Osa 256 "Mutta sun päätös tietysti"

 

Simon: Tyntyy, kyin olisin kräpylässä koko ajan. Päässä risteilee vaikka mitä piy’öjä, myttä jotenkin ne y’distyvät väärin. En täjyä mitään kartoista, vaikka teoriassa minä tiedän mi’in syyntään pitää mennä; se kaikki vain jotenkin symenee kyn ajattelen sekynninkin ajan jotain myytä. Ja minä’än ajattelen koko ajan jotain myytä. En pysty keskittymään mi’inkään! Saatan ’ava’tyä sii’en, että olen istynyt kaksi tyntiä paikoillani, tekemättä mitään, enkä myistä edes mitä ajattelin sinä aikana. Ja välillä seison vessassa pesyaltaan edessä ja mietin pesinkö jyyri äsken ’ampaat. Ja sitten ne pitää pestä yydestään, kyn en ole varma. En ole ’arrastanyt taidetta sitten SEN jälkeen, koska en vain saa aloitettyä mitään. Koko viime vyöden loppy on täynnä symyä. Myistän, että kävin messyillä nykkymässä. 

 

Simon: Kävellessä pitää nojailla seiniin. ’Arvassa ovat ne yöt, jotka jotenkin onnistyn nykkymään ’eräämättä kertaakaan, ja silloinkin ’erään aamyllä väsyneenä. ’Eikottaa koko ajan… Minyllä on kännykkä täynnä myistytyksiä: pitää syödä ja jyödä silloin ja silloin… Enkä minä sitten myistä katsoa sitä ’elvetin lyyriä! Lä’imyisti on aivan kamalan ’yönö. Jotkyt käyän aikaa tietämäni sanatkin katoavat tai myyttyvät toisiksi ilman syytä. Vasemman silmän näkö symenee kyn olen väsynyt, eli melkein koko ajan. En näe kynnöllä kymmälläkään silmällä 'ämärässä, ja on vaikea olla liian valoisassakaan, kyn silmiä alkaa särkeä. Vasemmassa korvassa on tinnitys, joka ’äiritsee erityisesti öisin. Päätä särkee jätkyvästi. Kaikki symenee. Niin kyin olisi ver’o koko täjynnän edessä. Se minyn kahvipaikkani, minä en edes myistä miksi sitä kytsytään… Niin se ei ole vieläkään äyki, koska minä en jaksa ajatella sitä, enkä minä edes yskällä käydä siellä myyten kyin ’etken ajan messyjen y’teydessä. Kyn ajattelen sitä, niin näen vain itseni verisenä siellä laatalla. Se oli minyn ynelmäni ja tyrväpaikkani, ja se on ta’ratty ja pilatty. Se on täynnä minyn vertani. 

 

Simon: Koko ajan syytyttää kaikki ja sitten itkettää. Erosin poikaystävästäsi, koska paparazzit typyttivät minylle tarinaansa, että olin pettänyt häntä sinä yönä kyn SE tapa’tyi… Minä ysköin sen enkä kestänyt sitä. Onneksi se asia kyitenkin selvisi; tyttöystäväni ymmärsi ja antoi anteeksi minyn vale’telyni, ja viikon päästä me olimme taas y’dessä. Se on Aidan ansiota. Kaikki myyt joko ’össöttävät ja yrittävät kääriä minyt pympyliin tai sitten pelkäävät py’yä minylle, niin kyin minystä tarttyisi heihin jotain. Aida on ainyt, joka vielä ko’telee minyä järkevänä i’misenä – siitäkin hyölimättä, että minä ysein ärsytän häntä enkä tee mistään hänelle ’elppoa. En tiedä, miten olisin selvinnyt ilman häntä. Kamalinta on, että en enää jaksa käydä syi’kyssä joka päivä, meikkaamisesta py’ymättäkään. Ja nyt minyllä on päällä aivan tylsä äsy, kyn en jaksanyt ajatella: ainoastaan Armanin ikivan'a viime syksyn malliston t-paita, Balmainin viiltoleikatyt farkyt, joista saa la’keet irti ka’desta ko’dasta, ja Culte de Paris’n Andy Warholin inspiroimat Marilyn-sandalet. Mitä tyskää, kyn ei löydy edes tyylitäjyä!

 

Kesäkuun alku on Trolliwoodissa tukahduttavan kuuma. Simon on kuun ensimmäisenä tiistaina aivovamman jälkitilan seurantatutkimuksessa Trolliwoodin keskussairaalassa työskentelevän neurokirurgian erikoislääkäri Vanessa Harmoniuksen vastaanotolla. Simon on ollut sairaalassa jo tuntikausia, ja kuvausten sekä erinäisten testien jälkeen lääkäri on antanut Simonin kertoa vapaasti miltä hänestä tuntuu, naputellen kaiken koneelleen. Henkiseksi tueksi mukaan lähtenyt Aida ei voi juuri muuta kuin istua hiljaa paikallaan ja seurata Simonin tuskaa. Ympäri huonetta hermostuneena pyörinyt Simon länttäisee itsensä sohvalle Aidan viereen ja potkaisee sandaalin jalastaan kunnon ilmalennolle.

Simon: Miten käyän tämä päskä vielä jätkyy?

 

Lääkäri ei olekaan niin tietämätön puoskari kuin Shania kuvitteli, vaan juuri se sama, joka leikkasi Simonin aivot viime syksynä. Tohtori Harmonius on oikea kaunotar, ja jos Shania tämän tietäisi, saattaisi hän olla hiukan mustasukkainen. Vaan turhaanpa olisi: Simon onnistuu pitämään lääkärin kanssa kohteliasta katsekontaktia ja pysymään muutenkin asiassa naisen rintaliivittömästä olemuksesta huolimatta. Simon teitittelee ranskalaiseen tapaansa ihmistä, jota ei hyvin tunne, mutta antaa kuitenkin tämän suomalaisen aivojaan kaivelleen lääkärin sinutella itseään.

Tri. Harmonius: Katsotaanpas… Avaruudellisessa hahmotuksessa puutteita… Nukkuu huonosti… Väsymys päivällä jatkuu… Amnesiaa: työmuisti selvästi huonontunut, säilömuisti toimii, mutta aivosumu ja sekavuus aiheuttavat lieviä puutteita… Tarkkaavaisuus- ja keskittymisongelmia… Puhutun ja kirjoitetun kielen ymmärrys normaali suomeksi, ranskaksi ja englanniksi… Puheentuotto normaali lukuun ottamatta ajoittaisia katoavia sanoja… Yleinen ymmärrys normaali… Lämpötilan tuntemuksessa häiriöitä… Nielemisrefleksi normaali… Maku- ja hajuaistit huonontuneet… Nälän- tai janontunnetta ei ole… Päänsärkyä on… Huimausta esiintyy... Ajantaju hämärtynyt… Vasemman korvan kuulon alenema ja tinnitus… Kummassakin silmässä ajoittaisia näköhäiriöitä, erityisesti vasemmassa… Hitaus ja kömpelyys… Aloitekyvyn puute... Emotionaalinen epävakaus… Herkkyys ärsykkeille kasvanut… Ärtyneisyys kasvanut… Vammautumisen tapahtumapaikkaan liittyvä pelkotila ilmaantunut… Viime syksynä ollut anemiaa, johon rautalääkitys on tehonnut… Paino normaalin alarajalla… Suolistoverenvuotoa… Suolistosta löytynyt tulehduksen merkkejä… Olitko sinä käynyt jo siinä kolonoskopiassa? Tiedoissasi ei sanota mitään siitä. 

 

Simon: Ööh, en. Kyn se verenvyötö loppyi, niin i’an tyr’ä tytkimys se olisi ollyt. Ja kyn se anemiakin loppyi.
Aida: Oi minun tekisi vain mieleni halata Simonia... On sydäntäsärkevää nähdä hänet tuollaisena... Rakastan häntä niin toivottoman paljon, vaikken häntä voi saadakaan...
Tri. Harmonius: No, sen verenvuodon syy olisi kuitenkin ollut hyvä selvittää. Nyt se tietysti voisi olla vähän hankalaa, kun sinulla ei ole siihen viittaavia oireita, ja tässä sanotaan, ettei suolistosta löytynyt enää tulehdusta viime lääkärikäynnillä. Mutta jos tulee MITÄÄN siihen viittaavia oireita uudestaan, niin sitten ehdottomasti menet siihen kolonoskopiaan. Aivojen ja suoliston toiminnot ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa. Eli jos tulee suolisto-ongelmia, niin ne vaikuttavat myös aivovammasta toipumiseesi. Se anemia esimerkiksi vaikeutti leikkausta silloin syksyllä, ja se on vaikeuttanut sen jälkeistä toipumistasi myös.
Simon: Ääh…
Aida: Eikö Simonin kannattaisi mennä tutkimukseen joka tapauksessa?
Tri. Harmonius: No, vaikka merkkejä tulehduksesta ei enää löytyisi, niin kyllä minä laittaisin Simonin lisätutkimuksiin siitä huolimatta. Suolistotulehdus voi johtua jostakin ohimenevästä viruksesta tai bakteerista, mutta silloin kun siihen liittyy verenvuotoa, niin se todennäköisesti kielii jostakin piilevästä suolistosairaudesta. Sen takia se on selvitettävä. Anemia itsessään ei ole sairaus vaan sairaudesta johtuva oire, ja se voi alkaa koska vain uudestaan, etenkin kun et syö säännöllisesti ja olet lähellä alipainoa. Nyt olet saanut lääkitystä vain oireeseen, ja anemian juurisyy on jäänyt selvittämättä. Miksei aiempi yleislääkärisi ole tutkinut tätä? Olisi pitänyt ottaa lisää verikokeita… Saat mennä täältä suoraan labraan verikokeisiin, niin tutkitaan tätä tarkemmin. Varaanko sinulle heti seuraavan ajan tulosten läpikäymistä varten? On vähän tiukka aikataulu, mutta voisin juuri ja juuri mahduttaa sinut peruutusajalle ensi viikolle.

 

Simon: Voi ei… Eh, ei tarvitse. Ei vielä varata mitään. Minyllä on syntymäpäivä nyt läyäntäinä, niin en jaksa ajatella mitään ylimääräistä nyt.
Aida: Mutta Simon, eikö nyt kuitenkin kannattaisi?
Simon: Älä, Aida...
Tri. Harmonius: Ai? No, niinpä sinulla onkin syntymäpäivä! Täytätkin ihan pyöreitä: 30 vuotta. Onneksi olkoon!
Simon: Kiitos… No, en minä mitään isoja bileitä aio pitää. Menen vain nyrin jos yritän tanssia tai jotain, niin kyin yleensä. 

Aida: Kyllä sinä ystävä rakas menet verikokeisiin. Menemme yhdessä! Eikö vain? 

Tri. Harmonius: Yleensä? Sinä kaadut helposti? Tästä et ole maininnut. Oletko kaatunut useinkin sitten vammautumisesi?
Simon: Kerran minä käädyin ystävän ’alloween-bileissä viime syksynä. Ja toisen kerran bileissä ystävänpäivänä. Eli ainoastaan kaksi kertaa. Ei kai se ole mitään tärkeää tietoa?

Tri. Harmonius: Ja olitko ottanut alkoholia?
Simon: Öö… Kyllä kai. Kai minä olin. Ne’än olivat bileet! Kaikki’an niissä jyövät.
Tri. Harmonius: Jaahas… No se alkoholin käyttö sinun pitäisi lopettaa. Se lisää merkittävästi kaatumisriskiä, joka lisää uuden loukkaantumisen riskiä.

Aida: Simon, minä en usko sen liittyneen alkoholiin. Asia täytyy tutkia! 

Simon: Eikä täydy.

Aida: Voi sinua, Simon... Tohtori, minä olen yrittänyt olla hänen tukenaan, mutta välillä tunnen oloni niin avuttomaksi... Täysin toivottomaksi!

Simon nappaa pöydältä lääkärikirjan ja nojaa Aidaan höpötellen tälle kuin keskittymiskyvytön kakara koulun penkillä.

 

Simon: Katso mitä kymmän ri’mastoa täällä on! Ovatko nyö ’iyksiä? Näyttää ainakin siltä...

Aida: Taikka verisuonia... Ei, ne ovat hermoja!
Simon: Oikeasti? Näyttää i'an sekavalta...
Aida: Oi rakas, en ihmettele. Se näyttää nimittäin minunkin silmiini sekavalta. Apua, minä sanoin Simonille "Oi rakas"!

Tri. Harmonius: Eli kuten olen aiemmin jo kertonutkin, niin tuolla lukinkalvon alla sinulla oli verenvuotoa… Ja tuosta ohimon vasemmalta puolelta me leikkasimme. Epäilin sinulla jo silloin heti vähintään keskivaikeaa aivovammaa sen perusteella, millainen tajunnantasosi oli heräämisen jälkeen ja miten nopeasti reagoit eri ärsykkeisiin. Aivovamman diagnosointi on kuitenkin alkuvaiheessa hankalaa, samoin vammautumisen asteen määrittely. Nyt tiedän jo paremmin mitä muistat tapahtuneesta ja sen jälkeisestä ajasta ja mitä muita oireita vamma on sinulle tuonut...
Simon: Katso! Kyllä näyttää sekavalta i’misen sisällä. Ei i’me, että siellä asiat menevät sekaisin niin ’elposti, jos siellä näyttää työltä! Katso nyt työtä syölistöäkin, miten mytkikäs se on!
Aida: Ihmisen anatomia on todella mutkikasta... Voi Simon, toivottavasti sinä tulet kuntoon. Sillä tavalla, että innostut jälleen taiteesta. Se, pesetkö hampaat kerran tai kaksi, ei ole niin vakavaa, heh... 

