maanantai 16. lokakuuta 2017

Osa 125 Shanian synttärit 1/2 Läheisten tuki tuo kyyneleet

Shania täytti 26.9 26 vuotta. Synttäreitä ei olisi missään tapauksessa juhlittu Caitlinin tilanteen takia, mutta 30.9 järjestetty Pinkissimo-yhtyeen ensikeikka "pakotti" Shanian klubille. Samallakos siinä sitten sivussa otti muutaman synttärilahjankin vastaan. Nyt kuulemme, mitä tuona lauantaina tapahtui.

30.9.2017 Caitlin Jäykkä, kadoksissa 14 päivää.

Koska Pinkissimo-bändin jäseniltä vaaditaan pinkkiä hiuksiin, on Caitlinin kampaajaserkku Ilona järjestänyt Shanialle upean peruukin lauantaiksi. Lisäksi hän on stailannut Shanian muutenkin upeaksi: syntymäpäivän sekä debyyttikeikan takia ja tietysti myös hieman mielialaa kohottamaan.


Pinkissimo esiintyy Club Camnerissa tutun Vic Milovin toimiessa lämppärinä.

Shanian syntymäpäiviä vietettiin viime syksynäkin Club Camnerissa. Baarin puolelle alkaa jo kerääntyä jonkin verran porukkaa, sillä baari aukeaa seitsemältä. Myös Shanian serkku Olivia on klubilla poikaystävänsä Dickin kanssa. He tapasivat vuosi sitten siellä Shanian synttärijuhlissa.

Dick: Liv, what the hell is that weird smell?
Olivia: Oh, it's my new perfume! Called Perfume Pretty. Don't you remember, YOU bought this for me?! It was our first anniversary gift from you.
Dick: Oi, niin taisi olla... Yes, cause we have been together one year now. It's very.. interesting.. Hyh hyh...

Shania kestää illan lähinnä siksi, että hänellä on poikaystävänsä lisäksi rakas ystävä Nichelle rinnallaan. Nichelle tosiaankin on saanut matkustusluvan tuoreen pienokaisen kanssa ja saapunut aiemmin lauantaina Japanista Suomeen. Nichelle, Shania ja Aida ovat matkalla Kartano Camneriin.

Shania: Oi, tuossa on mainos meidän keikastamme!
Nichelle: Wau! Jo on upea!
Shania: Niin minunkin mielestäni. Mutta mikä hirveä sattuma! Caitlin-raukan katoamisilmoitus on ihan sen vieressä! Oi en taida siltikään pystyä tähän...

Aida: Mitäs menit ja hukkasit oman siskosi! Tai vielä pahempaa; houkuttelit hänet sarjamurhaajan puukotettavaksi!
Shania: Aida mitä ihmettä sinä...
Nichelle: Antaa Aidan mennä. Älä nyt vaan kuuntele häntä! Hän yrittää keksiä syntipukkia helpottaakseen omaa tuskaansa. Nyt ajattelet vaan, että sinä selviät tästä illasta ja keikasta. Minä lupaan seistä ihan lavan vierellä.

Shania: Mutta kun minähän Caitlinin sinne Pirttisaareen pyysin! Ja nyt hän ei ole siellä minne kuuluisi, eli kanssamme matkalla klubille! Kyllä Aida on oikeassa. Oi emmekö me voi kääntyä takaisin? Tuhoutukoon vaikka koko typerä, pinkki tyttöbändi läskeine räppäreineen!!!

Nichelle ei anna ystävänsä luovuttaa, vaan matkaa Kartano Camnerille jatketaan yhdessä mököttävän Aidan kanssa. Pian kolmikko saapuu klubille ja kolme miespuolista ystävystä, Matias, Omar ja Jussi iskevät neitokaisiin heti silmänsä.

