sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Osa 166 Kun kirsikka kukki kauan

 Äitienpäivän kunniaksi tämä jakso on omistettu rakkaalle äidilleni Raijalle


Pääsiäisen jälkeen kesä suorastaan vyöryi Etelä-Suomeen. Lämpöasteita oli reilusti yli kaksikymmentä ja monet heittivät farkut nurkkaan ja kiskoivat kilpaa shortseja jalkaansa. Liekö aikainen kesä syynä siihen, että Shanian olo kohentui, eikä hän enää vellonut masennuksen kourissa. Joku oli kironnut hänet juuttumaan Rajamaailmaan, mutta ihana Isaac pelasti hänet palauttamalla unisiepparin paikoilleen. Siinä lähes viikon nukkuneena Shania menetti pikkuveljensä 3-vuotissynttärit sekä Japanin reissun tyttöporukalla. Mutta mennyttä mikä mennyttä, turhaa sitä oli jäädä katkerana mietiskelemään. Isaac oli varma, että Shanian äitipuoli Nana käski poistaa unisiepparin tarkoituksella pahat mielessään, kuten totuus onkin, mutta Shania ei uskonut Nanasta sellaista. Hän uskoo yhä, että kaiken takana on joku muu ja että Nanan neuvon piti tuottaa hyvää, mutta jokin vaan meni pieleen. Kaiken varalta Shania ja Isaac ovat yöpyneet pääsiäisen jälkeen Isaacin luona, kaukana Shanian sängystä.

27.4. Shania on viimein viemässä synttärilahjaa pikkuveljelleen. Hänen isänsä kertoo pojan olevan Elainella leikkimässä Danielin kanssa. Kun Shania menee sinne, kurkkii Joakim ovenraosta kuin salaten jotakin ja kehottaa Shaniaa etsimään poikia jostakin pihalta.

Shania: On siinäkin Danielilla isä! Ei tiedä missä oma poikansa leikkii. "Etsi niitä jostain pihalta", pyh, sanon minä koko äijälle! Miten se mies on muuttunut niin paljon vuosien aikana?

Aikansa alueella pyörittyään, näkee Shania pikkuveljensä ja siskonpoikansa pyöräilevän läheisen kerrostalon pihalla. Pikku Juniorilla näyttää olevan syntymäpäiväksi saamansa polkupyörä jo allaan, ilman mitään apurattaita! Kaiken huipuksi pojilla näyttää olevan skeittilautakin mukana, jonka joku vastuuton urvelo pojalle osti lahjaksi.

Shania suorastaan ryntää huolissaan paikalle.

Pikku Junior: Systeri!
Shania: Junnu kuule, mitä ihmettä te pikku pojat täällä hurjastelette moisilla vehkeillä?! Kuka sinut on opettanut pyörällä ajamaan?!
Pikku Junior: Noo mun täti...
Shania: Arvaan, ettet puhu Minnesotan Carrie-Ann-tädistämme.
Pikku Junior: Ei mun ja sun yhteinen täti vaan Meme! Se on ihan huippu!

Shanian kauhuksi pikkuveli loikkaa skeittilaudan päälle.

Pikku Junior: Ja kato, mä osaan tälläki mennä!
Daniel: No et ees osaa! Mä osaan oikeesti mennä sillä ja sit mä osaan temppuiki!
Shania: Ei herran jestas, alas siltä laudalta!
Daniel: Ai moi täti... Tulitsä saarnaan meille tai jotain?

Ihme kyllä pikku nassikat tottelevat ja nousevat menopeliensä päältä.

Shania: Kuulkaa, kyllä minä nyt hieman aion saarnata. Sinä Daniel täytät kesällä viisi, mutta Pikku Junior täytti vasta kolme vuotta. Ilman apurattaita ei ajella, eikä tuota rullalautaa käytä teistä kumpikaan vielä!
Daniel: Et sä voi päättää! Mutsi ja faija sano et mä saan tehä mitä mua huvittaa!
Shania: Voi taivas... Minä juttelen siskolleni. Sanoiko Elaine todellakin, että saat skeittailla?
Daniel: No sano! Tai ei mutsi sanonu, mut faija anto luvan.
Shania: Pitihän se arvata! Mikä ihme sitä Joakimia vaivaa nykyään?

Shania: Mutta koska en halua pilata iloanne leikkiä ulkona, toin Junnu sinulle sen myöhästyneen lahjan. Pahoittelut, ettei tämä ole paketissa.
Pikku Junior: Jeee!!! Potkulauta! Mieletöntä!
Shania: Miten te muuten nykyään leikitte yhdessä? Daniel, sinähän et aiemmin halunnut leikkiä Junnun kanssa, koska hän on sinua kaksi vuotta nuorempi.
Daniel: No sil on kaikkee siistii ja taas se sai lisää mageeta kamaa! Mullei oo ku tää paska fillari ja tänki faija pölli kännis jostain ojasta.
Shania: Siistihän suutasi Daniel! Vai että sellaista...

Pikku Junior loikkaa heti uusimman menopelinsä kimppuun ja lähtee matkaan kuin olisi aiemminkin potkutellut.

Pikku Junior: Siistii!!! Systeri, ei se haittaa ettette te päässy mun synttäreille, tehän olitte kipeinä. Tää lahja on ihan sairaan upee!

