää joulua?! Mitä tämä voi tarkoittaa?!
Sofia: Ei voi olla totta! Ja sinä olet luullut PÄIVÄLLEEN kuukauden, ettei Simon voi vielä tavata sinua!
Shania: Voi helvetin helvetin helvetti!!! Täällä on tasan kuukausi sitten myös viesti eräältä ystävältäni Brandonilta Kaliforniasta, jossa hän kirjoittaa, että hänelle tuli ylitsepääsemätön este, eikä hän voi vielä tavata! Hänen lempi-potilaansa hänen työpaikallaan vanhusten hoitolassa on kuolemaisillaan!
Sofia: Ja sitten tuo Brandon sai Mese-ryhmästäsi viestin, että pitää soittaa vanhempiesi puhelimeen. Ja äitisi kertoi sinulle tuon viestin, jota luulit Simonin jättämäksi...
Shania: EI VOI OLLA TOTTA! Kuristan äitini! Ja nyt kun mainitsit Mese-ryhmän, muistui mieleeni, että minähän POISTIN itse Simonin listalta silloin kun toivuin rintaleikkauksesta, enkä halunnut jutella hänelle, ennen kuin rintani olivat täydelliset! 
Donna: Eli sä mokasit ihan ite. Et muistanu liittää äijääs takas siihen meidän frendi-ryhmään, nyt se ei oo saanu sun viestii kadonneest luurist ja porukoides numerost, O.M.G!
Shania: Minä kuristan siltikin itseni! TUOKAA KÖYSI!
Sofia: Shania rakas, älä nyt pyörry!

Silky Streetin porukka toivottaa kaikille rauhallisia pyhäpäiviä! Elämä jatkuu, ja tarina jatkuu...

Tarinassa mukana: Xara & Nicola, Mildred, Regina, Francine, Vertti, Tumppi ja Turo sekä koirat Diiva ja Lulu
Ninnin: Pikku Juniorin uusi kroppa Petran pikkuveljen 
Alun kuvassa allekirjoittanut ja Eva-koira