Simon: Eikö sinystä? 

Aida: Ei! Oi minä voin tulla mukaasi kun peset hampaat, jos se sinua ahdistaa. Mutta tuollaiset asiat ovat sivuseikkoja, kunhan innostut jälleen kaikesta. Innostut elämästä!
Tri. Harmonius: Nyt voinkin viimein tarkentaa, että aivovammasi on enemmän siellä vaikean aivovamman lievemmällä asteikolla kuin keskivaikean aivovamman yläasteikolla. Sinä tarvitsit leikkaushoitoa teho-osastolla, joten olihan tämä oikeastaan odotettavissakin. Näiden uusimpien testitulosten, tietokonetomografiaa ja tavanomaista magneettikuvausta tarkemman diffuusiotensorikuvauksen sekä kertomuksesi valossa voin nyt näyttää todeksi, että sinulla on melko kokonaisvaltainen vaurio hypotalamuksessa. Se on elimistön integroiva keskus, jonka tehtävä on säädellä elimistön homeostaasia.

Simon: Mitä? Syömeksi, s'il vous plaît. Tai ranskaksi. Tai vaikka englanniksi. Yyh, katso tätä, Aida! Enpä ’älyäisi olla se, joka jöytyy noita sisälmyksiä kaivelemaan.
Aida: Pitääkö Simon leikata uudestaan? Voi ei...
Simon: Minä olen joskys lykenyt sellaisesta, että jonkyn i'misen sisältä löytyi 'ampaita, ja se oli mykä sikiönä syläytyneen kaksosen ryymis!
Tri. Harmonius: Kröhöm! Uusi leikkaus ei ole tarpeen. Siis hypotalamus muodostaa yhdessä aivolisäkkeen kanssa hormonaalisen säätelyjärjestelmän, jossa hypotalamus säätelee aivolisäkkeen toimintaa. Hypotalamus kontrolloi muun muassa kehon lämpötilaa, nälkää ja janoa, libidoa, väsymystä, unta, tunteita ja sisäistä kelloa. Siellä sinulla on laajoja häiriöitä, ja erityisesti nälän- ja janontunnetta säätelevä lateraalihypotalamuksesi on selvästi vahingoittunut. Mutta hypotalamuksen eri osien toimintaa on vielä hankala määritellä tarkasti. Aivolisäke taas tuottaa hormoneja, ja sinulla kyllä on sen vajaatoiminnan oireita, kuten väsymystä ja laihtumista... Mutta edellinen lääkärisi on poissulkenut sinulta kilpirauhasen ja lisämunuaisen vajaatoiminnan sekä vesihormonin puutteen, eli kaikki hormonisi eivät ole poissa pelistä. Nähdäkseni sukuhormoneita sinulta ei tutkittu… Ei varmaan ole pidetty kovin tärkeänä asiana.
Aida: Oi minulla menee ihan pää sekaisin kaikesta tuosta hypotalamuksen toiminnasta ja häiriöistä. Mutta joka tapauksessa tajuan tilanteen kokonaiskuvan. Simon, minäkin olen kuullut siitä, kun ihmisen sisältä löytyi hampaita. Muistaakseni kynsiä ja hiuksiakin!
Tri. Harmonius: Eli tutkitaan seuraavaksi, toimiiko Simonilla gonadotropiinia vapauttava hormoni eli gonadoliberiini, joka stimuloi aivolisäkettä tuottamaan luteinisoivaa hormonia, joka miehillä säätelee kivesten Leydigin solujen androgeenin tuotantoa, sekä vaikuttaa spermatogeneesiin… Eli se siis tarkemmin sanottuna määrittelee sen, voitteko te vielä saada lapsia.

 

Simon: Ööh… Olipa puuduttava selostus! Ja Miksi hän välillä sinuttelee ja sitten yhtäkkiä teitittelee minua?

Aida: Hihih, tohtori luulee meitä pariskunnaksi! Kröhöm! Niin, kyllä sellainenkin asia täytyy tutkia.
Tri. Harmonius: Te puhutte siis teratoomasta, joka on kasvain eikä sikiö. Sen sisältä voi kuitenkin löytyä eri alkiokerroksista peräisin olevia kudoksia, esimerkiksi hiuksia, hampaita tai talia. Mutta asiaan...
Aida: Yäk!
Simon: Hyi 'elvetti!
Aida: Hetkinen… Tuo hypotalamus sijaitsee suunnilleen silmien takana… Voitko sinä todistaa oikeudessa Simonin leikanneena kirurgina, että hänen aivovammansa johtuu iskusta silmään?
Tri. Harmonius: Kun SAV aiheutuu traumasta, ei se yleensä ole näin vakava eikä vaadi leikkausta, sillä verenvuotokohta on useimmiten lukinkalvon yhteydessä eli siellä aivojen pintakerroksissa. Sellaisissa tapauksissa vamma voi syntyä esimerkiksi aivojen yhtäkkisestä heilahdusliikkeestä. Mutta Simonin verenvuodon lähde oli kuitenkin syvemmällä aivoissa, ja se syntyi selvästi hänen silloisen kuntonsa perusteella rajusta iskusta silmän alueelle. Mutta en minä voi täysin varmasti näyttää todeksi, että se johtuu juuri lyönnistä. En ole asianajaja, mutta voisin arvella, että herra Sawyerin puolustus väittää Simonin kaatuneen kasvoilleen, tai että hänen kasvoilleen putosi jotakin painavaa kaatumisen yhteydessä, ja sillä he selittäisivät aivovamman lisäksi hänen kasvoissaan olleet vammat.
Aida: No Simon kaatui selälleen. Mutta se johtui ainoastaan Gunnarin lyönnistä! Jos se renttu edes aikoo kiistää aiheuttaneensa kaiken tämän, minä... Enhän minä kehtaa lääkärissä meuhkata, kuinka haluaisin kuristaa kirotun exäni!
Tri. Harmonius: No, kuten sanoin, niin minä voin todistaa vain vammojen perusteella, kun en ollut silminnäkijä. Aivojen liikevoima oli näkemäni perusteella jo hidastunut, kun hän sai pintapuolisen ruhjeen takaraivoonsa. Eli takaraivon osuminen metallipöytään ei ollut hänen aivovammansa syntyperä, joten puolustus ei voi väittää, että Simon VAIN kaatui.
Aida: Aivan niin! Sitähän minäkin!

 

Tri. Harmonius: Mutta tuliko ensin tuo takaraivon ruhje vai pään sisäinen verenvuoto… Sitä minä en osaa sanoa. Aivopohjan SAV syntyy lähes aina aneurysman tai verisuoniston poikkeaman seurauksena, eli puolustus voi väittää Simonilla olleen jo valmiiksi valtimon pullistuma… joka sitten repesi kaatumisen seurauksena. TAI että aneurysma puhkesi ensin, ja hän kaatui sen seurauksena. Tätä aneurysmateoriaa tukee myös Simonin valofobia… Toisaalta se hänellä on tutkitusti ollut jo ennestään ja johtuu kummassakin silmässä erikseen olleesta iriitistä eli värikalvon tulehduksesta. Mutta en ihmettelisi, jos puolustus yrittäisi käyttää tuota aneurysmateoriaakin, vaikka minä en sellaisesta löytänyt merkkejä kun viime syksynä tutkin Simonin verisuonia digitaalisella vähennysangiografialla.
Simon: C’est quoi ce bordel? Eäh, anteeksi ranskani! Siis: mitä ’elvettiä? Mitä vä’ennystä minylle on te’ty? I’mekös kyn on öytö olo...
Tri. Harmonius: Se oli siis se toimenpide, kun asensin valtimotupin reisivaltimoosi ja sitä kautta vein katetrin aivovaltimoihisi, jotta sinne saatiin varjoainetta ja saatiin röntgenkuvattua verisuonistosi tarkasti vaurioiden varalta.
Simon: Aah… En minä myistä työlläistä.
Aida: Outo olosi ei johdu viime syksyn tutkimisesta.
Tri. Harmonius: No ei hätää, Aida muistaa; hän oli mukana sinua tukemassa alusta asti.
Aida: Ja olen tukemassa tällä hetkellä ja myös tulevaisuudessa.
Tri. Harmonius: Se on hyvä, sillä tukea Simon tarvitsee. Ja sitten vielä, Simon OLI kovassa humalassa JA hänellä oli anemia, mitkä molemmat tukevat puolustuksen teoriaa hänen kaatumisestaan ilman lyöntiä. Valitettavasti kaatumiseen on useita syitä ja siitä johtuvia aivovammoja sattuu sen verran usein humalassa ollessa, että siihen on puolustuksen helppo vedota.

 

Aida: Isäni on suurlähettiläs ja hoitaa sellaisen lakimiehen, että puolustus lentää selälleen!
Simon: Ärh… Tyr’ä koko ’elvetin oikeydenkäynti, kyn se’än osoittaa vain, mikä kömpyröivä idiot MINÄ olen. Voitteko te kirjoittaa minylle sellaisen paperin, etten jöytyisi sinne todistamaan ja nolaamaan itseäni?
Tri. Harmonius: No, ei nyt kannata heittää toivoa sen suhteen. Mitä lääketiede ei pysty todistamaan, sen todistaa rikostekniikka. Minä tietysti toimitan selonteon uusista löydöksistäni viranomaisille. Olen varma, että he ottavat huomioon ainakin sen, että olit aiemmin alidiagnosoitu, eli se todennäköisesti vaikuttaa herra Sawyerin tuomioon, jos hänet todetaan syylliseksi pahoinpitelyyn. Eivätkä ne valamiehetkään ihan tyhmiä ole; he näkevät kyllä, mikä teoria on todennäköisin. Minusta sinä olet riittävän hyvässä kunnossa todistamaan, kun pystyt artikuloimaan noin selvästi. Eikä siellä ole pakko seistä. Ja lisäksi sinulle voi tehdä ihan hyvää päästä kertomaan valamiehille tarinasi, sen takia en ainakaan vielä tässä vaiheessa kirjoita sinulle todistajan ominaisuudesta vapauttavaa lausuntoa.
Aida: Me pystymme siihen yhdessä! Me todellakin pistämme Gunnarin taustajoukkoineen polvilleen!
Simon: Äh… Millainen lääkitys sii’en on? Sii’en… ’ippo-jotain? Minä kokeilen mitä ta’ansa!
Tri. Harmonius: Valitettavasti mitään täsmälääkettä ei ole. Aivovamman hoito on aina yksilöllistä, ja aivot ovat sen verran herkkä elin, että niiden vaurioita on melko lailla mahdotonta korjata. Aivovammasta toipuminen onkin lähinnä sitä, että aivojen terveet osat oppivat kompensoimaan tuhoutuneita osia.
Aida: Siinä minä autan sinua.
Simon: Myttä... Eli… Ei ole mitään mitä sille voi te’dä? Myttä… Minyn’än piti parantyä merkittävästi pyölessä vyödessä? Eikä ole tapa’tynyt mitään merkittävää…
Aida: Otetaan päivä kerrallaan, ihan rauhassa. Minä lupaan, että aika tekee aivoillesi ihmeitä!

Tri. Harmonius: Ei, nyt olet käsittänyt väärin. Suurin osa kaikesta toipumisesta tapahtuu siinä ensimmäisen puolen vuoden aikana. Sen jälkeen voi tapahtua vielä edistymistä vuosien ajan… Mutta siitä tulee sitä hitaampaa ja epätodennäköisempää mitä enemmän aikaa kuluu. Myös vaikeasta aivovammasta täysin oireettomaksi toipuminen on joskus mahdollista, mutta… Sanoisin, että sinulla on aivovamman pysyvä jälkitila, ja olet ainakin toistaiseksi työkyvytön. Sinulla on myös oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Käsittääkseni sellaista sinulla ei ole vielä ollut?
Simon: Ei… Kyn sen toinen lääkäri, jolla minä viimeksi kävin, niin hänen mielestään minä olen työkykyinen. Olen ollyt vain Aidan ja ystäväni Victorian ävyn varassa.
Aida: Minä en enää käy töissä, joten voin avustaa Simonia KAIKESSA!
Tri. Harmonius: No, minä olen yleislääkärin lisäksi myös neurologi, ja tiedän ehkä vähän enemmän näistä asioista. Pahoittelen, ettet ole päässyt vastaanotolleni sitten helmikuun. Mielelläni myös tekisin kaikki leikkaamieni potilaiden jälkitarkastukset, mutta tässä on ollut vähän kiireistä…
Simon: Öh, ei se mitään.
Aida: Pääasia, että olemme nyt täällä.
Tri. Harmonius: Aivan. On todella tärkeää, että haette kaiken mahdollisen avun. Ja minä sanon sinulle, Simon, että et ole työkykyinen jo pelkän väsymyksesi takia. Eli voit saada henkilökohtaisen avustajan, joka auttaa sinua aina tarvittaessa arjen askareissa, ja etenkin siinä, että sinä syöt säännöllisesti. Lisäksi suosittelen sinulle jonkinlaista kävelytukea tai vaikka pyörätuolia silloin kun todella väsyttää. Kaatua et saa enää ikinä, sillä seuraava vaurio voi olla kohtalokas. Ja tiedän, että tämä kaikki kuulostaa pelottavalta, mutta olet kuitenkin vielä nuori ja toivoa on, kunhan pysyt positiivisena. Ainakaan tämä ei ole erittäin vaikea aivovamma; silloin kyllä olisit ihan sänkypotilas. On hyvä asia, että pääset sentään liikkumaan itsenäisesti.

