perjantai 28. elokuuta 2015

Osa 85 Tuntematon dna

Pahamaineinen pasuunamurhaaja on saatu kiinni, joten kaupunki voi hengähtää hieman. Kesähelteet ovat tulleet tänä vuonna vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Elokuun lopussa Nichelle, Shania, Aida ja Caitlin ovat suunnittelleet lähtevänsä Nousukalliolle piknikille ja telttailemaan. Shania menee hakemaan Nichelleä tämän kotoa ja kummastuu, kun Nichelle ei ole innoissaan vastassa piknikkori kourassaan. Shania kiipeää makuuparvelle ja huhuilee ystäväänsä.

Shania: Nichelle! Missä sinä oikein piileksit?

Nichelle: En ole jaksanut edes vaihtaa vaatteita vielä! On niin kurja olo.
Shania: Kyllä sinun nyt täytyy varata tohtori Aurinkoiselle aika!
Nichelle: Niin kai... Odota hetki, vaihdan vaatteet niin lähdetään.
Shania: Jaksatko edes lähteä koko piknikille? Ja missäs miehesi oikein on?
Nichelle: Kyllä minä jaksan, oireet tuntuvat katoavan ulkona. Ichirō on Hempan kanssa eläinlääkärissä, on nimittäin aika kastroida poikapolo.

Nelikko on päässyt Nousukalliolle ja levittänyt leirinsä. Caitlin on ottanut kaikki lapsensa mukaan ja Shania on yllättänyt muut ottamalla tuoreen poikaystävänsä Rodionin mukaan.

Caitlin: Meitsil on ikävä Elluu ja Hetskuu. Nyt ku me kaikki kolme ollaan naimisis, jokainen vaan lieraa perheensä kaa. Hetsku matkustelee Rubyn kaa tai tappelee mutsinsa kaa.
Nichelle: Niin, Lorelai Lovejoy ei voi sietää sitä, että tytär on naimisissa naisen kanssa.

Caitlin: Ja Elluukaan meitsi ei nää koskaan, vaik meil on sama anoppikin. Se pyörii vaan Danielin kaa himas ja on masentunu. Joakim on aina vaan duunis ja Ellust tuntuu ku se ois yyhoo-mutsi. Meitsiki on vähä huolissaan, ku Jonna ei oo sanonu viel sanaakaa. Jennaki jo pölöttää ummet ja lammet.
Jenna: Ummet ja lammet, pölöpölöpölö!

Shania: Ei kaikki puolentoista vuoden ikäiset vielä puhu, eikö sinun kannattaisi ottaa asia puheeksi neuvolassa, jos huolestuttaa? Toivottavasti ette pahastuneet, että otin Rodionin mukaan, nämä ovat jo toiset treffimme!

Shania kertoo innoissaan hänen ja Rodionin ensimmäisistä treffeistä.

Shania: Kävimme Kokkolassa. Olen tutustunut siihen pikku kaupunkiin viime vuosien aikana. Olen käynyt siellä mallikeikoilla, kissan hakemassa ja... Niin, exälläni Maxilla oli siellä jotain sukua tai tuttavia. Mutta anyway, oli ihana ilma ja Rodion auttoi erästä naista, joka oli eksyksissä!
Rodion: Nainen etsi erästä autiotaloa, joka oli siinä aika lähellä. Minä kävin hänelle näyttämässä tien sinne.
Shania: Nainen oli niin kiitollinen, että hän antoi mekon päältään! Otin sen mukaan näyttääkseni teille, eikö olekin hieno?
Aida: Siis häh? Antoi mekon päältään ja jatkoi matkaansa alasti?
Shania: Niin tuota... Öööh... En olekaan ajatellut asiaa sen kummemmin...
Rodion: No niin, jo riittää satunnaisista lenkkeilijöistä.

Nichelle ottaa esiin kakkupalat ja kahvin.

Shania: Kahvia!

Caitlin: Meitsil on muuten hommat suht ok. Pelottavii hallui ei oo enää näkyny, paitsi välil joku random purilainen lentää huoneen poikki ja puhuu jotai ruotsii...
Aida: Naurattaisi tuo lentävä purilainen ellei se olisi niin pelottavaa. No, ehkä sekin harhanäky jättää sinut pian rauhaan, terapiahan loppuu syksyllä. En haluaisi enää tulla sinne Trolliwoodiin mukaan, se tohtori on niin ällöttävä tyyppi!
Nichelle: Kuinka niin? Annas kun arvaan: joku keski-ikäinen pervo?
Shania: Hihii, varmaan joka kerta Aidan kimpussa!

