Osa 246 Shanian ja Simonin hullu syyskuu 2/2: Simonin tuska, kärsimys ja poseeraus

Mariannen kirjoittama ja kuvaama erikoisjakso.

 

 

Shania on jo syyskuun aikana saanut yllin kyllin tietoa siitä kauheasta tragediasta, joka kohtasi hänen rakasta poikaystäväänsä Simonia kuun ensimmäisenä päivänä. Tämä herkkä ja herttainen nainen on sittemmin joutunut kamppailemaan myötäelämisen hirmuisen tuskan kanssa muun muassa bilettämällä rankasti. Nyt nähdään, miten nämä samat asiat ovat samaan aikaan vaikuttaneet Simoniin.

Sinä kohtalokkaana aamuyönä puoli viiden aikoihin Simon Deforest sai elämänsä kovimman tällin. Taju lähti, ja hän tunsi kuolevansa ja kuuli ties mitä pianon pimputusta ja puron solinaa. Hän ajatteli, että voisi jatkaa olemassaoloaan ikään kuin kelaten elämänsä takaisin siihen paikkaan, josta kipu alkoi, ja että hän voisi muuttaa kaiken. Hän syntyisi uudestaan kauniina kuin perhonen ja lentää lepattaisi kaiken tuskan yllä ja ulottumattomissa.

Simon oli jo aiemmin romantisoinut kuoleman ja halunnut jättää jälkeensä kauniin ruumiin. Hän ei ampuisi itseään, mutta hän oli pari vuotta sitten harkinnut jokeen hyppäämistä. Hän oli ottanut romanttisen tatuoinnin, joka olisi viesti hänen ruumiinavauksensa suorittavalle patologille. Se kertoisi yksinkertaisesti: "Hän rakasti." Hän makaisi ruusupedillä viinilasi kädessään kuin kuvitelmiensa Romeo. Ja hän hymyilisi, sillä hän onnistui; sillä vaikka hänen elämänsä ei ikinä ollut täydellistä, saisi hän sentään täydellisen kuoleman. 

Simon: Ah! Tämä se vasta on elämää. Viini virtaa, ruusut tuoksuvat, kipua ei tunnu missään, ja kaiken lisäksi näytän ihan tajuttoman hyvältä!

Tri. Grindstone: Et voi olla tosissasi, senkin pompöösi ja hyväuskoinen hölmö! Kuoleman uhatessakin sinä mietit vain parasta poseerausta! Minä olen kuules suorittanut vaikka millaisia operaatioita pitkän urani aikana; olen leikannut niskoja, silmiä, rintoja, tehnyt hiussiirteitäkin... Ja sinä kehtaat kuvitella, että se on jotenkin nättiä? Minulla on ruumishuone täynnä keskenjääneitä elämiä: kasvottomia ja kaljuja päitä, irti leikattuja käsiä, jalkoja ja rintalastoja... Ja sinä, Simon, kaikessa turhamaisuudessasi kuvittelet jättäväsi jälkeesi kauniin ruumiin? Ei muuten onnistu minun leikkauspöydälläni! Sinä näytät kyllä tajuttomalta, vaan et lainkaan hyvältä! Hähähää!

Simon: Que?

Tri. Grindstone: Sitä paitsi sinun tarinasi on vasta alussa! Ei suinkaan lopussa. Ja kuolema on aina RUMA, ei mikään kaunis! Joessa sinä olisit näyttänyt ihan turvonneelta perunalta! Ja nyt sinä näytät punajuurelta! Hähäh! Tulipas tässä nälkä, vaikka en edes tykkää punajuuresta, enkä pahemmin perusta perunastakaan... Nipsaisenko aamupalaa odotellessa päästäsi vähän veitsellä, niin näet itsesi sellaisena kuin oikeasti olet? Jonkinlaisen aivo-operaation tarpeessa sinä vanha viinisieppo näytät tosiaan olevan. HÄÄHHÄHÄHÄÄ!

Simon: Quelle horreur! Helvettiinkö minä jouduinkin, vaikka paratiisia tavoittelin?

 

Tri. Grindstone: En minä kyllä punaviinistäkään tykkää. Phyi, miten pahaa! En tajua miten tuo ranskalainen voi litkiä sitä ihan jatkuvasti.

Simon: Ja PÄSKÄT! Se on paras mäky maailmassa! Enkä minä edes maista sitä enää... Ei voi 'elvetti olla todellista!

Tri. Grindstone: Hähä! Helvetti on hyvinkin todellista! Haluatko jäädä tänne minun seuraani? Voisin palkata sinut ihmiskoeassistentikseni! Sinä et tuntisi mitään vaikka miten minä sinua leikkelisin, hihii! Meille tulisi varmasti hauskaa yhdessä! 

