sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Osa 204 Pääsiäinen, Pinkissimo ja päivänsankari

Kesä oli pitkä ja kuuma, talvi pitkä ja kylmä. Korona-virus sen sijaan on ollut paljon näitä pidempi ja tappavampi. Eikä sille näy loppua.

Huhtikuussa kevät saapui yllättäen pääkaupunkiseudulle ja Dollywoodiin. Lumet sulivat ja ensimmäiset kukat alkoivat kurkistella orastavasta nurmikosta. Shania sai pitkästä aikaa LOOK-mallitoimistolta kuvauskeikan, johon tarvittiin lapsimalli mukaan. Luonnollisesti Shania pyysi 8-vuotiaan siskontyttönsä Katjan mukaan keväisiin kuviin. Kuvat otettiin 4.4. sunnuntaina, jolloin vietettiin pääsiäistä.

Normaalisti pääsiäiskahveja on nautittu Shanian luona lankalauantaina, mutta tällä kertaa ne pidettiin vasta tuolloin sunnuntaina ja hyviä syitäkin oli kaksi: Shania sai pitää kuvauksissa olleen mekon ja oli stailattukin valmiiksi. Tärkeämpi syy oli se, että jokin aika sitten kuvattu Pinkissimon levyjulkkarikeikka Glamourii tuli sunnuntai-iltana televisiosta ja Shanian ystävät halusivat katsoa sen yhdessä yhtyeestä eronneen Shanian kanssa.

On jo alkuilta kun Shania odottaa Aidaa ja Caitlinia saapuvaksi. Isosisko Annika on vanhempien luona.

Shania: No nyt kuuluu ääniä, Caitlin ja Aida tulivat!
Daria: No mee tsiigaa... Ääh, unohdin jo, että yritän puhua nyt sitä murretta, jota siellä Cindy Townissa puhutaan! Keski-Pohjanmaalla. Kyllästyin tuohon slangiin jo.

Caitlin tulee ilman Aidaa, mutta on ottanut Katjan mukaansa, sillä tyttö on vouhottanut koko päivän mallikuvauksista ja illalla nähtävästä keikasta.

Caitlin: Noni, mennääs likka tsekkaan onks Shanial taas keltast yllä ku on pääsiäinen! 
Katja: No haloo! Se sai keltasen mekon niiden kuvausten jälkeen, ni kai se ny tekee saman ku mä, eli on samoissa kuteissa!
Caitlin: Jaa.. No, toivotaan et tätis on tyytis ku meitsiki panosti täl kertaa ja laitoin tän keltasen mekon.

Caitlin: Hellureijaa ja hyvää päästäistä!
Katja: Mutsi älä oo nolo. Se on lintu!
Caitlin: No meitsi vaa heitti zoukin!
Shania: No hei ja tervetuloa! Oi, pukeuduit keltaiseen mekkoon, ihanaa! Ja onkos se minun pieni mallikolleganikin mukana, kiva juttu!
Daria: Heippa! Tiäkkö sää, ettei päästäinen oo lintu. Se on semmonen pikkunen hiiri.

Shania: Katsokaa nyt miten kiva tämä mekko on, jonka sain pitää! LOOK on kieltämättä ihana mallitoimisto, mutta keikkoja vaan on pari kertaa vuodessa. Se Michelle Brandt ehdotti minulle jälleen sitä glamour-mallin uraa tänään. Mutta se työ olisi 500 kilometrin päässä Keski-Pohjanmaalla!
Daria: Ja siks mää puhunki nyt vaihteheks niinkö sielä päin. Onko sulla pääsiäispupu korunaki? Annakko mää kahton sitä. Oo, ompa hieno!

Shania: Koska tällä kertaa pääsiäiskekkerimme ovat näin myöhään kun se Pinkissimon keikka alkaa seitsemältä, en keittänyt kahvia. Tiedän, ettei Aida saa unta, jos juo kahvia kuuden jälkeen illalla. Tarjolla on siis mehua ja leivonnaisia!
Caitlin: Ai eiks Aida soittanu sulle? Se ei pääse ku on Trolliwoodis Gunnarilla.
Shania: Ai ei pääse??!! Äh, hän on varmaan soittanut kun olimme Katjan kanssa kuvattavana ja puhelimeni oli äänettömällä. No, ei voi mitään...

Caitlin: Shania hei, kai tarjol on sit kans OIKEESTI vaan mehuu ja normi leivonnaisii? Ettei mehu meinaa viinaa ja leipomukset jotain brownieseja vai mitä ne huumekakkuset onkaan. Tai sitä teidän kämppisten "mämmii", mitä te olitte vetäny ku vuos vaihtu! Hei, sehän oiski nokkela hommeli tarjoo pääsiäisenä mämmii ja sit ku jengi tulis safkaan sitä, tarjol oiski huumeit! Hehhee!

Shania haluaa vaihtaa nopeasti puheenaihetta, sillä ei kestä enää yhtään saarnaa päihdekokeiluistaan.

Shania: Milloin se teidän ikuisuusremonttinne oikein on valmis? Anoppisi kuolemasta on yli vuosi ja silloinhan te aloitte sitä tekemään. 
Daria: Eikö se ollu sillä lailla, että se Helena kuoli koronahan?
Shania: Niin oli, ensimmäinen uhri Suomessa. Nyt kovin monet ovat jo saaneet koronarokotteen, eli toivottavasti siitä vitsauksesta pian päästään! Kuka teistä aikoo ottaa rokotteen? Minä en ainakaan!
Daria: No en määkään! Määhän oon niin naturelli, etten kuulettako mitään ylimäärästä myrkkyä ihteheni huoli!

Caitlin: Kröhöm! Mitä ny välil "mämmii" ja muit mömmöi... Mitä tota turhaa, johan me sairastettiin se hitsin pimpulan korina tyyliin koko suku! Meitsii ne säryt vaivaa joskus vielki. 
Shania: Nivelkivutko edelleen? Ihan hyväkin asia muuten, ettei Aida tänään päässyt... Minä kun en uskalla enää ihan kaikesta jutella hänen kuullen.
Daria: Hä? Minkä tähen?
Shania: No kun he ovat Gunnarin kanssa niin kovin läheisiä ja minusta tuntuu, etteivät he salaile toisiltaan mitään asioita. Pelkään siis, että Aida selittää Gunnarille aina kaiken, mitä hänelle kerron. Ja se Gunnar vaikuttaa sellaiselta hölösuulta. Haluaisin puhua Simonista, mutta pelkään, että Gunnarin kautta kaikki päätyisi Simonin korviin...
Caitlin: Mitä sä sit haluisit jutskaa Simonist? Onks tapahtunu jotain uutta?!

