Näytetään tekstit, joissa on tunniste silarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste silarit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. heinäkuuta 2023

Osa 241 Povipommin päiväkirja 3. Kesäisen kohtalokkaita kohtaamisia

Tämä jakso on omistettu isäni muistolle, joka nukkui pois tätä jaksoa tehtäessä 11.7. 

Shania: Dear Diary, on jo heinäkuun puoliväli, mutta minä kerron nyt, mitä tapahtui viime kuussa. Se oli niin hämmentävää, ettei huvittanut kirjoittaa viime kerralla yhtään enempää. 

Oli siis 8.6. ja Simonin 29-vuotissynttärit. Olin aikaisin aamulla "antanut" hänelle videopuhelussa lahjan, joka oli paljaat silikonirintani jättimäisinä keskellä tietokoneen ruutua! Mutta Simonin äitikin näki ne, joka oli ihan kamalan noloa. Mutta vielä pahempaa oli se, että Simon luuli rintojani vitsiksi! Hän nauroi katketakseen ja kehotti minua riisumaan "proteesit" pois! Minä suljin häpeissäni läppärini ja olin niin loukkaantunut, etten avannut läppäriä koko päivänä, ja suljin puhelimeni. Olin varma, että Simon ei enää halunnut olla poikaystäväni, kun hän tajusi rinnat oikeiksi, ja että olin teettänyt silarit hänen antamillaan rahoilla! Mutta illalla puistossa istuessani minä avasin puhelimeni. 

Shania: Oh, täällä on kamalasti ääniviestejä Simonilta! Voi apua, nyt hän soittaa!

Shania: Dear Diary, minua pelotti ihan hirveästi vastata puhelimeen. Minä suorastaan tärisin! Mutta se olikin turhaa, sillä Simon puhui kerrassaan ihania! Minä siis vastasin ääni väristen puhelimeen.

Shania: Haloo…
Simon: Shania! Niin käyän kyin on py’että, me räkästelemme! Ei kyn räkästämme… Äh… Niin käyän kyin me py’ymme, on räkkäyttä, ja niin käyän kyin me räkästel… räkästämme, on py’että. Niin se meni! Niin minyn piti sanoa! Anteeksi, Shania! Minä olin aivan kamala, myttä älä jätä minyä! Anna anteeksi!
Shania: Mitäh..? Etkö haluakaan jättää minua? Luulin, että pitäisit uusista rinnoistani, mutta sinä vain nauroit!
Simon: En minä 'älyä jättää sinyä! Minä lyylin, että sinä 'älyät jättää minyt. Äitini selitti mitä sinylle on tapa’tynyt. Tai siis mitä sinylle on te’ty. Ja kyn minä sanon ”selitti”… Jos minä olisin y’ä lapsi, niin hän olisi piiskannyt minyt vyöllä tai risyllä. Ja olisin ansainnyt sen myös. Olen niin kovin pa’oillani. Minä olen idiot. Tämän takia minä olen aina ollyt sinkky. Se oli vain… yllätys. Ei, se oli järkytys. Sinä olet käynis. Olet ollyt jo valmiiksi, enkä minä yskönyt, että sinä oikeasti… ‘ankkisit silicon… silicones.
Shania: Siis silikonit... Jo naurusi oli tarpeeksi kamalaa, ja kaiken huipuksi äitisi näki minut puolialasti! Ensimmäisen kerran, kun tapasin hänet! Meinasin kuolla häpeään ja loikata alas parvekkeeltani!

Simon: Ai kamala... Anna anteeksi! Ei minyn äitini välitä, hän on libéral kyten minäkin. Hän tykkää sinystä kovasti ja arvostaa sinyä... ja niin minäkin.
Shania: Kehtaankohan enää tavata äitiäsi toiste..? Mutta tietysti minä annan sinulle anteeksi. Se oli jälleen kerran typerä väärinkäsitys, ja niitähän tuttavuutemme varrella on riittänyt. Mitä sinä pidit rinnoistani?
Simon: Kyllä sinä ke’taat tavata hänet! Jos tietäisit miten hän on poseerannyt... Hänellä on OnlyFans-tili! Ja hän on burlesquetanssija! Hän on ’yvin, ’yvin vapaamielinen. Ja hän tykkää sinystä kovasti!
Shania: Luojan kiitos... Minun täytyy tunnustaa, että sain silikonit hankittua, koska lähetit niin paljon rahaa. Kävin Auroran Salongissa siis otattamassa ne implantit. Ja koko toukokuun olen joutunut toipumaan leikkauksesta, enkä halunnut olla keneenkään yhteydessä, ennen kuin rintoja pystyi esitellä. Niin, sinähän sanoit, että saan käyttää osan rahoistasi itseeni…
Simon: Niin, no... Totta kai sinä saat käyttää ne ra’at miten ’älyät. Myttä entä se oikea remontti? Onko sitä te’ty ollenkaan?

Shania: Dear Diary, minä olen todellisuudessa vasta hankkinut sisustussuunnittelijan remonttia varten, mutta en voinut kertoa sitä Simonille. Vaihdoin pikaisesti puheenaihetta, joka yllättävää kyllä johti seksiin!

Shania: Öh... Tottahan toki on! Mutta unohda nyt se ja kerro, mitä pidit rinnoistani?
Simon: Ööh... Minyn pitää vain totytellä sii’en, että sinä näytät erilaiselta… Ei sinyssä ole mitään vikaa, se on minyn ongelmani! Tai siis, ei se ole minylle mikään ongelma. Se oli vain jotain, mitä minä en odottanyt ja yllätyin siitä ja ere’dyin pa’asti. Nyt minä tiedän paremmin. Sinä olit käynis jo valmiiksi ja sinä olet käynis nyt. Sinä olet maailman käynein nainen!
Shania: Oh, ihanaa! Oi Simon, sinä olet maailman ihmeellisin mies! Ja nyt väärinkäsitykset on oikaistu, eikä kummankaan tarvitse pelätä, että toinen haluaisi jättää toisen!
Simon: Shania, minä tarkoitin sitä mitä sanoin; me voimme kokeilla seksiä kyn sinä tylet. Minä ‘älyän sinyä oikeasti. Minä ‘imoitsen sinyä. Minä räkästän sinyä.
Shania: Aaaah!!! Iihhihii! Oi minä en malta odottaa sitä! Siis että tapaamme livenä! Ja minäkin rakastan sinua!
Simon: Niin, sinyn pitää tyllä tänne… Minyltä pyyttyy päästä joky ryyvi, koska en saa mitään alastomien i’misten katselystä. Minä näen alastomia i’misiä taidekyrsseillä koko ajan, ja se on sama kyin katsoisin kissan persettä! Y’tä neyträäli asia. Öh, ei sillä, että sinyn vartalosi näyttää kissan perseeltä… tai kenenkään. Myttä en minä kii’oty sellaisesta. Minä sanoin sinylle jo aiemmin, että minä olen kyin robotti. Ja jyyri tämän asian takia minystä tyntyi pitkään, että en pysty räkästämään sinyä, jos en pysty myös ‘imoitsemaan sinyä siten kyin pitäisi… pelkästään näkemällä sinyt.
Shania: Ja minä sanoin jo sinulle, että voimme odottaa seksin harrastamista niin pitkään, kunnes tunnet olevasi valmis.

Shania: Dear Diary, oi en voinut uskoa, että elämäni mies puhui minulle siten! Mutta minua myös pelotti, sillä en todellakaan halua Simonin harrastavan seksiä kanssani ainoastaan siksi, että hän on sitä luvannut!

Simon: No jos sinä tylet tänne ja jos sinä py’yt minylle ja kosket minyyn… niin e’kä se onnistyy sitten. Toivon ainakin niin.
Shania: Oi annetaan asioiden tapahtua omalla painollaan! Älä nyt mieti sitä seksiä koko ajan, tai muuten siitä tulee sinulle kammo, kun ajattelet, että sitä täytyy harrastaa, koska niin lupasit. Lupaatko, että unohdat nyt koko seksin ja toimitaan sitten sen mukaan, miltä tuntuu kun tulen sinne?
Simon: Myttä kyn en minä voi ynö’tää... Minä olen sokea, Shania. Siis minä näen, myttä olen silti sokea. Ysein öisin kyn minyllä on silmät kiinni, niin silloin minä kii’otyn sinystä. Silloin kyn en ajattele mitään myytä kyin sinyä. Minä myistän miltä tyntyi kyn sinä istyit minyn sylissäni siellä messyillä tai Vicin so’valla. Ja minä myistän miten sinä koskit minyyn kyn me tanssimme. Minä myistän kyn me istyimme vierekkäin ja melkein syytelimme, miltä sinä työksyit silloin ja miten minä ‘älysin sinyä. Niitä asioita minä myistelen öisin, en sitä, miltä sinä näytät.

Shania: Oh, lopeta! Minähän ihan kiihotun puheistasi! Tsihih!
Simon: Tyle tänne, niin minä näytän sinylle miten paljon räkästän sinyä. Päivisin on liikaa ‘äiriötekijöitä… Ja minä tarvitsen kosketystä. Minä tarvitsen sinyt tänne.
Shania: Minä tulen! HETI kun olen toipunut täysin. Minun pitäisi levätä vielä toinen kuukausi, mutta en millään malttaisi, sillä haluan äkkiä luoksesi!
Simon: Tyle ’eti kyn pääset... Oliko minyn ’öysyjeni vetoketjy äyki koko sen videopy’elyn ajan?
Shania: Hihii, oli! Mutta puhelun jälkeen olin tyytyväinen, etten huomauttanut asiasta, koska sinä nauroit rinnoilleni!
Simon: Aa… Anteeksi! Vatsa on jotenkin tyrvöksissä, niin tiykät ’öysyt eivät pysy kiinni. Joten sinä et ollyt ainoa, jonka piti nolostyä tänään. Ei sillä, että sinyn oikeasti piti. Koska oikeasti sinä olet käynis. Sinyssä ei ole mitään noloa. Se kaikki noloys tyli minyltä. Minyllä on naamakin tyrvöksissä. ’Yömäsit varmasti miten kamalat silmäpyssit minyllä on?
Shania: Öh, en minä kyllä sitä pannut merkille. Etkö saa nukutuksi yöllä?