Simon: Nooo... Sovitty! Antakaa minylle työsy'de-etynä 1700-lyvyn tyyliset ypeät pinkit korkokengät, niin olen tyytyväinen. Ai niin, minä tarvitsen tietenkin koko tyyliin sopivan garde-roben, sillä en'än minä voi alasti patsastella... ainakaan koko ajan. 'Älyän sen pinkkinä ja kyltäisenä, s'il vous plaît! Siis ne vaatteet ja äsysteet. Sali voi olla kyltäinen ja marmoninen. No, voi se pinkkikin olla lisäksi. Ja vaaleansiniset panelit le'tikyllällä koristettynä seinissä! Safiiri-istytykset valtaistyimessä. Enkelifresque katossa! E'kä Sandro Botticellin commissiona, sillä olen aina tykännyt hänen éthéré ja 'ienostyneestä tyylistään. Se ei olisi "Venyksen syntymä", vaan "Enkelin syntymä", ja siinä olisi alaston vaalea, sinisilmäinen nainen...

Simon: Makyy'yöneessä baroque-tyylinen pylvässänky ja saman sarjan valkoinen peilipöytä, jonka laatikoista löytyy sinettisormyksiä ja caméeita eri sävyillä ja kyvillä. Lämmitetty kasvi'yöne ja pyytar'a, että saan aineksia leivoksiini. Oma atelier kaikkine tarvikkeineen! Keittiössä pitää olla sä'köyyni ja -vatkain ja kahvinkeitin ja myyt sellaiset, koska en minä nyt missään menneisyydessä elä. Kylpy'yöneessä kokovartalopeili ja myös kylpyamme syi'kyn lisäksi. Tarvitseeko kyölleenä käydä vielä päskällä? Pönttö voisi olla marmoninen ja itse itsensä 'yy'televä. Ryysyjä ja parfumia kaikkialla! Ja niiden työksyjen pitää tietenkin olla eläinkoevapaita. Li'aa ei missään! Eikä mitään 'elvetin na'koja, tyrkiksiä tai 'öy'eniä! Silkkiä, satiinia, tylliä, pitsiä... Ai niin, myttä onko silkin kerääminen per'osen väyvöiltä i'an éthique? Naamani on aivan sotkyssä ja ta'meana... Missä täällä ryymis'yöneellä on peili? Onko tykkäni edes 'yvin?

Tri. Grindstone: Ööh... Tai tarkemmin ajateltuna... kamalaahan siitä tulisi. Eihän tuota pälätystä vaatimuslistoineen kukaan kestä kuunnella!

Simon: Paraskin py'yjä! Saanko mykään palaisiini tyttöystäväni Shanian sitten kyn hänestäkin aika jättää? Hänkin tykkää pinkistä!

Tri. Grindstone: Hui helvetti! ET!

Simon: Oliko se lämmitetty kasvi'yöne liikaa pyydetty? Kyllä minylle riittäisi i'an pieni parin 'e'taarin pyytar'akin, jossa olisi omena- ja kirsikkapyitä ja vättypensaita ja...

Tri. Grindstone: Nyt ULOS täältä puutarhoinesi, mokomakin pröystäilevä nakupelle! Et ole edes kuollut, senkin pölvästi! Herätys ja potkut tuli!

Simon: Ääh! Minä olen saanyt potkyt jo ka'desti todellisyydessä, ja nyt ne tylivät vielä ynessäkin...

Kävi ilmi, ettei Simonilla ollutkaan niin hyvä tuuri, että olisi saanut sen täydellisen kuoleman – tuonpuoleisen palatsista puhumattakaan. Hän ei saanut kuolemaa lainkaan, sillä hän oli sitkeämpi kuin osasi kuvitellakaan ja taisteli tiensä syvän tajuttomuuden läpi takaisin epätäydelliseen elämäänsä; Simon heräsi lääketieteellisestä koomasta vielä saman päivän iltana kauheimpaan krapulaan mitä kuvitella saattaa. Päänsärky oli sanoinkuvaamaton, samoin kipu ympäri kehoa. Simon ei ollutkaan tuntenut sellaista fyysistä kipua sitten sen päivän kun hän viimein pääsi pedofiilien kynsistä 14-vuotiaana verta vuotava haava rinnassaan. Eikä hän todellakaan näyttänyt kauniilta siellä Trolliwoodin keskussairaalan teho-osastolla maatessaan. Hänen kuolemansa tällä tavalla olisi ollut erittäin ruma. Hymyilyyn ei olisi mitään aihetta.