Shania: Ei siis sillä tavalla... Olemme edelleen hyvin harvoin puhelimitse yhteydessä, lähinnä hän lähettää Pariisista lyhyitä tekstiviestejä. Mutta nyt onkin kyse MINUN tunteistani häntä kohtaan... Uskallan sanoa tämän nyt, kun Aida ei ole täällä. 
Daria: Nii minkä sää tohit sanua?
Shania: No sen.. Kun eihän minulla ole ollut sen reilu vuosi sitten tapahtuneen kolmiodraaman jälkeen juurikaan miestä...
Daria: Sekö juttu, josta tuli se kauhia somekohu?
Shania: Juurikin se juttu, johon liittyivät Isaac, Brandon ja nyt edesmennyt Sebastian.
Caitlin: Rauha sen muistolle! Eiku kunnia, eiku sielulle.. No, rest in beach!
Shania: Niin ja kyllähän Simonkin liittyi siihen draamaan, sillä hänethän minä päätin miehistä lopulta valita. Mutta me olemme vaan Simonin kanssa jutelleet ja kaipaan aivan muuta! Minulla on ollut vaan se kurja valehtelija Justin! Eli että tottahan toki minä kunnon parisuhdetta toivon Simonin kanssa, sellainen komistus kun on. Mutta tällä hetkellä minulle riittäisi edes se, että saisin harrastaa hänen kanssaan seksiä... Vaikka vaan yhden kerran, sitten olisin melko tyytyväinen ja saisin sielulleni rauhan.

Daria: Mitä helekattia sää puhut?! Sullekko muka riittäs pelekkä yks pano herra opettajan kans? Sama ko iskisit kenet hyvänsä miehen kalijabaarista kerran oot nuin kiimasa! Onko baarit nyt ees auki? En muista, ko muuttavat koronasääntöjä aivan. Nii ja meillä on ollu omat keimit... Eikö ei mitään!
Shania: Vai vallan kiimassa?! Enkö sitten saisi olla? Nythän on kevätkin!

Katja: Mikä se niinku on? Se kiima?
Caitlin: Nooo... Se on sellane vähä aikuisten jutska, meitsi selittää sulle joku päivä...
Daria: Mää meinasin, että tarvihtet erillaisen lähestymistavan kerran nykynen ei pelaa. Mää tapasin Simonin enste sielä vuojen 2018 Exotic Partyisa ja kerkesin osallistua sen taidekursseille ja yritin iskiä sitä yli vuojen ennenkö korona alako ja ne kurssit peruttihin viime keväänä.
Shania: Niin, kuinka tämä liittyy minun kiimaisuuteeni?!

Daria: No sitä, että Simon ei ikään mulle lämmenny, eli ei se mun mielestä oo semmonen tyyppi, joka tahtos yhen yön juttuja. Jos se ois semmonen, mää kyllä oisin sen jo petihini pyyjystänny! Simon on romantikko, jolla aina tuoreita kukkia pöyällä. Mutta se on varmana meleko ujo naisten kans, kerran Gunnar meinaa, että sillä on sängyn alla pornua ja seksinukke. Ja kuulemma kasvifetissiki, mutta mitä ihimisihin tulee, niitten kans se on vielä neitsyt! Jos sää Shania-kulta sen haluat, ni sulla pitää olla kunnollinen suunnitelma. Ketä sää oikeen koitat huiputtaa? Meitä vai ihtiäs? Ei sulle kyllä yks kerta riittäs ko pääsisit vauhtihin sen söpöliinin kans!

Caitlin: Juu salettii siin kävis just sillee! Mut se jutska, et Simon olis viel neitsyt! Aika hurja läppä!
Shania: Vai sellaista te mietitte... No, mikäli minun ja Simonin juttu menee liian vaikeaksi, olenhan suostunut treffeille mystisen Connorin kanssa!
Caitlin: YÄK! Joku niljane ja narsistine pervo äijä taas! Vaik meitsi tuntee Rajamaailman hommat, ni ei tollanen oo oikein, et muka johtaa puolalastomii muijii uskonnon nimis. Hyi hitsi!
Daria: Justiin niin! Mää luulin, että sää rakastat Simonia. Siks mää en oo keimaillu sille niitten Vicin bileitten jäläkeen; kunniotuksesta sua kohtahan! Et sää sitä taija rakastaa. Säähän tekisit muuten kaikkes, että saisit sen Suomehen, ja kertosit sille tuntehistas. Sen sijahan sää suunnittelet treffejä sen huru-ukon kans, jonka alastomasa sylisä pitää istua ko kastetahan sen ihimeellisehen kulttihin. Hyh!

Shania: Hahaa! Te olette vain kateellisia minulle! Saan aina kaikkien miesten huomion, tsihih!
Daria: Nii onko Simon siis nyt vapaata riistaa? Tiä vaikka mää lopultaki onnistusin, jos vaihan taktiikan pehemosemmaks. Pitäshän sen poikaraukan päästä maistahan oikiaa naista, ni ei tarvihte apuhärveleillä ihtiänsä tyyjyttää. Hmm... 
Shania: Hii, tekisi mieleni nauraa ääneen! Ihan kuin Daria, tai kukaan muukaan, pystyisi päihittää MINUT kun on kyse miehen viettelemisestä! Annetaan jo tämän aiheen olla! Kello lähenee seitsemää, joten keikka alkaa pian. Mitä Caitlin teidän perheeseenne kuuluu?

Caitlin: No se remppa on koht valmis, pääsette sit tsiigaan. 
Katja: Mä sainki oman huoneen! Pikkusysterit nukkuu eri huonees, hahaa!
Caitlin: Pikkusystereist tuli mieleen, et kaksosethan alottaa koulun syksyl, ni me ollaan Jaakon kaa kateltu sellasii erityskoului Jonnaa varten. Ku eihän sitä voi pistää normi skoleen ku se ei etes puhu kunnol. Ku se on ateistinen.
Katja: Mutsi hei, Jonna on autistinen. Ja erityiskouluun, ei erityskouluun. Aina sä osaat olla nolo vaikket oo etes kännis!

Kello on kymmentä vaille 7 illalla ja Shania pyytää kaikkia olohuoneeseen television ääreen.

Shania: No niin, mennään yhdessä katsomaan viimeinen esiintymiseni Pinkissimon kanssa!
Katja: Jee!!!
Daria: Miltä kanavalta se tulee?
Shania: Kasilta. Siis Ötv:ltä.
Caitlin: Hei ehtiiks meitsi käydä nopee pulauttaan paskapökäleen pyttyyn??!!
Shania: No ehdit jos menet äkkiä!