Daniel: Anna jo mun testaa! Hei, Junnu! Mun vuoro jo!
Pikku Junior: Eikä! Saat kohta!
Shania: Pojat, muistakaa nyt leikkiä varovaisesti ja pysykää vaan tässä pihamaalla, jossa ei kulje autoja. Ja menkää koteihinne syömään silloin kun on sovittu. Minä lähden nyt.
Pikku Junior: Joo joo!

Shania ottaa skeittilaudan hiljaa maasta ja tunkee kassiinsa.

Shania: Ja tämä kapistus ei ole tuon ikäisten leikkikalu ja lähtee nyt mukaani.
Daniel: Hei Shania-täti, älä koske siihen! Junnu, sun systeris pölli meidän dekin! Sano sille!
Pikku Junior: Emmä ny ku tää on niin siistii. Sano ite, se on sun täti ihan niinku se on mun systeri.
Shania: Lauta takavarikoidaan teiltä toistaiseksi. No niin, hei sitten pojat!
Daniel: Epistä! Mä en ala!

Shaniaa vaan huvittaa Danielin piipitys skeittilaudan perään, mutta nyt hän on varma, kuka mokoman isojen poikien vekottimen Pikku Juniorille on ostanut. Kukas muukaan kuin Meme! Se vastuuton hupakko, joka oli opettanut Pikku Juniorin ajamaan polkupyörällä. Shanialla on siis vakavaa keskusteltavaa sekä Memen että Joakimin kanssa. Matkalla kotiinsa hän huomaa kirsikkapuun, jossa on jo muutamia kukkia.

Shania: Mitä ihmettä?! Lämpimät ilmat ovat tulleet niin kovaa vauhtia, että kirsikat alkavat kukkia jo huhtikuun lopulla! Hanami on vasta ensi kuun puolivälissä!

Samana iltana Shania treenaa Pinkissimon uutta kappaletta nimeltä Räppidiivan elkeet.

Shania: Voi hitto mitä roskaa! Mikä ihmeen stemma tuokin on?

Hänen uudehko ystävänsä Sadie tulee käymään.

Sadie: Moi! Marssin sisään, koska ovi ei ollut lukossa.
Shania: No moi! Odota ihan hetki, lopettelen juuri.
Sadie: Wau! Kuulostaa hienolta!
Shania: Vai hienolta?! Ihan järjetön riffi laitettu minun soolooni!

Shania: Plääh... En jaksanut edes harjoitella sähkökitaralla, vaan otin vaihteeksi akustisen.
Sadie: Ai sinulla tosiaan on vahvistin ja kaikki! Kerro heti, kun teillä on seuraava keikka, niin tulen kuuntelemaan.
Shania: No jos on ihan pakko... Minua nolottaa se meidän bändimme niin, etten juurikaan ole kutsunut ystäviäni keikoille. Kunpa saisin vaan soittaa rakasta viuluani, vaikka klassista. Mutta mitäs sinulle kuuluu?
Sadie: Tulin juuri Amsterdamista. Siellä oli todella kylmä; takki piti olla koko ajan ylös asti kiinni.

Shania on uskoutunut Sadielle Rajamaailma-käynneistään ja kirouksesta. Ystävykset istahtavat olohuoneeseen.

Sadie: Olet siis varma, että se äitipuolesi ei ole langettanut kirousta?
Shania: Olen. Olemme Nanan kanssa hyvin läheisiä nykyään. Hah! Eipä olisi uskonut kolme tai neljä vuotta sitten! Mutta hänen siskonsa Meme onkin toista luokkaa, hyh! Isaacin setä Jerry, joka asuu Brooklynissa, oli kehottanut minua välttämään sänkyäni, vaikka Isaac saikin minut hereille palauttaessaan sen unisiepparin paikoilleen. Tämä Jerry tuntee jonkin verran noituutta. Lähinnä hoodoota, mutta kuitenkin.
Sadie: Miksei Isaac soittanut sedälleen silloin kun ei saanut sinua päiväkausiin hereille?

Shania: No siinähän se olikin, kun Isaac ei tiennyt setänsä tietävän moisesta. Isaac kertoi äidilleen mitä minulle tapahtui ja iki-ihana Sharonda oli heti soittanut lankomiehelleen Jenkkeihin ja kysynyt neuvoa. En ole siis nyt nukkunut täällä kotonani, enkä ole nähnyt mitään unia! Eli jollain tapaa sänkyni on kirottu tai jotakin. Onneksi se Jerry tulee pian Suomeen ja tulee sitten tänne katsomaan, keksisikö hän jotakin, jolla kirous voitaisiin paikantaa ja kumota.