 

On perjantai 15.9. kun Aida kyyditsee Simonin kotiin sairaalasta, jossa tämä on viettänyt kaksi kokonaista viikkoa. Simon kävelee hitaasti ja huojuvasti. Hänellä on diagnosoitu traumaattisesta lukinkalvonalaisesta verenvuodosta (subaraknoidaalivuoto eli SAV) seurannut keskivaikea aivovamma; uudet asiat tai edes Simonin tietämät sanat eivät oikein tahdo pysyä hänen mielessään, ja hän on epänormaalin väsynyt. Hän kaatui Gunnarin lyönnin seurauksena oikean kätensä päälle, josta murtui ranne, joten se on nyt kipsattu rystysistä kyynärpäähän asti. Ensimmäisen viikon jälkeisessä röntgenkuvauksessa selvisi, ettei Simonin pirstaleinen värttinäluun alaosan murtuma ollut lähtenyt paranemaan oikeassa asennossa, joten hänen kätensä väännettiin ja kipsattiin vielä uudelleen. Myös aivovamman seuranta jatkuu, joten Simon joutuu jatkossa käymään säännöllisesti lääkärissä ja fysioterapeutilla. Lisäksi Simon joutuu jatkotutkimuksiin anemian ja suoliston verenvuodon takia. Simonin ulosteesta mitattiin sairaalassa kalprotekniiniarvo, joka oli selvästi koholla ja viittasi tulehdukseen. Hänelle on varattu marraskuun lopulle aika kolonoskopiaan eli paksusuolen tähystykseen, missä selvitetään tulehduksen syy. Siihen asti hoito ja lääkitys ovat oireiden mukaisia.

 

Simon on aivan kauhuissaan. Eikä asiaa auta yhtään se, että juorutoimittajat soittelevat hänelle jatkuvasti; hän onkin sulkenut puhelimensa ja pitää yhteyttä Shaniaan ja Victoriaan Aidan puhelimella tai Facebookin Messengerin kautta. Simon pelkää myös Gunnaria; hän ei halua todistaa oikeudessa Gunnaria vastaan eikä olla tämän kanssa missään tekemisissä. Gunnarin syytenimike saattaa vielä muuttua pahoinpitelystä törkeäksi pahoinpitelyksi mikäli lyönnistä aiheutuu Simonille pysyvää haittaa. Kummankaan miehen tilanne ei vaikuta hyvältä; pahimmillaan Gunnar joutuu vuosiksi vankilaan ja Simonilla on aivovamman lisäksi syöpä. Victoria on raivoissaan Gunnarille ja surullinen Simonin puolesta. Shania taas on soitellut Simonille Aidan kautta jatkuvasti, ja Aidaa vaivaa vainoharhaisuus sekä Shanian että Simonin suunnalta.

 

Simon: Oliko sinyn aivan pakko lörpötellä Shanialle kaikki minyn terveydentilastani? Ei hänen tarvinnyt tietää sitä kaikkea. Nyt hän on aivan hystérique. Hän itkee py’elimessä jätkyvästi. Mitä myytä sinä olet kertonyt Shanialle? Sen koko jytynkö? Kaiken päskän minyn elämästäni?

Aida: No en helvetissä ole kertonut! En tietenkään! Mikä on viimeinen asia, minkä sinä nyt muistat ennen sitä… pahoinpitelyä?

Simon: Hmmm… Myistän, että me kävimme nykkymään… sinne… Mikä se oli? Kahvi… Kahvin laatalle. Minä kerroin sinylle… Cécilestä. Minä kerroin sinylle… kaiken. Etkä sinä työminnyt minyä, niin kyin myyt ovat te’neet. Mikset sinä työminnyt minyä?

Aida: Koska ensinnäkään et ole tehnyt mitään väärää, sanoin jo silloin, että olet heidän uhrinsa! Toinen syy on se, että tosi ystävät eivät tuomitse. Minä olen sinun tosi ystäväsi.

Simon: No tiedätkö sinä... sinä tosi ystävä, mikä se coloscopie on? Ne tynkevät pitkän letkyn perseeseen! Ja KAMERAN! Hyi ’elvetti! Minä peryytän sen ajan! 

 

Aida: Se on lääketieteellinen toimenpide. No, ehkä se tuntuu vähän epämiellyttävältä, mutta ei se satu… luulisin. Ei ainakaan paljon. Ja höpön löpön sinä ja peruutuksesi! Minä voin tulla sinne kanssasi, saat pitää minua kädestä. Tai vaikka puristaa käden irti! 

Simon: Olipa vakyyttävää…

Aida: Eikä kukaan tee sitä huvin vuoksi. Lääkäri selvittää sillä, mikä sinua vaivaa. Ei se välttämättä ole syöpää! Sinä olet kehitellyt koko syövän omassa päässäsi, kun et ole uskaltanut mennä tutkimuksiin aiemmin.

Simon: Se on syöpä. Koko tytkimys on aivan tyr’ä. Minä tynnen kyllä oman ke’oni.