Aida: Päinvastoin! Olen yrittänyt iskeä tri. Badcokea terapian alusta asti, eikä äijä lämpene millään! Olen tullut siihen tulokseen, että hän on joko homo tai universumin suurin idiootti! Lisäksi hän muistaa sukunimeni väärin toistuvasti, se tuntuu todella alentavalta.

Aida: Ja ne hänen diagnoosinsa! Caitlin on muka loistava havainnoitsija ja "hyvä yhteisön tukipilari"! Hah, puoskari se on koko äijä!
Caitlin: Eikä oo! Sua vaan ketuttaa, ku se kehuu meitsii muttei välitä sun iskuyrityksist!

Aida: Minulle ei ole koskaan käynyt näin! Paitsi Exoticeissa Jacobin kanssa. Olenko menettänyt vetovoimani?
Caitlin: Meitsi vaan kelas, et se on ollu paskaa tsägää.
Aida: Jacob oli jo "kiikissä" allani ja yhtäkkiä hän lähti sen mokoman eukon perään! Niin, ei siis millään pahalla sinua kohtaan Rodion.
Rodion: En loukkaannu, pikkusiskollani Nanalla on aina ollut sellainen vaikutus miehiin.
Shania: Eikö Memellä muka sitten, Sebastianhan lähti riemusta kiljuen hänen matkaansa!

Rodion: Eipä oikeastaan, ei hänellä ole ollut juuri poikaystäviäänkään.
Shania: Sen minä vaan tiedän, etten halua olla tekemisissä kummankaan kanssa!
Aida: En minäkään! Kerrohan nyt Rodion, että mikä se Nana on naisiaan!
Caitlin: Eiks ne just palkattu teidän duunikavereiks?

Aida: Veronique buukkasi ne siskokset jostain. He aloittavat nyt syksyllä malleina meillä.
Rodion: Mitähän minä nyt Nanasta kertoisin. Hän on 20-vuotias opiskelija...
Shania: Muistan kun kävin vanhemmillani ja he olivat riidellet. Isä kuulemma oli käynyt minua nuoremman naisen kanssa vehtaamassa ja se oli ilmeisesti Nana! Ja gaalassa miehet isä mukaan lukien olivat pyörtyä siihen paikkaan Nanan nähdessään! Ja sitten veljeni lähti Nanan mukaan ja jätti noin vaan pitkäaikaisen tyttöystävänsä! Junior ja Mckenna olivat seurustelleet armeijasta saakka.

Rodion: Ymmärrän kyllä teitä. Nana on aiheuttanut teille paljon mielipahaa. Mutta hän on aina ollut sellainen, eikä mahda mitään sille, että hän vetoaa niin moniin. Rakas sisar hän on silti.
Aida: Kunhan ei vie enää yhtään minun miestäni!
Shania: Mieluusti saisi minunkin perheenjäsenistäni pysyä erossa...

Caitlin: Älkää kakarat reuhatko!
Rodion: Jos olet Aida huolissasi omasta vetovoimastasi, niin kaverini Anssi on personal trainerina sillä uudella kuntosalilla Barbie Boulevard Centerissä, voithan koettaa siellä!
Caitlin: Ai siin Huomenta Suomi-salil?
Rodion: Niin siis Kaunis Huomen.
Aida: Minäpä menen!
Shania: Katsohan Aida, tuolla viereisessä teltassakin on joku komistus, voithan kokeilla häneen!

Toden totta, lähettyvillä näyttää olevan toinenkin teltta, josta kantautuu hiljaisia ääniä.

Aida ilmestyy paikalle.

Aida: Sopiiko liittyä seuraan?

Sopiihan toki. Kaveriporukka Clint, Erika, Trichelle ja Grace toivottavat Aidan tervetulleeksi istumaan iltaa kanssaan. Erika on Caitlinin serkun Ilonan kampaajatyökaveri.