Porukka on jo juhlatuulella. Shaniaa tukemaan ovat saapuneet veli Junior tyttöystävänsä Senjan kanssa, sekä Juniorin ja Shanian serkku Lauren. Lauren on serkku äidin puolelta, eikä siis sukua Caitlinille. Senjan pikkuveli eli Shanian exä Jarno hengailee tapansa mukaan myös klubilla. Niinä iltoina, kun klubilla ei ole live-bändiä Jarno toimii siellä yhä DJ Wespana. Jarno yrittää lähestyä tuntemattomia naisia samalla kun Junior ja tytöt pelaavat pöytäfutista.

Baarimikko Noel: Moikka! Mitäs neidille tulee?
Essi: Noo, pistä vaik joku shotti. Juu, salmari!
Jarno: Höhöh! Salmari! Se on vähä sillee niinku The Calmari. Se on ihan SAIRAAN psykee settii! Ootsä kuullu niiden biisei?
Essi: Öh, en... Eikä kiinnosta, kiitos ja näkemiin!
Jarno: Ei väkisin!

Pelin luona ei olla yhtä mieltä asiasta.

Lauren: Hei Junior, minä voitin!!!
Junior: Ai millä muka? Ethän sinä osunut kertaakaan!
Lauren: Jos olisi talvi, arvaa kuka saisi baarin pihalla lumipesut?
Junior: Hahaa! Siihen ei arvausta tarvita, serkkulikka of course!
Senja: No niin, lopettakaa nyt se pelleily. Lauren voitti, minä näin!

Shania huomaa Victorian istuskelevan lavan edessä suuren lahjapaketin päällä.

Victoria: Hei Shania, tuus tänne! Mulla on sulle jotain, synttärisankari!
Shania: Oi, ei kai tuo valtava paketti sentään minulle ole?

Victoria: No totta kai on! Mulla on sulle korttikin, tuollainen lepakkoaiheinen. Bändin pojat osallistuivat kumpaankin. Voih, sain juuri kuulla Caitlinistä. Ja kauheaa, kun laitoin vielä tällaisen paniikkipaidankin päälle… En yhtään osannut arvata. Mikään lahja ei varmasti paljon lohduta tässä tilanteessa, mutta toivottavasti tykkäät kuitenkin.

Shania: Voi miten ihana kortti! Kukas tämä Simon on? Häntä en olekaan tavannut.
Victoria: No Simon on se mun uusi ranskalainen basisti, joka ajoi keikkabussin ojaan ekalla Live at Xara -festarilla, niin että en sitten voinut esiintyä oman bändin kanssa. Mutta olipa meillä kuitenkin kiva yhteiskeikka!
Shania: Aivan! Jotain hyvää siitä onnettomuudesta sentään seurasi. Otetaan joskus uusiksi!
Victoria: Todellakin otetaan!

 Shania avaa lahjansa.

Shania: Ompas kaunis laatikko! Kiitos!
Victoria: Ole hyvä vaan! Se on kenkälaatikko, mutta voihan siinä säilyttää ihan mitä tahansa tilpehööriä. Ajattelin, että se on just sun tyyliä.
Shania: Oi, taidan laittaa tämän takkahuoneeseen! Nyt kun sinne taas mahtuu, kun nukkekokoelma on eri huoneessa. Ja todellakin säilytän siinä kenkiä! Kiitos vielä kerran! Ovatko bändisi pojat takahuoneessa? Taidan käväistä siellä, josko tapaisin sen Simoninkin.
Victoria: Ei tarvii kiitellä. Boone, Gunnar ja Simon tosiaan ovat bäkkärillä!

Shania lähtee tapaamaan Victorian bändiä backstagelle, mutta hänen oman bändinsä basisti tulee vastaan ovella.