Aida: Mutta kun sinä et ole mikään lääketieteen asiantuntija, vaikka maisteri oletkin! Ja fiksu muutenkin. Itse asiassa sinä olet sen verran fiksu, ettet jätä tätä pelkän luulon varaan vaan selvität mikä sinua vaivaa, ja haet siihen apua. Vaikka se olisi syöpä, niin sitäkin voi hoitaa. Sinä haluat kuitenkin elää, eikö totta? Muuten olisit kuollut jo siihen aivoverenvuotoon. 

 

Simon alkaa itkeä. Hänen vasemmassa silmäkulmassaan on vieläkin kellertäviä mustelmia Gunnarin lyönnin jäljiltä.

 

Simon: ’Älyän… Kyllä minä ’älyän elää. Ja olen kiitollinen sinylle… Ne sanoivat, että sinä pelastit minyn ’enkeni jo ennen kyin ambulance e’ti paikalle… Sniff!

Aida: No sitten se on sillä selvä! Sinä menet siihen kolonoskopiaan. Muuten minä pelastin henkesi ihan turhaan. Joko menet, tai siis menemme siihen kokeeseen, tai sinä itket ja menet. Siis kun työnnän sinut sinne pyörätuolilla!

Simon: Jos sinä tietäisit mitä kaikkea minyn perseeseeni on tyngetty… Minä sain siitä tarpeekseni jo vyösiä sitten. En pysty sii’en enää. En pysty sii’en… Nyyh! 

 

Aida: Oi sinua rakas ystäväni... Minä olin juuri aikeissa laukoa jotakin typerää siitä, kuinka voit luottaa minunlaiseeni puoskariinkin, jos haluat mieluummin kotikutoisen kokeen, sillä minulla on kameran lisäksi vino pino taipuisia seksileluja! Voi kamala, kyllä osaan olla ajattelematon idiootti! Kyllä se koe hyvin menee, vaikka kärräisin sinut sinne itkien ja puristaisit käteni irti. 

Simon: Tyletkö sinä mykään oikeasti? Sinä sanot sellaista… Myttä tyletkö sinä oikeasti? Älä lypää jos et voi pitää sanaasi. Enkä minä vaadi, että sinä tylet sinne. En vaadi sinyltä mitään.

Aida: Tulen minä. Tulen ihan oikeasti. Etkä sinä tässä mitään vaadi, vaan MINÄ vaadin päästä tueksesi sinne. 

 

Simon istuu sohvalle pää painuksissa, ja Aida seuraa heti perässä laittaen kätensä lohduttavasti Simonin olkapäälle.

 

Simon: Ei sinyn tarvitse… Sniff! 

Aida: Ei tarvitse ei, mutta minä haluan auttaa sinua kaikin tavoin.

Simon: Entä Gunnar? Hän syyttyy vielä pa’emmin. On minyä ennenkin lyöty, myttä ei työllä tavalla… En myistä mitään siitä!

Aida: Gunnar saa minun puolestani painua korpeen ja pysyä siellä! Vaikka hän odottaakin nyt oikeudenkäyntiä vapaalla jalalla, niin ei hän silti saa lähestyä sinua. Älä siis pelkää, että hän tulee kostamaan tai mitään. Minun mielestäni sinun kuuluisi todistaa oikeudessa, vaikka et muistaisi itse pahoinpitelyä. Kertoisit vain, miten uhkaavasti Gunnar on sinua kohtaan käyttäytynyt sitä ennen; kaikki se esimerkiksi, mitä muistat hänen puhuneen Vicin bileissä. Hänen syytteensä saattaa muuttua vielä törkeäksi pahoinpitelyksi, jos selviää, että se oli pitkään jatkunutta vihaa, niin kuin se olikin. Ja varsinkin jos sinulle jää pysyviä vammoja, mikä ikävä kyllä vaikuttaa todennäköiseltä. Mutta älä huoli; hoidetaan nyt yksi asia kerrallaan, ja minä pysyn sinun tukenasi, sen lupaan! 

 

Simon laskee päänsä Aidan olkapäälle ja purskahtaa lohduttomaan itkuun. 

 

Simon: Voi Aida… Nyyh! Yhy-hyy!

Aida: Itke vain, anna tulla aivan kaikki. Minä olen tässä. 

 

Simon nostaa päänsä Aidan olkapäältä naama märkänä kyynelistä.

 

Simon: Minyä onkin ’elppo vi’ata. Tiedätkö mitä äitini sanoi, kyn Vic soitti hänelle ja kertoi mitä minylle oli tapa’tynyt? Hän ’armitteli sitä, että en’än minä voi mitään lapsia ’oitaa, kyn minyllä on aivovamma. No en ’elvetissä voikaan! Nyyh! Soitin hänelle ja sanoin, että hänen on tyr’ä odottaa minyltä enää mitään. Ei pyölikyölleenä voi te’dä mitään… Tätä minyn elämäni nyt on. Jatkyvää kipyä ja särkyä ja ’yimäystä. Ja asiat katoavat päästä ja sanat mielestä. Kyölemä olisi ollyt ’elpotys. 