Erika: Ei perkele, onko Caitlin tuolla? Pyydetään seki tänne! CAITLIN HOI!

 Caitlin näkee viinapullon ja ryntää paikalle!

Caitlin: Tänne vaan sitä viunaa! Eiks meitsin serkku tullu messiin?
Erika: Ilonan piti tehä yks permis, ei se päässy.

Trichelle ja Grace katselevat vähän vastahakoisesti Caitlinin kännistä hoilaamista.

Caitlin: Kaaallioo noousevaaaan aaauuringooooon!
Erika: Hyvä meininki!
Grace: Se on muuten talo... Siinä laulussa...

Aida saa havaita, ettei hänen vetovoimassaan ole onneksi mitään vikaa. Hän on päässyt jo läheisiin tunnelmiin Clintin kanssa.

Tyttöjen alkuperäisessä leirissä Shaniaa ja Nichelleä ärsyttää toisesta teltasta kuuluva älämölö.

Nichelle: Pitipä Aidan ja Caitlinin tietysti pilata rauhallinen piknik!
Shania: Johan Caitlinin lapsetkin pelästyivät moista meteliä. Rodion, voisitko käydä sanomassa heille, että olisivat hiljempaa, johan täällä koko metsä raikaa!

Caitlinin lapset eivät ole kaukana. Katja on keksinyt omasta mielestään loistavan leikin.

Katja: Nyt leikitään antiikin Kreikan jumalia!
Jenna: Eiks voitais leikkii vaik kotia?
Katja: Ei voida! Mä oon Athene, Jenna voi olla Artemis ja Jonna voi olla Hefaistos.
Jenna: Jee!

 Rodion empii hetken, mutta nousee sitten.

Rodion: Kai se on mentävä, on niin kamala meteli.

Rodion lähtee viereiselle teltalle ja Shania intoilee uudesta poikaystävästään.

Shania: Tämä on nyt se elämäni mies! Tälle annan neitsyyteni!
Nichelle: Olet säästellyt itseäsi niin kauan, että älä nyt sitten tee harkitsemattomia päätöksiä, ettei myöhemmin kaduta.

Rodion seisoo ihan teltan lähellä ja tuijottaa. Caitlinin perheen koira Iso-Arska murisee Rodionille.

Hetken kuluttua telttailijat näkevät Rodionin juttelemassa Erikan kanssa etäämmällä.

Kohta Rodion ja Erika katoavat näköpiiristä. Vähän ajan kuluttua Rodion palaa takaisin leiriin.

Nichelle: Olet sankarimme, johan se mökä hiljeni!
Rodion: Eipä tuo mitään. Erika oli todella pahoillaan, että tarjosi Caitlinille viinaa. Hän nolostui niin kovin, että päätti lähteä kotiin. Saattelin häntä tuonne kallion juurelle ja kävin sitten samalla reissulla vastaamassa luonnon kutsuun.

Grace: Mihin se Erikakin jo katosi, hän jätti kaikki kamansa tänne! Meidän piti pelata vielä sulkapalloakin!
Aida: Menkää te vaan, pyytäkää vaikka Shaniaa ja Nichelleä pelaamaan kanssanne! Me viihdymme Clintin kanssa täällä!

Rodion ja Shania suostuvat Trichellen ja Gracen kanssa sulkapallopeliin. Nichelle kannustaa vieressä ja Caitlin on liian kännissä pysyäkseen pystyssä.

Rodion: Me pelaamme Shanian kanssa teitä vastaan!
Trichelle: Kumpi aloittaa?!


Rodion: Minä vaikka aloitan, kun minulla on jo pallokin kädessä!

Peli ei oikein luonnistu, sillä Shania ei osu palloon kertaakaan ja lähes joka lyönnin jälkeen pallo eksyy puuhun.

Shania: Iik!! En taaskaan ehtinyt lyödä!


Grace: Hei, lyökää nyt se pallo meille!
Rodion: No sehän on teillä!
Trichelle: En minä vaan nähnyt!

   
 Tytöt huomaavat pallon lentäneen heidän ylitseen puuhun.

Grace: Ei hitto, taas se on tuolla korkealla!


Grace ja Trichelle yrittävät hyppiä ja huitoa sulkapalloa männystä, mutta pallo ei hievahdakaan.