Sadie: No entäs se sinun missiosi Rajamaailmassa?
Shania: No siinä sinä voisit auttaa, usko tai älä. Sinähän pääset työsi puolesta käsiksi dollywoodilaisten henkilötietoihin, eikö vaan?
Sadie: No joo..?
Shania: Etsi minulle kaikki tiedot siitä Luna Lupuksesta. Ja se toinen ihmissusi on Monica Wolf. Ja tärkeintä on löytää Lunan tämän hetkinen osoite. Voitko auttaa minua?
Sadie: Hahhahhahhaa! En kestä mitä nimiä! Kuinka ironisia nimiä ihmissusille! Kuolen nauruun! Tuskin ne ovat heidän oikeita nimiään. Mutta ilman muuta minä autan sinua löytämään ne hirviöt!
Shania: Niin, kun en yhtään tiedä, että onko heistä olemassa mitään tietoja Suomessa. He ovat kotoisin Rajamaailmasta, joten heitä voi olla vaikea löytää mistään ihmisten rekistereistä.
Sadie: Mutta kuulehan; he kuitenkin ovat suurimman osan ajasta ihmisiä ja asuvat täällä. Vaikka heidän nimensä olisivat keksittyjä, täytyy jostakin löytyä tieto, esimerkiksi asunnon vuokrasopimuksesta, sähkösopimuksesta taikka terveyskeskuksen potilaskortistosta, jos he vaikka jotakin näistä kolmesta ovat tarvinneet. Eli kyllä minä löydän heidät tekaistuine henkkareineen!
Shania: Oi toivottavasti! Luulisi, että heillä ainakin on Dollywoodin Energian kanssa sähkösopimus. Elleivät sitten lymyä jossain kynttilänvalossa...

Siinä missä Shania hoitaa hommiaan Pinkissimon kitaristina ja Rajamaailman uhrien auttajana, tekee hän kuitenkin pääasiallista työtään Adalian Asunto Oy:ssa.
30.4. on vapun aatto ja Shania tekee jo kiinteistönvälitykeikkoja yksinään, ilman Haliman apua.
Edelliset Exotic partyt järjestettiin viime syksynä Kulopaja-nimisessä vuokrattavassa tilassa, mutta Kulopajan kiinteistössä on muutama liiketila sekä asuintalokin. Shania esittelee nyt nuorelle asiakkaalle vuokrattavana olevaa kaksiota.

Shania: Päivää, Shania Simmons Adalian Asunnosta.
Senni: Hei! Senni Matila.

Shania: Olet siis opiskelija? Oletko muuttamassa asuntoon yksinäsi vai onko sinulla kenties kämppis tai kumppani? Entä mikä sinut sai kiinnostumaan juuri tästä kohteesta?

Senni: Opiskelen ekaa vuotta elokuva-alalla.
Shania: Wau, voiko Dollywoodissa opiskella sellaistakin?
Senni: Joo, se on ollu mun unelma aina. Ja yksin mä oisin muuttamassa. Tää kaksio kiinnostaa, koska tästä on hyvät yhteydet sinne koululle.

Shania ja Senni siirtyvät rappukäytävästä varsinaiseen vuokrakaksioon.

Shania: Kuten näet, täällä on todella paljon säilytystilaa. Jo eteisessä on valtavasti kaappeja.
Senni: Aivan mahtavaa! Mulla sitä vaatetta riittää.

Shania: Tämä keittiö ei kovin suuri ole, mutta toimiva ratkaisu silti. Täällä on vielä edellisen asukkaan jäljiltä joitain tavaroita.

Shania: Siinä on suihku- ja wc-tila. Kiinteistöön on hiljattain tehty putkiremontti, kuten varmasti huomaat.
Senni: Oi aivan ihanaa!

Shania: Ja tässä sitten on olohuone, pelkkää pesua vailla. Tuossa toisella seinällä on sitten se nukkuma-alkovi, aika tilava. Ja siinä seinällä on pitkä rivi vaatekaappeja.
Senni: Niin, erillistä makuuhuonetta tässä ei ollut. Mutta ei todellakaan haittaa! Rakastan alkoveita ja kaikkia syvennyksiä.

Senni on halukas vuokraamaan asunnon ja naiset palaavat rappukäytävään.

Shania: Eli eiköhän sitten laiteta paperit kuntoon heti?
Senni: Ilman muuta!
Shania: Tuossa on kynä. Minulla on vuokrasopimus täällä, lue se huolellisesti ennen allekirjoitusta. Ja sinä et siis tarvinnut sisustajamme palveluita?
Senni: Oi ei mulla olis edes varaa sellaseen! Ja sehän uudessa asunnossa on parasta, kun pääsee ite sisustaan!
Shania: Ei sitten muuta, kuin kiitos Adalian Asunnon puolesta ja onnea uuteen kotiin!

Seuraavana päivänä on vappu. Shanian oli alunperin tarkoitus lähteä Isaacin kanssa Caitlinin ja Jaakon luo, jossa pariskuntien piti grillata pihalla ja ottaa rennosti. Jäykän perheellä kuitenkin on kamala flunssa. Isaac ja Shania sopivat lähtevänsä kaupungille yhdessä Shanian isosiskon Sineadin ja Isaacin isoveljen Aaronin kanssa, jotka suunnittelevat jo tulevia kesähäitään. Mutta eiköhän sama liikkeellä oleva kevätflunssa iske heihinkin. Kaikkiin, paitsi Shaniaan. Lopulta Aida ilmoittaa Shanialle, että hän voi liittyä Aidan ja Millan seuraan kolmanneksi pyöräksi. Tai siltä Shaniasta tuntuu.
1.5. Shania tapaa pariskunnan Barbie Boulevardilla.