Hetken kuluttua tytöt istuvat olohuoneessa tuijottamassa kanavaa 8. 

Shania: Kohta saatte nähdä, millainen pinkki peruukki minulle taas iskettiin päähän. Ensimmäinen jossa ei ollut etuhiuksia, mutta muuten ihan kaamea! Oli kyllä todella rentoa soittaa bändin kanssa, kun edessä ei ollut sitä kiljuvaa fanilaumaa.
Caitlin: Onkohan tulevaisuudes kaikki festarit ja keikat tällasii?! Et jengi ei nää lemppari artistejaan enää livenä, vaan bändit soittaa vaan keikat teeveekameroille ja sit voi tsiigaa tällee himas?! Hitto se ois kaamee jutska! 
Daria: Nii olis! Mää haluan keikoille heti kö mahollista. Mutta Shania, mua kyllä vähä epäilyttää se teijän friends with benefits -suhe, että onko se oikiasti semmosta, mitä Simon haluaa...
Shania: No tietysti se on, niinhän hän lupasi! Mutta nyt katsotaan se kaamea keikka!
Daria: Shania, kysyikkö sää muuten jo sitä avainta Viciltä?
Shania: No niin, HILJAA NYT! Se alkaa.

Ohjelma alkaa siten, että levy-yhtiön tuottaja istuu sohvalla.

Solana: Hyvää alkuiltaa täältä Kartano Camnerista sinne kotikatsomoihin ja hauskaa pääsiäistä! Olen Solana Sanders Music Loving Recordsilta ja tuotimme upean ensilevyn reilu vuosi sitten yhtyeelle, jonka musiikista pääsette pikapuoliin nauttimaan. Koronan vuoksi levyjulkkarikeikkaa on siirretty näin pitkään, mutta päätimme lopulta toteuttaa sen ilman live-yleisöä. Mahtava Pinkissimo esiintyy nyt teille, arvoisat television katsojat!

Solana astelee mikrofoni kädessään lavan viereen, jossa Francine odottaa.

Solana: Ja tässä vieressäni nyt eräs yhtyeen taustajoukoista.
Francine: Hyvää iltaa, olen Francine Harris ja edustan Xara'sia tänään. Itse Pinkissimon manageri ei päässyt paikalle, mutta tulin Solanan kanssa esittelemään tätä huikeata debyyttialbumia, jota on tähän mennessä myyty jo reilusti yli odotusten.
Solana: Te, joilla levyä "Glamourii" ei vielä ole hyllyssänne, nyt kiireesti hankkimaan! 

Solana poistuu kuvasta ja Francine astuu lavan eteen.

Francine: Pinkissimossa puhaltavat nyt uudet tuulet. Tässä yhteneväisissä mekoissa yhtyeen rumpali Merja, kosketinsoittaja Iines sekä Pinkissimon valitettavasti jättävä kitaristi Shania. Hän tulee tänään teitä viimeistä kertaa läsnäolollaan ilahduttamaan!

Francine: Mutta emme suinkaan jää ilman kitaristia! Vieressäni seisoo Dubaista saakka tullut Sabira, joka on uusi kitaristi. Tänään hän toimii Shanian rinnalla kakkoskitaristina. Myös basistimme Marianne jätti yhtyeen, mutta Sabiran vieressä meille esittäytyy varsinainen bassovirtuoosi Moona! Toivotetaan tytöt tervetulleiksi Pinkissimoon!

Francine: Ja mikä olisikaan Pinkissimo ilman sen laulaja-diivoja?! Tässä rääväsuiset räppitähtemme Ama ja Eve! 
Ama: YO YO!
Francine: Hyvä tv-yleisö, nauttikaahan levyjulkkarikeikasta! Se on nyt Glamourii!!!

Ennen keikan alkua kuvataan kahta kuvaajaa, joista toinen on tuttu Indiana Summer.

Keikka alkaa debyyttilevyn nimikkokappaleella Glamourii.

Ama: Ku meitsi on lähdössä juhlii, tarttee saada jotain juomaa joka kuplii!

Kun päästään kertosäkeeseen, Shania näyttää tympääntyneeltä.

Ama ja Eve: Iltapuvus on vetskarii, se tarttis laittaa kii. Jos sä et onnistu, ei tuu juhlii.
Miks ne ees pidettäisiin? Jos mä en pääsis niihin, koska mä tuon aina mukanani glamourii!

Kappale päättyy Aman sooloon.

Ama: Ei sust oo mihinkään, voit lähtee lätkimään! Mä sanon sulle niin, koska oon glamourii!

Seuraavaksi alkaa Räppi-diivan elkeet.

Ama: Turhaan mua kahlitset tai lukkoin taakse telkeet! Mä oon tosi kova gimma, mul on räppidiivan elkeet!

Ama: Jos jäi epäselvyyksii tai ohjeet ei oo selkeet, mä oon tosi raju mimmi, mul on räppidiivan elkeet!

Ama ja Eve kiljuvat kertosäettä ja Merja hakkaa rumpuja.

Ama ja Eve: Älä kahlitse, älä vangitse, mul on räppidiivan elkeet! Älä pakota, älä sakota, mul on räppidiivan elkeet!

Ama: Ei mulle kukaan mitään voi, älä vitun kundi jäkätä! Mä oon muthaphukkin' bad ass bitch, ei mulle kukaan mäkätä! Et ota kuvia, et saa huvia, ei meitsin pärstää tägätä! Koska kukaan muu ei oo yhtä kova, jos haluu RÄPÄTÄ!!!

Lopulta ralli saadaan päätökseen ja on Red Carpet Queenin vuoro. Ama huutelee tuttuun tapaansa.

Ama: Yo yo bitches! Tätä te läskit horot siel kotisohvil ootte venannu! Mut tepäs ette pääse punaiselle matolle, toisin ku tää räppidiiva! 

Biisikin pääsee alkamaan.

Ama: Punaisella matolla kun julkimoita näkee, ei jalallansa astu sinne ihan tavisväkee! Mut meitsi dallaa siel ja pistää pystyyn diiva-shown, onhan räppigimman punamatto home sweet home!

Kertosäkeen kohdalla basisti ja kitaristit rämpyttävät minkä ehtivät.

Ama ja Eve: Mä olen Red Carpet Queen. Tiesithän jo sen? Mun imagoni sanelee, sen millä kävelen. Mä olen Red Carpet Queen. Tulipunainen. On oltava sen maton taikka astu sille en!