Aida: Älä puhu tuollaisia! Itse sanoit vähän aikaa sitten, että haluat elää! Minä uskallan vaikka panna pääni pantiksi, että kaikki vielä järjestyy. Minä lupaan sen sinulle, Simon. Kaikki järjestyy kyllä... 

Simon: No, tiedätkö, se kyppä… Se kyppä Cécilen kellarissa oli vain noin 60 senttiä pitkä… ja leveä... ja syvä. Sellainen neliön mallinen. Kyin cube… kyyt… kyytö. 60 senttiä. Minä olin silloin 14-vyötiäänä jo melkein saman pityinen kyin nyt. Myttä olin ’yvin lai’a. Olisin ’yvin ma’tynyt sii’en kyppään. Niin’än jotkyt laitetaan matkaläykkyynkin. Hän olisi taitellyt minyt sinne kyppään ja ynö’tänyt, että minyä koskaan olikaan. Poissa silmistä, poissa mielestä. 

 

Aida taputtelee ja silittelee Simonin olkapäätä toivoen eleen tuovan lohtua. Simonin puolestaan on vaikea edes katsoa Aidaa silmiin omalta häpeältään.

 

Aida: Voi Luoja siunatkoon! Sinä et saa miettiä nyt sitä rikollista! Mietitään niitä asioita yhdessä sitten, kun sinä voit paremmin. Ja sinä kyllä tulet voimaan paremmin! Mutta parantuminen voi jäädä toiveeksi, jos pyörittelet päässäsi moisia ajatuksia ja muistelet tapahtuneita kauheuksia. Sinun on nyt pysyttävä positiivisena, vaikka sitten minun takiani. Minä yritän pysyä vahvana, meidän molempien puolesta.

Simon: E’kä minyä lyyltiin pityyteni takia van’emmaksi kyin olin. Cécile ei koskaan kertonyt niille myille minyn ikääni. Enkä minäkään. En tiennyt, että se merkitsi jotain. En täjynnyt, että olin kakara aikyisten maailmassa… tekemässä asioita, jotka eivät kyylyneet minyn maailmaani. Asioita, jotka eivät vieläkään kyyly minyn maailmaani. Myistän, että sinä kysyit enkö minä täjynnyt, että se oli väärin. No en täjynnyt. Olin ty’mä. ’Elvetin ty’mä. Ja a’ne.

Aida: Oi et sinä ollut tyhmä! En todellakaan tarkoittanut sitä, kun ihmettelin kuinka et tajunnut sen olevan väärin. Kaikkea muuta!

Simon: Entä ne naiset? Ne naiset olivat aika nyöriä, yksi oli 19-vyötiäs ja toinen 20. Jos minä olin y’ri, niin kyin sinä sanot, niin hekin olivat. Sain sen kyvän, että he jöytyivät tekemään sitä myidenkin kanssa. Niiden miesten kanssa. 

 

Aida huomaa mekkonsa helman kiivenneen uhkaavan ylös ja yrittää vaivihkaa vetää sitä alaspäin. Simon katsahtaa Aidaan päin ja huomaa mitä tämä tekee.

 

Aida: Olivat hekin nuoria. Entä sitten? Pahoittelen jos olen itsekäs tai puolueellinen, mutta minua kiinnostaa ainoastaan sinun roolisi tuossa kierossa asetelmassa. Voi apua, miten minä sujautan mekkoni helman alemmas niin, että Simon ei katso...? Miten se tuolla lailla nousikin ylös, ihan kuin lukisi alitajuntaani...!?

Simon: Jos he olivat syyllistä... syyllisiä, niin sitten minäkin olin. Minkä takia hän oikein hiplailee tuota hamettaan? Onpa pitkät ja sirot reidet... Ja hänellä on ihan luonnollinen vartalo, toisin kuin Shanialla. Hänestä tulisi upea alastonmalli taidekursseilleni... Äh, mitä minä oikein kuvittelen? Ei hän sellaista halua.

Aida: Voi mikä tarve sinulla on mollata itseäsi? Olet ollut muka tyhmä, ahne, syyllinen ja ties mitä!