Shania: Moi! Kiitos, että sain tulla mukaanne.
Milla: No tietysti saat! Olethan Aidalle niin läheinen.
Aida: Hei ystävä-rakas! Sori, olen hieman huppelissa..

Tytöt ovat sopineet puhelimessa, että jokainen laittaa vanhan ylioppilaslakkinsa päähän, kuten perinteeseen kuuluu.

Shania: Aida, minkä takia et laittanutkaan lakkia?

Aida: Voi minä kuule kadotin yo-lakkini heti seuraavana vappuna, kun olin päässyt ylioppilaaksi! Tapailin silloin erästä...hmm... Jake sen bodarin nimi taisi olla, pyrki opiskelemaan lääkäriksi lukion jälkeen. Meillä Jaken kanssa ensin vaihtuivat lakit sillä ryyppyreissulla ja sitten kadotin koko lakkini jonnekin katuojaan kännissä.
Milla: Voin hyvin kuvitella.

Shania haluaa muistoksi muutaman kuvan Barbie Boulevardin puiston liepeillä kasvavan kirsikkapuun kukkiessa taustalla. Onhan se erikoista, että kirsikat kukkivat jo vappuna!

Aida: En minä osaa tätä selfiekeppiä käyttää!
Shania: No kunhan me kaikki kolme näymme kuvassa!
Milla: Aida, antaisit minulle sen, olet liian humalassa.
Aida: Kyllä tämä tästä..

Milla lainaa omaa lakkiaan Aidalle ja ottaa loput kuvat vaan Shaniasta ja Aidasta.

Aida: No niin, klaaara vappen!
Shania: Caitlin sanoisi tässä kohtaa varmaan: "Hellureijaa ja hyvät joulut!"
Aida: Hehhehhehehe!!! Aahhahhahhahhahhaa!!! Niin sanoisi! Tai että: "Huruluiksista vaa ja hauskaa jussii meitsilt!" Hohhohhohhoo! Kuolen nauruun!!!
Shania: Älä nyt kun minuakin alkaa naurattaa. Nyt yritetään poseerata tyylikkäästi!
Aida: Joo, nyt vakavaa naamaa. Ajatellaan hautajaisia. Tai nyt keksin vielä surkeamman: Dramaattisen potkuja! Hiihhihhii!!! Sori.. tirsk!

Milla nappaa ystävyksistä toisenkin kuvan.

Shania ja Aida eivät edes huomaa Millan yhä räpsivän Shanian luurilla kuvia, sillä he alkavat kaivata Caitlinia paikalle.

Shania: Tosi kurjaa, että kaikkien piti nyt juuri sairastua!
Aida: Oletko varma, ettei Caitlin vaan ole niin kovassa krapulassa, ettei pääse sängystä ylös?
Shania: Voi helkutti! Tuo ei käynyt edes mielessänikään! Koska en itse juo en tajunnut, että eilenhän se varsinainen ryyppypäivä oli!
Aida: Minä en mistään krapuloista kärsi, join koko eilisen ja jatkoin läpi yön ja aion juoda aamuun asti! Mitäs tässä kun työtön olen!
Shania: Voi kamala, minä kuolisin moiseen rellestykseen!

Kuvauspaikalta päätetään lähteä siihen suuntaan, jossa dollywoodilaisia luultavasti on piknikillä. Pinkkitukkainen nainen lähestyy silloin Shaniaa.

"Hei, minun on pakko kysyä, että oletko Shania?"
Shania: Ööh... Riippuu siitä, kuka kysyy ja mitä asiaa.

"Olen Ophelia Petraki, Pinkissimon suurin fani. Sinä vaan näytät Shanialta niin kovasti, että luulin sinua häneksi. Tuijotan yhtä bändin julistetta sänkyni yllä usein ja idolini on ihan kaksoisolentosi! Shanialla vaan on pinkki tukka. Muuten olisin ollut varma, että olet Shania."

Shania: Oi kuinka kauniisti puhut minusta! Oikeinko idolisi? Niin, siis olen minä Shania.
Ophelia: Ei ole totta!!! Minä pyörryn kohta!
Shania: Älä hyvä ihminen sentään pyörry, olen ihan tavallinen ihminen! Mitä nyt juttelen avaruusolentojen ja kuolleiden kanssa, metsästän ihmissusia ja tiedän, kuinka maailmankaikkeus syntyi... Mistä päin olet? Nimesi on nimittäin kaunis ja erikoinen.

Ophelia: Olen Kreikasta kotoisin. Oh, kiitos, onko nimeni mielestäsi erikoinen?! Minun mielestäni maailmassa taas ei voisi olla kauniimpaa ja ihmeellisempää nimeä kuin Shania Elisabeth Simmons!
Shania: No kiitos. Olipas hauska törmätä faniin näin vappuna! Haluaisitko liittyä minun ja ystävieni seuraan?
Ophelia: Nyt näen unta! Ei minulle koskaan tapahdu mitään näin hienoa! Täytyy nojata, etten pyörry.
Shania: Oi, odota tuossa ystävieni luona. Tuolla on eräs ystäväni, joka viittoilee minua luokseen.