Trichelle: Äh, ei tällaisessa risukossa voi pelata, otetaan tämä verkko irti!
Nichelle: Herää, Caitlin! Lapsesi ovat tuolla jossain keskenään!
Caitlin: Hääh..?


Caitlin konttaa humalassa lastensa luo. Onneksi perheen koira on katsonut vintiöiden perään.

Caitlin: Sori skidit, meitsi otti vähä liikaa soppaa, HIK!
Jenna: Me leikittiin keikkaa!
Katja: Tyhmä! Se oli antiikin Kreikkaa!
Caitlin: Jonna kulta, sano ny säki jotain. Meitsi alkaa olla vähä huolissaa..HIK!
Jonna: Hh… Hhh…
Caitlin: Jonna! Yritätsä puhuu?! Sano vaan!
Jonna: Hh… Hhh… Hhik. Hik.
Caitlin: Ihan yyberii, Jonna sano just ekan sanansa!!!


Aida ei ole todistamassa Jonnan hienoa kehitystä eikä tiedä edes että Erika on lähtenyt. Hän nauttii uuden valloituksensa kanssa elokuun lämpimästä illasta. 

Muistatteko, miten viime jaksossa Amy Burrowsin ruumiin löydyttyä kerrottiin Dollywoodin poliisin menevän metsään? Sen lisäksi, että he menivät sinne kirjaimellisesti, menivät he metsään myös kuvainnollisesti. Koko murhatutkimus on juuri saamassa uuden käänteen.

Samaan aikaan, kun Nichelle ja Shania poppoineen telttailevat Nousukalliolla, ovat rikosetsivät Bekowsky, Gilbert ja Galloway saapuneet pari tuntia sitten löydettyjen ruumiiden luo Nousukallion eteläpuolen metsikköön. 

Bekowsky: Lisää ruumiita! Juuri kun olin aikeissa nauttia kahvista ja päivän lehdestä!
Gilbert: Saa nähdä ovatko nämäkin vainajat Seppo Ylestalon uhreja.
Galloway: Saattaahan meillä olla toinenkin sarjamurhaaja, tiedä vaikka olisi pasuunamurhaajan copycat!

Bekowsky: En edes ajatellut toista tekijää… Komisario Luu kertoi puhelimessa, että jokaisessa ruumiissa on ruhjeita rintalastan kohdalla.
Gilbert: JOKAISESSA?! Onko vainajia enemmän kuin kaksi?!
Bekowsky: Peräti viisi…
Galloway: Ei voi olla totta! Dollywoodista on tullut varsinainen Hollywood! Ja tekotapa on siis jälleen sama? Teräaseella suoraan sydämeen?
Bekowsky: Aivan niin. No, näemme kohta itse.

Kolmikko katsoo järkyttyneenä edessään avautuvaa näkymää.

Komisario Salla Luu tulee antamaan päivityksen tilanteesta. Paikalla ovat myös konstaapeli Paatero sekä rikospaikkakuvaaja Elena Mänty.

Salla Luu: Päivää herra pääetsivä! Saanko esitellä: Nousukallion joukkohauta!
Bekowsky: Öhöm… Tuota, hakisiko joku minulle kahvin? Mustana kiitos!

Poliisit tutkivat karmivaa joukkohautaa.

Bekowsky: Ruumiit ovat jo ihan luurankoja. Eikä haudassa näy merkkiäkään kankaasta.
Gilbert: Se viittaa ilmeisesti siihen, että hauta on todella vanha ja kaikki uhrien vaatteet ovat jo maatuneet.
Bekowsky: Tai sitten ei… Luulenpa, ettei uhreilla ollut vaatteita lainkaan. Sopisi siis hyvinkin Seppo Ylestalon tekosiksi.
Salla Luu: Hei, katsokaa! Siellä täällä näkyy jotakin muovin tapaista. Tämä on kuin onkin Ylestalon aikaansaannoksia. Muovi on mitä ilmeisimmin peräisin jätesäkeistä, joihin alastomat ruumiit on kääritty.

Päärikosetsivä Cole Bekowsky saa puhelun rikostekniikan labrasta.