 

Simon: Hmph…
Tri. Harmonius: Ja oletan, että olet hakenut Kelalta sairauspäivärahaa? Eli olet varmaankin saanut jo sieltä kirjeen, jossa kerrotaan kuntoutustuesta ja työkyvyttömyyseläkkeestä?
Simon: Eääh! En minä ole ’akenyt mitään tykiä, kyn minä olen yrittäjä! Pitää vain saada se kahvi… Mikä sen nimi sitten olikaan, niin pitää saada sen avattyä.
Aida: Simon, kuuntele nyt: La Teinte avataan kyllä. Mutta sillä ei ole mikään kiire. Ja minä lupaan hoitaa kaikki Kela-hakemukset ja muut paperihommat.
Tri. Harmonius: Voi kuule… Kyllä yrittäjällekin kuuluu tuet ja eläkkeet. Eli haehan pikaisesti sitä sairauspäivärahaa ja koulutettua henkilökohtaista avustajaa. Ja Aida lupasi auttaa sinua lomakkeiden kanssa!
Aida: No tietysti! Ja sattumoisin minä aloitan ensi syksynä henkilökohtaisen avustajan opinnot oppisopimuksella, ja Simon on minun tuleva työnantajani!
Simon: Aida on ollyt korvaamaton äpy jo nyt. En ’älyäisi sii’en ’ommaan ketään myytä kyin hänet.
Aida: Oh, kiitos, Simon...
Simon: Ole 'yvä.

 

Tri. Harmonius: Ai? No sehän on hyvä… Lisäksi hyvä uutinen on, että on monia keinoja hypotalamuksen toiminnan stimuloimiseksi. Pystyt vaikuttamaan siihen ainakin jossain määrin elintavoilla. Vitamiineista ja liikunnasta tiedätkin jo. Sitten on eteeristen öljyjen käyttö; niillä voi vaikuttaa mielialaan. Voit hengittää niitä suoraan pullosta tai sekoittaa vartaloöljyihin. Tyttöystäväsi Aida voi varmasti auttaa sinua hieromaan öljyjä vartaloosi. Läheisyys lisää oksitosiini- ja dopamiini-hormonien tuotantoakin, ja seksiongelmat voivat parantua myös, jos sinulla niitä on hänen kanssaan…
Aida: Ööh...
Simon: Excusez-moi?
Tri. Harmonius: Kuten sanoin, niin hypotalamus vaikuttaa libidoonkin. Hyvä, että sinulla on tyttöystäväsi mukana näillä käynneillä. Aivovamma on sen verran elämää mullistava tapahtuma, että siinä on tarpeen kaikki mahdollinen apu läheisiltä. Olin jo aiemmin toivonut, että olisit suostunut ottamaan yhteyttä Aivovammaliittoon, sieltä kun saisitte molemmat tärkeää vertaistukea. Katsos kun läheisesikin tarvitsevat sitä ymmärtääkseen sin...

 

Aida: Kröhöm! Minä kyllä hoidan vitamiinit, eteeriset öljyt ja... no mitä siihen vaaditaankaan...
Simon: Ei Aida ole minyn tyttöystäväni! Eikä minyllä ole mitään seksiongelmia, kyn en edes ’arrasta seksiä y’tään kenenkään kanssa! Enkä tarvitse mitään ’elvetin vertaistykeä! Minä ’älyän vain parantyä!
Tri. Harmonius: Eh… Eikö? Minä ihan luulin, että hän… Hän kun on aina mukana. Tärkeintä on, että pysyt rauhallisena ja yrität levätä, sillä se ehkäisee stressihormoni kortisolin tason nousua. Liian korkeat kortisolin tasot ovat aivoille hyvin vaarallisia. Ööh, tuota… minulta puuttuukin tulostuspaperi hoito-ohjeen printtaukseen. Käyn hakemassa sitä ja lisäksi sinulle muutaman uuden esitteen, niin saat hetken aikaa prosessoida tätä kaikkea. Voin määrätä sinulle unilääkettä lyhytaikaisesti, niin pääset yli pahimmasta. Laitetaan sinulle Tenoxia, jossa on nopeavaikutteista tematsepaamia. Päänsärkysi johtuu todennäköisesti väsymyksestä, ja siihen voit aina ottaa reseptitöntä särkylääkettä. Panadol on hellempi vatsalle kuin Burana.
Simon: Yyh…
Tri. Harmonius: Olet käynyt muutamia vuosia sitten vähän aikaa kognitiivisessa psykoterapiassa paniikkihäiriön ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön takia…
Simon: Eikä siitä ollyt mitään ’yötyä!
Aida: Älähän nyt...
Tri. Harmonius: Öh… No minä kuitenkin kirjoitan sinulle lähetteen psykiatrille, niin sinun on helpompi käsitellä aivovamman aiheuttamia henkisiä oireita ja saada tarvittaessa lääkitystä masennukseen tai PTSD:ään. Unilääkkeesi kyllä toimii sitten myös ahdistusta ja jännittyneisyyttä lievittävästi. Muista sitten, että lääkkeiden kanssa ei saa ottaa ollenkaan päihteitä, kuten alkoholia tai tupakkaa. Sellaiset jätät nyt kokonaan pois. Tiedoissasi lukeekin, että et polta enää… Hyvä. Kahvia voit juoda aamuisin ja keskipäivällä, sillä kofeiini parantaa lähimuistia, mutta iltakahvit jätät pois. Ja muista, että sinulla oli kaikesta huolimatta onni matkassa; yleensä tämä tason vammoilla ei ole näin hyvä tulos. Sinä olet myös tavallaan etuoikeutetussa asemassa; todelliset ystävät ovat läsnä kun voit kaikkein huonoimmin, ja nyt saat nähdä, keitä he ovat. Ja tästä onkin sitten suunta vain ylöspäin, pidä siis toivoa yllä! Hetki vain, niin haen ne esitteet ja printtaan sitten hoito-ohjeen...
Aida: Juuri niin! Minä olen KOKO AJAN rinnallasi ja yhdessä suuntaamme ylöspäin!
Simon: Niin kai...

 

Simon purskahtaa lohduttomaan itkuun heti lääkärin mentyä ovesta ulos ja lysähtää Aidan syliin. Aida on murheellinen Simonin puolesta, mutta häntä ei kuitenkaan haittaa pätkääkään, että saa tuntea tämän ihanan miehen lämmön itseään vasten.

 

Simon: Mikä i’meen ’yvä tylös? Tämäkö mykä on ’yvä tylös? Minyn piti paran-tyääääh! Yhyy!

Aida: Ja niin sinä parannutkin. Ei hätää rakas, nyyh...

Simon: En minä mene enää mi’inkään verikokeisiin tai kolonos-mikä-se-onkaan tai psykiatrille, kyn minä en kyitenkään parane mitenkään! ’Älyän vain kotiin täältä… Sniff!
Aida: Mennään nyt kotiin, mutta myöhemmin minä vien sinut verikokeisiin. Ja sinne kolonoskopiaankin. Vaikka kannan sinut!
 

Simon ei sano mitään, nyyhkyttää vain.

Aida: Niin, ja psykiatrille myös. Älä itke kulta pieni...

 

Samana päivänä myös Jäykän Jaakko on käynyt lääkärillä. Kylläkin lasten keuhkosairauksien erikoislääkärillä tyttärensä Jonnan kanssa. Jonna on jo toukokuussa kotiutunut Model Muse Memorial-sairaalasta vietettyään siellä puolitoista vuotta saaden eri diagnooseja. Pääasiassa tytöllä on todettu kystinen fibroosi, muttei ole täysin selvää, mistä Jonnan kaikki kehityshäiriöt ja vaivat johtuvat. Joka tapauksessa keuhkolääkärin lisäksi Jonnan hoitotiimiin kuuluvat psykologi, niin ikään hengitys-, ravitsemus- ja fysioterapeutti sekä sosiaalityöntekijä. Jonna on myös autistinen ja ainakin toistaiseksi pyörätuolissa.

6.6. on torstai ja koko Jäykän perhe on noutamassa Jonnalle uutta kustomoitua pyörätuolia Dollywoodin apuvälinepalveluista. Jonnalle varattu aika on vasta vartin päästä ja Caitlin on mennyt vessaan. Jaakko päättää astella sisään jo etukäteen tyttäret ympärillään.

"JOO-OO! JOO-OOO!"

Jenna: Faija hei, miks toi nainen huutaa?

Jaakko: Päivää, päivää! Jenna, puhu hiljempaa. Hänellä taitaa olla downin syndrooma.

Caitlin saapuu vessasta juuri silloin. Downin syndroomasta kärsivä nainen on nimeltään Salla ja varsin iloisella mielellä.

Caitlin: Joo joo, hellureijjoo! Ai sä oot sellane taukki?

Salla: Jooooo! Mä-ää oo-len Sa-salla Lieminen! Päivää! Joo!

Katja: Moi!

Jenna: Heippa!

Jenna: Mutsi mitä sä sanoit tolle?

Caitlin: Siis sil on taukin syndrooma! Ei meitsi keriny viel sanoo mitään! Hitsin pimpulat millasen pökäleen meitsi vääns; nii pitkä, et ku toinen pää oli jo pöntös ni toinen pää viel meitsin persees kii!

Katja: Mutsi hei, mä lähen vittuun jos sä alat heittää noita paskajuttui taas! 

Jenna: Nii mäki. Se on mutsi dow-nin syndrooma!

Caitlin: Nyt likat peseen handut tohon ja suut kii!

Salla: Pö-pö-pökäle, jooo! Mä kä-kävin kans pas-kall-la, nii Sara joutu ot-t-taa sen pois!

Sara on Sallan mukana oleva avustaja.

Sara: No Salla kuules, en minä sitä kakkaa pois ottanut, vaikka vessakäynnillä vähän autoinkin!

Salla: Joo, oo hiljjaa, mä i-ite kerron! Mä ssaan jal-kkatjet nimä jaksan kä-kävellä taas!

Sara: Niin, Salla saa siis jalkatuet lihasheikkoutta ja nivelongelmia helpottamaan.

Caitlin: Juu kyl meitsi jo kuuli sen. Me ollaan tääl hakemas likalle uus rullatuoli. Sil on kystii jotka saa sen yskii ja vaik mitä. Ja ateismi. Meitsil itel on vaa rauhallinen ja vajaaälynen kilpikonna.

Jenna ja Katja pesevät käsiään ja kuuntelevat äitinsä keskustelua.

Katja: Taas mutsi selittää kilpirauhasen vajaatoiminnastaan, vitun noloo!

Jenna: Joo mä häpeen aina sitä.

Apuvälinepalveluiden Deja kertoo Jaakolle, että heidän vuoronsa on pian.

Deja: Neiti Liemisen jalkatuet olisivat nyt tässä. 

Sara: Kiitos! Pyydän Sallan tähän.

Deja: Jonna Anniina Jäykkä olikin sitten seuraavana. Hetki vain!

Jaakko: Kyllä me tässä Jonnan kanssa odotellaan, ei hätiä mitiä.

Salla istuutuu sängylle ja hänen valmiit jalkatukensa avustetaan hänelle jalkaan.

Salla: Eine ma-mahdu!

Deja: Toinen istuu ainakin mainiosti.

Sara: Eivätköhän ne mahdu hyvin. Minä laitan tämän toisen.

Salla nousee varovasti seisomaan.

Caitlin: Noi on tosi mageet!

Salla: E-en mä ti-tiiä...

Sara: No? Miltä ne tuntuvat?

Salla: O-onkonnää ma-makeet?

Caitlin: No siis ihan sairaan mageet!

Salla: Jooo! Joo nää o-onn makkeet! Joo-ooo!

Deja: Loistavaa! Nyt jaksatte kävelläkin paremmin. 

Salla poistuu paikalta tyytyväisenä Saran kanssa.

Caitlin: Pidä lippu alhaalla, Salla!

Salla: Jooo! Hho-hoida sä su-sun kilpp-arias!

Caitlin: Juu meitsi syö styroksii!

Jaakko: Sinä syöt tyroksiinia, emäntä rakas.

On Jonnan vuoro.

Deja: Nyt olisi teidän vuoronne. Minä olen Deja Koski. Kiitos rouva, että yrititte tsempata edellistä asiakasta.

Caitlin: Hellureijaa, meitsi on rouva Jäykkä! Rouva Caitlin Jäykkä!

Jaakko: Minä olen Jaakko!

Jaakko: Tässä tämä pikku potilas olisi. Hän ei itse puhu, juuri lainkaan.

Jenna: Älä pelkää rakas systeri.

Jonnan nykyinen pyörätuoli pitää palauttaa apuvälinepalveluihin, mutta hän saakin paljon hienomman tilalle.

Deja: Tässä on erityisesti tyttärellenne muokattu pyörätuoli; jalkatuen säätö on portaaton, tuoli sisältää turvavyön, pyörät ovat itse..

Caitlin: Siistii! Juu kyl toi on täydellinen!

Caitlin ei kuuntele asiantuntijan puhetta kokonaan vaan hölisee päälle. Kaiken lisäksi hän kaivaa yhtäkkiä kännykän laukustaan kun he istuvat Jennan kanssa sängylle.

Caitlin: Ei hitsin pimpulat, meitsin luuri soi! Se on meitsin bestis!

Jenna: No älä ny vastaa!

Caitlin: Meitsin on pakko vastaa, ku mähän oon sillee niinku kaasu! Moooi bestis!

