Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaalassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaalassa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. helmikuuta 2026

Osa 285 Shania LIVE Broadcast alkaa!

 

Shania: Tervetuloa Shania LIVE Broadcastin pariin! Aloitan tällaisen ohjelman, joka kertoo elämästäni. En tällä hetkellä oikein paljon voi asioita tehdä, mutta kerron siitä teille ihan kohta, rakkaat katsojat! Olen siis Shania Simmons, 34-vuotias glamour-malli ja viulisti. Asun Cindy Townissa Pohjanmaalla, mutta kotoisin olen Dollywoodista pk-seudulta. Perheeni on lähtöisin Yhdysvalloista. Harrastan Barbien keräilyä ja laskettelua. Niin, ja ennen kaikkea olen kihloissa Simon Deforestin kanssa.

Shania: Minun alkuvuoteni on ollut merkillinen; osittain järkyttävä vaikka samalla tylsä. Nyt on helmikuun viimeinen päivä ja on aika kertoa teille, mitä minulle tapahtui. Istun tässä makuuhuoneeni kirjoituspöydän ääressä, jossa suunnittelin tätä ohjelmaa pitävänikin. Joudun aloittamaan kertomukseni viime vuoden puolelta, sillä silloin tämä kaikki alkoi.

Shania: Vietimme jouluaattoa täällä minun luonani ystäväni Merin, isosiskoni Annikan sekä hänen tyttärensä Aadan kanssa. Äitini oli lähettänyt Annikan ja Aadan mukana minulle joululahjan, ja meinasin saada slaagin kun Aada toi sen: se oli KOIRA!?! Kuinka minä sellaista osaisin hoitaa? En edes pidä lemmikeistä!

Shania: Äitini toivoi, että alan hoitaa tuota Chanel-nimistä puudelia ja opin sen myötä hoivaamaan myös lasta! Äidilläni on pakkomielle, että minun ja Simonin pitäisi tehdä lapsi... Äitini sai moisen ajatuksen päähänsä, kun isosiskoni Sinead sai elokuussa vauvan. Äiti haluaa vain lisää lastenlapsia! Näytän teille vaikka ensi kerralla kuvia Sineadin ja miehensä Aaronin suloisesta Nalah-vauvasta. Sinead on lähettänyt paljon vauvakuvia...

Shania: Aada sitten vei koiran takaisin Dollywoodiin kun Annikan kanssa lähtivät ennen uutta vuotta... Mutta nyt päästään itse asiaan, rakkaat katsojani! Uutena vuotena minä olin töissä, kuten miltei joka päivä. Sugar Slutsin studion ulkopuolelle oli pystytetty iso valkoinen muovikuusi. Minun tehtäväni oli kiipeillä ja keikistellä siellä oksilla. Ensin yksin, sitten yhdessä Mintun kanssa, joka on työkaverini ja hyvä ystäväni. Ihan hyviä kuvia uuden vuoden toivotusten kera me saimmekin...


Shania: Mutta juuri kun olimme ottamassa viimeistä kuvaa minusta, ja Mintun oli tarkoitus kiivetä mukaan puuhun, SE tapahtui! Tunsin, kuinka jalkani lipesi liukkaalta oksalta enkä ehtinyt saada mistään otetta. Putosin. Korkealta. Muistan vain ajatelleeni, että nyt kävi huonosti. Liuin alas hurjaa vauhtia kiljuen.

Shania: Putosin puusta oudosti sivuttain. Minä suorastaan iskeydyin maahan, vasen jalka edellä, mutta päädyin selälleni. Sitten tunsin kuinka löin pääni. Ympäriltä kuului epämääräistä huutoa, josta en saanut selvää. Olinko MINÄ loukkaantunut?! Tapahtuiko tämä MINULLE? Ei, se ei voinut olla mahdollista.

Shania: Sitten koko maailma vaimeni. En tuntenut mitään. Minä vain makasin siinä, vaikka en sitä tiedostanutkaan.

Shania: Yhtäkkiä kaikkialla oli valoisaa. Liian valoisaa. Se hohde kirveli silmiäni, vaikka en tiedä olivatko silmäni auki vai kiinni. Näin isosiskoni Annikan, joka hymyili minulle. Ihmettelin, mitä Annika vielä täällä teki, hehän olivat jo palanneet etelään. Kun kysyin miksi hänellä oli kuolleen kaksoissiskonsa Shawnan mekko yllään, hän vastasi olevansa Shawna! Hän ojensi kätensä minua kohti ja kehotti nousemaan. Meidän oli kuulemma mentävä. Tunsin pelkkää onnea ja autuutta. Sitä ei voi MILLÄÄN kuvailla sanoin.

Shania: Samalla kun päätin, etten kuitenkaan tartu Shawnan käteen, valo ympärillä muuttui siniseksi. Vaalea nainen ei ollutkaan kuollut siskoni, vaan ensihoitaja, joka katsoi minua vakavana. Sininen valo tuli ambulanssin katolta ja vieressäni oleva tumma ensihoitaja kysyi minun nimeäni. Hän kertoi olevansa itse Makena. Osasin kyllä kertoa nimeni, mutta jouduin pitkään miettimään vastausta kysymykseen, tiesinkö missä olin. Hän kysyi outoja asioita, kuten sitä, kuka on Suomen presidentti. Vastasin välittömästi:"Tarja Halonen". Aloin hiljalleen tuntea kipua siellä täällä. Kuulin Mintun huutavan nimeäni, mutta kaikkia kehotettiin siirtymään kauemmaksi. Minua väsytti. Jostain kuului naisen ääntä, joka tuntui kuin kaikuvan kalloni sisällä, samaan tahtiin kuin voimistuva kipu sydämen lyöntien mukana:

"34-vuotias nainen, pudonnut useita metrejä, taju palautunut mutta tajunnan taso heikko, luultavasti shokissa, mahdollinen hypotermia,  annetaan... nnetaan... etaan... aan..."

Shania: Minulle laitettiin niskatuki. Seuraava muistikuva on terävä vihlaisu vasemmalla puolella lantion seudulla, kun minut siirrettiin paareilla ambulanssiin. Minut kiidätettiin Cindy Townin keskussairaalaan. Matkasta en muista mitään. Minä heräsin myöhemmin illalla sairaalassa, jonkinlaisessa valvontahuoneessa. Olin kysellyt unissani tai puolitiedottomassa tilassa, että olihan Simonilta saatu rubiinikoru varmasti tallessa. Se on koko ajan kaulassani, kuten näkyy! Siinä kävi sitten kuulkaa niin, että vietin koko tammikuun sairaalassa!