Tutkija Laakkonen: Toisena murhatun uhrin Edith Kentin ruumiin luota poimittu todiste on tutkittu. Tulokset ovat juuri tulleet.
Bekowsky: Tarkoitatko sitä vaaleaa, lyhyttä karvaa?
Tutkija Laakkonen: Sitäpä hyvinkin. Hius ei kuulu Edith Kentille.
Bekowsky: Se on siis Seppo Ylestalon hius?
Tutkija Laakkonen: Mutta kun ei ole. Hiuksen dna ei täsmää Ylestaloon. Kävimme koko laitoksen tietokannan läpi, dna on tuntematon.

Tuore tieto vetää Cole Bekowskyn hiljaiseksi. Mahtaako Seppo Ylestalolla olla rikoskumppani? Etsivät tekevät juuri lähtöä tapahtumapaikalta, kun metsästä kantautuu epävireistä laulua:

"Kaaallioo noousevaaaan aaauuringooooon!"

Bekowsky: Mitähän mekastusta tuo oli? Varmaan joukko humalaisia taas telttailemassa Nousukallion toisella laidalla...

Myöhemmin etsivät jatkavat tutkimuksiaan poliisilaitoksella. On juuri selvinnyt, että joukkohaudan uhrit on tapettu huhtikuun alussa.

Galloway: Ruumiit on nyt tunnistettu. Kaikki viisi naista oli ilmoitettu kadonneiksi. Kolme heistä oli paikallisia; Eva Dammert 28 vuotta, työskenteli pelinhoitajana Club Diskoteekissa. Hänen kuvansa on tuossa seinällä. Lotta Parkkonen 32 vuotta, katoamisilmoituksen teki aviovaimo Emilia Parkkonen. Tunnettuja kaupungin seurapiireissä molemmat. Kädessäsi on Parkkosen tuorein kuva.
Bekowsky: Kuka se kolmas paikallinen oli?
Galloway:  Säde Kehä 22 vuotta, työtön yksinhuoltaja. Minulla on tässä hänestä kuva.
Bekowsky: Entä ne kaksi muuta?
Galloway: Asuivat Alpeilla ja olivat lomalla Suomessa. Sara Müller 35 vuotta, kotoisin Suomesta ja toimi tarjoilijana Hotelli Hélpòtüksen ravintolassa Alpeilla. Toinen ulkomaalainen, 33-vuotias Anneliese Kellerman, oli Müllerin ystävätär. Saamme heistä kuvat myöhemmin.

Poliisit eivät tiedä, että nämä viisi naista viettivät elämänsä viimeiset hetket yhdessä murhaajansa kanssa…

Oikeudenkäyntiä odottava Seppo Ylestalo viedään välittömästi kuulusteltavaksi.

Salla Luu: Kuulustelu alkoi kello 20.33, paikalla komisario Salla Luu, konstaapeli Matti Paatero sekä epäilty Seppo Ylestalo.
Seppo: Mitä minä taas täällä teen?! En ole tappanut ketään!
Salla Luu: Pöydällä olevissa kuvissa näette Isabella Westerholmin, Edith Kentin ja Amy Burrowsin lisäksi muutaman muun naisen. Tunnistatteko heidät?
Seppo: No en! En ole koskaan nähnytkään heitä! En edes näitä kolmea jotka väitätte minun tappaneen!

Salla Luu: Toimitteko yksin vai oliko teillä rikoskumppani?
Seppo: Sadannen kerran: EN OLE TAPPANUT ELÄISSÄNI KETÄÄN!!!

Salla Luu: Missä olitte huhtikuun alussa? Voitteko kuvailla mahdollisimman yksityiskohtaisesti kaikki tekemisenne tuona aikana?
Seppo: Ai viime huhtikuussa? Olin kolme viikkoa Tanskassa työmatkalla. Meillä oli TSO:n kanssa suuri konserttikiertue.
Salla Luu: Hmm… Tarkistan alibinne välittömästi. Kuulustelu päättyi kello 20.40.

Etsivät Bekowsky, Gilbert ja Galloway ovat kokoontuneet joukkohaudasta löydetyn Eva Dammertin jäännösten ympärille. He ovat erittäin hämmentyneitä komisario Luun kertomasta.