Jenna: Sä oot kaaso!

Katja: Mä testaan tätä systerin rullatuolii!

Caitlin: Mitä Mildred kuuluu? Me ollaan tääl väline-mestas hakee Jonnalle sitä uutta tuolii!

Jaakko: Öh.. Emäntä kiltti, sanotko Mildredille, että kaaso soittaa pian takaisin...

Katja: Jee, mä käytän rullatuolis turvavyötä, vai oliks täs nyt ne jarrut päällä? Haahhahaa!

Caitlin: Ni mitä uutta ja vanhaa? Mitä sä Mildred sekoilet? Meitsi osti ainaski Jaakon kaa kaikille likoille uudet lenkkarit, tai siis meitsille kans! 

Jenna: Tuu Katja ny pois siitä tuolista!

Jaakko menee lannistuneen näköisenä istumaan vaimonsa kaakattaessa kännykkäänsä.

Caitlin: Ni siis sä sait jo uutta, vanhaa ja sinistä? Ja meitsin pitää hommaa joku lainattu jutska? Haluutsä btw sanoo Jonnalle jotain? Joo! Meitsi laittaa luurin sen korvalle!

Jaakko: Huooh...

Koska Caitlinin ja Mildredin hääsuunnittelu puhelimessa ei lopu, päättää Jaakko nostaa tyttärensä uuteen pyörätuoliin. Jonna tuntuu niin kamalan kevyeltä ja heiveröiseltä. 

Tyttö tarraa lujasti isäänsä.

Jaakko: Ei hätää Jonna rakas. Nyt lasken sinut varovasti uuteen, hienoon tuoliin.

Caitlin: Mildred kuuntele ny! Kyl ne polttaritki hoituu ku meitsi on puikois! Mä joudun ny oikeesti lopettaa tän jutskaamisen. Nähään sit huomen!

Kun Jaakko asettaa Jonnan uuteen pyörätuoliin ja turvavyön kiinni, alkaa kamala huuto ja sähellys. Caitlin huutaa yhä puhelimeen, Katja heiluu katosta roikkuvissa renkaissa ja Jonna saa raivonpuuskan.

Jonna: EI! EI! Eijeijeijei! Aaaargghhh!!!! VITTU! Aaaaääää!

Caitlin: Mildred, meitsi lyö luurin ny korvaan! Tääl on hätä!

Katja: Faija tee jotain!

Jenna: Apua mikä Jonnal on?!

Jaakko: Minä haen Viirun äkkiä!

Jaakko tajuaa käydä hakemassa autosta kissan, jonka perhe on hiljattain Jonnalle ottanut. Tyttö rauhoittuu sillä sekunnilla, kun saa kissan syliinsä. Jonna mutisee hiljaa jotakin.

Jonna: Mun... pieni...

Deja: No sehän oli nopea ja kätevä hoitokeino!

Caitlin: On likka ennenki skitsahtanu jostain, muttei ikinä tollee!

Jaakko: Se kuuluu autismiin.

Jenna: Huh, mä säikähdin.

Katja: Hyvä faijaa!

Perhe tekee lähtöä kotiinsa.

Deja: Tässä on tietysti pyörätuoliramppi teille mukaan. Kevyt ja taitettava!

Jaakko: Kiitos vielä kerran teille. Ja NYT Katja alas sieltä tai saat isän kädestä!

Katja: Juu, mä tuun...

Lauantaina 8.6. helteet ovat yllättäen hävinneet ja ilma on sateinen ja suorastaan kylmä kesäiselle päivälle. Simon täyttää 30 vuotta. Hän ei ihmeemmin juhli, mutta lähtee kuitenkin illalla kävelylle Aidan suostuttelemana, ettei aivan sulkeutuisi kotiinsa lääkärin huonoista uutisista huolimatta. Simon ottaa Aidan kanssa yhteiskuvan ja laittaa sen Facebookiin toiveikkaan tekstin kera. Kuvan alle alkaa saman tien tulvia onnitteluja, ja paparazzitkin pistävät merkille, että Simon on laittanut kuvaviestin tunteeksi ”rakastunut”, mutta ei ole tägännyt tyttöystäväänsä Shaniaa tai maininnut häntä sanallakaan… Aino lähettää Simonille yksityisviestin, mutta Simon ei jää lukemaan kenenkään onnitteluja; hän jakaa saman viestin äkkiä Instagramiin ja on juuri aikeissa sulkea puhelimensa, kun Shanialta tulee kommentti Facebookissa Simonin kuvapäivityksen alle… Simon miettii hetken, vastatako vai laittaako tykkäys, vai jättääkö tyystin reagoimatta. 

 

 

 

Simon jättää reagoimatta Shaniallekin.

 

Simon: Shania on taas kiitollinen sinylle, että sinä olet pitänyt minystä ’yöltä hänen poissa ollessaan. Mikä ’elvetin koira minä hänelle olen? Jonkinlainen projekti ainakin. 

Aida: Voi apua, kuulostaa ihan kamalalta! Siis tuo, että olisit kuin koira Shanialle. Toki silmäsi ovat sö... sa-saman väriset kuin napittavalla koiralla, heh... No, Shaniahan ei voi sietää lemmikeitä, joten hän tuskin pitää sinua sellaisena! Hahah!
Simon: No myttä hän on kyitenkin kiitollinen sinylle minyn 'oitamisestani samalla tavalla kyin minä olisin hänen lemmikkinsä. En minä ’älyä, että hän on kiitollinen! Minä ’älyän hänet TÄNNE. Myttä hän… Äh.
Aida: Hmm... Vaikuttaa kyllä erittäin oudolta, ettei hänellä muka koskaan ole aikaa.
Simon: Niin... Minä olen ajatellyt paljon sitä, mitä se lääkäri sanoi… Ja sen jytyn minä jopa myistän! Hän sanoi, että tällaisessa tilanteessa näkee, keitä ne oikeat ystävät ovat. Sellaiset ystävät, jotka ovat läsnä. Ja minä näen kyllä heidät. Sinä olet aina läsnä.
Aida: Tietysti olen! Ja aion olla vastaisuudessakin.
Simon: Vic on läsnä aina kyn e’tii. Shania… Shania ei ole läsnä koskaan. Tyntyy siltä, ettei hän edes ’älyä olla.
Aida: Kuten sanoin, kyllä se hänen ainainen kiireensä kummalliselta vaikuttaa. Milloin hän on edellisen kerran luvannut tulla? Tai siis... Ei kun niin joo, sinne häihin tämän kuun lopussa.

 

Simon: Tyskin hän tylee tälläkään kertaa! Se hänen työnsä on niin tärkeä hänelle. Ja sitten, hän ei ole kertonyt minylle mitään, myttä e’kä hän on silti tavannyt jonkyn toisen. Jos hän ei vain yskällä kertoa minylle?

Aida: No kyllä hän kertoisi minulle... Taikka mistäpä sitä tietää, jos Shania on muuttunut. Öö... Tai, siis... Mikä minua vaivaa?! Tekisi mieli koko ajan vähätellä Shanian tunteita Simonia kohtaan taikka mollata häntä ja suhtautumistaan tilanteeseen. Tai tiedänhän minä, mikä minua vaivaa: olen itse niin rakastunut. Voi Aida, mieti jotakin muuta kuin Simonia nyt! Hän on vaan ystäväsi! Tai, siis... Hän on vaan ystäväsi! Ei kun mitä minä hölisen?
Simon: No sitä minä jyyri tarkoitan! Hän on kyllästynyt minyyn... kaikkien niiden ongelmien takia mitä meillä oli menneisyydessä. Tai sitten hän vain pelkää ko’data minyt nyt, kyn minä olen tällainen… Niin pelkää moni myykin. Äitini ei ole yskältänyt vielä kertaakaan tyllä katsomaan minyä. Yleensä hän tylee tänne kerran vyödessä, minyn syntymäpäiväni aikoi’in. Ei tällä kertaa, hän ei ole tylössä. Hän soitti aamyllä ja toivotti mykä ’yvää syntymäpäivää… ja kysyi milloin Shania on tylössä. Häntä ärsyttää, ettei Shania ole vieläkään täällä. Se on kyylemmä minyn syytäni. Sitten ystäväni Aimi, häntäkään en ole nä’nyt sen jälkeen kyn se tapa’tyi… Tai oikeastaan, minä vä’än syytyin hänelle vyösi sitten kyn hän väppybileissään jyötti minyt känniin ilman lypää. ’Älysin pitää täyköä hänestä ja hänen typeristä tempyistään. No, se täykö venä’ti pitkäksi. Kykään entinen opiskelykaverini ei ole tyllyt käymään tai kytsynyt minyä mi’inkään. Minä melkein kyölin, eikä ketään kiinnostanyt.
Aida: Oi kyse ei voi olla mistään sellaisesta! Tai mikäli ON kyse, siinä tapauksessa et menetä yhtään mitään. Jos joku ystäväsi jollain tapaa pelkää kohdata sinut sellaisena kuin nyt olet, hän ei todellakaan ole ystäväsi. Ainakaan hän ei ole ystävyytesi arvoinen, eikä sitä missään nimessä ansaitse. Ystävyyttäsi siis!

 

Simon: Okei, jos sinä olet sitä mieltä... Minä ajattelen, että minyn pitäisi kertoa se Shanialle sitten kyn me näemme. Ei sellaista asiaa voi kertoa py’elimessä… Joten minä kerron hänelle ’eti kyn tapaan hänet, ma’dollisimman ’ellästi, ettei hän löykkäänny. Se on varmasti lopyltä hänelle ’elpotyskin. On jo aika…

Aida: Mitä sinä tarkalleen ottaen aiot siis kertoa Shanialle?
Simon: Minä päätän parisy’teeni Shanian kanssa. Ja tällä kertaa lopyllisesti. En ’ylkää häntä! En minä sitä tarkoita. Me voimme jatkaa vielä ystävinä, jos hän niin ta’too… Myttä olen väräytynyt sii’en, ettei hän ta’do. C'est la vie! Se on lopyltä Shanian par’aaksi, koska minä vain ty’lään hänen aikaansa. Hän voisi ’ankkia lapsia jonkyn toisen kanssa, saada oman per’een. Ja hän voisi te’dä sen siellä Cindy Townissa, missä hän ’älyää äsyä. Mitä minä voin tarjota kenellekään? En mitään.
Aida: Oi tietysti sinä voit tarjota sille oikealle ihan KAIKEN! Jos nainen on Se Oikea, sinä todellakin riität hänelle! Voi kuinka surulliseksi tulen aina kun vähättelet itseäsi... Tai no nyt minä vähättelin itseänikin... Tulen paljon, paljon enemmän kuin surulliseksi kun koet itsesi riittämättömäksi...
Simon: No, ymmärrän minä sen verran, että ei ole tylössä mitään paranemista. Ei ole tylössä mitään normaalia; lapsia ja sellaista mitä Shania minyltä odottaa. Shania ei ikinä valitsisi minyä sen glamouria täynnä olevan mällintyönsä sijaan. Eiii ikinä. Minä olen Shanialle fantasia! Täydellinen i’minen, jota ei ole olemassakaan. Hän pitää minyä komeana, ja se riittää, se tekee minystä hänen ynelmänsä. Ei hän ’älyä elää minyn kanssani todellisyydessä. Hänen elämänsä on täyttä ’attaraa! Hän räkästää fantastista fantasiaa, jolle minä vain lainaan kasvojani. Hän ei ikinä kestäisi totyyttä minystä. Ei IKINÄ. Missä ovat kaikki typäkät, kyn minä tarvitsen sellaista?

 

Simon istuu hetken hiljaa lasittunein katsein. Aida puolestaan tuntee sammakoiden loikkivan ulos suustaan. Ne eivät ole kovin suuria sammakoita, mutta sellaisia kuitenkin. Ja niitä tuntuu tulevan paljon! Aida näkeekin mielessään lauman pieniä myrkkysammakoita, jotka pulpahtelevat hänen punaisten huultensa raosta pihalle ja jokainen kurnuttaa ennen hyppyään. Sellaisia sammakoita, joista tehdään myrkkyä nuoliin. Aivan niin, sillä sammakot ovat hyvin värikkäitä pienen kokonsa lisäksi. 

Aida: Simon aikoo jättää Shanian?! Ihanko totta?! Pah! Tupakkaa ei tarvitse kukaan, oikeasti. Et ainakaan sinä, rakkaa... ystäväni. Rastava ykkääni, öh... Ystävä rakkaani, tarkoitan. Anna anteeksi etten tiedä mitä tänään pölisen!

Simon: Ääh, anteeksi, en edes täjyä mitä sinä py'yt... Shania pääsee kyllä minystä yli vyödessä… Tai e’kä jo aiemmin. Niin hän pääsi silloin vyönnä 2020 myös; minä en ollyt valmis seyrystelyyn, ja hän löysi jo samana kesänä toisen, jonkyn Justinin. Ja sitten Vicin bileissä Shania väitti minylle, että se Justin ja’tasi häntä, ja sinä kerroit, että se oli toisin päin eli Shania ja’tasi sitä miestä. Minä ysköin Shaniaa ja syytyin sinylle, kyn et mykä ollyt ’yvä ystävä hänelle… Myistätkö? Minyä nolottaa se vieläkin, että arvostelin sinyä sillä tavalla.