Shania: Tohtori Mervi Ojatkunnas toimi lääkärinäni. Muistan ajatukseni, kun hän kertoi vasemman lonkkani murtuneen, selkärankani nikamien välilevyjen revenneen sekä päähäni kohdistuneen iskun aiheuttaneen aivotärähdyksen. Olin peloissani. Alussa ei tiedetty, kuinka pahasti olin pääni satuttanut. Minua oli kuljeteltu koko ilta huoneesta toiseen; röntgenistä pään TT-kuvaan ja sitten vielä magneettikuvaukseen. Pyysin ystävääni Donnaa tuomaan kotoani unisiepparin sairaalaan, sillä minähän en voi nukkua ilman sitä päätymättä Rajamaailmaan. Öh... Siis näen kamalia painajaisia ilman sitä! 

Shania: Rakas kihlattuni Simon tuli heti luokseni. Hän tuli henkilökohtaisen avustajansa Flöön kanssa junalla ja vietti ensimmäisen yön sänkyni viereisellä tuolilla nuokkuen. Flöö meni hotelliin. Simon oli monta päivää sairaalassa vierelläni pidellen minua kädestä. Hän yöpyi asunnossani kun selvisi, etten onneksi ollut hengenvaarassa! 

Shania: Oli kurjaa, kun Simonin piti lähteä kotiin. Flööllä kun on muitakin asiakkaita Trolliwoodissa Simonin lisäksi. Se Flöö kirjoitetaan kai Fleur..? Mutta niin, eihän rakkaani voinut jäädä yksin vieraaseen kaupunkiin, sillä hänen aivovammansa on aiheuttanut sen, että hänen suunnistuskykynsä on huonontunut todella paljon.

Shania: Onneksi minulla on suuri perhe ja paljon ystäviä. En ollut paljoakaan yksin sairaalassa. Vanhemmat vierailivat siellä vähän väliä, mielestäni liiankin usein. Äitini vaati jatkuvasti lääkäreiltä jotakin ihme toimenpiteitä. Itse olin kiitollinen siitä, ettei aivoihini jäänyt mitään pysyvää vammaa! Ja miten ihanaa oli päästä makuulta puoli-istuvaan asentoon! Lonkkamurtumani leikattiin ja kuntoutus aloitettiin heti. Äiti oli tietysti siinäkin asiassa väittämässä tohtori Ojatkunnakselle, että Dollywoodin Model muse memorial hospitalissa olisi muka parempi kuntoutus...

Shania: Kun olin viimeisiä päiviä sairaalassa, pomoni Deborah Collier kävi vierailulla ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Minusta oli ollut outoa, ettei hän käynyt aiemmin. Olihan tapaturmani sattunut töissä! Hän on kerrassaan omituinen nainen. Hän oli huolissaan ainoastaan selkävammastani. Ja siitäkin vain sen vuoksi, koska kerroin tohtorin sanoneen, että painavat rintaimplanttini hidastivat vamman paranemista. Hän siis pelkäsi, että joutuisin poistattamaan silarini! Muutenkin Debbie käyttäytyi tympeästi, tuntui kuin hän olisi syyttänyt minua onnettomuudesta! Ihan kuin tahallisesti olisin hankkinut itselleni sairaslomaa pian vuosilomani perään!

Shania: Nyt seuraa pieni paljastus! Katsokaas rakkaat katsojat, menen hieman taaksepäin... TADAA! Olen pyörätuolissa! Selkävammani ei vielä ole parantunut ja kyllä tämän lonkankin kanssa on ollut melkoista...

Shania: Olen ollut pyörätuolissa koko helmikuun, ja joudun toistaiseksi olemaankin. Haluaisin olla Simonin luona, mutta tämä on jatkuvaa kuntoutusta, fysioterapiaa ja kontrollikäyntejä lääkärillä. Ärsyttävää ja välillä kovin tylsää... Pari viikkoa sitten oli ystävänpäivä, emmekä voineet viettää sitä rakkaani kanssa. Lähetin Simonille somessa viestin... No minä näytän teille läppäriltä tätä Face-postausta, niin voitte itse lukea!

Shania: En tiedä miksi kultani on vastannut minulle äidinkielellään ranskalla. Ja miksi hän kirjoitti, että:"Rakastan sinua Mignon-muna rakkaani..." No, joka tapauksessa hän toivottaa selvästi hyvää ystävänpäivää. 

Shania: Minäpä näytän teille Simonista kuvan tässä samalla, odottakaas rakkaat katsojat... Hmm... TÄSSÄ! Tässä me olemme yhdessä jouluaattona Simonin luona. Niin, minä kerroin aiemmin, kuinka vietimme joulua tyttöjen kesken täällä Cindy Townissa kun sain sen koiran. Se tapahtui siis aattoiltana. Vielä aattoaamuna olin Trolliwoodissa Simonin luona. Olin siellä yli kaksi kuukautta, oih!

Shania: Minun on pakko päästä kertomaan teille jo siitä, minkä tilaisuuden menetin koska olen loukkaantunut. Minähän olen viulisti ja soitin Glamour Bonsais-bändissä viulua. Olin ihan masentunut kun jouduin Pinkissimoon kitaristiksi. Minua ihailtiin, mutta en koskaan pitänyt siitä nykyajan tusina-räpistä ja joutavasta lällätyksestä. Erottuani Pinkissimosta kyselin manageri Nicolalta, voisimmeko perustaa Faithin ja Madeleinen kanssa yhtyeen jossa soittaisin taas viulua, mutta ei siitä mitään tullut. Soitin ainoastaan sukulaisten ja ystävien häissä! No, lopulta Nicola lupautui henkilökohtaiseksi managerikseni, ja pari keikkaa olen soittanut nimellä Shania & Violin.