Bekowsky: Seppo Ylestalolla on vedenpitävä alibi, hän ei ole voinut murhata Eva Dammertia eikä niitä neljää muuta naista!
Galloway: Ja silti tekotapa on identtinen Isabellan, Edithin ja Amyn murhien kanssa.
Gilbert: Ehkä tämä tuntematon rikoskumppani jonka dna:ta löysimme Edithin luota on näiden joukkohautamurhien takana?

Gilbert: Katsokaa, teräaseen isku on ollut niin voimakas, että kylkiluu on katkennut.
Galloway: Niin näyttää.

Siinä samassa Bekowsky kaataa kahvinsa pöydälle.

Bekowsky: Helvetti sentään! Nyt luurangon käsi on ihan kahvissa!
Gilbert: Hei hetkinen, mitä ihmettä?! Näytäs sitä kättä. Ihan kuin kynnen alla näkyisi jotakin.

Gilbert kaivaa esiin palasen muovia, joka kuolinsyyntutkijalta on jäänyt huomaamatta.

Bekowsky: Mikä se on?!
Gilbert: Näyttää muovilta.
Bekowsky: Mahdollisesti samaa jätesäkkiä, joihin ruumiit oli kääritty?
Gilbert: Tai sitten jotain muuta. Näyttää vaaleanharmaalta. Ja on huomattavasti paksumpaa, kuin jätesäkki.
Bekowsky: Viedään todiste samantien labraan!

Rikostekniikan laboratoriossa tutkija Laakkonen odottaa jo innolla uusinta todistetta.

Tutkija Laakkonen: Mitäs teillä on minulle tällä kertaa?
Bekowsky: Erään joukkohaudan uhrin kynnen alta löytyi tämä muovin kappale. Voisitteko analysoida sen pikatesteillä?

Tutkija Laakkonen: Kokemukseni perusteella uskallan väittää, että kyse on jonkinmoisen esiliinan kappaleesta.
Bekowsky: Esiliinan..?
Tutkija Laakkonen: Kenties teurastajan esiliinan.
Bekowsky: Jos näin on, nainen on luultavasti taistellut hengestään ja repäissyt palan murhaajan esiliinasta juuri ennen kuolemaansa.

Kun testejä valmistellaan, istahtavat etsivä ja tutkija alas.

Tutkija Laakkonen: Minulla on tässä Edith Kentin ruumiin luota löydetty hius.
Bekowsky: Epäilemme nyt Seppo Ylestalolla olleen rikoskumppani. Tuo hius on luultavasti tämän tuntemattoman miehen. Lisäksi Ylestalo ei ole murhannut joukkohaudan naisia, vaan tämä tuntematon mies mitä ilmeisimmin.
Tutkija Laakkonen: Mitä todisteita teillä itse asiassa on tätä Ylestaloa vastaan?

Tutkija Mervi Hyyppä ottaa muovin kappaleen suorittaakseen sille kokeita.

Tutkija Laakkonen: Eikös Ylestaloa vastaan ole pelkkiä aihetodisteita?
Bekowsky: Lähinnä kyllä.

Muovi paljastuu todellakin jonkinmoisen paksun esiliinan kappaleeksi. Samalla tutkija Hyyppä huomaa riekaleessa mikroskooppisen määrän verta.

Kun tutkija tekee verelle dna-pikatestiä, alkavat epäilykset kalvaa Bekowskyn mieltä.

Jonkin ajan kuluttua testitulokset ovat valmiit ja niitä verrataan Edith Kentin ruumiin luota löytyneen hiuksen dna:han.

Tutkija Laakkonen: Dna täsmää!
Bekowsky: Ei voi olla totta! Edith Kentin ja joukkohaudan uhrien luota löytyi samaa, tuntematonta dna:ta! Ja Seppo Ylestaloa vastaan ei ole kuin aihetodisteita ja heppoinen motiivi!

Karmea totuus alkaa valjeta Bekowskylle.

Bekowsky: Tajuatteko?! Tuskin on olemassa mitään Ylestalon rikoskumppania!
Galloway: Ylestalolla ei taida olla mitään tekemistä koko murhien kanssa…
Bekowsky: Eivätkä joukkohaudan uhrit liity millään tapaa Mallitoimisto Dramaattiseen tai Rochesterin sisaruksiin! Nyt kun ajattelen näitä kaikkia uhreja, tulee mieleen eräs seikka, joka yhdistää heitä kaikkia... Ainoa uhreja yhdistävä tekijä taitaakin olla naisten vaalea hiustenväri!
Gilbert: Voi ei, meillä on pidätettynä väärä mies! Todellinen murhaaja on yhä vapaalla jalalla!
Bekowsky: Väärä mies... Tässähän me olemme kuin hölmöt harhaanjohdetut poliisit jossain Hitchcockin elokuvassa! 