Marianne: Moi! Säki tulit viimein. Onnee ny sit, vaik sun systeris onki kadonnu.
Shania: Öö.. Kiitos, kai. Ovatko lämppäribändimme komeat pojat siellä?
Marianne: No ei tod mitään kundei ku me puetaan kledjui päälle vasta! Hyvähän sun on, ku sut on laitettu valmiiks tollaseks prinsessaks. Ne kundit on kyl tääl jossain, tais olla keikkadösäs, en oo varma. Mut mä meen ny röökille. Raakel on muuten ihan sika kauhees kunnos tuol huonees. Muija on nii jurris, ettei saa ite vaatteita päälle! Saa nähä mokaakse koko vitun keikan...

Shanian hämmästykseksi hänen serkkunsa Lauren ryntää juosten paikalle ja on hieman hiprakassa.

Lauren: Oi Shania miten sinä olet kuin enkeli! Oi olen niin pahoillani siskosi puolesta! Saanko tulla tuonne bäkkärille vähän juttelemaan? Me olemme vaan pelanneet Juniorin ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Haluan pitkästä aikaa jutella vaan SINUN kanssasi! Oi olet kuin enkeli!
Shania: Lauren, mitä sinä nyt höpötät..
Marianne: Hei, bäkkärille ei sit saa mennä ku bändien tyypit, ei ketkään frendit.
Lauren: Minä mikään frendi vaan tämän ihanan enkelin serkku!

Nichelle, Anders ja Aida istuvat samassa pöydässä ja odottavat Shaniaa seuraansa.

Nichelle: On kyllä uskomatonta olla Suomessa taas! Ja vanhempani olivat kuolla ihastuksesta kun saivat tyttäremme luokseen hoitoon.
Aida: Missäs isoveljeni sitten luuhaa, ellei lastaan hoida?
Nichelle: Tottakai Ichirokin tarvitsi vapaa-illan. Hän meni tapaamaan ystäviään jonnekin baariin, lähemmäksi keskustaa kuin tämä Club Camner. Anders, on ollut muuten todella kiva tutustua sinuun. Olen kuullut pelkkää hyvää sinusta kaikilta. Ihanaa, että Shania löysi kunnon miehen sen järkyttävän, vanhan irstailija-Tommin jälkeen!
Anders: Nooh, ei tarvitse kiitellä. Yritän tukea Shaniaa parhaani mukaan. Onko sinun ja Ichiron tytär muuten vanhempiesi ensimmäinen lapsenlapsi?
Nichelle: No on. Ja pelkäämme, että pieni tyttö parka hemmotellaan piloille sekä Suomen että Japanin isovanhempiensa taholta! Hahah!

Sillä välin Shania on kuskannut Victorian kanssa tältä saamansa lahjan backstagelle ja aikoo lyöttäytyä Nichellen, Andersin ja Aidan seuraan. Vaan se ei onnistu niin vaan! Shania yllättyy positiivisesti nähdessään, että niin moni on tullut klubille hänen vuokseen! Shania viipyy tovin siskojensa Jillin ja Sonjan pöydässä, jotka laulavat hänelle onnittelulaulun. Sitten Shania huomaa Lahdesta saakka tulleet Robertan ja Jiamein Adalialta! Ja he istuvat pöydässä sopivasti Pinkissimon managerin ja Shanian ystävän Nicolan kanssa. Nicolan assari Mildred Xara'silta on luonnollisesti myös mukana. Exotic Partyissa Mildred päätti alkaa vihaamaan Shaniaa, koska pelkää hänen "vieneen" Nicolan häneltä!

Shania: Iltaa hyvät ystävät ja tervetuloa!
Mildred: Siinä se omahyvänen pinkki nainen nyt on! Mäpäs tahalleni viskaan tän meidän onnittelukortin tonne lattialle, et se joutuu konttiin sen pöydän alta pinkit porvarissukkikset jalassaan! Hei vaan Shania! Odotas, mun ja Nicolan kortti on tääl mun laukus!
Shania: Oi miten ihana, My Little Pony-kortti!

Shanian lukiessa liikutuksen kyynelissä Nicolan kirjoittamaa korttia, alkaa Mildredin sydän viimein sulaa.