Aida: Ky-kyllä minä tuon muistan... YS-TÄ-VÄ-NI! Ystäväni! Tottahan toki muistan. Voi olla, että pääsee, tai sitten ei…

Simon: Viimeistään sitten vyöden päästä… ja edellyttäen, että minä olen vielä ’engissä… Me tapaamme myytenkin melkein joka päivä jo nyt, niin että mitä jos sinä myytät minyn lyökseni? Sitten me voimme olla kyin oikea pariskyntä ja pelata läytäpelejä, pykeytyä costumei’in ja katsoa musicaleja joka päivä! Ja e’kä me voimme pelata jotain myitäkin pelejä, jos minä ikinä pääsen eroon siitä näyrettävästä seksifobiastani… ja jos ne ’elvetin ’ormonit toimivat oikein, tietysti. Eikä minyltä ikinä enää jää ryökäily va’ingossa väliin, jos me syömme aina y’dessä. Eikö ole ’yvä idea?

 

Aida ei ole varma kuuliko hän oikein, ja JOS kuuli, hän tietää Simonin joko vitsailevan tai sekoittavan asiat toisiinsa. Ikään kuin kaiken varalta, ettei nolaa itseänsä, päättää Aida mainita vitsistä, jonka mies juuri kertoi. Kuin suojellakseen itseään.

Aida: Mitä ihmettä se mies nyt puhuu?! Minä sekoan kohta! A-anteeksi mikä idea? Hyvä i-idea? Juu, ilman muuta. Kerrassaan fantastinen! Niin, parempi asialla on vitsailla, heheh.
Simon: Anteeksi, minä taisin sanoa asiat aivan väärässä järjestyksessä! Niin, siis kyn silloin kerran sinä sanoit… Se oli silloin yytenä vyötenä… Sinä sanoit, että olet ’älynnyt minyä. Ja minä en mykä saisi py’yä siitä, mikä oli i’an näyrettävää! Varsinkin kyn… kyn minäkin olen ’älynnyt sinyä. Minä olen fantasioinyt sinystä… Ja minä räkästän sinyä myös. Noin, nyt se on sanotty, jos minä en ole sanonyt sitä aiemmin. Anteeksi kyn en myistä.
Aida: Siis??!! Simon EI vitsaile?! Mitä minä oikein sanon, etten tuhoa kaikkea?! Öh... Ilman muuta minä olen halunnut sinua, en voi kuin olla iloinen, että olet tuntenut samoin. Eikä siitä-ääh... Öh, odota... Simon, senkin lurjus! Sinä sait minut sanattomaksi, eikä siihen pysty kukaan! Hahahahah! Niin, ei siitä saanut puhuakaan, koska olet ollut hyvän ystäväni puoliso. Mu-mutta jos aiot jättää hänet... Siinä tapauksessa, Simon... siitä saa puhua ja ihanaa, että puhutkin nyt!
Simon: Sen minä myistän, että niiden yksien messyjen jälkeen viime syksynä me py’yimme siellä kadyllä, ja minä sanoin sinylle, ettei autopsien syörittäjä eikä jyyri kykään myykään saisi koskaan tietää, että minä olen räkästänyt y’tä kyin yseämpää naista. Minä räkästin sinyä jo silloin. Sitä minä tarkoitin, myttä en tietenkään osannyt sanoa sitä selvästi. Ja sinä kyvittelit, että minä ’älysin py’yä Cécilestä! En ’älyä edes ajatella häntä enää koskaan, saati sitten py’yä hänestä! Ei, minä en ajattele häntä päivittäin. Minä ajattelen SINYÄ päivittäin.
Aida: Olet sanonut että rakastat minua, mutta että ystävänä! Niin minä sen olen tulkinnut!
Simon: Minä räkästän sinyä oikeasti. Enemmän kyin ystävänä. Niin kyin mies räkästää naista.
Aida: Onko tämä totta? Näenkö minä nyt unta? Vai luetko minulle satua? Hahah! Ihanaa sellaista!

 

Aida on kokenut vastaavia tilanteita ennenkin. Tai ei niinkään vastaavia, aika erilaisiahan ne ovat olleet. Ne ovat olleet ihan täysin erilaisia, peräti päinvastaisia! Hän ei todellakaan ole eläessään mennyt sanattomaksi, saati sitten iloinnut niin kuin nyt. Tämä on jotakin TÄYSIN uutta ja ennalta-arvaamatonta Aidan elämässä; hän on uskaltanut tuntea, uskaltanut myöntää tuntevansa, ja SILTI hänen tunteisiinsa on nyt vastattu! Vaikka Aida oli luullut tilanteen ja heidän asemansa heidän suhteessaan olevan täysin mahdottomia! Siitä huolimatta jokin on universumissa sen koko olemassaolevan historiansa aikana juuri nyt siinä kulmassa toiseensa nähden kuin pitääkin. Juuri nyt on se pienen pieni hetki pienen pienen ihmisen elämässä, jolloin on aika iloita. Ja pitääkin iloita, sehän saattaa olla se yksi ja ainut hetki koko elämässä! Aida haluaa vain itkeä onnesta. Itkeä, suorastaan vollottaa riemusta, ja sen lisäksi hän haluaa vain suudella rakasta Simonia. 

Aida: Voi sinua, rakas Simon! 

Simonin vastaus Aidalle on vain lämmin hymy, joten Aida päättää uskaltaa kurottautua eteenpäin ja yrittää suudella Simonia – mutta tämä perääntyy nopeasti ja nostaa käden Aidan eteen. 

Simon: Ei! Minä en ’älyä te’dä mitään intiimiä sinyn kanssasi ennen kyin lopetan sy’teen Shanian kanssa. Se olisi pettämistä. Minä en koskaan ole ’älynnyt pettää häntä. Jokin typerä pieni ääni päässä sanoo ei. Tyskin sinäkään sitä ’älyät.
Aida: Voi apua! Mikä minua vaivaa tänään?! En! En TODELLAKAAN halua sitä! Siis tietysti minä haluan, mutta en siis halua, ei vaan... Öh... En mutta haluan! Haluan mutta en halua. Minun on oltava sinulle rehellinen.
Simon: Niin... Tämä pitää te’dä oikein. Shania ei saa lyyllä, että minä jätän hänet ollakseni sinyn kanssasi. Minä jätän hänet, koska etäsy’de ei toimi. Minä olen löykännyt Shaniaa monin eri tavoin jo vyösien ajan, ja nyt se saa loppyä. Myttä meidän pitää olla varovaisia, koska minä en ’älyä olla sellainen päskiäinen, joka rikkoo teidän ka’den ystävyyden.

Aida istuu punastellen takaisin penkille ja siirtyy niin reunalle kuin vain pystyy. 

 

Aida: Jeskamandeer! Ihan pelästyin kun tajusin, kuinka itsekäs olen ollut! Siis tässä ja nyt, tarkoitan tätä hetkeä. Kun sanoit kertovasi Shanialle miten asiat ovat ja että jättäisit hänet, minä ihan itsekkyydessäni UNOHDIN minun ja Shanian välisen ystävyyden. Sen jos jonkin täytyy kertoa sinulle siitä, kuinka rehellinen haluan olla sinulle. Näistä tunteista, nyt. Kun sinä muistutit minua siitä ystävyydestä, tiesin oitis, etten ikinä sallisi sinun olla sellainen paskiainen. En minkäänlainen paskiainen, saati sitten se, joka menisi ja rikkoisi jotakin niin arvokasta, kuin vuosien ystävyys. Hahaa... Sanoo "ystävä", joka rakkauden höpinöissään unohti koko ystävän!

Simon: Totta... Shaniaa ei saa ynö'tää. Minä räkästän y’ä Shaniaa. Ja minä odottaisin sitä naista vaikka ikyisyyden. Lyöjä, minä odottaisin. Odottaisin, jos vain tietäisin, että hän tyntee samoin kyin minä. Myttä… Niin, se on myttä. Minä olen epäonnistynyt yrityksessäni rakentaa Shanian kanssa jotain kestävää... myttä sille ei voi mitään. Minyn ja Shanian sy’de oli aina ty’öön työmitty. On aika ’yväksyä se, vaikka se sattyykin. Sniff!
Aida: Turha potea syyllisyyttä SINUN epäonnistumisestasi! Kyllä onnistuneeseen parisuhteeseen vaaditaan aina se pari. Shanian panos etäsuhteeseenne vaikuttaa melkoisen mitättömältä nyt ajatuksissani.
Simon: Entä sinä? Voitko sinä odottaa minyä?
Aida: Voi Simon ra... No NYT minä sanon sen: "Simon rakas". Siis vain siksi, koska minä haluan sanoa sen ja olen vahingossa miltei sanonutkin tänään sen. Ilman muuta minä odotan sinua. Voin odottaa ja odotankin. Vaikka sinulta ja Shanialta kestäisi kymmenen vuotta saada suhteenne selväksi ja päätökseen. Minä odotan sinua aina.
Simon: Hih! Sinä olet ainyt i'minen koko maailmassa, jolle minä voin olla täysin avoin. Ja se on väpäyttävä tynne tämän kaiken chaos... kaaoksen ja tyskän keskellä. Sinä olet kärsivällinen ja tasainen ja yskömättömän va’va – kaikkea, mitä minä en ole. Minä räkästän sitä sinyssä. Olet kaikkea mitä minä tarvitsen.

Aida: Et usko miltä minusta tuntuu kuulla nuo sanat... Simon on kannatellut toivotonta suhdettaan Shaniaan, vaikka minä olen kaikkea sitä, mitä tuo mies tarvitsee?
Simon: Myttä älä ole minyn kanssani ainakaan seksin toivossa. En tiedä vieläkään, pystynkö sii’en enää ollenkaan… tai ’älyänkö sitä enää ikinä. Jos Cécile ei olisi vetänyt minyä mykään maailmaansa, niin en e’kä ikinä olisi… Tarkoitan, ettei minyllä ole koskaan ollyt tarvetta sille. I’mettelin jo silloin teininä, kyn köylykaverit alkoivat kertoa seksikokemyksistään, että pitikö sen tosiaan olla jotain i’meellistä… kyn ei se minystä ollyt. En osaa edes söytää… Ei kyn syydellä! Enkä tiedä mitä i’meellistä siinäkin on.
Aida: Hahah! Kuulehan: etkö juuri vahvistanutkin minulle asian, että olen sitä mitä sinä tarvitset? Jos minä olisin jonkin seksin perään, sinä tuskin ajattelisit minusta niin. Ja voin taata: ei, en aio olla kanssasi ainoastaan seksin toivossa. Voi kun osaisin kuvailla tämän hetkiset tuntemukseni, vakuuttuisit, että seksi on täysin triviaali asia minulle tällä hetkellä. Minä siis opetan sinua mielelläni soutamaan!
Simon: Anteeksi, minylle tyli nyt joky ajatyskatkos... Ai niin! Sekin tyntyy öydöltä, että joky – kykä ta’ansa – tyntee minyä ko’taan seksyäälistä ’imoa. En varmaan ikinä pysty tottymään sellaiseen. No, on kai maailmassa kymmenpääkin tapa’tynyt. Kymmenpäinen... Kymmempää siis.
Aida: Voi kuule ON tapahtunut paljon kummempaakin, minä en esimerkiksi voi ymmärtää sitä, miten olen voinut elää ilman sinua koko aiemman elämäni! Kummaa ollut kaikki sekin, kuinka olen muka niin usein elämässäni rakastanut. Kun nyt minä tajuan, että enhän minä koskaan ole! Siis rakastanut. En aidosti, sillä tavalla kuin minä sinua rakastan. Jos minä olenkin harrastanut seksiä ja pitänyt siitä, niin minä en koskaan aikaisemmin ole rakastanut. Vaikka luulin niin lähes aina! Minullahan on aiemmin ollut kolme ihmistyyppiä, joista olen pitänyt: A) vanhemmat, naimisissa olevat rikkaat herrasmiehet, B) itsevarmat naiset sekä C) pahat pojat. Gunnar kuului heihin, YÄK! Hmm... Mistä me puhuimmekaan?
Simon: Hihih!

Simon nousee ylös ja ojentaa Aidalle kätensä. Aida on aivan hämmentynyt, mutta onnellinen, ja samalla kuitenkin sielua repivän syyllisyydentunteen riivaama. Yhtäkkiä aurinko valaisee niin kirkkaasti, että Simon hädin tuskin näkee Aidan kasvoja. Aida puolestaan tuntee valon täyttävän koko sydämensä. 

 

Simon: Ääh, olisi pitänyt ottaa äyrinkölasit mykään vaikka äsken satoikin! Opeta minyä söytämään oikein. Jotta minä tiedän sitten valmiiksi. Myttä öh, ei siis siten niin kyin oikeasti, koska se olisi pettämistä… Tyletkö mykääni, mademoiselle?
Aida: Öh... Ti-tietysti...

 

Vähät syyllisyydestä! Aida tarttuu Simonin käteen.

  

Simon johdattaa Aidan läheisen männyn vierelle ja mittailee puuta katseellaan.

Simon: Miten voitte tänään, mademoiselle? Näytätte vä'än kyivältä. Ja ryppyiseltä. Myttä e'kä teiltä kyitenkin löytyy vielä notkeyttä, että vä'än taivytte. Opetatteko minyä, mademoiselle? Oi, mitä sanoitte?
Aida: Tuotako minun tulee soutaa?! Eeeiv... vaan... suudella? Olin jo aikeissa lätkäistä sinua laukulla kunnes tajusin, että eihän minulla edes taida olla laukkua, ja sinä puhut sille puulle siinä! Mutta ilman muuta minä opetan, jos vain pystyn!
Simon: Tanssimmeko me ensin? Ai mitä? Aivan kyin joky arvostelisi meitä työssä sivymmällä...
Aida: Jätetään tällä kertaa se tanssi väliin, hihih! Ja kyllä tuolla sivulla varmaan jokin puupökkylä tönöttää arvostelemassakin, haha!
Simon: Äh, sinä pilasit sen! Minä pyssään tätä pyytä tietysti! En nyt sinyä ainakaan! Hihih! Ja SINÄ olet se arvostelija. Kerro minylle jos tämä näyttää aivan näyrettävältä.
Aida: Hyvä on, anna palaa!