Simon: Siellä kävi poliisi silloin, kyn olin kertonyt kaiken van’emmilleni. Myttä ei ketään voi syyttää siitä, että kellarissa on köppä ja betonisäkki. Kyylin, että he tekivät remonttia… Että sellainen remontti heillä oli mielessä. Ja myytämän viikon päästä Cécile ja hänen mie’ensä katosivat itse. Cécilen mies oli nimeltään Marcellin Archambault, poliitikko ja py’eenjo’taja paikallisessa käypynginvaltyystössä. Sellainen, joka päätti Annecyn käypyngin asioista. Hänellä oli ’yvä maine, jyyri niin kyin Cécilelläkin opettajana. Sellaiset i’miset saavat päättää äsykkäiden ja heidän lastensa asioista. He katosivat, ja minä sain ’yllyn maineen; olin karkottanyt heidät ’yllyillä syytöksilläni. Se siitä. Ainakin se loppyi. Joten siitä on se pieni ilo, jos ei mitään myytä. 

 

Aida yrittää työntää mekkonsa helmaa alas jo vallan epätoivoisesti.

 

Aida: Aaarrgghhh, minä en kestä tätä maailman kaksinaamaisuutta! Arvaa onko isäni kertonut suurlähettilästuttavistaan, kuinka eräskin mies oli pedofiili! Juuri ne, jotka esiintyvät yhteisönsä edustajina ja ties millaisina keulakuvahahmoina, tekevät moisia hirveyksiä ilmeisesti enemmän kuin tavalliset pulliaiset! Hyi helvetti!

Simon: Niin... Sellaiset i’miset pääsevät tekemään vaikka mitä... ilman seyräyksiä. E’kä he siirtyivätkin jatkamaan sitä jossain myyällä. Ei sellainen ikinä lopy. Jos se jätkyi, niin se on minyn tynnölläni. Minyn piti pysäyttää heidät, myttä en pystynyt sii’en. Sen takia minä olen syyllinen... ja ty’mä, ja a’ne. Sniff!

Aida: Etkä ole! Me voimme pysäyttää heidät vielä tänäkin päivänä, yhdessä!

Simon: Miksi sinä olet noin ’yvä minylle?

Aida: Olen sanonut tämän jo muutaman kerran, mutta sanon vielä kerran: minä olen oikea ystäväsi. Minä rakastan sinua. Kirottu mekko! Mikä tätä vaivaa, kun koko ajan helma nousee itsekseen?! Jeskamandeer, onkohan minulla edes pikkuhousuja jalassa? Vähän tuntuu siltä, että ei ole... Voi kuinka haluaisin olla juuri nyt Shania... Shania ja lupa koskettaa... Siinä vasta uusi Bond-leffa, hihih! Mutta kyllähän minäkin saan koskettaa, minähän olen Simonin rakas ystävä.

 

Simon alkaa itkeä taas ja hautaa naamansa Aidan syliin. Aida silittelee Simonin tukkaa lohduttavasti. Hänestä tuntuu, että sitä ei ole kukaan muu koskaan tehnyt. 

 

Aida: Oh, miten minusta tuntuu tällaiselta?! Ihan kuin pakahtuisin rakkauteen! Olen ollut satojen miesten kanssa tässä asennossa, enkä kertaakaan ole tuntenut näin suurta rakkautta. Minä voisin vaikka kuolla tähän, niin onnellinen nyt olen. 

Simon: Tässä on hyvä olla. Haluan jäädä tähän ikuisiksi ajoiksi.

 

Simon osallistuu suunnitellusti Ihmeellinen Pieni Maailma -messuille Espoon Otahallissa 30.9.-1.10., vaikka Aida on suositellut Simonia jäämään pois tapahtumasta ja lähettämään tilalle kahvilatyöntekijänsä Liljan ja Miriamin, jotka ovat leiponeet tapahtuman herkut Simonin ohjeistuksella. Ensimmäisenä päivänä eli lauantaina mukana on vain punatukkainen Lilja, jonka tehtävänä on seisoa tiskin takana asiakkaita palvelemassa eli hoitamassa myyntihommat. Simon taas palvelee asiakkaita toisella tavalla; istumalla pöydän ääressä seurustelemassa. Ei Simon jaksaisikaan nykytilassaan pitkiä aikoja seisoskella. Kahvilan pop up -versioon on jo aamutuimaan kello kymmenen ilmaantunut Simonia fanittavia teinityttöjä, jotka ovat hänelle jo ennestään tutut Aada ja Vilma. Aida on myös lähtenyt messuille Simonin tueksi, niin kuin hän nykyään on joka asiassa Simonin apuna. Simon ei ole terveydenhuollon paperisodan takia vielä saanut virallista henkilökohtaista avustajaa, joten Aida hoitaa sellaisen hommia epävirallisesti; hän käy Simonin luona päivittäin muun muassa tekemässä ruokaa ja muistuttamassa tätä syömisestä ja juomisesta, sillä Simon ei aivovamman takia tunne enää nälkää eikä janoa. 