Shania: Alkuvuodesta kännykkäni soi, kun olin sairaalassa. Siellä oli Nicola. Kun vastasin, hän kertoi että Xara'sin uusi johtaja Francine, joka by the way on siskoni avopuoliso, oli päättänyt että Xara's yrittää tänä vuonna Euroviisuihin. Nicola kertoi, että heillä oli jo tehtynä biisi, jossa Pate Perkkonen laulaisi ja MINÄ soittaisin viulua! Nicola kertoi että Pate Perkkonen seisoi paraikaa siinä hänen vieressään! Olin kuin puulla päähän lyöty, enkä saanut sanaa suustani. Nicola selitti miten kisakappaleet piti jo pian esittää NMK:n eli Nyky Musan Kisan lavalla. Että milloin pääsisin harjoittelemaan biisiä?!? 

Shania: Seuraavaksi kuulin luurista seksikkään miehen äänen, se oli Pate Perkkonen, joka tervehti minua ja kehui viulistin taitojani! Osasin vain mumista jotakin vastaukseksi! No sitten Pate kertoi, että oli säveltänyt ja sanoittanut sen meidän kappaleemme, joka oli nimeltään Soihdunsammutin. Esiintyisimme ihan nimellä Shania Simmons x Pate Perkkonen. Sitten hän vielä hyräili sitä biisiä ja lauloi kertosäkeen:

"Ois parempi jäädä vaan, mut jään haluun tutkii
Kuinka saisin sen palamaan, ku sä oot soihdunsammutin

En saa sua syttymään, en edes kytemään
Sä oot viilee, mut tulikuuma
Sä oot, sä oot soihdunsammutin, soihdunsammutin"

Shania: Oi rakkaat katsojani, KUKAAN ei voi ymmärtää, miltä tuntui vastata, että makaan sairaalassa! MINÄ OLISIN PÄÄSSYT EDUSTAMAAN SUOMEA EUROVIISUIHIN!!! Sellaisesta minä jouduin kieltäytyä! Nicola sitten myöhemmin kertoi, että he pyysivät tilalleni Linnea Lempeediystä viulua soittamaan. Pyh, sanon minä! Eihän meissä ole samaa kuin hiusten väri! Mutta minä kuitenkin toivon ja rukoilen että Xara'sin biisi voittaa NMK:n finaalin tänä iltana ja Pate lähtee Linnean kanssa Suomea edustamaan sinne Itävaltaan toukokuussa. Onhan se ihan valtava voitto jo itsessään Xara'sille, jos pääsee esiintymään Euroviisuihin! 

Shania: Nyt yritän unohtaa koko Euroviisut hetkeksi ja näytän teille lopuksi vähän tätä makkariani. Laitetaanpas kännykkä selfiekeppiin...

Shania: No niin! Tässä näette kirjoituspöytäni lähempää. Tuolla vasemmalla ylätasolla on Cutie Reveal Barbie, jonka sain Simonilta joululahjaksi. Tuo panda-asuinen siis. Pöydällä on korttejakin Simonilta, tuossa pikku korurasiassa erittäin kalliit nenäkorut häneltä ja löytyy ikivanha valokuvakin tuosta oikealta alhaalta. Siinä Simon soitti bassoa ystävämme Victoria Milovin bändissä. Ylätason kuvassa on idolini Elliot Crane, jonka kanssa soitimme samalla esiintymislavallakin silloin muinoin kun olin Glamour Bonsais-bändissä. Muistaakseni 2014 vuonna, en ole varma. Hyllystä löytyy myös siskopuoleni Caitlinin kirjoittama kirja Kaappaus tuntemattomaan. Hänet siis siepattiin oikeasti syksyllä 2017 miltei vuodeksi!  Myös rakas päiväkirjani on pöydällä lampun takana, mutta johan löpisin jo ihan liikaa yhdestä pöydästä!

Shania: Kerroin aiemmin, että keräilen barbeja. Minulla on ihan älyttömän paljon barbeja ja muita muotinukkeja, ja teen taas jonakin päivänä erillisen nukkehuoneen kun löytyy aikaa, tilaa jne. Olen laittanut tänne makkariin vain joitain nukkeja esille, kuten esimerkiksi täällä sängyn päädyssä oven vieressä olevalla hyllyllä näkyy. Vintage-barbit ylähyllyllä ja ammatti-barbeja alempana.

Shania: Sänky minulla on ikkunan alla ja koko sänky on niin täynnä koristetyynyjä ja pehmoleluja, että hyvä kun sekaan sopii, heheh! Naulakossa roikkuu satiinisen yöpaidan lisäksi unimaski ja tietysti unisieppari.

Shania: Täällä on muutamia kirjojakin, mutta pinkissä hyllyssä 90-luvun barbeja ja tuolla valkoisessa vitriinissä puolestaan nukkeja 2000-luvun kaikilta kolmelta vuosikymmeneltä. Moni Barbie on saatu lahjaksi joltain ystävältä, myös tietysti Simonilta. Minä taidan esitellä keräilybarbini teille paremmin jossain toisessa ohjelmassani, sillä ystävistä puheen ollen: en ole kuullut rakkaasta Sofiasta MITÄÄN! Hän lähti Kreikkaan viime vuoden lopulla, rakastui reissullaan ja ilmoitti jäävänsä toistaiseksi sinne. Mutta voisi hän jotakin kuulumisiaan kertoa...

Shania: No, pakko lopettaa tämä ensimmäinen Live broadcastini. Eikös broadcasteissa ole usein vierailijoita? No onhan niissä, joten laitan luurin ihan hetkeksi takaisin rengasvalon kolmijalkaan. Vieraista, tai tässä tapauksessa vieraasta päästäänkin siihen, minkä vuoksi aloitin kertomukseni teille viime vuoden puolelta! 

"Tule vaan! Tule, tule!"

Shania: TAAS teille pikku paljastus, rakkaat katsojani: Chanel-koira on kuin onkin MINULLA! Aada vei pikku raukan Dollywoodiin, mutta halusin sen takaisin, kun pääsin sairaalasta. Donna käyttää sen lenkeillä ja minä nautin lemmikkini seurasta, vaikka jonkun on varmasti vaikea uskoa sitä. En usko sitä itsekään; MINÄ koiranomistajana!? Yhtä absurdia kuin se, että edustaisin Suomea Euroviisuissa! Hahah! Me Chanelin kanssa kiitämme kaikkia katsojia, kun jaksoitte olla ensimmäisessä lähetyksessä mukana! Hei sain juuri tietää, että Linnea ja Pate todella äänestettiin Suomea edustamaan! Ei muuta kuin ensi kertaan, hei hei!
Chanel: Hau.

To be continued...