Shania: ... ja me Xara'silla teemme kaikkemme, jotta Caitlin löytyisi. Sydämelliset onnen toivotukset ja voimahaleja illan keikalle. Nyyh.... Terveisin: Nicola ja Mildred.. Oi, kiitos teille molemmille ihan kamalasti!
Mildred: Öö.. Eipä kestä. Damn! En mä voi vihata tota naista, sen sisko on kadonnu ja muutenki se on tosi symppis.

Nicola: Ihan järkyttävä se Caitlinin tapaus! Jos et pysty soittamaan illemmalla, yleisö ymmärtää varmasti. Eiköhän keikka jotenkin mene ilman kitaristiakin...
Shania: Kyllä minä pystyn. Nyt kun huomaan, kuinka monta ystävääni tänne on tullut! He kaikki ovat täällä ennen kaikkea osoittamassa minulle tukeaan niin Caitlinin kuin debyyttikeikankin takia, synttärini ovat nyt sivuseikka.
Roberta: Oi että sinä näytät upealta, Shania! Tuleppa nyt hakemaan minun ja Jiamein kortti!

Shania rientää pöydän toiselle puolelle ja näkee ison, pinkin kortin.

Roberta: Tässähän tämä, hyvää syntymäpäivää!
Shania: Oi kiitos!
Nicola: Onko tuo jo kolmas korttisi?

Roberta: Ei tässä lue sen kummempaa, kuin että: "Paljon onnea Shania <3 Roberta, Jiamei ja Adalia."
Jiamei: Ja nyt sit lauletaan Shanialle!
Jiamei, Roberta, Nicola ja Mildred: Paaljon onneeaa vaan, paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa, Shania, paljon onneeaa vaan!

Shania on liikuttuneessa tilassa päästyään omaan pöytäänsä. Aida juttelee Andersille, eikä edes katso Shaniaa.

Nichelle: Mikä ihme sinulla oikein kesti? Kuulimme kyllä pariinkin otteeseen kun sinulle hoilattiin onnittelulaulua, mutta olit poissa miltei tunnin!
Shania: Oi, kaikki olivat niin ihania minulle! Niin monta ystävääni on tullut tänne kaukaakin ainoastaan nähdäkseen minut! Kiertelin klubia ja juttelin heidän kanssaan. Ja tässä minulla on kolme synttärikorttiakin jo! Luulin, että illasta tulisi ihan kamala, mutta läheisten tuki piristää kummasti!

Nichelle: Oho, ompa upea kortti tuo, jonka sait Vic Milovilta ja pojilta. Tuollainen Tom Barton-tyylinen!
Shania: Ja katso tätä My Little Pony-korttia, tämä on Xara'sin Nicolalta ja Mildrediltä!
Nichelle: Ai, luulin, että tuo iso kortti tässä pöydällä oli heiltä?
Shania: Ei, se taas on Adalian porukalta Lahdesta!
Anders: Minullakin on sinulle kortti, sellainen sininen vaan. Mutta ainoa Barbie-aiheinen, jonka koko Dollywoodista löysin!
Nichelle: Minä nyt en tuonut korttia kun oli sellainen häslinki.
Shania: Oi Nichelle kulta, ei todellakaan haittaa! Pääasia, että pääsit vastasyntyneen kanssa tänne saakka! Ja Anders kulta, voisinko jo saada sen lahjasi ja korttisi? 

Shania: No? Mikä miehen noin sanattomaksi vetää? Olet mainostanut hankkimaasi lahjaa jo kauan ja nyt vielä kerroit kortista! Muistan kyllä, että halusit antaa lahjan vasta keikkani jälkeen, mutta en malta odottaa!

Anders: Noh, kun tuota... Se sinun lahjasi...
Shania: Niin?! UNOHTUI!? Vai meni rikki? Kerro nyt jo!
Nichelle: Älä nyt Shania viitsi inttää kuin 6-vuotias! Muista, että täytit kaksikymmentäkuusi.
Anders: No minä kerron sitten! Lahja on hieman intiimin puoleinen, enkä halua sitä esiteltävän täällä kaikille.. Ja se kortti on siellä varsinaisen lahjan alla...
Shania: Tsihih! Olisit kulta heti sanonut!