Ja Simonhan antaa! Hän nuoleskelee puuta yhtä intohimoisesti kuin kissa takapuoltaan – ja sellainen onkin Aidan päähän pälkähtänyt mielikuva, kun hän nauraa näylle katketakseen.

Simon: Mmmhuah! Mssst! Lurps... Mmm…
Aida: Heehheehehee! Hahahahhaa!

Simon roikkuu puunrungossa Aidan nauraessa iloisesti. Simonilla on kaarnaa kiinni huulissaan ja nenässään.

Simon: Mitä? Näytänkö minä jotenkin öydöltä? Me mademoisellen kanssa vain tanssimme...
Aida: E-et lainkaan, hehehehehe! Antakaa mennä vain, te herra ja neiti Kaarna syleilyssänne! Hihhihii!
Simon: Phyi! Minä taisin saada jotain syy'yni... Myyrä'ässen?
Aida: Ihhiihhihii! Juu! Se tipahti juuri jonnekin!
Simon: Hihihhihii!
Aida: Ha! Tuossa se menee! Eih, se olikin vain palanen neiti Kaarnaa! Siis se muurahainen, hehehehehe!
Simon: Hyi, se oli myyrä'ässi?! Ja minä olen vegaani! Onneksi en nielaissyt sitä! Hihihii!

Gunnar: JAAHAS! Puutako sitä täällä hässitään?! Toisaalta eihän se mikään yllätys ole, kun kyseessä on Simon – tuo kasvikunnan suurin rakastaja, ihan kasvi itsekin! Jähhähhää! Vai on nielentäleikit menossa?! Ei kyllä edes pystyyn kuollut puun koppura ansaitse tuollaista raiskausta!

Aida: Gunnar! Mitä helvettiä?!

Simon lysähtää mitään sanomatta maahan, ryömii lähimpään pusikkoon ja jäätyy paikalleen päätään pidellen.

Gunnar: Aida se käyttää kesät talvet samaa kirppuista retaletta! Ja puhuin nyt takista, mutta onhan tuossa toinenkin kirppuinen retale!

Aida: Pah! Meillä sentään on kirppuja, kun taas sinua nekin tajuavat karttaa. Näin ollen olet pelkkä retale! Niin, ja jotkin asiat nyt sattuvat olemaan hyviä vuoden ympäri! Ole hyvä ja poistu, ettei tarvitse soittaa poliisille! Et saisi tulla kummankaan meidän tai kotiemme lähelle!

Gunnar: No vapaa metsä, hei! Ei täällä kukaan minua kiellä kävelemästä tai sattumalta teihin törmäämästä, vaikkei se oikeasti sattuma olisikaan. Ei teihin kyllä ihan helppo ollut törmätä, eli olette varmaan hässineet Simonin kämpässä koko tämän ajan vaan! Piti ihan vahtia Simonin kämppää muutaman päivän ajan, että tuleeko ulos ollenkaan… Mutta hyvä kun se tapahtui juuri tänään, pitihän minun katsos tulla toivottamaan Simonille hyvää syntymäpäivää! Hähhähhää! Ja ihan syntymäpäivälahjankin toin!
Aida: Stalkkerikin vielä olet! Ja minkäs lahjan muka toit? Anna kun arvaan: törkyisen suunsoittosi?
Gunnar: Hah! Tulin antamaan teille molemmille lahjaksi sen mahdollisuuden, että vetäydytte todistamasta, sillä ihan turha se koko oikeudenkäynti on. Asianajajani mukaan te ette voi MITENKÄÄN voittaa! Eihän siitä ole mitään todisteita, että minä olisin Simonia satuttanut. Kevyesti vain läpsäisin poskelle itsesuojelun takia, kun jätkä kävi päälle! Mokoma meni kännissä nurin, ja minähän se soitin hänelle ambulanssin ja pelastin hänen henkensä! Nolaatte vain itsenne, raukat. Hähhäh!
Aida: Saattaa tullakin turha oikeudenkäynti... Minä nimittäin kuristan sinut!

 

Gunnar: Ja katso nyt; ihan kunnossahan tuo on nykyään. Ei tullut mitään pysyvää vauriota edes. Joten tulin ystävällisesti ehdottamaan, että säästätte itsenne nöyryytykseltä. Lopetetaan tämä typerä peli NYT, niin minäkään en hae Simonilta mitään korvauksia. Ja teen sen ihan SINUN vuoksesi, Aida – kaiken sen tähden, mitä meillä oli vuosien ajan. Minä TODELLA rakastin sinua.

 

Aidaa järkyttää syvästi se, miten hullu exänsä kehtaa vähätellä Simonin saamia vammoja. Nainen on kaikesta Gunnarin suusta kuulemastaan niin shokissa, ettei ensin tiedä mistä aloittaa. Aida vain kihisee kuin kiuas, jolle on heitetty puoli ämpäriä limsaa.

 

Aida: Khhh… Korvauksia?! Vai vielä korvauksia SINULLE?! Helvetin kusipää! Niin kuin mistä? Minua kiinnostaa tasan yhtä paljon kuin seitillinen Brasilian hämähäkin kuolleita saaliita se, rakastitko minua "todella" taikka "ei-todella"! Millään sillä ei ole minulle MITÄÄN merkitystä, sillä tiedän todellisen luonteesi. En ymmärrä mitä moisessa huijari-pelkuri-suunsoittajassa edes näin! Minä vihaan sinua, Gunnar. VIHAAN koko sydämestäni!

 

Gunnar: No saatana sentään! MINUN maineenihan tällä pelleilyllä on pilattu! Tajuatteko te kaksi ollenkaan, miten vaikeaa minun on ollut löytää työtä tämän jälkeen? Piti muuttaa takaisin Cornwalliin äidin patojen ääreen, koska Suomessa minun maineeni on pilalla kuulopuheiden takia! Eikä kotikulmiltakaan löydy minulle mitään muuta kuin mekaanikon tai baarimikon hommia, kun ei ole sellaista fancy-pantsy-koulutusta tai omaa yritystä niin kuin tuolla puuteriposkella! Yritä siinä sitten vielä jotain uutta 39-vuotiaana… Nyt tulin sitten tänne takaisin, kun pitää valmistautua siihen elokuiseen paskaan, jonka me kaikki olisimme voineet ihan hyvin välttää… Ja voimme vieläkin, jos te kaksi muutatte lausuntojanne ja sanotte, että erehdyitte. Simon ei kuulemma edes muista sitä yötä, koska oli niin helvetin päissään, että löi pikkupikku päänsä ja tuli pikku pipi, yhyy ja nyyhkäys! Voi saatana sentään! Miten tuollainen voi mitään todistaa, kun sepittää vaan omiaan? PIKKAISEN noloa siitä teille tulee!

 

Gunnar ottaa uhkaavan askeleen kohti Simonia. Aida laittaa heti käden eteen. Aida ei välitä, vaikka joutuisi fyysisesti vastustamaan itseään vahvempaa Gunnaria; hän ei aio antaa mokoman itsekkään öykkärin satuttaa jo valmiiksi maassa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin makaavaa Simonia enää yhtään enempää. 

 

Aida: Et kyllä koske häneen!

Gunnar: No en todellakaan! Miksi koskisin tuollaiseen raukkamaiseen paskahousuun?! Tuo on aina ollut hermoheikko valehtelija, ja onkin ihan uskomatonta, että sinä minut tuollaiseen vaihdoit! Ja Simonhan se MINUN kimppuuni hyökkäsi! On se kumma, miten ei saanut syytettä siitä vaan minä olen muka se syyllinen...

Aida: Sinä tiedät ihan tarkkaan itsekin olevasi syyllinen, äläkä väitä vastaan! Simon on saanut kestää ihan järkyttäviä asioita tekosi takia, vaikka sinuahan ei sellainen kiinnosta, eikö niin? Jo pelkästään aggressiivinen käytöksesi yhdistettynä totaaliseen empatiakyvyn puutteeseen kertoo mikä sinä olet: psykopaatti! Ne myös usein ovat kaltaisiasi narsisteja, jotka mollaavat muita ja manipuloivat toisia omaksi edukseen. Nyt häivyt täältä tai lennät sinne Cornwalliin pienenä pikakirjeenä käsittelyni seurauksena!

Gunnar: No hahhaa! Sinä olet kyllä, eukkoseni, ihan yhtä paha valehtelija kuin Simon! Hyviä kolmikymppisiä, Simon! Ihan vauvahan sinä vielä olet, varsinkin kehdonryöstäjä Aidaan verrattuna, joka olisi voinut saada hyvän elämän kypsän ja järkevän miehen kanssa. Jehjehhee! 

Aida: Kypsennän sinut täällä metsässä nuotiolla ellet järkevöidy lähtemään! Ja pysykin poissa!

 

Gunnar lähtee naureskellen pois, ja Aida kiirehtii Simonin luo. Aurinko on mennyt pilveen ja jättänyt jälkeensä vain kylmät varjot. Simon vapisee ja hengittää katkonaisen nopeasti, eikä se johdu kylmästä ilmasta. Hän hätkähtää kun tuntee Aidan kosketuksen hartioillaan. Aida ymmärtää heti mikä Simonia vaivaa.

 

Aida: Se tärähtänyt tyranni tajusi talsia tiehensä... Kulta?! Millainen olo sinulla on?! Tuo on selvä paniikkikohtaus!

Simon: Gunnar tappaa minyt! Minä kyölen! En saa ’enkeä! Minä kyölen! Hän kyristää minyä... En pysty… äägh… ’engittämään...

Aida: Älä, älä, älä hätäile, Gunnar meni jo. Eikä tule takaisin! Minä nostan sinut... Ei, vaan makaa siinä vielä hetki, autan sinut syliini lepäämään.

Simon: Minä kyölen... Äägh…

Aida: Hengitä ihan rauhallisesti, minä olen tässä. Aina.

Samaan aikaan Shania harjoittelee kotonaan viulunsoittoa. Hän on hiljattain päättänyt muuttaa elämänsä suuntaa täysin; lopettaa turhamaisuudet ja keskittyä rakkauteen. Hän pohti jo mallintyön lopettamistakin, mutta tuli siihen tulokseen, että rakastaa kameroille poseerausta kaikesta huolimatta. Shaniaa huolettaa erityisesti Rajamaailman Oraakkelin kehotus lopettaa turhamaisuus. Shania odottaa Donnaa kahville, ja tällä kertaa ystävykset ovat päättäneet pukeutua samiksiksi. Shania säikähtää kuitenkin eteisestä kuuluvaa kolinaa.

Shania: Oi minun täytyy opetella tasapainoilemaan asioiden välillä, eikä ryhtyä aina äärimmäisyyksiin. Rajamaailmaa kunnioittaakseni olen päättänyt unohtaa ainakin suurimman turhamaisuuteni: sen kirotun huulitäytteen. Hui! Mikä ääni se oli? Donna! Hei mikä sinulla on mukanasi?

Donna: Moi! Ai tää? Mun mäyräkoiran pentu Diamond.

Shania lopettaa närkästyneenä viulunsoiton.

Shania: Nyt sinä lopetat tuon! Tuo on jo yhdestoista koirasi puolentoista vuoden sisällä!

Donna: OMG! No ei salettiin oo! Mul on ollu vaan muutama piski, jotka ei sopinu mulle!

Shania: Annahan kun luettelen koirasi, olen laskenut ne: 1. Da Vinci, 2. DiCaprio, 3. De Pink, 4. The Star, 5. Dorian, 6. Donatella, 7. Coco, 8. Dior, 9. Vuitton ja 10. Armani. Eli tuo Diamond on jo 11. koirasi!

Donna: Öö... nii... Oho! Jaa... joo... Mut TÄN piskin mä pidän!

Shania: Joo niin varmaan... Joko päätät pitää sen, tai sitten luovut siitä nyt heti. Ei niin kuin aiempien koirien kanssa, että ne poloiset ovat olleet sinulla pari viikkoa. Korkeintaan pari kuukautta. Tule nyt istumaan, niin laitan kahvia tulemaan. Tänään on rakkaani synttärit. Minäpäs näytän, millaisen kuvan lähetin hänelle mesessä! 

Donna: Okei.. 

Shania: Äläkä päästä tuota otusta nuolemaan nilkkojani!

Shania näyttää kännykästään kuvan, joka on otettu alkukesästä Sugar Slutsilla. Shania on vain lisännyt kuvaan onnittelutekstin.

Shania: Katso, Simon varmasti ilahtuu!

Donna: Siis OMG! Lähetiksä tollasen tissikuvan kundilles?! Mä en tohtis viel täs vaihees suhdetta. Mutta sun päätös tietysti.

Shania keittää kahvit ja tytöt istuvat yhdessä pöytään.

Shania: Eihän kuvassa näkynyt mitään varsinaisesti. Tekstikin oli nännien päällä. Ajatella, että Simon täyttää vasta nyt 30. Ja minä lähden kuun lopussa Etelä-Suomeen hänen luokseen, viimein!