Tarinassa mukana: 

Xara & Nicola ja Pate Perkkonen 
Ninnin Angel Face Barbie=Shawna, Barbie Extra 19=Makena, 90-luvun Barbie=ensihoitaja, Adventtikalenterin Barbie=Mervi

Mariannen kuvankäsittely 

lauantai 30. syyskuuta 2023

Osa 245 Shanian ja Simonin hullu syyskuu 1/2: Synttärisankari Shania spekuloi

Shania on viettänyt syksyä Cindy Townissa töitä tehden ja välillä sairastellen. Joka kerta kun hän on ollut lähdössä Trolliwoodiin poikaystävänsä Simonin luo, on iskenyt korona! Siskontyttö Katja on palannut Dollywoodiin oltuaan kesän Shanian luona. Shania on saanut tietää, miksi ystävänsä Donna aina sonnustautuu samanlaiseen asuun kuin Shania; kurja paparazzi-stalkkeri Ninni Polvi on kytännyt ja kuvannut Shaniaa salaa ja raportoinut Donnalle. Juuri kun Shania on päättänyt unohtaa koko Donnan ja nostaa syytteen Ninniä vastaan, on tapahtunut jotakin, joka on järisyttänyt koko Shanian maailmaa ja saanut muut asiat tuntumaan täysin triviaaleilta; Simon on siirtynyt tästä elämästä seuraavaan!

Vaikka on jo syyskuun alku, ilmat ovat kesäiset Cindy Townissakin. Syyskuun 2. päivä Shania seisoo ulkona hellesäässä.

Shania: Minun poikaystäväni... Minun rakas Simonini... Yhyy! 

Donna ajaa mersullaan Shanian luo.

Donna: Siel se mun frendi venaa, se on vissiin ihan rikki!

Shania: Minkä takia juuri Simon?! Minä en kestä tätä! Donna tuleekin jo, nyyh...

Donna: Shaniaa! Mä tulin niin nopee ku pääsin! Vittu Jeppiksen pääs oli ruuhkaa! Tuu kyytiin ny!
Shania: Oi Donna, ihanaa että tulit, tämä on niin kaamea tragedia!

Shania nousee Donnan autoon nyyhkyttäen Simonin kohtaloa. 

Shania: Aida siis soitti eilen ja kertoi, että se idiootti Gunnar oli lyönyt Simonia, ja hänelle oli tullut aivoverenvuoto, yhyy! 
Donna: Ni Aida siis oli lähteny lanssiin messiin ku Simon vietiin taju vex sairaalaan?
Shania: Joo. Minä vieläpä eilen luulin, että Simon soittaa, sillä Aida soitti hänen luuristaan.

Donna lähtee ajamaan takaisin Pietarsaareen, josta juuri on yli puoli tuntia ajanut Shaniaa hakemaan. Donna on päättänyt muuttua ja olla tosi ystävä. Hän on viimein muuttanut pois vanhemmiltaan ja isänsä on hankkinut hänelle yksiön.

Shania: Se lukinkalvonalainen verenvuoto oli aiheuttanut kallonsisäistä painetta ja ylimääräinen veri piti poistaa välittömästi neurokirurgisessa toimenpiteessä! Hänet piti laittaa lääketieteelliseen koomaan, jotta se aivopaine laski! Oi Simon-parkaa, nyyh!
Donna: No mikä meininki siel ny on?! Onks Simon mis kondikses? Mä oikasen tosta...

Shania: Siis Simonin henki oli ihan hiuskarvan varassa! Hän Luojan kiitos selviytyi leikkauksesta ja oli illalla herännyt. Onneksi rakas ystäväni Aida oli hänen vierellään. Ja on nytkin!
Donna: Nii ja se muija seivas sen hengen! Sähän sanoit luuris, et se sun frendis oli antanu jätkälles ensiapuu, ettei se tukehtunu laattaansa! OMG mikä juttu! Mut onks se nyt ihan fine?

Shania: Odota nyt kun kerron! Simon oli ollut ihan lääketokkurassa eilen illalla herättyään ja pystynyt vasta tänään kertomaan poliiseille, mitä tapahtui. Vaan hän ei muistanut koko pahoinpitelyä! Aida onneksi kertoi poliisille heti kaiken! Hän antoi lausunnon ja nimesi poikaystävänsä Gunnarin pahoinpitelyyn syylliseksi!
Donna: Ou fak! Vittu mikä kusipää se jätkä! Aika paska homma, et sun äijäs löi päänsä noin pahasti, et silt meni muisti ja kaikkee! Mut mitä se Gunnar sit?

Shania: No pidätettiin saman tien! 
Donna: JESS! Hope so joutuu kivitaloon pitkäks aikaa!
Shania: Sitä minäkin toivon! Siis, kai tarkoitit vankilaa?
Donna: No tietty! Kaikki tietää sanan kivitalo!
Shania: Se on ainakin "linna" puhekielessä Dollywoodissa. Minä haluaisin kuristaa sen Gunnarin paljain käsin, aarggh!!!

Donna: Sama juttu joo... Miten jätkäs ny voi?
Shania: No juuri äsken Aida soitti uudestaan omasta luuristaan, jonka ystävämme Victoria oli hänelle vienyt. Hän kertoi miten Simon-raukalla todettiin aivovamma, jota epäillään vähintäänkin keskivaikeaksi! Vic on siis sairaalassa Simonin vierellä myös. Mutta Aida kertoi paljon muutakin.. Oi minä en kestä, alan itkeä taas! Simonin rannekin on murtunut! Ja lisäksi hänellä on vakava anemia, joka on vaikeuttanut leikkausta, yhyy! 

Shania kertoo Donnalle, että koska leikkaus on ollut niin vaikea, Simon ei todellakaan ole vielä selvillä vesillä. Mutta se, mikä saa Shanian itkemään vähän väliä, on Aidan kertomus liittyen Simonin anemiaan.

Donna: Hei me ollaan kohta mun uudes kämpäs! Nii mitä sä sanoit et se Aida kerto paljo muutaki?
Shania: Niin että se Simonin anemia... Se ei tietenkään johdu Gunnarin lyönnistä, vaan taustalla on jotakin muuta sairautta, nyyh... Simon oli kertonut Aidalle aiemmin suolistoverenvuodostaan! Tiedätkö mitä? Simonilla on kuulemma syöpä, yhyyyyy!!!!!
Donna: WAT TÄÄ FAK?! Eiks toi aivovamma riittäny, oliks pakko olla kuolemantautiki! Mä oon niin niin pahoillani sun puolest, my friend.