Shania: Dear Diary, minä en voi käsittää, miten Simon on niin epävarma itsestään! Minulle tuli oikein paha mieli, kun hän puhui sillä tavoin. Hänhän on kuin kreikkalainen jumala, aivan TÄYDELLINEN! Ihan niin kuin minä, ainakin nyt, hahah! Simon jatkoi siis siitä, kun kysyin, eikö hän saa öisin nukuttua.

Simon: En. Ja äitini sanoo, että minä mykä olen lai’tynyt, myttä tyntyy aivan myyltä. Minä tynnen itseni vastenmieliseksi. En tiedä mitä sinä oikein näet minyssä… Py’yn i’an ’yllyjä ja näytän meressä tyrvönneeltä piraatilta. Näytän i’an kamalalta niissä valmistyjäiskyvissänikin, ja äitini vaati, että postaan ne nettiin kyitenkin. Ja sinä taas… Sinä olet maailman käynein ja sylöisin nainen. Ja minylle on syyri kynniä, että sinä ’älyät seyrystellä minyn kanssani.
Shania: Oh, kiitos kultaseni. Hihih! Minä taas en näe sinussa MITÄÄN negatiivista, olet ihan täydellinen! Mikä sinua muuten valvottaa?
Simon: Moni asia... Ja typäkkä tekee minyt sairaaksi. Minä aloitin yydestään pari vyöttä sitten, kyn oli vaikea kesä…
Shania: Oi sinun täytyy lopettaa moinen kauhistus!
Simon: Minä aion kyllä lopettaa sen; tänään poltan viimeisen typäkän, ja se on siinä! Minä vannon sen. Sinyn ei tarvitse ’aistaa tai maistaa myrkkyä sitten kyn syytelet minyä. Sitten minä olen py’däs. Ja toivottavasti myös vä’emmän tyrvönnyt.
Shania: Mahtavaa! Olen todella iloinen puolestasi. Sitä on kuulemma vaikea lopettaa noin vain, muistan kun Daria ravasi jatkuvasti tupakalla.
Simon: Niin... Sama kyin sinä yrittäisit lopettaa nykkekeräilyn! Myttä minä olen polttanyt vain ka’desti päivässä, joten minä pystyn sii’en kyllä. Pitää vain keksiä jotain myytä tekemistä. Tyle tänne pitämään minyt kiireisenä!

Shania: Dear Diary, minä halusin teleportata Simonin luo sillä sekunnilla! Mutta samalla aloin pohtia, hyväksyisikö Simon uuden mallintyöni, sillä meillä oli melkoisen poikkeavat mielipiteet alastomana esiintymisestä... Sitäkään en kyllä täysin ymmärrä, sillä Simonhan on ITSE alastonmallina järjestämillään taidekursseilla, ja onhan hän itsekin maalannut malleja, jotka joskus ovat täysin vailla rihman kiertämää!? Melko tekopyhää, että Simonin taide on hyväksyttävää, muttei minun. No, asia täytyy selvittää myöhemmin. Mutta minä siis riemuitsin siitä, että pääsisin pian Simonin luo!

Shania: Oi minä riennän sinne HETI kun olen toipunut!
Simon: Minä yritän flirttailla, ja se kyylöstää vain limaiselta…
Shania: Oi lopeta tuo itsesi vähättely, olet kertakaikkisen upea, kaunis sekä ulkoa, että sisältä.
Simon: Ei tynny siltä, minä olin niin kamala sinyä ko’taan. Minä arvostan sitä, että ’älysit minyn näkevän… öh, yyden ylkönäkösi. Ja sinä OLET käynis, minä tarkoitan sitä! Myttä ei sinyn kannata esitellä itseäsi minylle videolla. Minä en tallenna mitään, myttä joky ’akkeri saattaa päästä jomman kymmän koneelle ja levittää sen materiaalin nettiin. Sitä ei saa sieltä ikinä pois. Se on vaarallista. Sellaisen kanssa jöytyy elämään koko loppyelämän. Intiimit kyvät ja videot päätyvät nettiin kaikille maailman pervoille, etkä sinä voi sille mitään…
Shania: Hehehehe... Kröhöm! Meidän täytyy siinä tapauksessa jutella uudesta työstäni kunnolla, kun tulen sinne.
Simon: Ja niin kyin sinä ’yömäsit, joky saattaa ilmestyä minyn viereeni ja nä’dä sinyt noin. Onneksi se oli vain äitini, ja kyten sanoin, niin hän ei välitä. Hän on nä'nyt pa’empaakin. Ja minä myös. Eh, siis netissä vain. Ei sillä, että minä olisin jotain etsinyt... Öhöm!
Shania: No, se oli melkoinen sattuma, mutta uskon sinua ja uskallan tavata äitisi kasvotusten. Minua muuten ei haittaisi, vaikka joku tuiki tuntematon ukkeli ihailisi alastonkuvaani...

Shania: Dear Diary, seuraavaksi minun oli pakko valehdella hänelle ja sanoa aiempi lauseeni käänteisesti! Kaikki salailu ja valehtelu tuntuvat pahalta parisuhteessa, joten päätin keksiä tekosyyn lopettaa puhelun. Keskustelisin myöhemmin kasvotusten Simonin kanssa siitä, että poseeraan uudessa työssäni täysin alasti koko maailmalle kaikkine miljoonine pervoine ukkeleineen...

Simon: Ai niin, se sinyn yysi ypeä mällintyösi! Minä en ole edes myistänyt onnitella sinyä siitä. Onneksi olkoon, chérie! Kerro minylle kaikki siitä... Öh, mitä sinä sanoit?
Shania: Öö... Tuota-aa... Että kylläpä haittaisi, jos joku tuntematon äijä katselisi kuvaa, jossa olen alasti... Kröhöm! Öö... Minun on mentävä laittamaan Katjalle ruokaa, kerron työstäni myöhemmin!
Simon: Okei... Voimmeko me pitää ’yömennä yyden videopy’elyn, niin pääset tapaamaan minyn äitinikin? Siis vaatteet päällä. Hihih!
Shania: Tietysti! Minun täytyy nyt lopettaa. Olet rakas! Yritä olla miettimättä yöllä mitään, niin saat nukuttua! Tai mieti minua, taittele tyyny niin, että voit pidellä sitä ihan kuin syleilisit minua! Koska kello on niin paljon, sanon jo guten nuitten!
Simon: ’Yvä on. Minä räkästän sinyä, chérie. Bonne nuit!
Shania: Minäkin rakastan sinua. Bon... njut...

Shania: Oi Dear Diary, Simon muiskautti suukon puhelimeen!

Simon: Mwah!

Shania: Dear Diary, en voinut kuin hihitellä puhelun päättyessä! Oi kuinka hämmentynyt olinkaan. Toisaalta olin helpottunut ja innoissani, toisaalta muutamasta seikasta huolissani. Saapa nähdä, kuinka parisuhteemme jatkuu...

Seuraavana päivänä pukeuduin tahallani peittävästi, sillä pidimme Simonin ja hänen äitinsä kanssa videopuhelun, englanniksi tietenkin. Ja minä pyysin Katjankin mukaan, sillä halusin tehdä vaikutuksen ihanaan anoppiini! Olihan siskontyttöni luonani oppimassa olemaan ihmisiksi. Delphine näkisi, kuinka taitava olen lasten kanssa, sillä hänhän haluaa lapsenlapsia, hihih! Oi Delphine todellakin on aivan ihastuttava ihminen! Juttelimme kevyitä asioita muodista ja taiteesta. Delphine kertoi olevansa itse entinen taidemaalari ja nykyinen burleskitanssija. Minähän sanoin, Dear Diary: se nainen on ilmiömäinen! Minun oli pakko kertoa siitä epäreilusta tapauksesta, jolloin pitkäaikainen huippumallisopimukseni Dramaattisen kanssa päättyi yllättäen vuonna 2019, sillä Verity Rochester piti minua liian vanhana! En ikinä unohda sitä kaameaa keltaista teippiä, jota se noita veti lattialle ja pyysi teipin toiselle puolelle 24-vuotiaat ja sitä nuoremmat ja toiselle puolelle yli 25-vuotiaat! Ja me "vanhat" saimme potkut! Miltei kaikki mallit olivat liian vanhoja, joten niistä kehkeytyi joukkoirtisanomiset...
Kerroin Delphinelle tulevasta työstäni ainoastaan pintapuolisesti; se tulee olemaan hohdokasta ja rahakasta. Pelkäsin koko ajan, että Katja alkaa Simonin kuullen hölöttää isoon ääneen pornokuvauksista, mutta tyttö osasi käyttäytyä! Minulla selkeästi on ollut toivottu vaikutus tyttöön!