 

Simon on ottanut mukaan Harry Potter -aiheisen kortin, jonka on vasta saanut ystävältään Taika-Tuulia Kalliolta tämän Floridan matkalta. Taikan korviin on kantautunut tieto Simonin huonosta voinnista, ja kortissa lukeekin: 

”Greeting from Florida! It’s beautiful but very hot in here! 

We have been hanging around the Disney World and today we went to Hogwarts.

Hope you’ll get well soon!

Love, Taika” 

 

Simon: Aaah… Hän on i’ana. Ja miten käynis kortti. Vaikka siinä sitten onkin kaljatyöpin kyvä. Ja minä’än en jyö kaljaa. Käynis ajatys silti.

Aida: No niinhän se on, todella kaunis ajatus lähettää kortti noin pitkän matkan takaa ja toivoa sinulle hyvää terveyttä. Niin, ja ethän sinä voi juoda enää edes viiniä lääkityksesi takia! 

Simon: Äh… Älä viitsi myistyttää siitä. On myytenkin tarpeeksi päskä olo. 

 

Sitten paikalle tulee Nicola ystävänsä Olivian kanssa.

 

Simon: Bonjour! Tervetylöä Café La Teinteen!

Olivia: No huomenta, ja kiitos! Oi miten ihana kahvila! 

Nicola: Hei! Kaikki on tosiaan laitettu kivasti esille… Mutta Luoja siunatkoon! 

 

Nicola: Mitä kummaa sinulle on tapahtunut, Simon? Näytät aivan hurjalta! Siis, tarkoitan sitä vain hyvällä tavalla, niin että sinulla on kaikki sympatiani. Kauhea onnettomuus ilmeisesti? Autokolari? 

Simon: Öö… Et siis ole kyyllyt… Se on jo ympäri le’tiä, joten voin y’tä ’yvin kertoa. Gunnar löi minyä.

Nicola: GUNNAR?! Aidan Gunnar?! Vicin kitaristi Gunnar?

Aida: No hänpä hyvinkin! Istuhan alas, niin jutellaan vähän ennen kuin tänne alkaa virrata enemmän asiakkaita. 

 

Seurue istuu pöytään, ja teinit siirtyvät hieman kauemmas, mutta seuraavat kuitenkin juttelua kovalla mielenkiinnolla. Simon taas ei oikein jaksa edes jutella vaan nuokkuu pöydässä ja saa vain vaivoin pidettyä silmänsä auki. Terve vasen käsikin roikkuu aivan velttona. 

 

Nicola: Minä en näköjään ole lainkaan ajan tasalla tästä uutisesta… 

Aida: No ei siitä ole mitään virallista kirjoitettukaan, juoruja vain.

Olivia: Minä taisin kyllä lukea jonkin otsikon, jossa väitettiin Vic Milovin kitaristin lyöneen hänen entistä basistiaan… Mutta en lukenut sen kummemmin, enkä osannut yhdistää sitä teihin, herra Deforest. Anteeksi!

Simon: Ei tarvitse... pyydellä antee… Ja se on Simon vain. Nicolan ystävät ovat minynkin ystäviäni. 

Aida: Se on muuten entinen kitaristikin nykyään. Vic antoi Gunnarille potkut! Ja ihan ansaitusti antoikin. Painukoot Helvettiin kitaraansa rämpyttelemään! 

 

Mustatukkainen Vilma ja vaalea Aada kuuntelevat korvat höröllä. 

 

Vilma: Kuulitko? Ne juorut on totta! Se oli tosiaan Gunnar, joka löi Simonia.

Aada: Ai kamala! Mitähän kaikkea tästä vielä seuraa? Simon on niiiin ihana…  

 

Nicola ja Olivia lähtevät kiertelemään messuja, ja Aida siirtyy lähemmäs Simonia huomattuaan, miten väsynyt tämä on. Aida taputtelee Simonin kättä myötätuntoisena. 

Aida: Minä tiesin sen! Sinun olisi pitänyt jäädä kotiin!

Simon: Kyllä minä jaksan. Minyllä’än on poskessa sotamaaläyskin tätä varten; sen avyllä minä jaksan vaikka mitä. On vain yksi jytty eiliseltä, mikä ’armittaa… Arvaa mitä minä sain eilen postissa?

Aida: Jaksatkohan varmasti...? No, kerro! Ei kai vaan jotakin Gunnarin asianajajalta?! 

Simon: Ei... Sain työmiöistyimen kirjeen. Eli minyn pitää mennä todistamaan sinne ’elvetin oikeydenkäyntiin, vaikka en esittänyt Gunnarille mitään korväys- tai rangaistysvaatimyksiä. Sekin vielä! Lyylin jo, että pääsisin välttämään sen ja voisin pestä käteni koko jytystä. Myttä ne siis ’älyävät minyt sinne nykkymään ja ’öpisemään sekavia asiasta, josta en myistä mitään. 