To be continued...

Tarinassa mukana:
TaruisenAaveen Hunger Games Finnick
Ninnin Pretty Changes, S.I.S. Kara ja Chandra, Happy Family Midge, Heidi Klum, Rockers Diva, 80's Ken.
Uusi Jenna= Kellyn ja keijunuken hybridi, uusi Jonna= OOAK by Avsund

12 kommenttia:

  1. Olipas tosi jännä jakso,kiva nähdä kuka se murhaaja oikein on.Mahtavat
    lavastukset taas,teltat ja kaikki.

    VastaaPoista
  2. Haa, arvasinhan että ei se näin helposti ratkeaisi. Kyllä murhaaja ammeessa näyttää kumman tutulta... ;)

    VastaaPoista
  3. No niin! Pitihän se arvata! Poliisiparkoja on johdettu ihan kunnolla harhaan. Näyttää muuten kivalta kun Gilbert repii turhautuneena hiuksiaan. Bekowsky oli huvittava heittäessään kahvinsa luurangon päälle! Haha! :-D

    Seppo näyttää itkevän tuossa yhdessä kuvassa, kävi ihan sääliksi. Jonnaakin kävi sääliksi, kun eka oppimansa sana liittyy äidin juomisharrastukseen. ;-) Oli myös kiva tuo kohta jossa Caitlin ja Aida riiteli Tri. Badcoken metodeista!

    Erika parkaa ei taideta enää elossa nähdä... Olipas Shania ihan(an) naiivi kun ei yhtään epäillyt, että Rodionin kohtaama lenkkeilijä antoi mekkonsa pois noin vaan. Hah!

    Pakko taas kehua lavasteita, kun ne on niin upeat ja yksityiskohtaiset, varsinkin poliisin kuulusteluhuone ja laboratorio. Mun pitäisi itsekin kohta saada aikaan jotain samantapaista nukketarinaani varten, joten Silky Street on hyvä inspiraation lähde. Miste te nuo luurangotkin löysitte?

    - Aurora

    VastaaPoista
  4. Tättädää, the plot thickens..! Huippukäänne se mekkonsa lahjoittanut lenkkeilijä. Mielikuvitusta riittää näiden juonenkäänteiden keksijöillä. Ja Shanialla on tutun näköinen mekko! Ihanan yhteensopivat asusteet ja kengät oli löytynyt. :D

    Kamalia nuo luurangot, oli muutenkin kyllä tosi hienot lavastukset. Kiva myös nähdä uudet Jenna ja Jonna!

    X.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi1/9/15 23:01

    :D Luurangot on ihan jotain halloweenkoristeita. Mutta murhajuoni ei tosissaankaan ole ohi, poliisien tutkimuksia nähdään pitkin syksyä, kuten myös murhaajan edesottamuksia. Ja pari muutakin jännää juonta on meneillään (Nichellen mystinen sairaus ja Elainen äidin salaperäiset miessuhteet...)
    Ninni

    VastaaPoista
  6. Jokos saadaan pian jatkoa? :)

    VastaaPoista
  7. Jee! Sitä odotellessa!

    VastaaPoista
  8. Korjaan edellistäni: TÄNÄÄN!!!! :D :D

    VastaaPoista
  9. Onpa käänteitä jälleen tässä jännärissä!

    VastaaPoista
  10. Huh mitä käänteitä!! Tuli mieleen, lieneekö tämä Rodion ja perheensä toisesta ulottuvuudesta. Autiotalolle johdattamisesta tuli mieleen sekä kaikista maagisista kyvyistä. Shania kyllä osaa tosi hyvin valita aina ukkonsa.

    VastaaPoista
  11. Juu se näyttää olevan viattoman pikku Shaniani tavaramerkki, että valitsee aina kelvottomat miehet :D Ninni

    VastaaPoista