Ama: Älä jähmety, meitsi tulee ny, ala mattoo levittämään! Ei tän tason julkkis venaa. No vittu, kiitos TÄNÄÄN! Räppi-Queeni saapuu mustal limusiinil. Punaiselle matolle laskee kalliin Luputiinin!

Moona vaikuttaa hieman ujolta aina kun kamera zoomaa häneen. 

Ama: Kameroiden salamat saa Queenin sokaista! Ei Dollywoodis todellakaan kuvata jokaista! Mä kierrän staililla mikit, en heitä kommenttii! Mitä muuta odotit? Mä oon RED CARPET QUEEN! 

Kun Red Carpet Queen, bändin toisiksi kuumin hitti biisin Kallis gimma jälkeen loppuu, lauletaan kiistelty kappale Seurapiiriperhonen. Biisin nimestä oli alkuun epäselvyyttä, että oliko se Sosiaalinen perhonen vai Seurapiiriperhonen. Kappaleen pohjalta järjestettiin jopa lyhyt kiertue, jolle osallistuivat kuuluisuudet Tatlana sekä sopraano Aisha. Ama ei edes yritä matkia oopperalaulajaa, vaan jättää suosiolla ne osuudet pois.

Ama: Kuka haluis liihotella pois jos paparazzit vituttaa? Jos seläs mul siivet nyt ois, ei tarvis sua kanveesiin tiputtaa!

Kertosäe toistuu monta kertaa ja Shaniaan zoomataan samalla.

Ama ja Eve: Mut meitsi taitaa sen, mä oon siivellinen. Jos joku usko ei, voin todistaa sen! Mä oon todellinen, voin kertoo suoraan sen, mä oon lajiltani seurapiiriperhonen!

Kotikatsomossa Shanian olohuoneessa Caitlin on ärsyyntynyt.

Caitlin: Siis noi fädet ämmät on ihan sairaan kaameit! Ja toi uus kitaramuija on ihan pliisu ku vertaa Shaniaan! Ja toi bassomuijaki on ihan hanurist! Meitsin hanurist tulee coolimpaa skeidaaki! Miten nii Shania sul on muka kaamee peruukki taas?! Toihan on ihan mieletön! Tsiigatkaa ny!
Ama ja Eve: Mut meitsi taitaa sen, mä oon siivellinen. Jos joku usko ei, voin todistaa sen! Mä oon todellinen, voin kertoo suoraan sen, mä oon lajiltani seurapiiriperhonen!

Shania ei näe peruukissaan mitään hienoa, ei kyllä missään muussakaan ruutua katsoessaan. Seuraava kappale on Rikas, kaunis ja kuuluisa.

Ama: Täält tulee gimmaa kaks fiinii, meitsi heti alkaa räpäytellä riimii! Hei tsiigatkaa kaikki mamikset, ku nää diivat tulee aina ku samikset!

Ama: Minkä meitsi sille voi et Luoja kaiken mulle loi. Se on vittu oma vikas, et meitsi vaan on rikas! Se saattaa olla syvältä, et meitsi näyttää hyvältä, eikä sua etes tunneta, mut meitsipäs on kuuluisa!

Shanian olohuoneessa Daria on huolissaan Aman kielenkäytöstä, sillä Katja tuijottaa keikkaa innoissaan.

Daria: Hei onko tämä ny kauhian järkevää antaa kaheksan vanahan kakaran kahtua tämmöstä? 
Katja: Jee!!!! Mä oon nähny ja kuullu nää biisit satoi kertoi!
Shania: No ei ole järkevää todellakaan, itsekin vihasin noita vulgäärejä lyriikoita. Mutta kuten Katja itse sanoi: hän on kuullut nämä jo monesti. Ja nyt tulee muuten viimeinen biisi! Hui, jopas ulkona on kaamea myrsky kun kuulostaa siltä, kuin katto lähtisi irti!

Tunnin mittainen ohjelma on tullut loppuhuipennukseensa; on vuorossa Pinkissimon tunnetuin biisi nimeltä Kallis gimma. Ama nousee tärkeänä seisomaan ja kuiskaa mikrofoniin.

Ama: Born free, now I'm expensive...

Ama: Mä haluun laivan ja junan ja lentokone'en! Mä haluun koko maailman mut Venäjää en! Mul on Chanelit ja Vuittonit ja Christian Lubutiinit!
Eve: Mitä muuta oletit? Kalliit gimmat on fiinit!

Ama ja Eve jatkavat yhteen ääneen kuuluisaa kertosäettä lattialla.

Ama ja Eve: Mitä sun tarttis mulle vielä antaa, kallista kamaa jos voit lisää kantaa! Uoo, oo! Mitä sun tarttis mulle vielä antaa, kallista kamaa jos voit lisää kantaa! Oo, oo, oo, o, oo!

Ama: Mul on sitä, tätä, tota. Mitään pois ei kukaan ota! Tai lentää verta, joka vitun kerta! Marilyn Monroe pukeutui Chanel vitoseen. Jos meitsi tekee samoin, pieneen määrän tyydy en!

Pian biisi alkaa olla lopuillaan ja Shania näyttää väsyneeltä. Ainakin omasta mielestään kun ruutua katsoo.

Ama: En huoli mitään Lenovoo vaan kullatun Ipadin! En aja millään Ladalla, vaan tartten pinkin Caddyn! Jotta saan tän kaiken mä hommaan rikkaan sugar daddyn!

Ama ja Eve: Mitä sun tarttis mulle vielä antaa, kallista kamaa jos voit lisää kantaa! Uoo, oo! Mitä sun tarttis mulle vielä antaa, taivaalta kuun jos pystyt lahjaks kantaa, oo, oo, oo! Mitä sun tarttis mulle vielä antaa, kallista kamaa jos voit lisää kantaa! Uoo, oo! Mitä sun tarttis mulle vielä antaa, kallista kamaa jos voit lisää kantaa! Oo, oo, oo, o, oo!

Lopputekstien vilistäessä ruudulla Pinkissimon jäsenet vielä huutelevat katsojille kiitoksia.

Ama: THANK YOU BITCHES 'N' HOS!!!
Iines: ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ JA KIIIITOOS!!!!

Shanian olohuoneessa Jäykän tytöt ovat keikasta kuitenkin innoissaan.