Shania: Dear Diary, Delphine kehui rintojani kauniiksi!  Simon istui äitinsä vieressä ja vaikutti nololta punottavine poskineen. Ja oi, Delphine kutsui minut käymään Simonin kanssa Pariisin asuntoonsa pian. Simon vastasi, että asun edelleen toisella puolella maata, eikä hän ole vielä itsekään päässyt kunnolla minua tapaamaan. Hänen mielestään äitinsä meni asioiden edelle, mutta oi, minä niin ihastuin Delphinen välittömään ja avoimeen persoonaan, että olisin mennyt hänen luokseen kyläilemään vaikka ilman Simonia, hahah! Delphinekin pitää minusta, sillä hän halusi minun kutsuvan itseään etunimellä, taikka nimityksellä "maman", joka tarkoittaa äitiä!
Oi kuinka videopuhelu rauhoitti mieltäni; minun ei todellakaan tarvinnut hävetä edellisen päivän rintojen paljastustilaisuutta...
Mutta Simon oli jotenkin outo... Kasvojeni sijaan hän tuijotti käsiään ja vaikutti etäiseltä. Minusta näytti, että rakkaani pakotti itsensä hymyilemään ja olemaan normaali itsensä. Delphine tosin tupakoi hänen vieressään, vaikka Simon kielsi useasti sisällä polttamisen. Uskon, että tupakoinnin lopettanut Simon käyttäytyi oudosti siitä syystä. Eikä Delphine kuunnellut poikansa kieltoa, ei kertaakaan! Upea nainen vaan sytytti uuden savukkeen ja jatkoi puhumista!
Simon kutsui minut kahvilansa avajaisiin 31.7. ja oi ilman muutahan minä menisin! Jo heinäkuun alussahan olisin täysin toipunut leikkauksestani! En malttanut odottaa heinäkuun loppua, sillä VIIMEISTÄÄN silloin minä näkisin poikaystäväni kasvotusten... 

Shania: Dear Diary, kuinka väärässä sitä voikaan ihminen olla... No, minähän olin vain odottanut, että pääsisin esittelemään uusia silikonejani suurelle yleisölle. Että voisin pukeutua kauniisti ja kaikki tuijottaisivat minua ihastellen. Eli kesäkuusta vielä sen verran, että sain kutsun Vantaan Keltatiilen rannan lähellä järjestettävään juhlagaalaan, joka olisi 3.7. Mikäs sen parempi tapa uusien rintojen tupaantuliaisille, kuin upea juhlagaala! Kaiken huipuksi myös Simon oli kutsuttu, eli me näkisimme viimein.

Shania: Dear Diary, et ikinä usko, mitä tapahtui! Koitti tämän kuun kolmas päivä ja julkkikset ja gaalan muut kutsuvieraat odottelivat jo punaiselle matolle astumista. Mutta EN MINÄ! Minä makasin kotonani koronan kourissa! Kyllä sisintäni raastoi, kun vilkuilin gaalan jälkeisenä päivänä eri medioiden julkaisuja. Simon jonotti kuvassa niin yksinäisen näköisenä, ilman minua. Ystäväni Nicola Xara´silta oli myös juhlissa. Oi kuinka tunsin kateutta!

Shania: Dear Diary, Ama kompastui nolosti punaisella matolla gaalan alussa. Vaikka kuulin Simonilta heti juhlien jälkeen  Amalle sattuneesta kommelluksesta, en voinut olla maalaamatta sielussani siitäkin tilanteesta traagista abstractia grafiikkaa sen sijaan, että olisin täyttänyt kanvaasini komediallisella valolla viimeistelemättömän modernin impressionistin tavoin, olihan se lähellä totuuttakin! Vaan ei, Dear Diary, näin minä tapahtuneen kuvittelin:

Ama: VITTUSAATANA u muthaphukkin BITCHES and HO´S!!! Mä oon Red Carpet Queen ja mua ei stailattu tähän mekkoon et mua zoomailtas gaalan lattioille ku joku Mr.-Tomorrow-With-No-Job on unohtanu suoristaa jonku VITUN MATON!!!
Simon: Vöi ei, tärvitseekö cherii täällä y´heätä pelästäjää? Minä ölen 'llynä sinyn.. öö... La petite silicons! Jä lisäksi minä ölen ävoimessä pärisyhteessä!

Shania: Oh Dear Diary, se kaikki oli tietysti siis vain kuvittelemaani. Katsoin kuvaa eräästä tyylikkäästä pariskunnasta Ainosta ja Jaakosta ja elin haaveissani, että kunpa minä ja Simon olisimme olleet siinä... Simon siis kertoi, että tämä Jaakko oli tyylikkäästi jättänyt Aman kompuroinnin kommentoimatta, kun minulle niin tuttu toimittaja Krista Dollywoodin Sanomista oli asiasta kysellyt. Joku joutava julkkis Marco oli juhlien kommentaattorina Kristan vierellä.

Shania: Joku trolliwoodilainen hömppä-paparazzi kirjoitti arvostelussaan, että Ama todennäköisesti oli niin humalassa, että kompuroi siitä syystä. Joka tapauksessa meinasin revetä liitoksistani kuin Barbie-nukke, kun katsoin Dollywoodin Sanomien kuvaa, jossa Simon ja Ama seisoivat punaisella matolla kuin pariskunta! Simon oli toki "pelastanut" ilman kavaljeeria olleen Aman, mutta pitikö se kirottu rääväsuu ottaa kainaloon?! Hommaisi mokoma juoppo oman miehen, ettei tarvitsisi minun poikaystävääni liehitellä!!! Uskoin kylläkin, että nämä kaksi sankaria pelastivat toinen toisensa, sillä olinhan itse joutunut jättämään Simonin juhliin vaille seuralaista sairastuttuani!

Shania: Aarghh!!! Ihan sietämätön kuva löytyi netistä! Simon poseerasi kuvassa Nicolan ja Aman keskellä ja kyllä oli niin mairea hymy koko kolmikolla, että teki mieli paiskata koko läppäri seinään!

Shania: Dear Diary, minä yritin niiiin kovasti unohtaa Simonin sillä hetkellä, olin niin toivottoman kateellinen ja mustasukkainen. Niinpä minä ajattelin, että koko mies oli ihan idiootti; näkihän sen kuka tahansa Simonin asusta! Kuka täysijärkinen lähtee juhlagaalaan ylilyhyet shortsit jalassaan?!
No, minä kuitenkin jatkoin kadehtimistani, sillä naisten puvut olivat niin upeita! Ensiksi kadehdin jonkun Camillan vihreätä mekkoa, joka asteli punaisella matolla kenen lie vanhan Erkin.. siis Erikin kanssa.

Shania: Yhdessä kuvassa poseerasivat jotkut Liz ja Helen, enkä voinut olla rakastamatta Lizin vihreätä asua, vaikken normaalisti pidä sen tyylisistä vaatteista!!??

Shania: Dear Diary, minä uskon, että huomioni kiinnittyi kaikkiin vihreisiin asuihin, sillä Simonin shortsipuku oli ollut kuvissa vihreä! Ei se edes ollut pelkästään vihreä, mutta tuona päivänä kuvia katsoessani luulin niin, sillä ne vääristivät kaikki jotenkin... En siis pystynyt unohtamaan Simonia hetkeksikään! Päätin olla katsomatta enempää gaalan kuvia, mutta erään kuvan sinipukuisella naisella oli niin ihastuttavan pinkit hiukset, että jatkoin kuitenkin!

Shania: Osa mekoista oli mielestäni sopimattoman paljastavia. Muistan, kuinka katsoin erään Ellen Annika Kallion pukua.

Shania: Paheksuessani erään Dianan mekkoa liian peittäväksi tajusin vasta, ettei asuissa ollut mitään vikaa, ainut vika oli minussa: olin niin kamalan harmissani siitä, etten itse päässyt juhliin. Sen takia keksin olemattomia virheitä, kadehdin tuttuja sekä tuntemattomia, ja mikä vaikeinta, en voinut unohtaa Simonia sekunniksikaan!

Shania: Dear Diary. Minun täytyi päästä puhumaan tuntemuksistani jollekin ystävistäni. Valitettavasti sekä Meri että Alyssa olivat poissa kaupungista. Donna kyllä olisi ollut tavoitettavissa, mutta hänelle olin (ja OLEN) yhä vihainen siitä, että hän unohti kastella Simonilta saamaani orkideaa, joka kuoli. Voi miten onnellinen olin siis toissapäivänä, kun rakas ystäväni Nichelle tuli kyläilemään Cindy Townissa! Ja hän toi myös tyttärensä Sagan ja Minakon mukanaan. 

Oli siis sunnuntai 16.7. ja lähdimme grillaamaan Katjan sekä vieraidemme kanssa.

Shania: Nichelle ja 6-vuotias kummityttöni Saga olivat kuin kaksi marjaa! 4-vuotias Minako onkin tullut isäänsä. Siis näin etnisesti katsottuna!

Shania: Me olimme siis alakerran Shanelta lainatun pallogrillin kanssa taloyhtiön grillauspaikalla ja minä toimin grillimestarina! Ensimmäistä kertaa elämässäni, sillä aiemmin olen delegoinut ne hommat miehille. Grillasimme kanaa ja pihvejä.

Shania: No niin, täällä näyttävät loputkin kanankoivet kypsyneiltä! Kuka ei vielä syönyt omaansa?

Katja: Mä haluun tollasen vitun koiven kans!
Shania: Oi Katja, sinun täytyy lakata kiroilemasta! Et saa puhua noin Sagan ja Minakon kuullen, etkä muutenkaan. Et edes yksiksesi!
Nichelle: Hienoa kuulla, että opastat tyttöä. Niin, minulle myös kanaa, kiitos!

Shania: Saga ja Minako eivät toivottavasti kuunnelleet Katjan puheita. Tytöt juoksentelivat ainakin huolettomasti grillin ympärillä, eikä kumpikaan ainakaan toistanut kirosanoja.

Saga: Shania-täti, laitatko nämä lihat kohta grilliin?
Minako: Minä en halua niitä, yök!

Shania: Hyvä vaan, että lapset eivät olleet joka sekunti ihan vieressä, jotta pystyin puhua Nichellen kanssa. Olin kertonut hänelle kuinka tuskallista minulla oli, kun en päässyt poikaystäväni kainaloon.