Shania on ollut koko ajomatkan ajan hysteerinen, eikä ihme. Lopulta Donna ajaa tien varteen pysäköidäkseen. Shanian hämmästykseksi Donna kolaroi edessä olevaan autoon, eikä ole millänsäkään.

Donna: Oho! Mä osuin vähä tohon toyotaan, nää taskuparkit ei oo mun alaa.
Shania: Nyyh... TÄH?! Ai osuit "vähän"?! Tuo toinen autohan nousi ilmaan!
Donna: No toivotaan ettei ton toyotan kuski tuu! Ja kuhan mun meseen ei tullu skraiduu!

Donna vie Shanian ensimmäiseen omaan asuntoonsa.

Donna: Täs on mun keittokomero ja olkkari.
Shania: Ohhoh! Johan on paljon pinkkiä väriä, tämähän voisi olla minun asuntoni!

Shania: Ihanat maisemat tästä ikkunasta! 

Donna yrittää turhaan saada koiransa mielenkiinnon.

Donna: Donaa! Dona, kuuleksä?! Donatella, mikä vittu ny vaivaa?! Piski on ollu ihan outo sen jälkeen ku mä sain tän kämpän.

Shania istuu sohvalle ja huomaa asunnon seinillä ja hyllyssä omia valokuviaan.

Shania: Ehkä koira ikävöi vanhempiasi ja pikkusiskoasi. Sehän tottui jo siihen, että sen ympärillä oli enemmän ihmisiä. Koirat kun ovat laumaeläimiä. Hei tuollahan on kuva minusta! Ja tuollakin!

Shania käy katsomassa lähemmin olohuoneen hyllyä. Donnan koira säntää oitis hänen luokseen.

Shania: Sinulla on vaikka miten monta kuvaa minusta esillä!? Ja muotilehtiä, joiden kannessa olen. Oi, onhan sinulla Pinkissimon levykin!

Donna: Nii joo... No mä kerron tän ny: Mä oon matkinu sun kuteit, kampauksii ja sellast, koska sä oot mun suuri idoli... 
Shania: Mitäh..?
Donna: No sillee se on... Sä näytät olevan mun piskin idoli kans, se seuras sua tohon petiinsä ku sä palasit siihen istuun! On tos seinäl Pinkissimon julkkaki, btw...

Shania on ihan hämmentynyt Donnan paljastuksesta.

Shania: No niin muuten näyttää olevan! Tämä otettiin silloin, kun meillä oli debyyttikeikka. Syntymäpäivänäni vuonna 2017. Oi minä näin Simonin silloin ensimmäistä kertaa! Kuulin Viciltä myöhemmin, että Simon olisi halunnut tavata minut bäkkärillä, mutten päässyt sinne koska yleisö oli niin villinä. Ja voi minä täytin 26, tässä kuussa täytän jo 32!
Donna: Tuu juomaan kahvii ny, mä keitin.

Shania haluaa pestä kätensä ennen kahvia ja Donna näyttää hänelle, missä kylpyhuone on.

Donna: Täs on mun kylppäri.
Shania: Kiitos.
Donna: Pidätsä mua ihan outona ny? Siis ku mä fanitan sua ja... Mä BTW lupaan, et mä en IKINÄ enää matki sun tyyliis. Tsiigaa ny mua, enhän näytä samalta?!
Shania: Kiitos siitä, oikeasti. Enkä pidä sinua outona, päin vastoin! Nyt ymmärrän käytöstäsi paremmin.

Shania pesee käsiään mietteliäänä.

Shania: Vai fanittaa Donna minua! Olisi sanonut sen heti kun tutustuimme töissä. En olisi ollut niin kamalan ankara hänelle...

Shania: Donnalla on niin kiva kylppärikin, oi kun oma remonttini jo valmistuisi! Oh, remontista tuli taas Simon mieleen, oivoivoi... Minun on päästävä Simonin luo pian tai sekoan päästäni!

Shania palaa kylpyhuoneesta ja Donna esittelee tälle vielä viimeisen huoneen ennen kahvia.

Donna: Täs on mun miniskooppinen makkari!

Shania: "Miniskooppinen", hahah! Huvittava mittayksikkö. Onpas kiva tämäkin ikkuna.

Donna: No nyt Donatella hyppäs sun perään sängyllekki, mä taidan antaa sulle koko piskin! 
Shania: Älä vain tee sitä! Sinun on lopetettava jatkuva koirien vaihtaminen!
Donna: If U say so... Katos tota tauluu tos sängyn päällä. Siinä oon mä ja mun tärkeimmät tyypit.

Shania katsoo isoa taulua, jossa on neljän naisen kuvat kehystettyinä.

Shania: Ohhoh! Oletpas oudon näköinen suorilla hiuksilla! Ja vaaleita raitojakin hiuksissa, sopii hyvin sinulle. Ja sitten tässä ovat Linda ja Daniela ja.. minä!

Donna: Juu siin taulus on mun lisäks mun tärkeimmät frendit. Meinaatsä, et mulle sopii tollanen letti?
Shania: Todellakin sopii! Kiva taulu, vaikka itse en pahemmin perusta tuosta omasta kuvastani. Olin tuossa Dramaattisen malli vielä.

Ystävykset siirtyvät kahvipöytään.

Donna: Otaksä sokruu, mjölöö, kermaa?
Shania: Ei kiitos, juon nykyään mustana. 

Shania ei voi ajatella muuta kuin loukkaantunutta poikaystäväänsä.

Shania: Eilen Aida kertoi puhelimessa, että Simon näytti sairaalassa autokolariin joutuneelta! Hänen vasen silmänsä oli muurautunut umpeen, oikea käsi oli kipsattu ja reidet näyttivät siltä kuin niiden päälle olisi kaadettu kaksi litraa mustikkamehua! Ja rakkaani näyttää yhä sellaiselta. Oh, en kestä...
Donna: Ziisus fak! Ja kaikki toi yhen lyönnin takia??!!
Shania: Juuri niin! Eikä Gunnar vieläkään ymmärrä, että on tehnyt noin kamalan väärän teon!

Donna: Vittu se jätkä on daiju! "Juu ei sen päästä lennä veri, en mä voi olla syyllinen!" Vittu mikä kusipää ja idiootti se Aidan jätkä! Kyl mä uskon et se pelle on ny todellises kuses.