Shania ei viitsi mainita fanilleen Ophelialle, että häntä kutsuu luokseen toinen Pinkissimon jäsen, rumpali Merja. Muuten Ophelia seuraisi perässä. Shania nimittäin huomaa Merjan olevan kaupungilla yhdessä parhaiden ystäviensä Siljan ja ällöttävän Memen kanssa. Ja Shanialla on Memelle asiaa.

Shania: No moi tytöt!
Silja: Hei Shania!
Merja: Aurinkoista vappua! Mitäs kuuluu?
Shania: No mitäs tässä. Olen liikkeellä hyvän ystäväni ja hänen avovaimonsa kanssa.

Merja: Olen treenanut ihan hulluna sitä uutta biisiä!
Shania: Olen minäkin hieman harjoitellut, mutta ei kyllä huvittaisi yhtään.

Shaniaa ärsyttää, että Meme käyttäytyy kuin ei edes näkisi Shaniaa.

Silja: Shania, lähdetkö tuonne kirsikkapuiden alle istuskelemaan?
Merja: Pyydä ne ystäväsi mukaan!
Shania: Pitää kysyä, minne he aikovat suunnata. Meme hei, minulla olisi hieman asiaa sinulle. Kuulitko?!
Meme: Silja, kuuluuko täällä jotakin piipitystä?

Meme: Ai katsos, luulin, että hiiret tai rotat vikisevät, mutta sehän onkin Shania!
Merja: Älä Meme viitsi nyt...

Shania: Minä sinulle vikinät näytän, senkin vastuuton harakka!
Meme: Mitä? Aiotko TAAS käydä minuun käsiksi?

Milla huomaa alkavan käsirysyn etäämmällä.

Milla: Aida, ystäväsi on jälleen elementissään. Sinun on parasta mennä väliin ennen kuin syntyy isompi kissatappelu.
Aida: Mitä ihmettä se Shania nyt riehuu? Voi vittu!
Milla: En ole tavannut Shaniaa kovin montaa kertaa ja hän on siihen nähden rähissyt melko usein. Ymmärtäisin, jos hän olisi kännissä, mutta että selvin päin!

Aida rientää paikalle.

Aida: Shania, lopeta heti!
Meme: Tällä kertaa et hiuksiini koske senkin horo!
Shania: Kuka tässä on vastuuton horo?! Päästä irti!
Silja: Apua, tehkää joku jotain! En kestä tappeluita!

Aida: Shania, mistä tässä on kyse?!
Shania: No tuo vastuuton ämmä osti pikkuveljelleni kolmivuotislahjaksi skeittilaudan! Sellaista ei ole tarkoitettu niin pienille!
Meme: Ja minähän ostan rakkaalle siskonpojalleni mitä ikinä haluan! Paitsi etten ostanut mitään lautaa! Ostin pari pikkuautoa!

Shania on hämillään ja Aida kiskoo naiset erilleen.

Shania: Öh... Ai sinä et ostanut sitä kamalaa lautaa..?
Meme: No en! Pidin moista lahjaa itsekin vastuuttomana. Oma siskosi sen osti!
Shania: Öh, mitä ihmettä.. Kuka heistä?
Meme: No se, jolla on monta tytärtä itsellään.
Shania: Ai Caitlin?! Voi taivas! En voi kuin pahoitella, Meme...

Shania on hyvin nolona palatessaan omaan porukkaansa.

Shania: Oi pyydän anteeksi teiltä kaikilta, kaikki oli pelkkää väärinkäsitystä.
Merja: No, ei se mitään.
Meme: Vastaisuuden varalle pieni neuvo: ota ensin asioista selvää! Idiootti!
Milla: No, mikäs vappu se sellainen olisi, jos suomalaiset eivät tappelisi kaupungilla? Heheh!

8.5. on keskiviikko ja vapusta on jo viikko aikaa. Kirsikkapuut kukkivat edelleen ympäri pääkaupunkiseutua, mutta lämpöasteet ovat laskeneet reilusti; hieman yli kymmeneen asteeseen. Shaniaa on viime kesästä saakka vaivannut, minkä takia äitinsä on suuttunut äidilleen niin kovin, että on katkaissut välinsä tähän. Nyt Shania lopulta saa kysymykseensä vastauksen, sillä äiti tulee yllättäen käymään.

Jacqueline: Hei tyttö-kulta, hei Isaac.
Isaac: Päivää neiti Roosevelt.
Shania: Äiti! Mitäs asiaa sinulla on? Vai tulitko muuten vaan kahville? Olen pian töihin lähdössä.
Jacqueline: Minulla on vakavaa keskusteltavaa Emilia-mummistasi. Voimmeko Shania jutella hetken kahden kesken?

Isaac jättää äidin ja tyttären keskustelemaan rauhassa ja menee olohuoneeseen katselemaan televisiota. Shania ohjaa äitinsä ruokailuhuoneeseen istumaan.

Shania: Istu vaan alas. Etkö ota kahviakaan?
Jacqueline: Ei kiitos, en minä nyt pysty.