Nichelle: En tajua tuota sinun ongelmaasi. Ensin sinä toivuit rintaimplanttien leikkauksesta kaksi kuukautta, jolloin et halunnut tavata Simonia, ettei hän näkisi rintojasi, ennen kuin niitä pystyi esittelemään. Jotenkin minä ymmärrän tuon, vaikka en ihan täysin. Esittelithän sinä niitä minullekin toukokuussa. 
Shania: Niin mutta niiden alapuolella oli kamalat mustelmat silloin!
Nichelle: Kuten jo sanoin: ymmärrän asian. Ja toinen tapaus oli sitten se alkukuun gaala Vantaalla, jonne et koronan takia päässyt. Simon ihan varmasti ymmärtää sen. Ethän sinä edes olisi saanut lähteä jollekin punaiselle matolle ihmisiä tartuttamaan, vaan nähdäksesi poikaystäväsi! Eli minkä ihmeen takia et voi vaikka ylihuomenna matkustaa kanssamme Dollywoodiin kun lähdemme? Ja sieltä bussilla Trolliwoodiin Simonin luo?
Shania: Öö... ylihuomenna? Minä tuota-aa... En voi! Koska Katja jäisi yksin!
Nichelle: No tietysti Katja lähtee mukaan! On siskosi luona eli kotonaan sen aikaa, kun olet Simonilla. Kuule ystävä rakas, minusta tuntuu, että keksit tekosyitä olla tapaamatta Simonia. Hän taitaa olla sen verran erilainen kuin aiemmat miehesi, että jännität liikaa. Hän on intellektuelli, hän uskaltaa paljastaa herkkyytensä vaikka on mies, hänen on oltava äärimmäisen kärsivällinen ja määrätietoinen tuhlatakseen aikaa sinuun, hahah! Ja hän...

Shania: Joo riittää, riittää. Kiitos vain, ystävä. Mutta... Oi Nichelle, kiitos, sinähän olet nero! Minähän olen selvästi keksinyt tekosyitä olla tapaamatta Simonia, koska minua jännittää niin älyttömästi! Minä todella lähden mukaanne etelään! Minä menen ja yllätän Simonin! Oh, mitä minä puen ylleni?!

Shania: Katja keskeytti minut, mutta sillä hetkellä tunsin itseni vapaaksi! Minä tapaisin Simonin pian!

Katja: Tiistainako me lähetään sinne stadiin? Mua ei innosta vitun vertaa. Saga by the way kiipee tonne kivelle...

Nichelle: Et ainakaan pue MITÄÄN minilieraa, josta rintasi pulpahtavat ulos itsestään! Saga hei! Saga! Pois sen kiven luota!
Shania: Mutta pitäähän minulla olla jotakin seksikästä ylläni!
Nichelle: Johan sinä olet moneen kertaan selittänyt, kuinka Simon ei ole sinut itsensä kanssa, tai seksuaalisuutensa suhteen. EI tissimekoille! Saga, nyt riittää! SAGA!
Katja: Ei saatana te ämmät ootte hulluja...

Shania: Saga ehti jo kiivetä kivelle ja lällätteli voitonriemuisena siellä.

Saga: Nännännää! Äiti, minä kiipesin jo!

Shania: Minako sen sijaan istui kiltisti aloillaan, mutta kuunteli aikuisten puheita.

Minako: Laita tissimekko! Minäkin haluan tissimekon!

Shania: Dear Diary, kun pihvitkin oli syöty, otin varovasti jäähtyneen ritilän käteeni. Minä ihan yllätyin siitä, kuinka hyvin elämäni ensimmäinen grillaus onnistui!

Shania: No minä EN sitten pue ylleni "tissimekkoa"... Oh, katsokaahan tätä! Onnistuin nostamaan ritilän ilman, että likasin mekkoani nokeen. Tämäkään ei muuten ole mikään "tissimekko"!

Nichelle: No tuo mekko sopisi vallan hyvin Simonin tapaamiseen. Äläkä sitten tyrkytä itseäsi tapasi mukaan. Jos ja kun Simon ehdottaa jotakin sänkypuuhia, käyttäydy mieluummin niin, kuin et vielä olisi valmis sellaiseen. Ja sitten pidät sen linjan! Ainoastaan siten voit säilyttää parisuhteen tuollaisen erikoisen ja älykkään ihmisen kanssa.... Hei, taitaa alkaa sataa!

Shania: Syömisen jälkeen menin hetkeksi Katjan luo, joka istuskeli isolla kivellä.

Shania: Kuinka en ole aiemmin tajunnut, että minua onkin pelottanut Simonin tapaaminen livenä..?
Katja: No ehkä sä et oo niin fiksu ku oot kuvitellu? Kai sen kaikki muut varmaan on tajunnu. 
Shania: Onko sinusta kurjaa, kun lähdemme käymään etelässä? Sinähän tulet vielä takaisin luokseni.
Katja: No on se vähä perseestä, mut mä lupaan, et mä en kiroile himas!
Shania: Lupaatko? Ihanko oikeasti?
Katja: No täytyyhän mun näyttää mutsille, et mä oon oppinu tääl sun kaa jotain! Ja niinhän mä oonki!

Nichelle: Hei minne te kaikki säntäätte? Meidän täytyy siivota kaikki grillausvehkeet pois.

Shania: Mutta ketään meistä ei huvittanut siivota vatsa täynnä. Niinpä me kaikki 5 menimme kivelle istuskelemaan, sillä sade ei alkanutkaan.

Shania: Oi kiitos teille kaikille, että tulitte luokseni! Nichelle, sinä saatat pelastaa minun ja Simonin parisuhteen! Ja Katja, olen niin onnellinen, että olen ollut sinulle hyväksi!
Katja: Juu oot sä.
Nichelle: Kyllä sinä ihan itse suhteesi saat toimimaan, mutta kiitos nyt kuitenkin, että kuuntelit neuvojani.

Shania: Dear Diary, voi kuinka piristävä grillausretki se olikaan ja oi miten minä nautin siitä, että Nichelle tyttärineen on minun ja Katjan luona kylässä. Ja ihan kohta minä lähden rakkaan mieheni, ihanan Simonin luo! 

Minä uskalsin jo kohdata Simonin ja vieläpä hänen äitinsä virtuaalisesti sen tissi-episodin jälkeen! Sitten minä kestin kummalliset kohtaamiset punaisella matolla median kautta! Ja lopuksi kohtasin rakkaan Nichellen arvokkaine neuvoineen! Niin, eikä unohdeta Katjaa, jonka kohtaaminen on muuttanut tyttöä parempaan päin! Piristynyt ja toiveikas Shania kiittää ja kuittaa!

to be continued...

Tarinassa mukana:

Marianne & Simon ja Delphine
TaruisenAaveen Nichelle vierailulla
Xara & Nicola, Ama, Krista ja Marco
Mirka & Camilla, Erik, Jason ja pinkkitukkainen nainen
Ilmari & Liz ja Helen
Sari & Ellen
Tinttufia & Diana ja Magnus
Merja & Aino ja Jaakko

Kiitos Vantaan miitissä olleille kuvista ja Mariannelle kuvista ja kaikesta yhteistyöstä!
 
 
 

perjantai 30. kesäkuuta 2023

Osa 240 Povipommin päiväkirja 2. Olen erittäin hyvä, ellen täydellinen!

Shania: Dear Diary. On kesäkuun loppu ja olen vihdoin ja viimein toipunut rintaleikkauksestani! Oi kuinka haastavaa on ollut löytää vaatteita, joihin silikonirintani mahtuvat! Mutta nyt minun täytyy kertoa koko kesäkuusta! Minähän sain Rajamaailmasta viestin, jossa vihjattiin minun olevan ainoastaan turhamainen. Rajamaailman kanssa ei ole leikkimistä, sen olen huomannut. Niinpä minä yritin olla vähemmän turhamainen... 

3.6. oli lauantai ja olin toipunut noin kuukauden verran operaatiostani. Olin maannut siskopuoleni Caitlinin luona ja ahminut ruokaa. Olin pakannut mukaani mekon, joka on venyvää kangasta. Se mahtui kuin mahtuikin ylleni! Mutta vasta silloin tajusin, että myös peppuni oli isontunut! Olimme siis lähdössä Caitlinin kanssa Katjan ja Jennan kevätjuhliin Dollywoodin ala-asteelle.

Shania: No niin, hyvältä näyttää! Minähän sanoin, että vaikka pukeutuu kauniiseen mekkoon, voi silti laittaa lenkkarit jalkaan ja lippiksen päähän. 
Caitlin: Meitsi ei oikeen hiffaa tätä jutskaa...

Shania: Lenkkarit ja lippis tekevät asusta vähemmän turhamaisen! Minä ainakin näytän hyvältä. En tosin voi uskoa, että olen lihonut kuukaudessa näin paljon...

Shania: Jenna ei suostunut laittamaan lippistä, enkä pikku neidin puheiden perusteella vaikuttanut yhtään vähemmän turhamaiselta...

Jenna: Hei Shania-täti, mennään jo! Mä en jaksa katella ku sä peilaat pyllyäs!
Shania: Enhän minä, kun... Peppuni on kasvanut teillä ollessani!

Caitlin: Syytätsä meitsii, et meitsin takii sun perse on yhtä iso ku meitsil?! Meitsihän vaan piti sust huolta ja duunas sulle safkaa!

Shania: No katso nyt itsekin! Takamukseni on yhtä iso kuin joskus 10 vuotta sitten! Se johtuu siitä rasvaisesta ruuasta, jota tyrkytit koko ajan!

Shania: Mutta ehkä tämä on hyvä juttu uuden työni kannalta! Minähän olen nyt kaikella tapaa kurvikkaampi! Oh, minä kyllä näytän syötävän hyvältä... Kun Simon näkee minut, se komistus pyörtyy, tsihih! Simon valmistuu tänään taiteen maisteriksi! Eikö olekin hienoa?