Shania: Niin on! Gunnar myöntää vain KEVYESTI läpsäisseensä Simonia ilman mitään pahaa tarkoitusta! Gunnar väittää Simonin kaatuneen sen takia, koska oli niin humalassa! Ihan järkyttävää! Oi minä olen ikuisesti Aidalle kiitollinen, että hänen ripeä ja neuvokas ensiapunsa esti Simonia tukehtumasta aivovamman aiheuttaman pahoinvoinnin seurauksena! Ystäväni pelasti todellakin rakkaani hengen!

Donna: Juu tollanen muija on tosi frendi! Mä haluun olla tollanen frendi sulle kans!
Shania: Onko sinulla edes EA-ykköstä? Eli mahdatko osata edes perustason ensiapua..?
Donna: What?
Shania:  No, onneksi Simon varmasti toipuu pian ennalleen! Siis kunhan minä pääsen hänen luokseen. Sitten kuskaan häntä kemoterapiaan!
Donna: Ai millä? Sun pinkin skobon kyydis vai? Johon sul on yks kypärä! Onks se ny turvallist ottaa kyytii jätkäfrendi ilman sellast? Etenki aivovammane jätkäfrendi?
Shania: Älä takerru yksityiskohtiin!
Donna: Tulee viel uus aivovamma ja sit jätkäs delaa for good! Siinä sit mietit, et miks kielsit takertumast yksityiskohtiin!

Simon on pari viikkoa sairaalassa. Shania on aikonut matkustaa Trolliwoodiin viimeistään 15.9. kun Simon pääsee pois, mutta Shania sairastuu TAAS koronaan! Aida kyyditsee Simonin kotiin ja alkaa auttaa miestä arjen askareissa päivittäisillä vierailuilla, sillä Simon ei itse kykene kaikkeen. Shaniaan Simon pitää yhteyttä joko Aidan puhelimella tai tablettinsa Messengerillä. Viestit ovat kovin lyhyitä, sillä Simon joutuu kirjoittamaan pelkästään vasemmalla kädellä. Omaa kännykkäänsä Simon ei edes pidä auki, sillä kirotut paparazzit vainoavat häntä, peräti kotiovelle asti. 

Syyskuun loppua kohti ilmat ovat muuttuneet kylmiksi ja sateisiksi. Shanian synttärit ovat 26.9. Koska viikonpäivä on tiistai, juhlitaan 32-vuotissynttäreitä vasta lauantaina 30.9. joka on syyskuun viimeinen päivä. Shania on vuokrannut Cindy Townissa juhlatilan Gnat's Kitchenistä.

Shania on keskellä huonetta tärkeänä tissejään esitellen. Hän pohtii jatkuvasti Simonia ja on alkanut spekuloimaan mielessään, josko Simon ja Aida lähentyvät niin paljon ollessaan jatkuvasti tekemisissä, että he ihastuvat tai rakastuvat toisiinsa!

Shania: Toivottavasti Aida muistaa, että Simon on MINUN poikaystäväni...

Synttäreille on kutsuttu lähinnä Cindy Townissa tai sen lähellä asuvia ystäviä. Eivätkä kaikki edes ole Shanian ystäviä, osa on uusia työkavereita. Paras ystävä Nichelle on tullut Dollywoodista saakka, ja Paigen kanssa Shania oli mallina Dirty LOOK:lla muuttaessaan Cindy Towniin.

Alyssa ja Donna olivat Shanian kanssa Vikun Villit Kuviot -toimistolla mallina ja ovat edelleen, vaikka Shania itse on siirtynyt arvostetumpaan mallitoimistoon. Merin Shania tuntee Alyssan kautta, sillä tuo hattuja rakastava sinitukka ei ole malli. Donnalla on taas kerran uusi koira, tällä kertaa Coco nimeltään. 

Loput juhlavieraista ovatkin uuden työpaikan glamour-lehti Sugar Slutsin väkeä: johtaja Deborah, räikeä punapää Cynthia, joka on yrityksen kampaaja sekä malli Sofia, josta on viime aikoina tullut melko läheinen Shanian kanssa.

Sofian lisäksi muita juhliin kutsuttuja työkavereita ovat mallit Anuata, Regina ja Yada. Heistä tumma Yada ja tahitilainen Anuata ovat erottamattomat ystävykset.

Shania on jo avannut kaikki lahjapakettinsa ja lahjat ovat esillä pöydällä. Seinällä on Jäykän perheeltä tullut kortti, jonka Katja ja Jenna ovat askarrelleet.

Shania: Ooh miten ihania lahjoja olenkaan saanut! Nukkeja ja ponejakin!

Simon on lähettänyt Shanialle lahjaksi kukkakimpun, jonka kortin Shania lukee Nichellelle.

Shania: Kuuntele nyt kuinka ihana kortti: "Oikein hyvää syntymäpäivää sinulle, ihana Shania chérie! Odotan kovasti, että pääsen näkemään sinut. Toivottavasti tykkäät näistä kauniista ruusuista ja gerberoista. Rakastan sinua. Simon XXX."
Nichelle: Hän tietää, että pidät pinkeistä gerberoista. Ihana kimppu ja sitäkin ihanampi kortti! Mutta kerrohan nyt, minkä takia pelkäät hänen pettävän sinua Aidan kanssa? Eihän Aida ikinä tekisi sellaista sinulle! Eikä kyllä käsittääkseni Simonkaan.

Shania: No tiedäthän sinä Aidan, sellainen miestennielijä!
Nichelle: Minä en ole viime aikoina juurikaan nähnyt Aidaa, joten en tiedä hänen miesasioistaan. Ainoastaan sen, ettei hän halua olla enää Gunnarin kanssa missään tekemisissä. Enkä ihmettele!
Shania: No kuinka sinä voisit nähdä Aidaa, sillä hän on koko ajan Simonin luona! Vic hoitaa ruokaostokset, mutta Aida tekee kaiken muun! Eihän Simon voi laittaa edes itse ruokaa käsi kipsissä. Minä laitan tämän kukkakimpun nyt tuonne pöydälle, jotta se näkyy kunnolla.

Shania vie Simonin kukkakimpun toiseen pöydistä ja surkuttelee kaikille miehen kohtaloa.