Shania: Mikä ihme sinut sai nyt yhtäkkiä tulemaan tänne ja puhumaan mummistani? Olisitpa nähnyt hänet! Hän asuu San Diegossa vanhusten palvelutalossa ja kärsii pahasta altzheimerin taudista. Hän luuli välillä minua sinuksi tai Monicaksi, koska olen vaalea. Aidaa hän puolestaan puhutteli milloin Barbaraksi, milloin Margetiksi, koska he ovat tummahiuksisia. Sitten yhtäkkiä mummi taas tunnisti minut! Et voi kuvitellakaan, miten sydäntäsärkevää se oli!

Jacqueline: Niin... Ihan varmasti. Uskon, että sinulle on ollut vaikeaa nähdä mummi sellaisena.
Shania: Et varmasti usko, kuinka vaikeaa se oli! Kun tapasin hänet edellisen kerran Rooseveltien maatilalla, hän oli vahva ja elämää täynnä oleva nainen. Mitä helvettiä oikein tapahtui?! Minkä takia katkaisit välisi häneen? Ja vaikka teille olisi tullut mitä riitaa, miksi edes me lapset emme saaneet nähdä häntä?!

Jacqueline: Tätä on niin hankala selittää... Sinä olit teini-iässä ja luonnollisesti käyttäydyit kuten sen ikäiset nyt käyttäytyvät. Shawnahan oli aina itse enkeli. Mutta Sinead ja Junior olivat aivan mahdottomia sillä reissulla. Caitlinkin taisi olla mukana.

Shania: No mitä ihmettä se nyt tähän liittyy? Ei mummi koskaan valittanut meille, että meidän pitäisi olla hiljempaa tai käyttäytyä paremmin ruokapöydässä tai yhtään mitään! No, anna kuulua nyt, mitä sillä reissulla tapahtui? Mikä sai sinut vihaamaan omaa äitiäsi?!

Jacqueline: No... Minä kuulin, kuinka äitini sanoi siskoilleni.. Siinä taisivat olla Marget ja Monica.. Hän sanoi, että onnistui heidän ja Barbaran kasvatuksessa. Mutta minä, hänen kuopuksensa, kasvoin kuulemma täysin kieroon. Ja siitä syystä en osannut sitten kasvattaa omiakaan lapsiani. Hän jopa epäili, ettei Shawna voinut olla minun tyttäreni, koska hän oli niin hyväkäytöksinen! Hän supisi siskojeni kanssa ja muistan Margetin sanoneen, että tuskin Shawna onkaan minun. Äiti sanoi siihen, että hän on varmasti samalla tapaa perheeseen tullut kuin Caitlinkin. Että isänne olisi saanut Shawnan jonkun toisen naisen kanssa! Et voi uskoa, miltä nuo sanat tuntuivat kuulla oman isosiskon ja äidin suusta! Miten he kykenivät?! Kyllähän kaikki aikanaan näkivät, kun odotin esikoisiani. Siis Shawnaa ja Annikaa. Mutta tuo kaikki vaan oli minulle liikaa. Margetia, tai Margarethan hänen oikea nimensä on, minä juuri ja juuri siedän. Mutta että oma ÄITI sanoo tuollaista! Päätin, etten enää koskaan halua nähdä sitä naista!

Shania nousee tuolista ja menee äitinsä luo.

Shania: MITÄ??!! Tuoko on se syy, jonka vuoksi katkaisit perheemme välit mummiin?!
Jacqueline: No etkö muka olisi toiminut samoin itse?
Shania: Turhempaa riitelyn aihetta en ole eläissäni kuullut! Ja nyt mummi on elänyt kaikki nämä vuodet yksinään, tietämättä mitä tapahtui! Tietämättä, miksi kadotti perheensä! Ja sitten hän vielä sairastui ja kadotti itsensäkin! Voi helvetti, nyt sinä lähdet tästä talosta tai pyydän Isaacia heittämään sinut pihalle! Ylös siitä!

Jacqueline: Sinulla ei vielä ole omia lapsia. Mutta jonakin päivänä on. Miltä sinusta tuntuisi, jos kuulisit vaikka Sineadin ja minun supisevan samalla tapaa, että olet surkea äiti?! Ja me emme edes uskoisi rakkaan tyttäresi olevan omasi!!!
Shania: No minä kuule saapastelisin luoksenne ja sanoisin, että tämä asia selvitetään perin pohjin, tässä ja nyt! En ikinä voisi katkaista sinuun välejä tuollaisten puheiden takia! Mutta tämä asia, jonka juuri paljastit; hylkäsit oman äitisi typerän kuiskuttelun takia ja veit samalla mummin meiltä, TÄMÄ on sellainen syy, joka riittäisi välien katkaisemiseen kanssasi! Mutta en kuitenkaan tee sitä! En onnekseni ole pitkävihainen saatika tuollainen dramaattinen kuten sinä. En vaan halua nähdä sinua vähään aikaan. Mene nyt jo!!!
Jacqueline: Kyllä minä menen. Ja takaisin en tule, ennen kuin edes yrität ymmärtää tekoni!
Shania: ULOS!!!

Äidin lähdettyä Shania on ihan hämillään ja ryntää poikaystävänsä luokse kyyneliään pyyhkien.

Shania: Oi Isaac, äiti oli aivan hirvittävä!
Isaac: No? Mitä pahaa se mummisi oli aikoinaan tehnyt?
Shania: Ei yhtään mitään! Äiti vaan on maailman pikkumaisin ihminen!
Isaac: No kerro nyt!
Shania: Se oli maailman typerin juttu, kerron kohta. Nyt tarvitsen vaan halauksen rakkaaltani!
Isaac: Tule tänne, Shania-kulta.