Nichelle: No niin, nyt kuulit. Ei tarvitse enää inttää Andersin lahjasta.

Samaan aikaan kun Shania on piristynyt saamistaan korteista ja ylipäätään ystäviensä tuesta, odottelee Victoria poikia pöytään.

Samaan aikaan kaverikolmikko Matias, Omar ja Jussi ovat hajaantuneet naisia iskemään. Matias yrittää Laurenia, joka on palannut takaisin pelipöydän ääreen. Mutta Matias ei ehdi sanoa mitään, sillä Laurenilla on toinenkin "kosija" kintereillään; nimittäin Westmanin Jarno!

Jarno: Hei sä taidat olla melkonen rokkimimmi! Haluisit sä kuulla Haippareiden yhen SAIRAAN mageen biisin?
Lauren: Minkä?
Jarno: Ai minkä biisin vai? Se on yks MIELETTÖMÄN stydi stykebiisi Beneath, beyond, above.

Ehkäpä Jarnoa onnistaa tällä kertaa Shanian serkun suhteen! Lauren nimittäin ei ainakaan lähde suoraa päätä miestä karkuun.

Jos Matias ei onnistu saamaan naista, miten mahtaa käydä hänen kavereidensa, jotka päättävät yrittää baaritiskillä olevia kaunottaria? Omar yrittää salakavalasti tarttua takamuksesta tummatukkaista Harumia, joka katselee illan keikkamainosta. Jussi puolestaan lähestyy vaaleaa Essiä rehellisen reippaasti.

Vastaus saattaa yllättää: Molemmat naiset jäävät miesten seuraan pitkäksi aikaa! Jussi ja Omar tarjoavat naisille drinkkejä niin, että lompakot tyhjenevät ennen aikojaan. Baarimikko puolestaan joutuu jatkuvasti häätää alaikäisiä tiskiltä. Nuoriso on tullut katsomaan bändejä, sillä ikäraja keikoille on ainoastaan 14 vuotta. Samallakos sitä sitten yrittää alkoholiakin ostaa, tiedä vaikka tärppää!

Baarimikko Noel: Nooh, mitäs neideille tulee? Cocista? Spritea?

16-vuotiaat Claire ja Susanne yrittävät pistää kaiken hymynsä peliin ja pyytävät, josko limun sekaan saisi jotakin väkevämpää.

Claire: Kyllä kiitos, kaksi Spritea. Mutta vodkalla, kiitos.
Susanne: Mä otan sitteki colan. Mut vodkaa juu, ehdottomasti vodkaa...

Baarimikko Noel: En viitsi kysyä edes henkkareita. Lähtekääpä lätkimään siitä nyt. Ensimmäinen bändi aloittaa ihan kohta.

Shanian malliystävä Teyona Dramaattiselta on tullut myös Shanian uutta musisointia kuuntelemaan ja istuu Shanian siskojen Sonjan ja Jillin pöydässä. Sonja on kertonut pitkin iltaa hauskoja tarinoita kadonneesta Caitlinista, joita on kuullut sieltä sun täältä.