Caitlin: Hyvä puolsysterii! Sä oot niiiin julkkis!!! Tai niihän meitsiki on, siis kirjan takii.
Katja: Hyvä Shania-täti! Jee!!!
Daria: Shania hei, säähän tykkäät huomiosta ja semmosesta että ihimiset ihailee sua, ni minkä tähen sää erosit tuosta bändistä?
Shania: No on se kyllä käynyt mielessä itsellänikin... Mutta olihan tuo nyt aivan pöyristyttävän kaameaa! Nuo ajat ovat nyt historiaa! Katson, josko siitä duosta Faithin kanssa tulisi jotakin, tai triohan sen piti olla, sillä se Madeleine-fonisti pitäisi ottaa mukaan...

Vajaan kahden viikon päästä huhtikuu on puolivälissä ja päivisin ilma alkaa olla jo kovin lämmin. Shanian pikkuveli Jonathan Junior II täyttää 5 vuotta keväisenä perjantaipäivänä.

16.4. Shania astelee innoissaan vanhempiensa asunnolle. Jonathan ja Jacqueline asuvat edelleen Jacquelinen pienessä kaupunkiyksiössä, jonka hän joitain vuosia sitten osti itselleen erottuaan miehestään. Nyt he ovat taas onnellisesti aviossa ja etsivät isompaa asuntoa.

Shania: Huhuu! Onko täällä ketään?
Pikku Junior: Shania!!!
Shania: No onhan täällä itse päivänsankari kotosalla! Pöytäkin on katettu ja tässä olisi vielä yksi lahja.
Pikku Junior: Ai NOIN iso?! Tuu, mä näytän mitä kaikkee mä oon saanu! Ota se paketti mukaan!

Shanian hämmästellessä, missä kaikki aikuiset ovat, näyttää Pikku Junior synttärilahjaksi saamiaan leikkiautoja.

Pikku Junior: Ja kato tällanenki! Tää on Sonjalta ja ton isomman toi Williamsit! Ja se eka oli Ellulta ja Danielilta! Iskä, Jacqueline, Junior ja Annika on kylppäris! Oota ku näät mitä kaikkee ne anto!

Shaniaa mietityttää, mitä kylpyhuoneessa mahtaa tapahtua ja on juuri menossa katsomaan, kun vanhempansa jo tulevatkin.

Jonathan: Shania! Olinkin kuulevinani äänesi.
Shania: Mitä te kaikki neljä teitte kylpyhuoneessa?!
Jacqueline: Ai hei Shania! No me... Ääh, ei mitään kummempia. Joko Junnu ehti esitellä saamiaan lahjoja?
Jonathan: Niin, täällä ovat tänään käyneet lähes kaikki pojan sisarpuolet, Williamsit pyörähtivät kahvilla ja Nanakin lähetti postissa jotakin typerää.
Shania: Aha, pojan äiti ei siis ole unohtanut häntä kokonaan...

Päivänsankari avaa Shanian paketin ja on aivan haltioissaan.

Pikku Junior: ISO auto!!! Kiitti systeri!!!
Shania: No minä kuulin huhuja, että leikkiautot ovat tällä hetkellä sinulle mieluisimpia.
Jonathan: No kyllä niitä perhana soikoon alkaa täällä jo olla riittämiin! Saa varoa mihin astuu, ettei kompastu. Onneksi taisin juuri löytää meille kolmelle isomman asunnon! Alkaa jo ahdistaa tämä pikku asunto, kun on tottunut ikänsä asumaan suurissa taloissa. No, Nanan ja Junnun kanssa me asuimme kerrostalohuoneistossa, mutta se oli valtaisa.

Junior ja Annika istuvat jo pöydässä, kun muut menevät keittiöön. Kaikki paitsi Jacqueline istuutuvat alas ja Pikku Junior vouhottaa synttäreistään.

Pikku Junior: Joko saa ottaa jädee?!
Jonathan: Sitten saat, kun äitipuolesikin on pöydässä ja se auto siitä lattialla!
Jacqueline: No antaa pojan nyt leikkiä uusilla autoillaan, ei se pöydällä tilaa vie. Muistele nyt Jonathan-kulta, millaiset synttärit pojalla oli vuosi sitten. Makasitte koronan kourissa molemmat ja minä yritin hoitaa teitä, vaikka sairastin itsekin.

Shania: No, kertokaas te kaksi nyt, mitä teitte koko porukalla vanhempiemme kylpyhuoneessa äsken?
Junior: Noo.. Ei se juttu oikein sovellu synttäripöytään...
Shania: Ahaa, eli se on joku kakkajuttu! Hih! Ymmärtäisin kyllä, jos Caitlin olisi täällä, mut..
Junior: Caitlin oli käynyt tyttöjen kanssa jo aamupäivällä. 
Shania: Aha... No, kunhan ei ole mitään negatiivista, nyt kun meillä kaikilla on asiat suhteellisen normaalisti. Vai onko? Junior, oletko toipunut sen Mirellan kuolemasta?
Junior: Siitähän on iäisyys jo! Ja minulla on kuule jo uusi nainen kiikarissa, hehkeä punapää.
Shania: No heistähän sinä pidät! Annika, kai sinulla on hyvä asua luonani?
Annika: On juu, ei minulla mitään hätää ole.

Shania: Ja isä ja äiti? Amerikan häämatkanne jälkeen ei ole sattunut mitään ikävää? 
Jacqueline: Kuule Shania..
Jonathan: Annahan nyt jo neiti asian olla! Sen sijaan lauletaan Junnulle onnittelulaulu!
Shania: Kyllä se minulle sopii! Ihanaa, että äiti sai Emilia-mummin kanssa asiat puhuttua selviksi. Se riittää minulle! 
Jonathan: Sai äitinsä kanssa asiat kuntoon ja tuli toimeen myös minun äitini kanssa. Granny Steph haluaa nyt luonnollisesti tavata Annikan. Mutta äitinne osasi olla asiallisesti jopa tätinne kanssa!
Jacqueline: Jo riittää Amerikan matkasta puhuminen ja siitä kenen kanssa osasin käyttäytyä! Nyt lähtee: Paljon onneeaa vaan...
Kaikki: Paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa Junnuu, paljon onneeaa vaan!

Pikku Junior: Jee, mä oon jo viis vee!!! Lisää pikkuautoja! NYT jädee!!!

Viimein jäätelöä saa ottaa.

Shania: Hei vasta nyt huomaan, että Pikku Juniorin pisamat ovat haalenneet pois! Jopas on harmillista.
Pikku Junior: Höh! Ne oli ihan tyhmii! Dansku kiusas mua niistä!
Shania: No Danielin puheista ei kannata ottaa itseensä, hän on aina ollut vähän... paha suustaan. Hän täyttää kesällä jo 7 ja aloittaa syksyllä koulun.