12.5. on sunnuntai ja äitienpäivä. Jäykän perheen isäntä Jaakko on järjestänyt rakkaalle vaimolleen romanttisen retken ja hankkinut hieman muutakin äitienpäivälahjaksi Caitlinille. Äitienpäiväksi luvattiin hyvin lämmintä säätä, mutta todellisuudessa on paljon kylmempää.

Caitlin: Jaakko venaa, mihin sä roudaat meitsii? Tänne jäätyy!
Jaakko: Tule nyt vaan, emäntä rakas. Näet kohta.

Jaakko vie vaimonsa japanilaiseen puutarhaan, jossa kirsikkapuut kukkivat yhä!

Jaakko: Katsohan ympärillesi, emäntä kiltti. Eikös olekin romanttista?
Caitlin: Wau! Meitsi ei tienny, et nää omput kukkii vieläki!

Jaakko: Oi Caitlin, rakkaani. Halusin tuoda sinut kävelylle ja pienelle piknikille tänne kirsikkapuutarhaan, koska olet kaikkeni! Olet koko elämäni valo! Ihan kuin kolme tytärtämmekin.
Caitlin: Ai nää oliki niit kirsikoit! Mut tosi siisti mesta, kiitti kulta. Sä oot kans likkojen lisäks tärkeintä meitsille.
Jaakko: Ja sinä olet paras äiti maailmassa, saamme lasten kanssa olla kiitollisia! 

Caitlin: Jaakko, meitsi rakastaa sua.
Jaakko: Oi Caitlin, minäkin rakastan sinua enemmän kuin mitään maailmassa!

Jaakko: Ennen piknik-tarvikkeiden levittelyä haluan antaa pienen vihjeen äitienpäivälahjastani sinulle.
Caitlin: No ei sun ois meitsille mitään tarvinu ostaa! Tää upee mesta, piknik ja sä, tää on ihan sairaan magee äitienäivälahja!
Jaakko: Mutta minulla on konkreettisempikin lahja kotona odottamassa! Arvaas, mitä puuhastelemme viikon päästä?
Caitlin: Meitsi lähtee ens sunnuntaina Shanian ja sen frendien kaa sinne Lahteen.
Jaakko: Aha.. Onko siellä jokin tapahtuma?
Caitlin: Ei ku se Adalian pariskunta, joilla Shania nykyään on duunis, järkkää tuparit viikon päästä. Meitsiki on kutsuttu.
Jaakko: No, me sitten puuhastelemme sitä tulevaa yhteistä juttuamme vaikka lauantaina!
Caitlin: Meitsi ei ny hiffaa yhtään, mitä sä meinaat. Kerro ny, mikä juttu se on.
Jaakko: En kuule taidakaan paljastaa vielä mitään! Näet sitten kotona! Nyt eväskori esiin! Äh, jätin sen autoon!
Caitlin: No mut tääl jäätyy tällasis kuteis, ajetaanko takas himaa ja syödään siel?
Jaakko: Tehdään mitä ikinä haluat, rakas emäntäni!

Pariskunta palaa kotiinsa. Myöhemmin päivällä lämpötila kohoaa, eikä ulkona enää tarvitse paleltua kesävaatteissa. Caitlin kummastelee, kun sekä Jaakko että lapset pyytävät häntä pihalle. Helena-anoppi on poissa kotoa.

Caitlin: Mitä te skiditki ny juonitte tääl? Mikä sul on siin, Jonna?
Jonna: Äiti...
Caitlin: Oi, onks se äitienpäiväkortti meitsille?! Jee!

Caitlin lukee korttia liikuttuneena ääneen.

Caitlin: "Onnea emäntä" Ja sit täs on vissiin Katja osanu skriivaa sanan ÄITI! Ja sit täs on viel et "Jaakko ja likat" Voi hitsin pimpulat et tää on magee, kiitti!
Jaakko: No niin, tulehan sitten vilkaisemaan varsinaista äitienpäivälahjaasi!
Caitlin: Ai tääl pihal?

Caitlin katselee hölmistyneenä ympärilleen. Jaakko ja lapset ovat innoissaan ja perheen saksanpaimenkoira Iso Arskakin vouhottaa ympäriinsä.

Jaakko: TADAA!!!
Caitlin: Öö... Nii siis hä? Siin on meidän jeeppi ja miks likat saa hilluu naapurin autos? Tuu Katja alas siit konepellilt! Kuka hitto on muuten tuonu kiesinsä meidän pihaan?!

Jaakko: Minä sen olen tuonut. Ja se on sinun autosi, hyvää äitienpäivää!
Caitlin: TÄH?! Eihän meitsi ees osaa ajaa mitää kiesii!?
Jenna: Eiks oo äiti upee?!

Caitlin on kirjaimellisesti pihalla.