Jenna: Joo joo, oot sä syötävä ja kuuma ja hottis täti, MENNÄÄN JO!!!
Caitlin: Skolelle pitäs kyl lähtee jo ajeleen. Sä näytät aina sairaan hyvält! Meitsin pitääki onnitella Simonii! Tosi jees, et sä muistutit!
Katja: Shania-täti hei, sä OOT tosi upee. Mennään jo ni päästään sielt vittuunki joskus! Mehän lähetään tänään sinne Cindy Towniinki, ei me täl menol keritä minnekään!

Shania: Tuntui, etten saanut peilistä irti katsettani. Se jos jokin, oli turhamaista! Täytyy myöntää, että hieman minua pelotti se Rajamaailman viesti... Tajusin kyllä, että minun täytyi mennä sinne jonakin yönä ja selvittää viestin tarkoitus. Mutta nyt oli lähdettävä tyttöjen kevätjuhlaan, jonka jälkeen matkaisimme Katjan kanssa kotiini Cindy Towniin. Katja kun oli tehnyt tuhmuuksia, äitinsä halusi tytön mukaani hieman pienempään kaupunkiin ja kauas pk-seudun pahoista vaikutteista.

Shania: No kyllä minä uskon teitä; hyvältähän minä näytän. Jopa tämä isompi peppuni...
Katja: Sä oot täydellinen, usko jo!
Jenna: Mä oon kateellinen ku Katja pääsee kesäks sinne pohjoseen...

Shania: Caitlin, eiköhän Jennakin voi tulla kesälomallaan käymään luonani? Tulette yhdessä!
Caitlin: Kyl vissiin... Hommat riippuu tääl kato niinku siit, et miten Jonna voi ja onks meitsin vuoro olla sairaalas, vai hengaaks siel Jaakko.
Jenna: Kyl iskäki voi kuskaa mut sinne Lappiin!
Katja: Vitun idiootti! Se on Pohjanmaal, ei missään saatanan Lapis!
Caitlin: Nyt suut kii ja mennään!

Shania: No, me sitten kävimme koulun kevätjuhlissa, ja kylläpä siellä oli meininki muuttunut omista kouluajoistani! Myöhemmin samana lauantaina aloin pakata Cindy Townista raahaamiani barbeja matkalaukkuun. Katja ja Jenna hääräsivät vierashuoneessa. Kuulin, kuinka Caitlin kiljui oven takana kuin mielipuoli.

Shania: Mitähän kamalaa on tapahtunut?! Ei kai Jonna vaan ole huonommassa kunnossa?

Caitlin: Katja Janika Jäykkä! Ny meitsi snaijas, miks sä piilottelit tätä toikkariis!!! Täs on pelkkii vitosii ja kutosii! MITÄ HITSII SULLE ON TAPAHTUNU?! Jenna sai ysei ja matikastaki kympin, mut sul on kutonen siinäki?!
Jenna: Systeri hei, nyt sä oot kuses!

Shania: Minäpäs sain Caitlinin rauhoittumaan! Vakuutin hänelle, että Katja saisi päntätä kouluaineita koko kesän tiukassa valvonnassani. Sen lisäksi veisin tyttöä pelaamaan sulkapalloa, lainelautailemaan ja kaikkea niin sanotusti tervettä toimintaa 10-vuotiaalle tytölle.

Caitlin: Onks varma kans?! Jos toi likka polttaa röökii tai kyselee jutskii jostain seksihommeleist, ni sä annat sille piiskaa?!
Shania: On varma! Tyttö on syksyllä kuin uusi ihminen!
Katja: Hihii, nii varmaan! Ha haa! Mä pakkaan tän tohtori Grabstormin.
Shania: Tohtori GRINDSTONEN siis? Siinä näet, Caitlin; minä koulutan Katjaa jo nyt!

Shania: Dear Diary, oi kyllä minä olin väsynyt, kun illalla pääsimme kotiini Cindy Towniin. Donna oli minua ja Katjaa vastassa, sillä hänen tehtävänään oli ollut kastella kasvini, kun olin kuukauden poissa. Hänellä oli TIETYSTI sama asu kuin minulla, mutten jaksanut edes alkaa kyselemään asiasta. Liekö Donna joku noita, joka näki enteitä asuistani..?

Shania: No hei! Tässä on siskontyttöni Katja Jäykkä!
Donna: No morjens! Donna-Sabrina Mariah Andersson! Oliks stadis jo sairas helle? Tääl jäätyy viel iltasin. Huh noi sun hinkit on melkoset!
Katja: Missä mä nukun? Ompa söpö koira! Mikä sen nimi on?
Donna: Se on Dorian! Se on vähä villi tapaus.

Shania: Donna kun on itsekin villi sekä omituinen tapaus, mutta nyt hän käyttäytyi entistä oudommin. Hän venytteli käsiään, levitteli jalkojaan ja kova kiirekin oli kotiinsa. Ja ilmeisesti osa vaatteistakin oli jäänyt kotiin...

Shania: Me olemme todella uupuneita ja menemme pian nukkumaan. Saat tunnustella rintojani sitten ensi kerralla paremmin. Kurkistan vain kasvejani, joita olet hoitanut.
Donna: Jooo... Mä ostin siihen ikkunan päälle yhen kasvin lisää...
Shania: Ai? Oi kuinka ystävällistä, kiitos!
Katja: Mä aloin leikkii ton koiran kaa, ni mä pelästyin kuoliaaks ku täl sun frendillä ei oo pikkareita!

Shania: Oh, ihanaa! Nuo pöydällä olevat taimet olivat ihan pikkuruisia kun lähdin! Nyt niistä on kasvanut noin isoja! Ja tuo ikkunan yllä oleva uusi kasvi on todella ihana! Oi sinä ansaitset jonkin hienon lahjan kaikesta tästä hyvästä, Donna! Minua ei häiritse, jos sinulla ei ole alushousuja. Olen ihan kamalan väsynyt ja kasvit ovat ihania, joten lähde vain ajelemaan kotiisi. Näemme sitten paremmalla ajalla.

Shania: Dear Diary, et ikinä usko, mitä sitten tapahtui! Muistin, että pitihän minun tarkistaa rakkaimman kasvini vointi, joka on olohuoneen pöydällä; Simonilta saamani orkidea, meidän "vauvamme" eli keiki nimeltä Camille.

Shania: Onkos orkidean nuppuja auennut..? Minne sinä oikein ryntäät?!
Donna: Tuli kiire! Nähään!

Shania: Käänsin katseeni kohti orkideaa. Surullisempaa näkyä saa vain uneksia. Rakas keiki roikkui kuivettuneena risuna lasiastiassaan. 

Shania: CAMILLE! MINUN RAKKAANI!!?? MITÄ HELVETTIÄ?!

Donna: Öö... Sori, mä en tajunnu, et olkkarissaki oli kasvi... Kyl se tost viel tokenee...
Shania: Senkin murhaaja! Pysähdy!

Shania: En muista milloin olen edellisen kerran ollut niin vihainen. Repäisin Donnaa hiuksista, hänen lippiksensä lensi ja pamautin häntä turpaan!

Shania: HELVETIN KUSIPÄÄ!
Donna: Älä! Sori! UMPH
Katja: Jee!!! Tapa se huora!!

Shania: Oliko keikin kuolema kenties paha enne minun ja Simonin tulevaisuudesta? Unohdin kaikessa kurjuudessani onnitella häntä. Se ei voinut olla hyvä alku suhteelle. En kuitenkaan voinut jäädä pohtimaan kuollutta keiki-asiaa, vaan hommasin parvekkeelleni kauniita kukkia. Donnalle en antanut anteeksi sitä, että hän ei huomannut tärkeintä kasviani!

Shania: No, ihan kiva tästä tuli kun laittoi uuden maton, pöytäliinan ja kukkia...

Shania: Silloin oli 8.6. kun ihastelin parvekettani. Katja oli auttanut kukkien laitossa ja olin jo hieman päässyt yli keiki Camillen kuolemasta.

Shania: Tänään minä teen sen! On Simonin syntymäpäivä, joten komistus saa erikoisen lahjan: täydellisen tyttöystävän!

Shania: Minähän todellakin OLEN nyt täydellinen! Katja otti minusta kuvia aamuauringossa.








Shania: Olin kuukauden aikana ollut tarkoituksella etäinen Simonin suuntaan, sillä halusin hänen saavan täydellisen tyttöystävän, joten enhän minä rinnat siteissä voinut hänelle keskustella! Laitoin hänelle onnittelut Facen kautta, valmistumisesta siis...

Shania: ...mutta syntymäpäivänään halusin nähdä komistukseni livenä! Olin väittänyt Simonille jo pari päivää mesessä, että kaikki laitteeni olivat hajoilleet, etten siitä syystä ollut pitänyt häneen yhteyttä!

Shania: Mikä onkaan parempi miljöö esitellä rintani, kuin kaunis parvekkeeni aamuauringossa! Onneksi Katja meni takaisin nukkumaan. Oh, nyt minä soitan videopuhelun Simonille,  jännittää!