Teyona: Ihme juttu, että sinäkin olet meillä töissä, mutta emme ole törmänneet!
Sonja: Olen tosiaan ollut jo jonkin aikaa, mutta mallintöitä on ollut aika harvakseltaan.
Jill: No kerro nyt se juttu ku Caitlin sai kolme vessaa tukkoon kerran ku ne oli ollu muijaporukalla klubilla.
Sonja: Ai niin se! Caitlin, Shania, Nichelle ja Aida olivat olleet Club Diskoteekissa ja Caitlinilla kamala hätä. No, hän oli sitten tehnyt tarpeitaan kolmeen eri pyttyyn, koska ei kuulemma ollut mahtunut ensimmäiseen! Hihhihhihii!!
Teyona: Hän ei tajunnut siis vetää pyttyä välissä vaan siirtyi aina uuteen vessaan?
Jill: Ei ku kyl se oli tietty sen tajunu, mut ne sen tarpeet oli ollu sitä kokoluokkaa, et kaikki pytyt meni heti tukkoon. Niitä ruotsalaisii pienii pyttyi!
Teyona: Ihan mahtava persoona tuo Caitlin. Oi toivottavasti löydätte hänet pian!

Pelipöydässä tapahtuu jälleen. Lahtelainen kylähullu Veräjälammen Antero nimittäin paukkaa pöytään.

Antero: Terveppä terve! Saako meikäläinen tulla peliin mukaan?
Senja: No meillä oli kyllä tässä matsi kesken.

Jiamei huomaa tilanteen.

Jiamei: Voi ei! Antero on tääl! Tuu Roberta, käydään ajaan se pois tuolta. Muuten se saa taas jotain hämminkii aikaan.

Roberta ja Jiamei ryntäävät pelipöytään.

Roberta: Antero hei, et viitsisi antaa heidän pelata rauhassa?
Antero: Kato perhana, lesboparihan se siinä!
Jiamei: Hei vaan, mut voisitko nyt häipyy?

Sekä Jarno että Matias ovat yrittäneet iskeä Laurenia pelin luona. Hän päättää käyttää häslinkitilanteen hyväkseen ja häipyy vaivihkaa.

Lauren: Toivottavasti tuo Shanian tyhjäpää-exä ja tuo kliseitä lateleva Matias eivät huomaa, kun hiippailen tieheni!

Samaan aikaan Victorian bändin komistukset saapuvat Victorian varaamaan pöytään.

Victoria: Hey boys, come over here! I’ll get you beer!

Boone, Gunnar ja Simon saavat naisten päät kääntymään.

Teyonan niskat ovat mennä nurin kun hän riisuu poikia katseellaan. Aida sen sijaan tuijottaa vaan yhtä heistä, tietysti Gunnaria. Aida ja Gunnar ovat päätyneet pari kertaa sänkyyn ja Aida on saanut Gunnarilta hopeisen kaulakorunkin, joka nytkin on Aidalla kaulassaan.

Gunnar istuu komeana tuolilla puhumatta mitään. Hän vaan katsoo Aidaa.

Ja Aida katsoo Gunnaria. Sanoja ei näiden kahden välillä edes tarvita!

Gunnar istuu vaan tuijottamassa Aidaa, eikä kuuntele lainkaan innoissaan pälättävää Victoriaa.

Victoria: So, since we’re the support band for Pinkissimo and we only get to do a few songs, let’s warm up the audience with something fierce!
Gunnar: Oh, Aida…
Simon: Okay, what songs do le chanteuse want us to danser?
Victoria: It’s “does”, “singer” and ”perform”.
Simon: But… I do not think I know those songs.

Boone: I think she means your language.
Simon: Merde! What is the matter with my language NOW?
Victoria: Argh! Never mind. I was thinking of first doing my hits My Kinda Reckless and Skyful of Flowers, and then we can do Male Feeding and…
Boone: Please, not that one!
Victoria: What? It’s a great one. And Gunnar helped me write it. What do you think, Gunnar? Should we do that one? Gunnar? Gunnaaar?

Jarno on erittäin loukkaantunut, sillä kaunis Lauren katosi yhtäkkiä jonnekin. Hän huomaa tuttua porukkaa eräässä pöydässä ja päättää kokeilla iskutaitojaan. Nimittäin Xara'sin Nicolaan!