Yada: Toi ois ihan hirveetä, et lähtis nälän ja janon tunne!
Anuata: Joo! Ja joku joutus muistutteleen et pitää syödä. Hyvä, et se Shanian kaveri on noin avulias. 

Sofia: Minusta tuntuu, että se Aida on hieman liiankin "avulias"... Varmaan ihastunut Simoniin. Onhan hän upea ilmestys!
Anuata: No ihan tavallinen jätkä mun silmään.
Regina: Minä voisin lähteä tältä seisomalta avustamaan sitä miestä suihkussa! Siis jos olisin sinkku. Niin ja jos se Simon olisi sinkku. Niin, eikä ainakaan Shanian mies!
Sofia: Pitääkö Aidan avustaa Simonia suihkussakin?! Kuuletko, Shania?!

Shania: Ei tarvitse! Kipsin päälle laitetaan vain suojus suihkua varten. Ajatelkaa, että hän nukkuu 17 tuntia vuorokaudessa, oi pikku raukkaa... Silti Aidan pitää muistuttaa häntä lepäämisestäkin, sillä ei hän aivovamman takia ymmärrä sitä väsymystään. 
Nichelle: Kuinka hänen kahvilansa nyt käy?
Meri: Nii joo! Eihän se tosiahan pystynny järijestää koko avajaisia. Eikä varmasti pysty leipohon pitkähän aikahan. Nii ja ne sen taidekurssit! Eihän se pysty semmostakaan tekehen.

Alyssa: Mitä te hänen bisneksiään mietitte, täytyy olla vain iloinen, ettei hän kuollut!
Nichelle: No pakostakin tulee kaikenlaista mieleen... Kuten se Aida ja hänen osuutensa tässä...

Donna: Mä ainaski tuen Shaniaa niinku hanred prosent! Mä snaijaan kyl miks se kelaa et se gimma vois tehä sille paskaset ja panna sitä jätkää!
Shania: No en minä nyt sentään sellaista ajattele, että he sänkyyn menisivät! On vain käynyt välillä mielessä, että voihan siinä ihastua, kun joka päivä näkee toista...
Meri: Ei helevetti, kyllä mää tulisin aivan pöhölöks jos tuommosta pitäs miettiä! Donna hei, se sun Coco kiipiää pöyälle.

Shania: Pois se elukka pöydältä! Minun on pakko ajatella, että Simon ja Aida ovat vain hyviä ystäviä keskenään. Kuulisihan sen heidän äänestään, jos siellä olisi meneillään jotakin vispilänkauppaa! Eikö? Kyllä syyllisyys ja petos kuuluvat puheessa?

Shania nousee hakeakseen lisää kahvia. Hänen pomonsa Deborah Collier ei voi ymmärtää moista etäsuhdetta.

Debbie: Mikä siinä oikein on, ettet käy siellä Trolliwoodissa?
Shania: No kun minä en pääse! Joka kerta kun olen lähdössä, minuun iskee korona! Tai influenssa. Yleensä se on korona. Kerran minä satutin rintani paparazzia paetessa enkä voinut lähteä!
Anuata: Nii miks ne paparazzit jahtaa sitä sun jätkääs? 
Shania: Simon on tunnettu muusikko! Kuten minäkin, ellei joku vielä tiennyt.
Yada: Joo.. Ollaan kuultu... Tyyliin sata kertaa jo.

Yada: Nii olikos se peräti silleen, että Simon ei oo nähny sun silareitakaan vielä?
Shania: No tottakai hän on-n... niin joo. Öö... Eii.. Ei hän ole livenä nähnyt.

Debbie: Oi miten kurjaa, ettei hän ole nähnyt implanttejasi. Minä muuten taisin olla ensimmäinen, joka ne näki! Hahah! Mieshän maksoi implantit, eikä ole nähnyt! Jo on outoa...
Shania: Et ihan ensimmäinen, mutta melkein. 
Cynthia: Minä näin uutisissa siitä pahoinpitelystä jotakin. Kuka se hakkaaja on?
Shania: Oi Simon ei halua antaa medialle mitään kommentteja asiasta! Se Gunnar oli juuri sen Aidan poikaystävä, josta olen puhunut. Simon parka pelkää häntä nyt! Aida kertoi, ettei Simon haluaisi edes todistaa oikeudessa sitä öykkäriä vastaan! Niin kovasti häntä pelottaa.

Debbie: Minä en seuraa uutisia, koska televisiosta tulee pelkkää sotaa ja lehtien lööpit liittyvät nykyään vain sairauksiin. Sen verran kuulin tai luin jostakin, että se olisi ollut vain yksi lyönti. Joku toimistolla puolestaan kertoi minulle, että Simon hakattiin isolla porukalla.
Shania: Aaarggh! Se OLI vain yksi lyönti, mutta Simon kaatui niin pahasti, että koko kahvilan pöydät ja tuolit osuivat häntä päähän!
Sofia: Nyt sinä ystävä hyvä liioittelet! Kukaan ei kaadu niin lahjakkaasti, että lentää läpi kahvilan!

Sofia loikkaa Shanian syliin.

Shania: Minkähän takia Gunnar löi Simonia, vaikka Aidallehan hän oli vihainen siitä pettämisestä..?
Sofia: Nyt sinä senkin hepsankeikka unohdat nuo jutut! Nyt on syntymäpäiväsi, juhlitaan ja nautitaan!

Shania todella yrittää ottaa ilon irti synttäribileistään ja olla miettimättä vain Simonia. Hän juttelee hyvien ystäviensä kanssa kevyemmistä aiheista.

Sofia: Niin sinä asut normaalisti Japanissa asti?
Nichelle: Kyllä vaan, Tokiossa. Ja nyt me olemme ainakin vuoden Suomessa perheeni kanssa. 
Shania: Niin Nichelle asuu Dollywoodissa nyt, ei täällä. On ollut ihanaa tavata kummityttöäni useammin viime aikoina.
Nichelle: Jeskamandeer, Saga täytti jo 6 vuotta tässä kuussa!
Shania: Oi minun on päästävä Etelä-Suomeen! Tulen seinähulluksi kirotun sairasteluni vuoksi! Debbie, odota!

Shania pyytää pomoaan tekemään kuten Donna pyysi; katsastamaan, olisiko hänestäkin Sugar Slutsin malliksi!