Shania: Jaahas, Jonathanit ottivat isoimmat jäätelöannokset! Isä söi jo täyden kulhollisen, Juniorilla oli vaan vähän vähemmän ja Pikku Juniorilla kolmanneksi isoin annos, hahah! Kerroinko jo muuten, että minulle olisi työpaikka Pohjanmaalla? Cindy Towniin pääsisi malliksi. Mutta se olisi hieman erilaista mallintyötä, kuin mihin olen tottunut. Mutta ei minulla täällä Dollywoodissa enää ole montaa asiaa jäljellä. Siis, en tarkoita MITENKÄÄN nyt perhettäni! Mutta sain ensin Dramaattiselta potkut, sitten erosin Pinkissimosta ja sain Adalian Asunnostakin potkut. Ja se Simon vaan viipyy siellä Pariisissa... Voisin siis ihan hyvin lähteä toiselle puolelle Suomea hetkeksi!
Pikku Junior: Iskä! Älä päästä Shaniaa lähteen!
Jonathan: No kyllä sitä aina työn perässä mennään, näin on asia. Ja jos vaan joksikin aikaa, niin..
Shania: Ai niin, odotan kyllä erään Connorin puhelua! Olenko kertonut, että liityin sellaiseen seurakuntaan? En selitä siitä sen enempää, tiedoksi vain, ettei se ole mitään pahaa, on vaan sellainen.. no, hengellinen juttu! Ovatko ketkään perhetuttumme puhuneet siitä Pinkissimon keikasta, jonka tekin katsoitte televisiosta? Williamsit kenties..? Kun olette kyläilleet heillä, onko eksääni Isaacia näkynyt? En minä muuten, kunhan ihan uteliaisuudesta vaan...
Jonathan: No kyllä sillä meidän neidillä on nyt paljon asiaa. Ellen toisin tietäisi, luulisin Shanian ottaneen jotakin huumausainetta! Heheh!

to be continued...

Tarinassa mukana: Xaran Ama vierailulla, Mariannen Daria vierailulla
Ninnin Fulla Princess (Adalian tuliainen Dubaista)=Sabira, Barbie Fashionistas 123 Braided Hair (tall)=Solana, Pop Star Barbie (curvy)=Moona ja Club Chelsean poika kasvaneena Pikku Juniorina


 

 
 


lauantai 27. maaliskuuta 2021

Osa 203 Valittu

Maaliskuun alku- ja puolivälissä lunta ja kylmyyttä vielä riitti. Shanian vanhemmat matkakumppaneineenkin ehtivät talvipäivistä vielä nauttia palattuaan pitkältä häämatkaltaan Amerikasta. Olivia-serkku saapui muita aiemmin takaisin Suomeen tuoreen perheensä kanssa, sillä hänen anopillaan Caroline Petersillä oli täällä asioita hoidettavanaan.

Olivia, miehensä Dick ja avioparin vauva Mimosa ovat iltalenkillä kuun alussa. Carolinen koira Hedwig on mukana.

Olivia: Minä kadehdin pikkusiskoani, Ivy nyt kotona...
Dick: No onhan meillä täällä ihana koti! Ethän sinäkin nyt halua muuttaa vanhempiesi lähelle Minnesotaan?!

Olivia: Ei sellaista mitään, I just..
Dick: Katsos, Nicola on myös koiran kanssa lenkillä!

Nicola: No mutta iltaa vaan! Mitäs lapsiperheen arkeen kuuluu?
Dick: Tässähän tämä. Olemme pysytelleet vaan kotona omissa oloissamme koronan takia.
Nicola: Oi kuinka pieni Mimosa vielä on! Ihana lapsukainen. Hänhän on jo puolen vuoden ikäinen.
Dick: Niin se aika rientää. Joo se korona vaan ei ota ja katoa. Nyt suunnitellaan jo ulkonaliikkumiskieltoja ja rokotuksiin jonottavat kaikki! Ei olisi vuosi sitten uskonut, että tämä tautivitsaus kummittelee edelleen!
Olivia: Hedwiig!!! Stop! Ei säntää toisen koiran luo!

Olivia: Hei Nicola. Oi meillä oli suuremoinen matka hal..halkki USA:n. Mitä sinulle kuuluu?

Nicola: Mitäs tässä sen ihmeempiä, Xara'sin bisneksiä yritän saada pysymään "elossa". Se Pinkissimon keikka, joka piti järjestää jo reilu vuosi sitten levyjulkkarikeikkana on nyt seuraavana listallani. Sitähän on jatkuvasti siirretty koronan takia. Muutenkin kulttuurialalla on vaikeuksia koronan takia ja sitten meillä on Pinkissimossa vieläpä se, että sekä basisti että kitaristi erosivat bändistä. Mariannen tilalle löytyi heti taitava basisti Moona, mutta Shanian ero kyllä harmittaa. Ei sillä, etteikö hänen seuraajansa Sabira olisi varsinainen kitaravirtuoosi, mutta kun Shania oli jostakin syystä niin suosittu. Heti Aman ja Even jälkeen seuratuin jäsen. Onneksi Shania suostui soittamaan vielä kerran. Sabira saa olla se varsinainen kitaristi, mutta Shanian haluan lavalle kakkoskitaristina. 
Dick: Hedwig! Ei hypi!

Olivia: Oi milloin se keikka on?
Nicola: Siis se kuvataan vaan tv-kameroille, yleisö ei pääse paikalle turvallisuussyistä.
Dick: Eli TAAS syynä kirottu korona!
Nicola: Näin valitettavasti on. Mutta pääsiäisenä keikka tulee televisiosta, muistakaa katsoa!
Olivia: Hedwig!!! HELP! Dick do something!!! Minä kaadun koiran takia!
Dick: Ota sinä Mimmi ja anna minulle se koira. Me jatkamme matkaa, ettei äitini koira innostu liikaa.
Nicola: Oli hauska törmätä! Nähdään taas!

27.3. on lauantai ja maaliskuu alkaa olla lopussa. Lumi on sulanut paikoitellen, mutta likaiset kinokset reunustavat Dollywoodin katuja. Lumen alta paljastuvat roskat ja koirankakat eivät houkuttele lenkkeilemään. Samoin on kelin laita; lähes kaikki pikkutiet ovat edelleen vaarallisen jään peitossa.
Shania ja Daria ovat lähdössä tapaamiseen, joka on Shanialle hyvin tärkeä.

Shania: Eikö olekin meillä melko lailla nyt sama tyyli?
Daria: Paskaaks stailil on välii jos siel on sellane puolnudetus pääl?