Shania: Simon! Minä täällä! Öh, hei…
Simon: Heiii Shania! I’anaa nä’dä sinyt pitkästä aikaa!
Shania: Niin on! Oi minulla on ollut hirvittävä ikävä! Oh, kuinka komea oletkaan... Ai niin, hyvää syntymäpäivää, tsihih!
Simon: Kiitos, Shania chérie! No minä olen koko kyykäyden ajan miettinyt mitä olen te’nyt tai sanonyt väärin, kyn sinä et vastaa minyn viestei’ini etkä soita. Sinä olet kyitenkin käynyt Facebookissa kommentoimassa minyn kyviäni, joten minä kirjoitin sinylle siellä messengerissäkin, kyn ajattelin, että sinyn py’elimesi on e’kä rikki taas. Ja sitten tyli mieleen…

Shania: Oi ihan kaikki laitteeni ovat sekoilleet! Sain vasta nyt koneeni kuntoon!
Simon: Minylle tyli myös mieleen, että e’kä sinä kadyt koko jyttyä ja ’älyät minystä eroon etkä vain ke’taa tynnystää sitä.
Shania: Oi älä mieti tuollaisia! Et ole sanonut tai tehnyt mitään väärää! Ja kuinka minä voisin katua tätä, että olemme viimein yhdessä! Ja kiitos sinun, sain koneeni taas toimimaan!
Simon: Ai, no se on ’yvä. Katsoitko jo tiliäsi? Tylivätkö ne 5000 eyröä jo perille?
Shania: Oi tulivat! Ja rahojesi ansiosta tämä läppäri taas toimii! Vein sen huollettavaksi! Kiitos tuhannesti! Minä haluankin tänään kiittää sinua kaikesta rahallisesta tuesta, sekä antaa sinulle synttärilahjan! Hihii…

Simon: Oi, se oli aika nopea ’yöltö siis, kyn lä’etin ra’at vasta kaksi päivää sitten. Myttä ’yvä, että sait sen koneen toimimaan.
Shania: Öh... Juu! Nopeaa toimintaa oli!
Simon: Mikä se jytty oli Facebookissa, että sinä olet käynyt täällä Trolliwoodissa viime kyyn älyssä? Ne paparazzit py’yivät sellaista…
Shania: Oh, ne hirvittävät naiset puhuvat kaikkea roskaa! Mutta minä kävin Trolliwoodissa, mutta vain ihan pikaisesti yhtenä päivänä. Kävin hieman kaunistamassa itseäni Auroran Salongissa... Voin sanoa, että NYT olen täydellinen tyttöystävä sinulle, hihih! Odotahan vaan, se on yllätys!
Simon: Myttä... me olisimme voineet tavata keskystässä vaikka kahvilla. Ei kai sinyllä niin kiire voinyt olla? On minylläkin ollyt kiirettä, myttä olisin ottanyt sen ajan vaikka mistä jos olisin tiennyt, että sinä olit tylössä. Kai sinä sen tiedät?
 
Shania: Dear Diary, minä ajauduin miltei paniikkiin, kun Simon tivasi minulta, miksen ollut käynyt tapaamassa häntä!

Shania: Totta kai minä tiedän! Mutta minä vain pyörähdin siellä, sillä kävin samalla myös Dollywoodissa tapaamassa perhettäni. Siis ihan yhden päivän aikana! Ja hain Katjan tänne Cindy Towniin kesäksi.
Simon: Aa... Okei. Olisi ollyt kiva, jos olisit kyitenkin soittanyt. Ai niin, myttä sinyllä oli kännykkä rikki...
Shania: Oi kaikki yhteydenpitolaitteeni menivät rikki! Minä en ole muuta kuin ikävöinyt ja ajatellut sinua.
Simon: Myttä sinä laitoit Facebookiin parisy’depäivityksen… Arvaa kyinkä noloa oli kyyllä Viciltä, että minä olen parisy’teessä? Hän soitti ja onnitteli minyä aivan innoissaan, enkä minä tiennyt mistä. Sitten hän sanoi sinyn nimesi, ja minä ajattelin, että ok, Shania on kertonyt Vicille, että me olemme parisy’teessä. ’Yvä etten sanonyt hänelle, etten tiedä mistä hän py’yy.
Shania: Öh... Tuotaa… kröhöm! Niin, minä taisin hieman innostua silloin... Siis kun laitoin sen parisuhdestatuksen sellaiseksi... Pyydän anteeksi, että kuulit asiasta Viciltä…

Shania: Dear Diary! Voi tavaton, kuinka minua nolotti! Tuntuu, etten kerta kaikkiaan mahda itselleni mitään, kun on kyse Simon Deforestista! Minä loikkaan hänen syliinsä, riisuudun hänen edessään alasti tai kirjoitan mitä sattuu someen "meistä"! Eikö käytöksestäni voisi päätellä, että Simon on minulle Se Oikea? Oh kuinka huojentunut olin Simonin vastaukseen!

Simon: Ei sillä väliä. Myttä sinä siis ’älyät parisy’teen minyn kanssani?
Shania: En halua mitään muuta niin paljon! Kai me olemme nyt parisuhteessa..?
Simon: No sitten... sitten sinä saat sen. Kyllä, minäkin ’älyän sitä, totta kai. Enemmän kyin mitään myytä. Nämä asiat vain eivät menneet siinä järjestyksessä kyin minä kyvittelin. Minä olin ajatellyt, että sinä tylet käymään ja sitten me sovimme y’dessä mitä teemme… Myttä ei se ’aittaa. Meillä meni ensimmäinen seyrystely-yritys pilalle kolme vyöttä sitten kyn minä takerryin yksityisko’tiin. Olen oppinyt vir’eistäni enkä tee sitä enää.
Shania: Oi älä muistele niitä vanhoja juttuja! Voimme edetä suhteessa sillä tavoin kuin sinä haluat, oli se sitten mitä tahansa!
Simon: No, olisi ollyt kiva, että sinä olisit kertonyt minylle ennen kyin laitat siitä mitään nettiin. Minä en ollyt käynyt myytämään päivään Facebookissa ja ’yömäsin sen päivityksen sattymältä vasta äitienpäivänä, eli monta päivää myö’emmin. Olin jo sii’en mennessä saanyt vaikka mitä päskäkommentteja i’misiltä Facebookissa, koska en ollyt ’yväksynyt sitä parisy’destätystä.

Shania: Voi apua... Olen niin pahoillani siitä! Annathan anteeksi?!
Simon: Totta kai saat anteeksi. Minä ’yväksyin sen stätyksen ’eti, ja sitten ’yömäsin, että myös Aimi oli te’nyt saman, eli merkannyt minyt parisy’teeseen kanssaan! Siis mitä ’elvettiä? Minä en ole ikinä lyvännyt sille naiselle mitään, sinyn pitää ysköä se!
Shania: No tietysti minä uskon! Eihän Aimi edes ole hyvännäköinen! Toisin kuin minä, joka olen ihan täydellinen sinulle!

Simon: Niin... No minä saatoin sanoa hänelle viime kesänä, että JOS hän olisi sinkky, niin minä e’kä voisin seyrystellä hänen kanssaan… Myttä se oli sellaista mietiskelyä vain, koska minä lyylin silloin, että sinä vi’asit minyä. Ja minä tiedän, ettei Aimi ’älyä jättää Valttia minyn takiani, enkä minä ’älyä hänen jättävän Valttia minyn takiani. Tyli aivan tarpeeksi päskä olo jo siitä kyn sinä jätit sen Isaacin minyn takiani ja myö’emmin sanoit, että ei olisi kannattanyt.
Shania: Voi kamalaa! Unohdathan nuo menneet sekoiluni?!
Simon: Ei niillä ole enää mitään väliä. Minä mietin nyt vain tylevää. Millaisen sy’teen sinä oikein ’älyät minyn kanssani? Siis mitä se vapaa parisy’de sinylle tarkoittaa?
Shania: Oi minä en kehdannut laittaa, että olemme parisuhteessa, siitä syystä valitsin sen vapaan suhteen. Muutetaan se tavalliseksi suhteeksi,  joohan?
Simon: Okei... Sinä et siis ’älyä ’arrastaa seksiä myiden miesten kanssa?
 
Shania: Dear Diary, minä vihasin itseäni sen takia, että olin valinnut sen kirotun "vapaassa parisuhteessa"!!! Nyt Simon alkoi inttämään asiasta, eikä hänelle kelvannut vastaukseni, että halusin olla ainoastaan hänen kanssaan! En tiennyt mitä sanoa!

Shania: En tietenkään! Minä haluan ainoastaan SINUT!
Simon: Minä olen tytkinyt asiaa netistä. Vapaa parisy’de on sama kyin avoin parisy’de, eikö? Jos sinä ’älyät sellaisen sy’teen, niin se on ok minylle.
Shania: Öh... E-en minä mitään sellaista...
Simon: Myttä minä ajattelen sen niin, että miksi minä kieltäisin sinyltä jotain sellaista, jota e’kä en itse pysty tarjoamaan sinylle? Se olisi täyttä ’yllyyttä! Minä olen kyllä katolisen kirkon jäsen, myttä en ole ollenkaan niin tiykkä kyin isäni. Minä olen libéral, en ’ylly. Tai kyllä minyä on ’yllyksikin kytsytty… Myttä en minä ’älyä viedä jotain pois sinyn elämästäsi vaan lisätä sii’en asioita, ’yvällä tavalla ’yllyjä sellaisia.
Shania: Oi minä haluan olla hullu sinun kanssasi! Vaikka juosta käsikkäin kauniilla kukkakedolla, eikä meidän tarvitse harrastaa seksiä! Minä haluan vain olla lähelläsi ja rakastaa sinua. Vain sinua.

Shania: Oh, Dear Diary, keskustelu muuttui ihan kamalaksi! Simon kertoi hyväksyvänsä avoimen suhteen, mutta hänellä oli ehtoja asiaan liittyen. Kiemurtelin tuolissani, niin vaikeaksi hän teki oloni.