Jarno: Moikka! Mites muijalla menee?
Nicola: No, mitäs tässä. Toimin exäsi uuden yhtyeen Pinkissimon managerina ja odottelen debyyttikeikkaa jännityksellä.
Jarno: Cool... Meitsi ehkä pystys lievittään sitä jännitystä. Mehän päästään bäkkärille ku sä oot manageri ja mä dj, ni jos mentäs vähä chillaileen sylikkäin ja kuunneltas uus biisi bändiltä Taivaanvaltiaat?
Nicola: Kuule kiitos, mutta ei kiitos.

Jarnon isosisko huomaa veljensä taas häiriköivän ihmisiä musiikkijutuillaan ja menee keskeyttämään miehen aikeet.

Jarno: No jos teitsi ei diggaa Taivaanvaltijoist, ni voidaa me kuunnella vaik Ziriusta! Se on ihan DIIIIII!!!!!!!
Nicola: Ööh.. Tarkoitin, että ei kiitos, en lähde kanssasi bäkkärille.
Senja: Jarno! Tule pois sieltä lässyttämästä nyt HETI!

Olivia ja Dick ovat kuherrelleet koko illan hämärässä nurkassa, joten Shania ei ole huomannut heitä. Hän yllättyy tietysti positiivisesti pariskunnan kävellessä pöydän luo.

Olivia: Happy birthday my dear cousin! Ohm... Hjuva sunthumapaiva hrakas serku!
Shania: Liv! How awesome to see you two here!
Dick: Juu onnea vaan. Tottakai me tultiin! Liv on myös sen teidän Caitlin-serkun takia paskana ja halutaanhan me päästä Pinkissimon ekalle keikalle! Nii ja sit vielä sun synttäritki.
Olivia: Meilä sinule onneakorti!
Shania: Oi, nyt minua alkaa TAAS itkettää!

Samaan aikaan Pinkissimon päätähdet Ama ja Eve ovat saaneet itsensä keikkakuntoon. Mutta keikkamainos ei kelpaa Amalle.

Ama: Siis kato ny mitä skeidaa! Tästä puutuu kokonaan GLAMOUR!
Eve: Mä kelasin, et toi on ihan jees...
Ama: Tietty ton lämppäribändin kuvan pitäs olla puolet pienempi ku Pinkissimon kuvan! Vittu mitä urpoi! Onkohan se imago- ja markkinointi-muija Francine tästä vastuussa?

Shanian siskopuoli Jill on kovin kiinnostunut Gunnarista ja tulee kyselemään Shanialta tietoja komistuksesta.

Jill: Shania hei, sähän tunnet noi toisen bändin jätkät?
Shania: No tuota punapaitaista en ole tavannut. Kuinka niin?
Jill: Noo.. Mä ku oon tällanen prätkämuija, ni mä oletan, et toi nahka-asunen kundi on kans. Ei siis muija, vaan prätkäjätkä. Ja helvetin komee onki!
Shania: Joo, hän on Gunnar nimeltään.
Aida: Mitä siellä puhutaan MINUN miehestäni??!!

Jill: Ai sori, mä en tienny et se on varattu.
Nichelle: Ei hän mikään varattu ole! Aida vaan haluaa omia hänet taas itselleen.
Jill: Öö.. Taas?
Shania: Aidalla ja Gunnarilla on ollut pientä säätöä silloin tällöin. Mutta kyllä mies ihan vapaata riistaa on! Siitä vaan yrittämään, Jill!
Jill: Jess! Ja ihan salettii se ei yritykseks jää!
Aida: Hahhah! Anna kun tukehdun ensin nauruuni! Voi kuule otetaanko pikku skaba?!
Jill: Sovittu!

To be continued SOON!