Donna: Pitäskö mun sit palauttaa tää piski..? Ehkä mä en sovi omistaan dogii ät ool..?

Shania: Kuuntelitko yhtään mitä sanoin? Jeskamandeer! Onko sinulla pikkuhousuja lainkaan?!

Donna: Mitä gimma skitsoo? Tietty mul on pikkarit, sellaset beiget. Ja kyl mä kuulin et sä puhuit Simonista, ainahan sä jankutat siitä kundistas. Mut meinaatsä, et mun kantsis palauttaa tää söde piski, niinku for real?!

Shania vakuuttaa Donnalle, ettei nainen sovellu lemmikin omistajaksi. Ei ainakaan koiran. Simonin lisäksi Shania intoilee kesälomareissustaan huvilalle.

Shania: Teemme siis niin, että menemme yhdessä palauttamaan koirasi kasvattajalle. Soita hänelle nyt etukäteen. Oi, muistinko kertoa, että sen lisäksi että pääsen viettämään aikaa Simonin ja tietysti perheeni kanssa, aion käydä lomani viimeisellä viikolla siellä uudella mökillä! Siis siellä huvilalla Lapissa, jonka ostimme yhdessä Nichellen, Aidan ja Caitlinin kanssa. Eikö olekin täydellinen kesäloma? Häät ja kaikki!

Donna: Sounds nice... Tota.. öö.. se muija ei vastaa.

Shania: Koiran kasvattajako? 

Donna: Nii.. Tai se sen numero ei oo enää käytös...

Shania: No sen täytyy olla jokin sekaannus. Minä tiedän; soita Kennelliittoon! Siellä on kasvattajien yhteystiedot.

Donna: Nii.. Ei täs auta mitkää liitot nyt. Mä hain tän piskin pentutehtaalta...

Shania: DONNA SABRINA MARIAH ANDERSON! Aaargghh!! Minä en jaksa sinua!

Trolliwoodissa Simonin paniikkikohtaus on ohi, ja Aida auttaa tämän kotiinsa illan jo pimentyessä.

 

Aida: Huh, viimein perillä! Nyt pääset kunnolla lepäämään. Älä mieti sitä Gunnaria, ethän?

Simon: Työ oli noloa... Anteeksi.

Aida: Mikä?

Simon: No työ... paniikkiko'täys. Sellaista ei ole ollyt vyösiin.

 

Simon istuu sängylle ja molemmat riisuvat takkinsa, Simon hitaammin kuin Aida.

 

Aida: Paniikkikohtaus voi ensinnäkin iskeä missä ja milloin tahansa, eikä sitä ainakaan tarvitse hävetä!

Simon: Se meinasi tyllä silloin kerran... Vicin ’alloween-bileissä... kyn minä näin sen sinyn leikkiaseesi. Myttä... sain estettyä sen.

Aida: Jeskamandeer! Olisin pukeutunut vaikka kännykkäkoteloksi mieluummin, jos olisin tiennyt tuon. Se typerä poliisin asuni, yäk!

 

Simon saa vaivoin toisen kengän pois jalasta kun hän pysähtyy katsomaan maan tahrimia housujaan.

 

Simon: 'Öysytkin ovat i'an päskässä...

Aida: No mitä sen on väliä? Sinä voit jo paljon paremmin. Vai voitko?

 

Simon: Minä lyylin niin. Minä en käsitä tätä… Minä kävin armeijaa kaksi vyöttä, ja selvisin siitä. Armeijakaveri y’käsi ämpyä minyt ja teki itsemyr’än edessäni jo parin kyykäyden päästä, ja pidin vain viikon lomaa, sitten menin sinne takaisin. Se loma kotona oli pa’empi kyin sen jälkeinen aika armeijassa, joka ei ollyt ’elppo sekään. Minä selvisin siitä. Ja jo sitä ennen Cécile yritti myrskätä minyt, ja minä selvisin siitäkin. Vic antoi minylle potkyt, ja minä selvisin siitä. Isäni on py'imys ja tyränni, ja minä selvisin hänestäkin. Ja sitten tämä… Miksen minä selviä tästä? Nyyh! Sniff!

 

Aida ryntää halaamaan Simonia.

 

Aida: Oi Simon rakas, tule tänne! Ei mikään miten juuri tällä hetkellä käsittelet tunteitasi määritä sitä, millainen ihminen olet nyt ja jatkossa.

Simon: Myttä... minä en taida selvitä tästä. Nyyh! En saa koskaan selville sitä, millainen minystä olisi tyllyt... jos en nyt selviä.

Aida: Kyllä sinä selviät. Tämä kuulostaa jo varmasti kliseiseltä, mutta me selviämme kaikesta yhdessä. Ja sinä olet ihana juuri tuollaisena!

 

Simon: Gunnar selviää tästä kyin mitään ei olisi tapa’tynyt, kyin hän ei olisi te’nyt mitään.

Aida: Ei selviä. Hän tulee olemaan ainut ihminen, joka ei tästä selviä.

Simon: Yhy-yy... Nyyh... Jää yöksi tänne minyn viereeni. En ’älyä olla nyt yksin.

 

 

Aida irtautuu halauksesta ja perääntyy välittömästi. Hän ei voi uskoa, mitä Simon häneltä pyytää. Hän epäröi suuresti, onhan kyseessä sentään hyvän ystävän poikaystävä. Toisaalta, Simonkin on nykyään Aidan ystävä, ja tästä on nopeasti tullut jopa Shaniaa läheisempi. Ja ovathan he nukkuneet yhdessä kerran aiemminkin, eikä se Shaniaa haitannut. Mutta sitten toisaalta, sängyssä yhdessä nukkuminen ja saman peiton alla oleminen vähissä vaatteissa on kuitenkin aivan eri asia kuin kovalla lattialla täysin vaatetettuna vierekkäin nukkuminen. Mutta sitten toisaalta, Simon aikoo lopettaa parisuhteensa Shanian kanssa. Ja sitten taas toisaalta, Simon ei ole lopettanut sitä VIELÄ. Aida tietää, että nyt liikutaan todella harmaalla alueella. Simon kuitenkin katsoo Aidaa anovasti noilla suurilla tummanruskeilla koiranpentusilmillään sormet ristissä kiihkeästi vastausta odottaen. Ja sellainen on Aidan nyt annettava.

 

Simon: Ei se ole pettämistä, jos me vain nykymme ja vielä eri pyölillä sänkyä. Minä en koske sinyyn ollenkaan, lypään sen. Minä vain en kestä tätä yötä yksin. S'il te plaît. Pyydän. Nyyh!

Aida: Ööh… Minäpä käyn hakemassa sinulle vesilasin unilääkettäsi varten. Öh… Od-odota täällä. Äh, miksi minä noin sanoin? Ikään kuin hän voisi karata minnekään, kun keittiö on heti oven puoleisen seinän takana ja olemme neljännessä kerroksessa! 

 

 

Hetken päästä Aida tulee takaisin vesilasin kanssa, eikä hän voi olla nauramatta huomatessaan mitä Simonilla on päällä: My Little Pony -kuvioinen toppi, jota Aida ei ole nähnyt aiemmin. Aida tietää, että Simon pukeutuu välillä erikoisesti, mutta...

 

Aida: Tässä sinul... Tsihih! Hahahaha!

Simon: Mitä? Miksi sinä näyrät?

Aida: Ei kun tuo sinun toppisi! Se on aivan ihana, mutta koska minä puhun sinulle aina totta, minä myönnän, että ensisilmäyksellä se huvitti minua, hihih!

Simon: Aaa... Okei. Niin kuin mitä huvittavaa tässä muka on? En tajua.

 

 

Simon hörppää unilääkkeensä ja Aida istuu sängyn reunalle.

 

Simon: No, jäätkö sinä yöksi? Jos pystyt lopettamaan työn näyrämisen? Tai näyrä vaikka koko yö. Ei se ’aittaa. Minä nykyn ko’ta kyin kivi joka täpäyksessä.

Aida: Tsihih! Kröhöm! Nyt minä en enää naura, lupaan. No tietysti minä jään yöksi, jos kerran minua tarvitset. Ja kuten sanoit, nukumme kaukana toisistamme. Mutta eihän minulla ole muuta paitaa mukana kuin tämä normaali toppi!

Simon: Äh, sinä voit nykkyä noissa vaatteissa i’an ’yvin. Vai’doin lakanat vasta eilen, ei niistä mitään päskää tärty. Nyky sinä sängyn reynäpyölellä, niin pääset siitä ’elposti karkyyn sitten kyn ’älyät.

Aida: Hehe... Juu.

 

 

Simon siirtyy seinän puolelle sänkyä. Aida riisuu farkkunsa ja tulee sitten alushoususillaan Simonin viereen, mutta varoo kuitenkin tulemasta liian lähelle. Simon katselee totisena kattoa ja sängynpäädyn puoleista seinää peukaloitaan pyöritellen. Aidakin vilkuilee ympäristöä yrittäen samalla pitää naamansa peruslukemilla ja kätensä visusti omalla puolellaan sänkyä.

Simon: Kröhöm… Miksi hän otti ne housut pois? Luulin, että hän nukkuisi niissä. Mutta nyt hän on melkein puoliksi alasti… Ai, mutta niin olen minäkin! Miten noloa. Hänellä ei taida olla edes rintaliivejä tuon topin alla… Vai onko? Ei kai, ei sellaisissa kai pysty nukkumaan. Sama kuin olisi korsetti päällä. Sellainen, missä on puristavia luita. Onko rintaliiveissäkin luiset tuet? En minä voi tuijottaa häntä enkä kysyä siitä, hän pitäisi minua saastaisena pervona...

Aida: Tässä sitä nyt maataan Simonin vieressä, en olisi aamulla uskonut! Huh mikä onni, että laitoin farkut tänään. Muuten olisin ollut ilman pikkuhousuja! Täytyy yrittää maata ihan tässä reunan päällä, vaikka selkään sattuukin hieman. Muuten pilaan kaiken jo etukäteen! Onpas Simonilla paljon pehmoleluja sängyssään. My Little Ponyja on koko lattia täynnä! En ole aiemmin huomannutkaan moista määrää.

 

Simon on juuri ennen sänkyyn menoa vilkaissut puhelimestaan Shanian seksikkään synttäriselfien sisältävää meseviestiä eikä voi olla miettimättä, mitä Shania hänelle merkitsee.

 

Simon: Shanialta voisi kysyä vaikka mitä hullua hänen vaatteistaan, tai niiden puutteesta… Shania ja Shanian huvittavat puolialastomat selfiet… Niin kuin se, jonka hän lähetti tänään, se oli jo melkein liikaa... Mutta se oli hauskaa silti. Hihi! Pitääkö minun nyt kieltää häntä lähettämästä niitä? Ei kai? Ainakaan vielä? Hän on kuitenkin vielä minun tyttöystäväni. Petänkö minä nyt häntä? Onko tämä kuitenkin petos? Sha… Chérie?

Aida: Nii-in?

Simon: Mitä i’mistyyppiä minä olen? Olenko minä tyyppiä ”epätoivoisen viimeinen ma’dollisyys?” ”Olen kokeillyt jo kaikkea, joten kokeilen vielä työtä ’ermo’eikkoa ’yllyä, jonka päässä pyörii ajatykset ympyrää ja jolta ei saa edes seksiä. Myttä ainakin hän näyttää korealta ylöspäin.”

Aida: Ainoastaan loppu meni suurin piirtein jokseenkin oikein. Sinä olet ihmistyyppinä mielestäni taitava käsistäsi, taiteellinen, herkkä, empaattinen, hellä, rakastava... siihen päälle koreakin.

Simon: Hmm… Okei. Hihih! Bonne nuit, chérie!

Aida: Hyvää yötä. Simon kutsui minua melkein Shaniaksi! Toivottavasti hän ei nyt unelmoi Shaniasta. Tai siis... Hyvähän se, jos unelmoi, ei kun... Ääh! Älä ajattele nyt sitä asiaa vaan nuku, Aida!  

  

Aida ehtii jo sulkea silmänsä, mutta ne räpsähtävät salamana auki kun Simon kurottautuu Aidan ylle ja painaa tämän poskelle pehmeän, kostean pusun. Simon perääntyy nopeasti paikalleen.

 

Aida koskettaa poskeaan ja tuntee sydämensä kiihtyneet lyönnit.

Aida: Minä ihan pelästyin. Ajatella, jos olisin äsken kääntänyt päätäni samaan aikaan! Olisimme suudelleet! Voi miten minusta on tähän? Tiedä miten pitkään Simonin ja Shanian ero kestää! Mmm... Niin satiiniset huulet...

 

Simoninkin sydän hakkaa tuhatta ja sataa, mutta hieman toisesta syystä. 

 

Simon: Helvetti! Tuota ei olisi pitänyt tehdä! Minä rikoin lupaukseni olla koskematta häneen… Miksi minä noin tein? Nyt hän kyllä juoksee karkuun! Aargh! Voi ei, siinä meni viemäristä alas kaikki, mitä meillä olisi voinut olla… Ja siinä meni myös kaikki, mitä minulla olisi voinut olla Shanian kanssa. Shania vihaisi minua nyt, jos tietäisi tästä. Pervoilevaa petturityyppiä. Sellainen minä olen. No, Shania on tuntenut jo monta, joten mitä on yksi lisää joukkoon... Että minä inhoan itseäni!