Jaakko: Se on tietysti käytetty ja vuosimallia 2000, mutta kuitenkin Audi TT ja vieläpä Princess-edition!
Katja: Äiti! Huomasitsä ne sen ripset?! Shania-täti kuolee kateuteen kun se näkee ton!
Caitlin: Öh, ei meitsi.. Tää on ihan liikaa meitsille...
Jaakko: Siitä puuttuu kilvetkin vielä, mutta laitatan sen kuntoon ensi viikolla, niin pääsemme ajelemaan!
Caitlin: Kiitti, tää on ihan liikaa... kiesi meitsille..? Mut meitsil ei oo ajokorttiikaa!?

Jaakko kehottaa vaimoaan istuutumaan uuden menopelinsä penkille.

Caitlin: Tää tuntuu ihan hullulta... Ei meitsi oo ikinä istunu täs kuskin puolel...
Jaakko: Niin, se yhteinen puuhastelumme tulevana viikonloppuna on tietysti sitä, kun alan opettaa sinua ajamaan sillä! Kuten näet, pelkääjän puolelle on jo asennettu polkimet ja ajo-opetuslupa on taskussa!
Katja: Kelaa mutsi, sit Aidan tai faijan ei enää tarvi kuskata sua!
Caitlin: Siis kiitti ihan sillee niinku oikeesti, meitsi vaa ei osanu kelaa mitään tällast...
Jenna: Äiti hei, nyt voit keksiä sille nimen! Niinku Aidan auto on Pinksu!
Caitlin: Kakkapökäle...
Jaakko: Voi voi ja minä kun pelkäsin, että auton nimeksi tulee joku Huruluiksista...
Caitlin: Nii, meitsin pitää jo juosta. Pökäle menee jo polvitaipees!

Jäykän perhe ja muut toivottavat lukija-äideille erittäin iloista äitienpäivää!

Tarinassa mukana: Roihuvuoren japanilainen puutarha, TH:n toimisto

Ninnin Fashionistas 88 Original with Purple Glittery Hair (Senni), Fashionistas 95 Curvy with Pink Updo (Ophelia), Danielin kasvanut kroppa Club Chelsea

Ylioppilaslakin kohtalo tapahtunut minulle itselleni...

6 kommenttia:

  1. Kiitos! Hyvää äitienpäivää sinnekin! Onkohan jotain syvempääkin onkelmaa tolla Shanian äidillä? Mitähän mörköjä sieltä kaapista vielä ryömii...

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana jakso! Taas oli niin eläviä nukkeja, varsinkin Caitlin ja lapset! Pitää mennä itsekin käymään tuolla japanilaisessa puutarhassa syksymmällä, kun on mahdollisuus. En tiennyt sellaista olevankaan Roihuvuoressa.

    Louhi

    VastaaPoista
  3. Oli ihana jakso ja mahtavia leluja pikkupojilla.Kivaa kun Shania pitää niin hyvää huolta pikuveljestään että oikein tappelun järjesti,vaikka se erehdys olikin.Caitlinilla mahtava äitienpäivä ja lahja,jännä nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu,onneksi Shania on saanut vähän aikaa olla poissa Rajamaailmassa.

    VastaaPoista
  4. Aika pitkään kyllä kukki nuo kirsikat, koska itse kävin katsomassa niitä 5.5. ja silloin olivat jo aivan täydessä kukassa. Kävitkö siellä toisessa päässäkin, missä on ne eri eläinten mukaan nimetyt alueet sitä varsinaista japanilaista puutarhaa? Suosittelen, sekin on tosi ihana.

    Shania antaa kyllä itsestään aika raivokkaan vaikutelman, kun on aina käymässä ihmisten kimppuun, kuten nyt tuon Memen! Pitäisiköhän hänen käsitellä noita aggressioita terapiassa, vai onko kyse vain levon puutteesta sen kirouksen tähden. :P Ja minä kyllä ymmärrän, miksi Jacqueline on katkaissut välit sukulaisiin - ehkä Shaniakin osaa tulla puolimatkaan vastaan asiaa ajateltuaan.

    Nähdään sitten Lahdessa! Nicola & X.

    VastaaPoista
  5. Shanialla sujuu hyvin työt! Roberta porukoineen odottaa teitä kylään :)

    VastaaPoista
  6. Unknown: Shanian äidistä ei olla kaikkea tosiaankaan kerrottu!
    Louhi: Se Roihikan puutarha on niin tunnettu, että japanilaiset tulee sinne kuvaamaan kirsikkapuita :D
    Sanelma: Caitlinin autokoulu alkaa pian!
    X: Täällä Koillisessa kirsikat kukki jo 27.4 ja niitä on yhä jossain varjoisissa paikoissa. Asuin ennen Roihikassa, joten se puutarha on tuttu vuosien takaa, jo ennen nukkeharrastusta. Sarjan alkujaksot (tytöt ajaa rotkoon Alpeilla ym) on kuvattu siellä puutarhan toisessa päässä. Meillä oli kerran miittikin siellä!
    Heidi: Roberta on niin hyvä kouluttaja ja pomo Shanialle, että vielä ainakin työt näyttää sujuvan uudella alalla. Täällä minulla odottaa Lahteen lähtöä Shanian lisäksi Caitlin ja Shanian uudehko barbiystävä Sadie! Eli hieman vaihtelua, ei tule Isaacin kanssa tällä kertaa ;)
    Ninni

    VastaaPoista