Tarinassa mukana: Keikkamainos by Aurora


Adalia + Roberta, Jiamei, Antero, Essi, Harumi, Matias, Omar ja Jussi
Aurora + Victoria, Gunnar, Boone ja Simon
Xara + Nicola, Mildred, Dick ja Ama

Ninnin Tarina Tarantino (Shanian sijaisnäyttelijä), Ken Fashionistas 5 Hip Hoodie (Noel), Barbie Fashionistas 21 Pretty in Python, original (Brandisha), Basics Ken 17 #002 (Brandishan mies), Barbie Fashionistas 2015 (Claire) ja Barbie Bold Bows (Susanne)

TaruisenAaveen Nichelle vierailulla

Suuret kiitokset miitissä olleille! Erityiskiitos Auroralle kirjoitusavusta!

9 kommenttia:

  1. Nauroin ääneen Anteron sekoilulle :D

    Mainiot nimet myös olet nukeilleni keksinyt!

    Olipa ne juhlat...

    VastaaPoista
  2. Kiva jakso, en malta odottaa jatko-osaa ja keikkoja. :) Olivia on kyllä niin suloinen kun puhuu suomea, hauskaa kun niillä menee hyvin Dickin kanssa. Tuli kyllä aivan puun takaa, että Jarno meni lirkuttelemaan Nicolalle! Nicola taisi myös hieman pöyristyä. :D Ama ja Eve taas niin tärkeinä! X.

    VastaaPoista
  3. En malta oottaa seuraavaa osaa! :D

    VastaaPoista
  4. Olipas Ahamia nättinä ja paikalliset juhlat,komeita miehiä ja mahtava se keikka juliste.Toivottavasti Caitlin löytyy pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahamia? Olisko kenties Shania? Mitähän tuo paikallinenkin mahtaa tarkoittaa

      Poista
  5. Voi kääk! Huomasin vasta nyt, että keikkamainoksessa on kirjoitusvirhe: Pinkissimmon. Mutta siinäpä taas Amalle jotain valitettavaa. ;-D Shania ei vaikuta onnelliselta Pinkissimosta. Saas nähdä miten kauan tämä bändi pysyy kasassa.

    Kuka/millainen on Nichellen mainitsema Tom Barton? En tunne sen tyyliä. Victoria vain kopioi kuvan netistä tietämättä siitä mitään ja teki siitä kortin. :-D

    Innolla odotan, millainen Aidan ja Jillin skaba on. Mä kun tiedän vain lopputuloksen. ;-)


    -Aurora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä en olisi huomannut kirjoitusvirhettä! Olen lukenut keikkamainoksen varmaan sata kertaa ja se on seinälläkin, eli tuskin kukaan sitä huomaa :D Mutta Ama tosiaan vetää herneen pyllyyn siitäkin :D Hahah, muutin vaan kirjoitushetkellä Tim Burtonin Tom Bartoniksi, ei sen syvällisempää :D

      Poista
  6. Ai niin, piti vielä sanoa, että Jarno on huvittavan säälittävä! Nauroin sille ääneen. Onneksi Senja korjasi sen pois. Mitä ikinä Shania näkikään moisessa tyypissä? Tai no, seurustelihan se Tomminkin kanssa, että varmaan jotain samaa näki molemmissa, vaikkei sitä varmasti itse myöntäisikään. :-D

    -Aurora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Shanialle tuli joku outo pakkomielle löytää mies sen sarjamurhaajan jälkeen. Se kun vei neitsyydenkin, niin mitäs turhaa oli odotella "sitä oikeaa" ja sen kanssa "sitä ensimmäistä, täydellistä kertaa". Vuoden 2016 Exotic partyissa Shania vaan päätti, että mies on löydyttävä ja heti. Ja se otti ensimmäisen, jonka sai. Sillähän oli jo yksi kunnon mies, Sebastian. Ja sitähän se välillä harmitteleekin, että kun hän itse mustasukkaisuudellaan pilasi suhteen. Ja olihan se myös Rodionin lumoissa, että ei välittänyt koko Sebastianista. Saa nähdä, onko tämä Anders nyt "kunnon mies" koska Tomminkin piti olla "se oikea". Toki Shania sanoi niin Jarnostakin. Ja varmaan Ryanista, Loganista ja Maxistakin :D

      Poista