Shania: Voi jestas sentään! Olen nähnyt heidät vaan sen yhden ainoan kerran syksyllä! Silloin se kultin johtaja viihtyi melko ilkosillaan, mutta kyllä naisilla oli pyyhkeet vartaloidensa peittona. Tosin tapasin sen kultin samalla, kun kuvasimme mainoskuvia, eikä kuvissa saanut olla yllä kuin korut. Kaikki kriittiset paikat peitettiin kasvien lehdillä. Voi siis hyvinkin olla, ettei koko alastomuus liity kulttiin mitenkään! Olen vaan niin innoissani, että se Connor vastasi minulle ja kutsui tämän päivän tapaamiseen! Etkö sinäkin ole innoissasi?! Ainakin vielä eilen olit!

Daria: No juu juu, relaa ny, hei. Kyl mä haluun tsiigaa sen ihmejäbän jubinat ihan huolel. Mikä vittu sen lahkon nimi olikaa?
Shania: Galagarin Lapset. Siitä tiedän, että Connor on vieraillut Rajamaailmassa. Vaan siellä OLLEET voivat kuulla maailmankaikkeuden synnystä ja galagareista!
Daria: No tiiänhän mäki niist ku sä oot bamlannu niist jutuist aamust aamuun. Enkä ainaskaa tietääkseni oo sinne visiittii tehny.

Shania: No mutta.. Ääh, mennään nyt! En halua myöhästyä ensimmäisellä kerralla!
Daria: No onks sul mitään hajuu mis päin stadii se mesta on? Budjaaks se äijä siel vai mitä?
Shania: Ricky Roadilla, siellä itä-päässä tietä. Ja mitä merkitystä sillä on, vaikka Connor pitäisi ne kokoontumiset kotonaan?! Nyt ylös siitä ja lähdetään!
Daria: Fine... Mul ei jotenki oo kovin hyvät fiilarit tän tsydeemin suhteen. Miks mä kuuntelin sua ja kelasin lähtee skarppina?! Ois kantsinu vetää vähä doubbii tai pikku jurrit; sillon tää tuntu ihan jees pläänilt.

Samaan aikaan Aida valmistaa kotonaan Gunnarille illallista.

Aida: Kultaa! Haluatko kiinalaista vai japanilaista?!

Gunnar puhdistaa saappaitaan keittiön pöydän ääressä ja on kuin kotonaan.

Gunnar: Kjäh, kjäh.. No tietysti haluan sinua!
Aida: Mitä sanoit, rakas? Kysyin ruuasta!
Gunnar: Tiedä häntä mistä kysyit, mutta vastaan tietysti haluavani japanilaista. Eli sinua! Ei kiinnosta pätkääkään naapurin kiinalainen emäntä. Ryähhähhähhää!!! Hö hö, jopas olin nokkela..

Aida: No heh heh, olipas hyvä vitsi. Japanilaista siis! 
Gunnar: Kai jälkiruuaksi on japanilaista emäntää?
Aida: No eiköhän se jär... MITÄ HELVETTIÄ SINÄ TEET?!
Gunnar: Miten niin? Putsaan bootsejani ruokaa odotellessa. 
Aida: Minä näen kyllä. Mutta minun keittiöni pöydän ääressä??!!
Gunnar: Joo, tässä on hyvä valaistus. Katso mikä klöntti mutaa tuosta toisesta lähti!
Aida: Se kenkä alas NYT!

Gunnar ja Aida ovat niin hyvä pari ja umpirakastuneita, jottei pieni bootsihuolto suhdetta keikauta. Jonkin ajan kuluttua Aida tarjoilee rakkaalleen illallisen.

Aida: Tässä olisi riisiä ja äyriäisiä japanilaiseen tapaan. Olepa hyvä kultaseni!
Gunnar: Kiitos ihana mussukkani! Öö.. haarukka puuttuu.
Aida: Voi taivaan tähden, siinä on sinulla syömäpuikot sitä varten!

Gunnar: Vai että vallan syömäpuikot...
Aida: Hyvää ruokahalua rakas!
Gunnar: Kyllä minä kuule emännälle puikot näytän!

Ennen kuin Aida ehtii edes liikahtaa, sieppaa Gunnar hänet syliinsä.

Aida: Iiiiik!
Gunnar: Näet kohta sellaisen puikon, että kummastelet loppuelämäsi, kuinka niitä kaksi voidaan jakaa!
Aida: Tsihih! Eivätkö kaksi sellaista mahtuisi suuhuni? Hihii!

Gunnar viskaa naisensa pöydälle.

Aida: Ooh, Gunnar...
Gunnar: Mitäs meillä täältä löytyy..? Jotakin suuhun pantavaa!

Aida: Rakkaani, tee mitä ikinä haluat!
Gunnar: No minä maistan nyt, miltä se japanilainen herkkuni maistuu! Hahaa!
Aida: Oih rakkaani, ooh...

Shania ja Daria ovat sillä aikaa saapuneet Connorin neuvomaan paikkaan, jossa Galagarin Lapset-kultti pitää sessioitaan. Shanian huojennukseksi kukaan ei ole alasti... Tai Connor kyllä taitaa olla. Paikka on pieni yksiö, jossa istuimia siellä täällä.

Connor: Karen ja Caroline, väistäkää, hän on täällä!

Ystävykset astuvat varoen huoneeseen.

Shania: Iltaa.. Eihän haittaa, että toin ystäväni tullessani..?
Daria: Moi, mä oon Daria Rochester!

Connor: Ei todellakaan haittaa! Käykää peremmälle kauniit Jumalan lapsoset! Mutta mitä teillä onkaan yllänne?! Riisuutukaa, tuntekaa puhtoisella ihollanne Jumalan voima ja rakkaus, sillä Hän meidät loi alastomina kulkemaan. Totelkaamme Häntä nöyrinä.
Karen: Just niin! Eikä tarvitse olla täysin alasti, vessassa on isoja pyyhkeitä!

Daria vilkuilee epäilevänä ympärilleen, mutta Shania löytää oitis varmoja todisteita siitä, että tämä porukka, ainakin sen johtaja, on vieraillut Rajamaailmassa. Shania huudahtaakin ihmeissään nähdessään erään tutun oloisen otuksen kuvatuksen Haileyn pään yllä.

Shania: Tuo iso sudenkorento tuolla seinällä! 
Connor: Jättikorennot kävivät Rajamaailmassa kadonneen siskosi Caitlinin kimppuun, niitä saa varoa siellä! 
Shania: Oi kuinka sinä voit tietää siitä?! En ole kertonut kenellekään?!
Connor: Minä olen Galagarimme seuraaja ja Valittu, minä tiedän kaiken.