Simon: Myttä sinä saatat myyttää mielesi... Sinä kyitenkin äsyt niin kamalan käykänä, ettet varmaan pääse tänne ysein, kyten sinä et vieläkään ole päässyt tänne. Jos sinä ’yväksyt minyt sellaisena kyin minä olen, niin totta kai minä ’yväksyn sinyt sellaisena kyin sinä olet. Minä en ollyt valmis seyrystelyyn kolme vyöttä sitten, myttä nyt minä olen paljon kypsempi kyin silloin. Nyt minä olen valmis.
Shania: Jos rakastaa tarpeeksi, etäsuhde toimii! Kokeillaanko sitä aluksi?
Simon: Totta kai me voimme kokeilla sitä, myttä sinyllä on minyn lypäni... jos sinä ’älyät ’arrastaa seksiä myiden miesten kanssa.
Shania: JOS etäsuhde ei toimikaan, voimmehan me siinä tapauksessa miettiä jotakin muuta... Siis jos... Toinen kaipaa läheisyyttä ja toinen ei ole tavoitettavissa…
Simon: Niin, sitä minä tarkoitin. Myttä koska parisy’teessä kyylyy te’dä kompromisseja, niin minyllä on kolme sääntöä.
Shania: Öh... Kerro vaan...
Simon: Yksi: sinä kerrot minylle niistä mie’istä. Keitä he ovat ja missä he äsyvät ja millaisia he ovat. ’Älyän tietää, että sinä olet tyrvässä niiden kanssa. Ei ole mitään, mitä sinä et voisi kertoa minylle, joten älä jätä minyä pimentoon. Myyten meidän sy’teemme ei toimi. Älä siis pelkää py’yä minylle, okei?

Shania: Diaryni, Simon vaan jatkoi! Olin niin hämilläni siitä kaikesta, etten ensiksi tajunnut mistä hän puhui, kun hän puhui kondomista. Minun oli sanottava hänelle, kuinka hämilläni olin!

Shania: Siis... jos niin tapahtuu, niin tietysti minä kerron sinulle kaiken...
Simon: ´Yvä. Kaksi: sinä laitat ne mie’et käyttämään sellaista… Mikä se on syömeksi? Sellainen, jota mies käyttää syöjänä seksin aikana? Préservatif, condom. Vaikka sinyllä olisi käytössä jo joky e’käisymenetelmä, niin sellainen syöjä pitää olla, ettet sinä saa mitään täytejä.
Shania: Öh... Syöjä..? Anteeksi, olen hieman hämilläni koko tästä avoin suhde -suhtautumisestasi, että äskeinen meni minulta hieman ohi... Mitä haluat sen miehen siis minulta syövän? Ethän vain tarkoita... suuseksiä?
Simon: Ööh... En! Tai siis kyllä sinä saat! Jos sinä siis ta’dot, tarkoitan. Ei ole pakko! Ei sinyn ole pakko te’dä mitään. Eikä kenenkään kanssa. Myttä jos sinä ta’dot, niin sinä saat. Myttä syöjää pitää käyttää.
Shania: Oh, no nyt minä vasta kuulin kunnolla! Voin vakuuttaa, että käyttäisin su-sy-suojaa! Kröhöm!
Simon: Okei, sinä siis ymmärsit. ’Yvä. Anteeksi, minä olen aika ’yönö selittämään tällaisia asioita.
Shania: E-et todellakaan, kyllä minä ymmärrän kaiken. Mikä se yksi ehtosi vielä on?
Simon: Se on sääntö nymerö kolme: sinä kerrot niille mie’ille minystä. Kerro niille, että sinyllä on poikaystävä, joka on käynyt palkka-armeijan ja ottaa käyttöön kovat otteet jos sinylle te’dään pa’aa. Myistät varmaan, mitä minä tein sille pervo-Billylle Vicin ’alloween-bileissä? Niin minä teen kaikille pa’oille mie’ille ennen kyin raa’aan ne poliisiasemalle vastaamaan teoistaan.
Shania: Oh, uljas byronilainen sankarini, tsihih! Niin, minun piti siis vastata, että jos jonakin päivänä toisen miehen kanssa olen, kerron sinusta tuon kaiken hänelle. Lupaan sinulle, uskothan sen?

Shania: Dear Diary, Simon nosti jalan toisen päälle, ja samalla housujen vetoketju aukesi paljastaen miehen karvaisen alavatsan. Häkellyin entistä enemmän, mutta Simon ei itse huomannut koko vetskaria! Aah, kuinka ajatukseni lähtivät laukkaamaan...

Simon: Yskön minä. Ja jos joky mies ei ’yväksy kaikkia noita kolmea asiaa, niin älä tee mitään sellaisen mie’en kanssa. Ja kerro minylle, jos joky a’distelee sinyä.
Shania: Aah! Ihana! Oh, anteeksi, ihastelen vaan omaa komistustani tässä, tsihih! Mutta lupaan sinulle, että mahdollisen seksikumppanin on hyväksyttävä nuo kaikki asiat. Jollaista tuskin tulee... Ja tietysti kertoisin sinulle, mikäli joku ahdistelee minua.
Simon: ’Yvä. Ai niin… Jos sinä räkästyt jo’onkin toiseen, niin… No, sellainen ei olisi idéal tilanne, myttä kerro minylle siitäkin. Me selviämme kaikesta jos me py’ymme toisillemme. Niin käyän kyin on räkkäyttä, niin me py’ymme, ja räkkäyttä on niin käyän kyin me py’ymme. Eikö niin?
Shania: Aivan. Pitikö sinun äsken sanoa, että niin kauan kuin on rakkautta, niin me puhumme, ja että niin kauan kuin me puhumme, on rakkautta?
Simon: Enkö minä niin sanonyt? Sanoinko sen jotenkin väärin?
Shania: Hahaha! Sanoit tavallaan saman asian kahteen kertaan, mutta se oli kuitenkin ihanasti sanottu!
Simon: Ai? Anteeksi, en edes ’yömännyt. Sen piti kyylöstää syvälliseltä, myttä pieleen meni. Ehehe!
Shania: Oh, sinä kuulostat ihanan syvälliseltä ainakin minun korviini lähes aina! Sitäkin minä rakastan sinussa!
Simon: No kiitos, chérie. Työtä minä en kyllä kyyle ysein... Sitä kyylen, että sanon aina jotain väärin. Syömen kieli on kamalan vaikea... No, sinyn vyörösi! Mitkä ovat sinyn sääntösi minylle meidän parisy’teessämme? Minä vielä ’arjoittelin sen äskeisen sanomista peilin edessä... Äh!

Shania: Dear Diary, ihan kuin en olisi ollut tarpeeksi sekaisin tuijottaessani komistukseni seksikästä ihoa, sanoi hän jonkin ajan kuluttua jotakin sellaista, jota en todellakaan uskonut kuulevani!!!

Shania: Oh, olit varmasti upea peilin edessä harjoitellessasi, tsihih!
Simon: Eheh! En kai… Ne sinyn sääntösi?
Shania: Öh... Nyt kysytkin vaikeita! Voinko miettiä tätä jonkin aikaa, siis tarkoitan muutamia päiviä? Nyt haluaisin sanoa vaan, että älä edes vilkuile muita naisia kuin minua! Mutta enhän minä VOI sanoa niin, koska sinä suostuit tuollaiseen suvaitsevaisuuteen ja avoimuuteen! Jos voin miettiä asiaa jonkin aikaa, saan kai NYT vastata sen, että älä vilkuile toisia naisia? Hihii, sinähän et vielä edes tiedä, ettei sinun enää tarvitse edes!
Simon: Tietenkin sinä saat miettiä sitä. Ja työ on ’elppo lyvätä, koska minä en ole kiinnostynyt myistä naisista kyin sinystä.
Shania: Ihanaa! En minäkään, en yhdestäkään nai... öö... miehestä!
Simon: Enkä minä ole koskaan ’älynnyt seksiä kenenkään myyn kyin sinyn kanssasi. Kyn ei se yleensä kiinnosta… Myistä kyitenkin, että minä en ole sanonyt sinylle ”ei koskaan”. E’kä sitten kyn sinä tylet tänne… e’kä me voimme kokeilla seksiä. Tai siis, nyt’än minä sanoin sen en koskaan... Ähh! Myttä sinä tiedät mitä minä tarkoitan.
Shania: MITÄH?! Ö-öh... Oh, en tiedä mitä sanoa tuohon! Kuten olen sanonut, sinun ei tarvitse, haluan vain rakastaa sinua. Mutta JOS sinä tahdot kokeilla VÄHÄN, niin enhän minä sellaiselle sano "ei", hihihihi!
Simon: Shania... Ainyt syy miksi minä edes ’arkitsen sitä on koska sinä sanot noin, että ei ole pakko... ’Älyätkö sinä lapsia? Et varmaan nyt ’eti, myttä joskys myö’emmin? Oletko sinä syynnitellyt sellaista?
Shania: Oi sinä olet niiiiin ihmeellinen, Simon! Tietysti minä haluan lapsia! Mutta vasta avioliitossa. Ja sellaiseen saakka en ole aiempien miesteni kanssa ehtinyt, sillä olen huomannut, että kukaan ei ollut Se Oikea. Sinä olet ensimmäinen, josta olen ajatellut niin!

Shania: Simon naurahti innokkuudelleni ja pyyhki seksikkäästi hikeä otsaltaan. Komistukseni oli luvannut minulle seksiä!!! Eihän se voinut olla todellista! Mutta en edes ehtinyt miettiä sitä, sillä Simon puhui jo lapsien teosta!