 

Aida tuuppaa Simonin kyynärpäätä omallaan. Ihan vähän ja hellästi, hädin tuskin Simonin ihoa hipaisten. Simon tuntee pienen hipaisun kuin se olisi miljoonan voltin sähköisku; sellainen, joka kertoisi hänelle, että hän soimaa itseään täysin suotta – ainakin tästä asiasta – ja ettei Aida ole lähdössä mihinkään. Se pieni hipaisu kertoo, että kaikki on tällä hetkellä hyvin. Vaikkei Simon uskalla katsoa Aidaan, tuntee hän tämän käden liikkuvan peiton päällä. Se tuntuu tulevan häntä kohti… kuin merkkinä luvan annosta. Luvasta kosketukseen, jos Simon niin tahtoo. Ja Simon kaipaa sitä kosketusta. Enemmän kuin mitään muuta.

 

Simon pujottaa kätensä haparoiden Aidan käsivarren alta ja ottaa kiinni tämän kämmenestä. Aida kietoo sormensa Simonin sormien väliin. Kumpikaan ei katso toista, mutta katsetta ei tarvitakaan; pelkkä kosketus riittää. Simonin kämmen hikoilee, ja hän on varma, että ihan kohta Aida pyyhkäisee kätensä irti ja menee pitkälle ja huolelliselle käsi- ja naamapesulle, joka poistaa hänen iholtaan kaiken Simonin siihen tartuttaman saastan. Mutta niin ei kuitenkaan tapahdu; Simonin yllätykseksi Aidalla ei tosiaan ole kiire minnekään.

 

Simon haluaisi vielä pitää Aidan kädestä kiinni, sillä se tuntuu turvalliselta. Simon kuitenkin nukahtaa unilääkkeen vaikutuksesta nopeasti. Aida huomaa Simonin nukahtaneen ja irrottaa otteensa, antaen toisen nukkua rauhassa. Mutta Aida kuitenkin jättää käsivartensa Simonin käsivarren päälle, sillä haluaa vielä säilyttää tuntemuksen Simonin lämpimästä ihosta omaansa vasten. Aida haluaa pitkittää tätä ihanaa tunnetta niin kauan kuin mahdollista, kunnes uni hiljalleen kuljettaa hänetkin tästä haavemaailmasta toiseen.

22.6. on juhannuspäivä. Cindy Townissa on helle, mutta kovasti hyttysiä. Shanialla on töitä koko juhannuksen. Neiti valmistautuu päivään parvekkeellaan, jonne on kuun alussa vaihtanut uudet rottinkikalusteet ja kukkaruukut.

Shania: Kyllä minä niin rakastan tätä pikku parvekettani! Miksi ihmeessä naapureiden parvekkeilla ei ole mitään? Tylsiä ihmisiä kaiketi!

Shania: Voi muistaakohan Donna käydä kastelemassa kukat, ettei käy kuten silloin, kun hän unohti Simonilta saamani orkidean ja se oli kuollut? Minähän sentään viivyn Etelä-Suomessa kaksi kuukautta. Niin, ja mokoma isäni kasteli koko taloni Silky Streetillä vuosia sitten! Hänen piti kastella kukat, niin jättikin vesihanan auki ja aiheutti mittavan vesivahingon!

Shania katselee ympärillään olevia kasveja hieman kaihoten, sillä vasta yhdessä niistä on kukkia. Hänen kännykkänsä soi pöydällä.

 

Shania: Oli ihan tyhmää ostaa kukkia, kun en kuitenkaan pääse nauttimaan niiden kukinnasta! Kukahan siellä nyt? Varmasti Sugar Slutsin sihteeri Nya kyselee olenko tulossa töihin! Debbie on pyytänyt häntä soittamaan, sillä minun pitäisi olla jo toimistolla.

Shania hämmentyy vastatessaan puhelimeen.

Shania: Haloo! Kyllä, Shania Simmons puhelimessa. Ai isännöitsijä Taina Ämpäri? Taloyhtiön asiasta soitatte? Aha, kyllä... öö... Kuinka niin olisin tyhjentänyt parvekkeeni? Mistä te nyt puhutte? Mitä ihmettä?!

Shania: Siis julkisivuremontti?! Heinäkuun alussa alkaa? Kestää KAKSI kuukautta!!! Miten minä en ole edes kuullut moisesta?!

 

Shania: Ai yhtiökokouksessa? Niin, enhän minä ole ollut... Mitkä ihmeen paperit? Aa... Mi-minä olen ollut hieman kiireinen, enkä aina lue kaikkia postissa tulleita kirjeitä... hehhehe... 

 

Shania saa kuulla, että julkisivuremontin takia kaikki parvekkeet tulee tyhjentää ja koko talo menee loppukesäksi muovin peittoon.

 

Shania: Ai minun kauniista parvekkeestani tulee käyttökelvoton?! Mutta minä ostin uudelle pöydälle juuri uuden vahakankaankin! Voi ei, minä en kestä tätä!

 

Heti kun isännöitsijä lopettaa puhelun, soittaa Shania isosiskolleen Annikalle Dollywoodiin.

Shania: Voitko kuvitella?! Joku Kate Kakkoset tulee tekemään katto- ja julkisivuremonttia ja koko kerrostalo huputetaan, eli peitetään muovilla!

Annika: Hittoako vollotat?! Sinähän olet tulossa tänne sen rempan ajaksi, mitä helvettiä parvekkeellasi on väliä, kun et edes ole siellä?! Idiootti!

Shania: Annika, miksi ihmeessä olet noin aggressiivinen?!

Annika: No kuule mietippä sitä! 

Annika lyö luurin korvaan ja Shania on äimän käkenä.

 

Shania: Mitä ihmettä olen tehnyt, kun siskoni on suuttunut noin? Ja vieläpä talon päälle muovit! Taivaan kiitos, että lähden Etelä-Suomeen! Ja minä aion tehdä suuren teon siellä, rakkauden tähden!

Shania istuu parvekkeellaan hämmentyneenä, mutta luottavaisin mielin.

 

Shania: Minä todellakin teen jotakin suurta! Minua ja Simonia odottaa ihana loppuelämä!

Simon viettää juhannusaattoa kotona lepäillen, mutta innostuu kuitenkin pitkästä aikaa katsomaan lukematta jääneitä viestejään ja ystävien päivityksiä Facebookissa. Aino oli lähettänyt Simonille meseviestin tämän syntymäpäivänä, ja sen Simon nyt viimein lukee samalla kun selaa Shanian profiilia. Simon on kerrankin samaa mieltä paparazzin kanssa, koska tämä käskee Shaniaa pitämään vapaata.

Ihana Aino lähetti Simonille kukkaterveiset, ja Simonia harmittaa, että huomasi viestin vasta nyt. Taustalla on nyt Shanian intoileva päivitys Mildredin ja Vertin tulevista häistä ja Shanian mahdollisuudesta esiintyä viulunsa kanssa pitkästä aikaa.

 

Simon vastaa Ainolle ja on saman tien unohtanut Mildredin sulhasen nimen, vaikka sen juuri luki Shanian päivityksestä.

Simon lukee päivityksen alta Shanian riit... tunnekuohuista keskustelua jonkun muotisuunnittelijan kanssa ja miettii jälleen kerran, uskaltaako vastata mitään... Ei uskalla.

Pian koittaa jo häitä edeltävä päivä, keskiviikko 26.6. Aurinko paistaa kirkkaasti, ja Simonkin on pukeutunut kirkkaampiin sävyihin kuin pitkästä aikaa ja laittanut ylleen jopa koruja. Simon on Aidan kanssa kävelyllä kun Victoria tulla päräyttää paikalle uuden kitaristinsa kera. Mies on Campy Vampire Slayers -nimisessä bändissäkin aiemmin vaikuttanut laulaja-kitaristi-laulunkirjoittaja Maximillian Wrathborne, joka on siis Gunnarin korvaaja Victorian bändissä. Maximillian eli Max on aloittanut bändissä jo keväällä Victorian uuden levyn parissa ja on nyt ensimmäistä kertaa tulossa keikalle mukaan, kun Victoria esiintyy Mildredin ja Vertin häissä. 

Simon on tutustunut Maxiin jo aikoinaan Victorian bändissä ollessaan, kun artistit ovat esiintyneet samoilla keikkapaikoilla. Aidakin on tavannut Maxin käydessään keikoilla Gunnarin mukana, todennäköisesti jossakin hämyisässä takahuoneessa, jonne Aida saattoi jäädä yöksi Gunnarin kanssa tekemään kuka tietää mitä... Sellaisen elämän Aida on kuitenkin nyt jättänyt kauas taakseen, onhan hän viimein löytänyt elämänsä rakkauden. Tämä rakkaus on kuitenkin laadultaan kiellettyä ja on toistaiseksi pidettävä salassa kaikilta.

Victoria: Heipparallaa! Me kun ei ehditty tehdä jussina eikä Simonin synttärinä mitään hauskaa yhdessä, niin ajattelin nyt järjestää sitä teille! Ette ookkaan vielä ollu tän kaunokaisen kyydissä! Mun uuden Barbie-auton siis, hehehee!
Max: No morjensta vaan! Tulkeeha kyytiin sieltä!
Simon: Eeeh...
Aida: No hei! Me olimme vain tässä kävelyllä, kauppaan menossa itse asiassa.

Max: No sittehä myö ainaski annetaan teille kyyti! Mut ensin selfie!

Victoria: Totta hitos! Hehehee! 

Simon: Sitä kyvää varten me voimme poseerata, myttä sitten pitää mennä! Ei 'yvitä ajella työlläisellä äytöllä, mistä voi 'elposti lentää kyydistä, kyn sinä ajelet aina miten sattyy... Ei millään pa'alla.

Victoria: Äh, ihan turvallinen tää on! Mutta sun päätös tietysti, mokoma pelkuri ylilyhyissä shortseissas!

 

Aida ja Simon istahtavat varovasti auton kyytiin yhteiskuvaa varten. Ja vain sitä varten! Max ottaa kuvan, ja kaikilla on hymy naamallaan. Simon ei tosin hymyile aivan yhtä leveästi kuin muut...

 

Simon: Ei'än tänne edes ma'dy minyn jalkani minnekään. Ja missä ovat tyrvävyöt? Vic ei ole edelleenkään 'ankkinyt niitä, vaikka äytön osti jo viime kesänä... Ja siitä py'yen, ei'än tämä ole edes mikään yysi äytö, kyn on viimevyötinen! Onneksi ei tarvitse ajella tällaisella tappokoneella!

Aida: Älä pelkää! Minä kyllä nappaisin sinusta kiinni, jos olisit putoamassa. Hihih!

Ja Aida laittaakin kätensä vaivihkaa Simonin käden päälle ja uskaltaa jopa vähän hieroa sitä. Simon katsoo Aidaa ujosti hymyillen ja punastuen. Kumpikin toivoo, etteivät Victoria ja Max huomaa. Samassa auton moottori murahtaa käyntiin.

Simon: Työtä, me menemme kyllä nyt pois tästä. Hei, mit...

Aida: Niin, olisi tästä lähdettävä sinne kauppaan ja sitten... kotiin. Siis Simonin kotiin, josta vielä jonakin kauniina päivänä tulee minunkin kotini, hih!

Max: Nyt menoks, Vic, ennen ku nuo karkovaa!

Victoria: Hähhähähää!

 

Tappokone lähtee saman tien hirmuiseen vauhtiin. Simon valahtaa alas penkille, vaikkei sinne kunnolla mahdukaan, ja Aida joutuu pakostikin nojaamaan Simoniin, ettei itse putoa kyydistä. Aidaa se ei tosin haittaa lainkaan.

 

Simon: ÄPYÄ!

Aida: IIK! Pelasta minut, Simon! Iihhihihii!

Max: Hiihhei! Hei, mihin miun rööki lens?

Victoria: Paskaaks sen on väliä? Senku otat askista uuden sit joskus kun pysähdytään! Hiiiiih!

To be continued...

Tarinassa mukana Shanian ja Simonin Facebook-profiilien kuvakaappausten muodossa:

Merja + Aino

Markku

Mariannen Simon, Tohtori Harmonius, Gunnar, Victoria ja Max

Ninnin Barbie Fashionistas Doll with Down Syndrome (curvy)=Salla, Barbie Fashionistas 210 (original)=Deja, 90-luvun Barbie=Sara sekä Jonnan uusi kroppa kopionukelta

Lukijoille tiedoksi: tekstin selkeyttämiseksi tässä tarinassa ei tästä jaksosta eteenpäin enää kursivoida normaalia puhetta hahmoilta, joita ei näy kuvassa mutta jotka ovat kuitenkin samassa tilassa. Hahmojen ajatusten ja hiljaisen puheen sekä puhelimen päässä olevien hahmojen puheen kursivointi jatkuu. 

 

Jakson nimestä vielä: jaksolla oli pitkään nimenä "Suuria päätöksiä". Ninni halusi mutkistaa jakson nimeä vielä julkaisupäivänä, jotta se sopisi paremmin jakson kaikkiin kohtauksiin. Marianne ei ollut samaa mieltä vaan oli jo tottunut jakson dickensmäisen simppeliin nimeen, ja sanoi sitten: "Mutta sun päätös tietysti", joten siitä tulikin sitten jaksolle uusi pöhkö nimi!

 

-Marianne

Näin ne parhaat nimet tulee, kun toinen vaan lausahtaa jotakin :D Hyvänä esimerkkinä TaruisenAaveen kanssa tehty jakso Shanian synttäreistä (muistaakseni vuonna 2014) kun TaruinenAave aloitti kirjoittamaan jaksoa: Nichelle on kutsunut paljon vieraita. (Yllättäen tuosta ei tullutkaan jakson alku, vaan nimi!)

-Ninni