Donna: Tsiigaa ny kato ku mul on tää peba, eiks tää oo ihan vitun perfect latinopeppu? Ni just tällasen pepun kuvii kaikki äijät haluis nähä ja sillee...
Debbie: Tuota-ah... Ky-kyllä tuo hyvältä näyttää, mutta meille ei valitettavasti tällä hetkellä oteta uusia malleja.
Shania: Minähän sanoin, muttet uskonut. Et ikinä usko tai kuuntele mitään, mitä sanon sinulle. Kuten ne kuukausittain vaihtuvat koirasi!

Samaan aikaan kun Donna pyllistelee Deborahille, ihastelevat tytöt Donnan uutta koiraa. Cynthia istuu lattialla ja lässyttää pienelle mopsille.

Cynthia: Katsokaa nyt, se tulee syliin! Voi olet sinä söpö, oletko sinä? O-ooletko sinä? No olethan sinä! Hihih!
Regina: Mikä sen nimi olikaan?
Paige: Coco! Se tulee kuulemma Coco Chanelista. Donnan aiempi koira oli Donatella Versace.

Cynthia: Oliko pikku Coco söpö? Tsihih, olihan se, ooli se, hihii!
Regina: Voi Luoja sentään, minä en tuollaista ottaisi.
Paige: Minä kyllä voisin ottaa, on niin pienikin!
Donna: Hmm... Mikä mun persees muka ei kelpaa tolle ämmälle..?

Donna on enemmän kuin ärsyyntynyt siitä, ettei Deborah ylistänyt hänen peppuaan ja suorastaan vaatinut häntä Sugar Slutsin leipiin. Hän menee ja yllättää kaikki, kaikki paitsi Shanian.

Donna: Mitä vittuu tolla ihmeen "Jadalla" muka on mitä ei mulla?! Lauta ku mikä ja persettä ei yhtään! Pitkä, laiha ämmä! Ja toi Regina kans, ihan perus vitun bitch! 
Cynthia: Voi että sinulla on ihana koira!
Donna: Sä saat sen dogin jos haluut! Ei se oikee sovi meikälle.
Yada: Täh..?

Cynthiaa alkaa säälittää pieni koira, jota emäntänsä ei rakasta. Niinpä Cynthia ottaa Cocon!

Cynthia: Katsokaa nyt, se makaa sylissäni! Oi miten ihana lahja, vaikka eivät minun synttärini olekaan!
Yada: Eiks ookki ihan hullu muija, ottaa vaan koiran ku annetaan?!
Sofia: No ei! Se nainen, joka noin vain antoi koiransa pois on tässä se hullu!
Cynthia: Cocosta tulee firman maskotti! Debbie sanoi, että saan ottaa sen töihin! Ensi kerran kun föönaan hiuksianne, tämä pikkuinen neiti vilistää jaloissa, hihii!
Anuata: Debbie säki oot hullu!
Debbie: Hahaa!

Shania puolestaan on jälleen Simon mielessään. Simon JA Aida.

Shania: Niin, mutta minkä takia he olivat siellä kahvilassa kahdestaan?
Nichelle: No johan sinä olet sen itse sata kertaa selittänyt! Aidahan oli sinulle kertonut!
Shania: Niin, että Simon näki kuinka kurja olo Aidalla oli ja halusi lohduttaa häntä. Ja sitten he menivät Simonin uuteen kahvilaan ja puhuivat Aidan parisuhteesta. Mutta jokin tässä jutussa ei nyt täsmää... Minkä ihmeen takia he puhuivat aamuyöhön asti?! 
Nichelle: Voi jestas, lopeta nyt tuon asian vatvominen. Eivät he pettäisi sinua! Mitenkään. Kai siitä Aidan suhteesta on riittänyt puhuttavaa, olihan hän Gunnarin kanssa kauan.

Vieraat ovat ihastelemassa Shanian lahjoja. Hän on saanut muun muassa Meriltä pinkin pipon, Reginalta Barbie-palapelin, Paigelta koristenuken ja Donnalta Monster High-sudenkorentonuken.

Regina: Voi miten kaunis pipo ja varmasti lämmin!
Paige: Hmm... Tämä nyt ei ihan tainnu onnistua... Ei tämä nukke jonka ostin ookkaan Barbie.
Donna: Ja vitut! Toiki vitun läski horo, mikä lie "Anus-ota" vitun Anuata; vielä paksummat koivet ku mulla ja yhtä lauta ku mä! Miks mä en sit kelpaa?! Vittu mä otan tän nuken itelleni minkä mä toin!

Meri ja Alyssa puolestaan pyörittelevät muotinukkepariskuntaa, jonka Deborah on ostanut.

Meri: Ei helevetti ko nolottaa ny että mää ostin vain pipon!
Alyssa: No sitä ei kukaan ihmettele, sinullahan on AINA jokin päähine, kesät ja talvet. Minä ostin tuon keijunuken, mutta ei se vedä vertoja näille nukeille! Ovatko nämä kreikkalaisia?
Meri: Nii tai tämän akan puku näyttää vähä niinkö romanialaiselta tai jotaki semmosta. 

Sofialta Shania on saanut palomies-Barbien, Nichelleltä taipuvan Barbien ja Yadalta pinkin hevosen. Shania on itse ikionnellinen kaikista lahjoista.

Nichelle: Tämä palomies-Barbie on aika jännä! En muuten ole aikoihin ostanut itselleni collector-Barbieta! Kiva tämä toinenkin, onko tämä My Little Pony?
Shania: Ääh, mikä lie kopio, mutta silti minä rakastan sitä! En tietenkään niin paljon kuin tätä sinun tuomaa Barbieta, onko tämä 90-luvulta?
Nichelle: Ei sentään, se oli joku 2000-luvun nivelletty, olikohan Fashion Fever..?
Shania: Niin muuten onkin! Oi minä rakastan sitä! Ja tietenkin sinua!
Nichelle: Niin minäkin sinua, aina!

Tarina saa pian jatkoa kun kuullaan kuinka Simon voi ja miltä syyskuu näytti hänen silmissään!

Tarinassa mukana: TaruisenAaveen Nichelle vierailulla, Ninnin Made to Move Barbie=Sofia, Fashionistas#180 (tall)=Yada, Fashionistas#179 (curvy)=Anuata, Fashionistas#182 (original)=Regina ja Fashionistas#168 (original)=Cynthia
Donnan asunto tehty kokonaan löydetyistä/ilmaiseksi saaduista tavaroista