Simon: Sinä ’älyät naimisiin? Hih! Se oli varmasti vitsi! Et tietenkään näin nopeasti. Myttä minyn täytyy kertoa sinylle, että minyn äitini räkästää sinyä jo nyt! Minä olen kertonyt sinystä kaiken äidilleni, ja hän on aivan innoissaan, että minä seyrystelen nyt. Hän py’yy koko ajan, miten on minyn vastyylläni te’dä hänelle lapsenlapsia, koska siskoni Charlie on yrittänyt jo monta vyöttä eikä näytä onnistyvän. Ikään kyin minä mykä onnistyisin sen paremmin vain päättämällä niin!
Shania: Oh, äitisi kuulostaa yhtä ihanalta kuin sinäkin! Ja SINUN kanssasi voisin mennä naimisiinkin vaikka tavallista nopeammin! Mitä se tavallisuus sitten ikinä tarkoittaakaan.
Simon: Hän on i’ana... joissakin asioissa. Myttä en minä tiedä... Minä en ole vielä päättänyt mitään. Minä en koskaan yskönyt, että saisin edes parisy’teen… Myttä minä tykkään kyllä lapsista. Niin että minä voin ’arkita lasten ’ankkimista jos sinäkin ’älyät sitä… sitten joskys kyn me emme enää äsy 500 kilometrin päässä toisistamme.
Shania: Oi emme varmasti asu! Siis kovin pitkään niin kaukana toisistamme! Oh, en malta odottaa sitä, että näen sinut kasvotusten!
Simon: Niin... Minäkin odotan näkeväni sinyt! Tämä pitkä välimatka tekee kaikesta ’ankalaa. Minä avaan kahvilan ’einäkyyn lopyllä täällä Trolliwoodissa, joten minyn työni ovat nyt täällä.
 
Shania: Kuten olin pelännyt, alkoi Simon inttämään sitä, milloin menisin Trolliwoodiin. Enhän minä voisi tehdä mitään vielä kuukauteen, sillä operaatiosta palautuminen kestää pari kuukautta! Nyt kuukauden jälkeen pystyin sentään esitellä rintojani. Päätin valehdella, että kulunut kuukausi oli mennyt kylppäriremonttia valvoessa, sillä hän alkoi kyselemään siitäkin.

Shania: Ihanaa, että työsi ovat nyt Trolliwoodissa! Et palaa enää Pariisin kahvilaan?
Simon: En palaa, ei siellä ole minylle enää mitään. Kerron sinylle tarkemmin sitten kyn tylet tänne. Se on niin mytkikäs jytty. Niin milloin sinä oletkaan tylössä? Mitä sinä olet nyt viimeisen kyykäyden aikana te’nyt, kyn et ole päässyt käymään täällä?
Shania: Oh, minä tulen pian! Olisin jo tullut, mutta minulla on ollut niin kamala kiire niiden kylppäriremontin ja makkariremontin takia, sillä asunnossani ravaa kaiket päivät työmiehiä, ja minä olen halunnut valvoa jokaista työvaihetta. Niin, siis minkä töiltäni olen ehtinyt. Oi minulla on ollut aivan kamalan paljon töitä etenkin viime kuun puolella täällä!
Simon: Ai... Minyn äitini on myyten vielä täällä, hän on vain käymässä käypässä. Hän lä’tee takaisin Pariisiin nyt synnyntäinä. Sitten sinä voit tyllä tänne!
Shania: Öh... Minä tulen HETI kun myös makkari on saatu rempattua! Siis se on yhä kesken!
Simon: Minä ’älyän ottaa asiat räy’ällisesti ja ensin vain olla niin kyin treffeillä ollaan normaalisti. ’Yvää ryökää ja jyttelyä ja sellaista… En minä tiedä mitä tarkalleen, myttä katsotaan sitten. Myttä kai sinä tylet ainakin y’deksi yöksi?
Shania: Tottahan toki minä tulen!

Shania: Dear Diary, minun oli PAKKO lopettaa Simonin kysely siitä, milloin hänen luokseen menisin. Paras ja varma keino oli esitellä uudet rinnat! Toisin sanoen täydellinen tyttöystävä!

Simon: Hei, me voimme mennä katsomaan y’dessä sen yyden Barbie-elokyvän ensi kyyssä! Minä olen odottanyt sitä jo kaksi vyöttä, ja varmaan sinäkin ’älyät nä’dä sen?
Shania: Oi mennään ihmeessä katsomaan se elokuva!
Simon: Mennään tietysti! Ai niin, sinyllä on se remontti kesken... Anteeksi, minä ynö’dän sen koko ajan, kyn en itse näe sitä. Kai sinä näytät minylle kyviä siitä sitten kyn se on valmis? Ja kaksi’an niitä olikin... Toinen niistä on jo valmis? ’Älyän nä’dä mi’in ne ra’at menivät!
Shania: Oi minä voin näyttää jotakin paljon, paljon parempaa, tsihih! Minähän kerroin aiemmin, että minulla on sinulle eräänlainen synttärilahja, joka on samalla kiitos siitä, että lähetit rahat remonttiin! Saat nähdä jo valmiin remontin lopputuloksen!
Simon: No, mitä sinä vielä odotat? Sitä kosintaako? Hihihhih! Näytä se minylle!
Shania: Tsihih! Odotahan ihan pieni hetki... Hihii...
Simon: Oh… Maman, Shania va me montrer la rénovation! Viens voir et dis bonjour! Maman, voici Shania Simmons, ma copine. Shania, tässä on Delphine Moreau Deforest, minyn…

Shania: Ja silloin minä todellakin tein sen, Dear Diary! Oi, minä kiskoin paitani niin alas, että rintani näkyivät kokonaan. Nyt jos koskaan, saisi mies upean synttärilahjan!

Shania: Tässä tämä täydellinen remontti: TADAA!!! Ja hyvää syntymäpäivää siis, hihii!! Paaljon onneeaa vaan, paaljon onneeaa vaan, paaljon onneeaa Siimoon, paaljon onneeaa vaaaan!!!

Shania: Heti perään halusin tukehtua niihin parvekekukkiini, sillä ruudulla rintojani tuijotti Simonin ÄITI!!!

Simon: ...äitini.
Delphine: Oh, elle a de plus gros seins que moi!
Simon: Öö… Hän sanoi, että sinyllä on isommat rinnat kyin hänellä… Maman, s’il te plaît, ne fume pas à l’intérieur. Anteeksi Shania, pyysin äitiä lopettamaan typäkän polton sisällä. Kasvit kyölevät työlläisestä.
Shania: Öh... Anteeksi... Rouva Deforest, hauska tavata... Kröhöm!
Delphine: Montre lui ton tatouage!
Simon: Absolument pas! Peux-tu me laisser tranquille, s’il te plaît? Tu pourras lui parler plus tard. Ääh... Pyysin äitiä jättämään meidät räy’ään.
Delphine: You don’t speak French, Shania, do you? It’s all right, I can speak English with you. It’s nice to meet you! Just call me Delphine. Whssss!
 
Shania: Simonin äiti Delphine poltti tupakkaa ja puhalsi savua Simonin tukkaan kuin lohikäärme. Simon ei savua enää huomannut, sillä minä olin paljon mielenkiintoisempi - tosin helvetti soikoon täysin väärästä syystä!

Simon: Sinä olet niin ’yvittävän näköinen! Maman, isn’t she amusante? I told you she is! That reminds me when I tried on a lip prothèse because I wanted fat lips like yours! It was HORRIBLE! I looked as ridicule as Shania looks now! Ihhihih...
Delphine: Simon… That’s not a prothèse.

Shania: Dear Diary, olin niin loukkaantunut, häpeissäni, nolona ja kaikkea siltä väliltä. En voinut uskoa, että Simon luuli silareita proteesiksi!!! Minä olin ajatellut mielessäni tuon tilanteen, mutta todellisuus olikin täysin päinvastainen! Ensinnäkin Simonin äiti näki minut ensimmäistä kertaa sillä tavalla! Toiseksi Simon ei katsonut minua jumaloiden, vaan nauroi minulle!!! Mitähän mies mahtaa ajatella sitten, kun tajuaa rintojen olevan oikeat?!

Shania: Mrs. Deforest... Nice to meet you... I'm so sorry...

Shania: Simon vieläpä pahensi noloa tilannetta alkamalla nauraa avoimesti ja vaatimalla minua poistamaan tämän rinnassani olevan ”proteesin”. Ja se ei kuulemma edes sopinut minulle!!!

Simon: It’s well done, but it doesn’t suit you. Like at all! You can take it off now. Ota se pois, Shania! Minä kyölen myyten näyr-yyn… Hihihhiii! Hiihii!
Delphine: Simon!

Shania: Dear Diary, Simonin äiti Delphine yritti parhaansa mukaan korjata tilannetta pahoittelemalla minulle poikansa huonoa käytöstä tämän pyöriessä lattialla mahaansa pidellen ja nauraessa kimeästi kuin pikkutyttö. Delphine oli tajunnut heti, että esittelin oikeita rintojani! 

Simon: HIHIHIHIHIII!
Delphine: I’m sorry for my son! He can be stupide when it comes to women. Please forgive him! He’s not normally like this. You’re beautiful, and he’s an idiot. Simon, excuse-lui tout de suite!
Simon: Hihihii! Dieu, aide-moi… Hihihihii!

Shania: Dear Diary, synttärilahjani poikaystävälleni epäonnistui täysin... Olin kuin parvekekukkani myynyt kun suljin läppärini. 

Shania: Keikin kuolema taisi sittenkin olla enne tulevasta... Mutta Simonhan lupasi minulle seksiä? Ja hän halusi parisuhteen kanssani? Eihän tässä sitten olla vielä toivoa menetetty... Voi apua, Delphine kertoo hetkenä minä hyvänsä Simonille, että rintani olivat aidot eikä mikään tyhmä vitsi! Seuraavan kerran kun Simon soittaa, hän kertoo aidon mielipiteensä minusta! Ja minä kun olen ajatellut olevani täydellinen... Olisi pitänyt uskoa Rajamaailman viestiä ja pitää kaiken varalta pitkähihaista paitaa ja nilkkapituista hametta...

 Shania: Enkä jaksa nyt kirjoittaa koko kesäkuun tapahtumia, eli to be continued...
 
 
 
 Tarinassa mukana: Marianne & Simon ja Delphine, Facebook, FaceApp (Mariannen kuvankäsittelyohjelma)