Karen: Ooh Connor, herramme! Hän todella tietää ihan kaikesta kaiken!
Connor: Tuo kissa tuossa pöydällä kuvastaa kissaa, joka toimii Rajamaailman portinvartijana. Ja Oraakkeli ilmestyy meille joskus pronssisena pöllönä, pöydällä oleva pieni pronssipatsas on kunnioituksena siitä.

Maricah: Hei Shania. Kiva, että päätit liittyä joukkoomme. Arvaat varmaan, mitä tämä edustaa meille? Sydän, jolla on kasvot? Pääperöä tietysti.

Daria: Tsiigaa ny, onks noi daijut muka tolkuissaan?
Shania: Oi, jos olisit kokenut saman kuin minä, et epäilisi YHTÄÄN! Nuo kaikki ovat täysin selviä todisteita siitä, että he tuntevat Rajamaailman ja myös koko maailmankaikkeuden synnyn! Juuri silloin kun Oraakkeli ilmestyi minulle pronssisen pöllön hahmossa, kertoi hän kaiken Valon ja Varjon ikuisesta taistelusta, jonka Valo lopulta voitti ja loi aurinkokunnat galakseineen ja jakoi kaikille galagareille omat aurinkokunnat johtaakseen! 
Daria: Siis mä oletin sun olevan kunnon pöllys ku sä heitit tota läppää. Hapois tai muis psykeis.
Shania: No olinkin muistaakseni, mutta meidän aurinkokuntamme galagari nimesi itsensä Jumalaksi ja loi meidät kaikki! Oi mennään ÄKKIÄ vaihtamaan ne pyyhkeet yllemme, tunnen pitkästä aikaa olevani siellä, minne kuulun.

Tytöt käyvät riisuutumassa ja kietovat pyyhkeet ympärilleen. Isoimmat, mitä löytyy. Kun he palaavat huoneeseen, kaikki hurraavat heille kuin he olisivat juuri voittaneet lotossa pääpotin!

Connor: Sieltä hän nyt saapuu! Valittu!
Karen: Valittu! Valittu!
Shania: Öö.. Kuka..?
Daria: No ilmeisesti sä!

Connor: Ylistäkäämme galagariamme Jumalaa! Sillä Hän on näin halunnut ja kaikki mikä toiveensa olkoon, sen me täytämme! Mitä nöyrimmin ja vaatimattomimmin sydämin! Siinä hän nyt kävelee, minun seuraajani Shania; Valittu!
Caroline: Ooh, Connor! Herramme!

Connor: Valosta sai alkunsa, osasta Valoa galagarimme Jumala! Säteilkööt tuo valo kaikista Hänen Valituistaan ja pelastakoot teidät syntiset karitsat! Sillä MINÄ olen Herramme Valittu ja saan jakaa tätä ilosanomaa, mutta niin kerrottiin jo muinoin, että Jumalan Valittu saa rinnalleen vertaisensa! Ja niin he tulevat hallitsemaan tätä aurinkokuntaa yhdessä ikuisesti!

Connorin paasatessa ja paasatessa pyytää hän lopulta Shanian rinnalleen.

Connor: Shania Angelica Simmons, Jumala haluaa välitykselläni siunata sinut ja kastaa tähän seurakuntaan. Mutta ei sen tavallisena karitsana, joita tässäkin huoneessa näet, vaan kanssani Valittuna!
Caroline: Eläkööt Valitut!
Shania: Ööh.. Ki-kiitos...

Hailey: Miks musta ei voinu tulla Valittua..?
Daria: Ilmeisesti siihen duuniin tarttee ottaa sudenkorentojen kaa skabaa Rajamaailmas tai sit toi mun frendi on syntyny sellaseks.. Toivottavasti mun ei tarvii sittaa ton hyypiön sylkkyyn kastettavaks... Huh, onneks en oo "valittu"!
Hailey: Mitä sanoit? Kuka on hyypiö?
Daria: Eei midist...

Shania tuntee olonsa hieman vaivautuneeksi, mutta on silti kovin imarreltu saamastaan huomiosta.

Connor: Shania, miksi istut niin etäällä? Sinä olet jotakin aivan erityistä, tulet sen vielä itsekin tajuamaan. Tule luokseni.
Shania: Öh, hyvä on...
Connor: Olet Valittu!

Kultin jäsenet intoutuvat riehumaan ja ilakoimaan kuin ekstaasissa ja huutavat "Valittua".

"Valittu!" "Valittu!" "Valittu!"

Daria sen sijaan katsoo meininkiä hämmentyneenä. Hän odotti sessiolta jotakin ihan muuta.

Daria: Oih... Mitähän Shania mahtaa ajatella tuosta kaikesta? Ja ollaanko täällä jossakin vaiheessa täysin alasti?! Kunpa pääsisin Simonin järjestämälle taidekurssille taas, siellä voisin hyvinkin mielelläni poseerata ilman vaatteita. Helvetti kun on mennyt jo yli vuosi siitä kun pääsin edes piirtämään herra opettajan taitavalla opastuksella! Shania on tainnut unohtaa Simonin kokonaan...

Myös Shania on kaivannut Simonia, jolta on tullut vaan lyhyitä tekstiviestejä ja niidenkin sisältö on käsitellyt lähinnä säätä, Pariisin ja sen lähiseutujen tiukkoja koronasäädöksiä tai Shanian mainitsemaa Suomen kunnallisvaalien siirtämistä koronan takia. Mutta juuri NYT Shania saa mystisen kiinnostavalta mieheltä kaipaamaansa huomiota, eikä jätä käyttämättä tilaisuutta hyväkseen.

Connor: Shania, Valittuni! Voisinko kysyä sinulta jotakin?
Shania: No tietysti! Ihan mitä vaan, mestari. Vai millä nimellä kutsun sinua?

Daria luulee Shanian joutuneen tukalaan tilanteeseen ja menee ystäväänsä lähemmäs.

Daria: Shania hei, lähetääks dallaa himppeen päin? Shania?
Connor: Shania, kutsu minua vaan Connoriksi! Ja tule syliini.
Shania: Oh, Connor, mitä haluat tietää?

Connor: Haluan pyytää sinua treffeille. Suostuthan?
Shania: Oh Connor, tietysti suostun!

to be continued...

Tarinassa mukana:
Xara & Dick, Nicola ja Mimosa, Mariannen Daria ja Gunnar vierailulla

SILKY STREET TÄYTTI 9 VUOTTA 14.3.2021. ONNEA!!!