Aida: No, se on vasta ensi kesänä. Ehdit hyvin valmistautua. Ja jos et ole silloin tarpeeksi hyvässä kunnossa, niin voit anoa poisjäämistä lääkärintodistuksella. Mutta minun mielestäni sinulle tekisi hyvää mennä sinne vaikkei olisi pakkokaan, jos vain jaksat. Näkisit, että oikeus toteutuu. Tai miksen minä voisi mennä todistamaan puolestasi? Minähän muistan kaiken! 

Simon: Ei se niin mene. Kyn ne vaativat, että minä todistan erikseen... Äh! 

 

Aida antaa juttelun lomassa Simonille kunnon käsihieronnan, mistä Simon ei pahastu lainkaan.

Simon: Ei siellä mikään oikeys toteydy. Ilmeisesti minä olen tarpeeksi ’yvässä kynnössä osallistymään sii’en spectacleen. Ja syyte on pidetty pa’oinpitelynä, koska törkeään sellaiseen ei ole tarpeeksi näyttöä. Ja siinäkin Gunnar vetoaa va’inkoon ja minyn ’ymälätilaani. Hän selviää joka tapäyksessä ilman rangaistystä. Ei sillä mitään väliä ole, että minyn elämäni on ty’ötty; kyn’än olen tarpeeksi elävän näköinen saapymään oikeydenkäyntiin. Zombikin kelpaa sinne. Ja sitten ne nöyryyttävät minyä siellä. 

Aida: Pidetään huoli, että niin ei käy! Arvaa saanko isäni kautta parhaat lakimiehet puolellemme?! 

Simon: Ei niistä ole äpyä, kyn Gunnarilla on kyylemmä loistava lakitiimi. Ja se asianajaja joka minylle on osoitetty, kertoi jyyri, että Gunnarin pyölystysasianajaja on mystä tyylikkäästi pykeytyvä ’omomies. He 'älyävät todistaa, ettei siinä va'ingossakaan ollyt mitään rasismia tai 'omofobiaa täyställä... 

Aida: Pah! Sen nilkin lakitiimi pyörtyy nähdessään Takashi Murakamin lakitiimin! He hoitavat kansainvälisiä selkkauksia!

Simon: Kamala sotky… Ja sinä jöydyt todistamaan poik… entistä poikaystävääsi vastaan. Miltä se sinystä tyntyy? Minä olen itsekkäästi syrkytellyt vain omaa ko’taloani. En ole ajatellyt, miten tämä kaikki väikyttää sinyyn. Sinä’än räkästit Gunnaria. Ja räkästät varmaan vieläkin? Ei kai räkkäys niin vain kyöle?

Aida: Ei se niin vain kuole, mutta on kyllä kuihtunut olemattomiin näiden viimeaikaisten tapahtumien takia. Voi jeskamandeer! Vanhempani eivät vielä edes tiedä tapahtuneesta! Nyt loppuu Gunnarin ihannointi seinään! 

Pöytään istahtaa pinkkipaitainen nainen. Vilma ja Aadakin tuijottavat ja kuuntelevat Simonia innoissaan. Jostain kauempaa kuuluu kameran klikkaus.

Simon: Niin kai... Äh, ei tästä voi py’yä asiakkaiden edessä. Öh, bonjour! Tervetylöä Café La Teinteen!

Asiakas: Voi kiitos! Jopas on idyllinen kahvila! Hei kuulinko oikein, liityttekö siihen uutisten pahoinpitelytapaukseen? Voi karmea tätä nykypäivän menoa, kun väkivaltaa saa kokea kaikkialla, huh! Mutta johan on herkullisia leivoksia. Ajatella, ihminen johon luottaa täysin hyökkää ja tekee tuollaista, huh huh! 

Simon: Ööh... Niin. Mykävää, että tykkäätte pikky kahvistani!

Asiakas: Ky-kyllä. Kahvista myös... Kröhöm... 

 

Kun asiakas on herkutellut ja mennyt pois pöydästä, ilmaantuu kahvilaan nainen kamera kädessä. Simon ja Aida istuvat juttelemassa kahdestaan. Simon vetää kätensä hitaasti pois Aidan kädestä.

 

Aida: Yritetään nyt olla miettimättä koko episodia. Sinun on myös levättävä välillä. Kuka meistä ottaa kuvia?

Simon: En minä tiedä... En ole 'yömännyt ketään. Päätä särkee kovasti...

Aida: Äsken tuossa ihan vieressä joku nainen otti kuvan... Oi kamala, nyt sinun on levättävä!

Simon: Pakko minyn on nyt jaksaa olla täällä… 

 

Kahvilan toiselta suunnalta lähestyy toinen kameralla kuvaava nainen. Simon hymyilee Aidalle. 

 

Simon: Ja kyllä minä jaksankin. Varsinkin kyn sinä olet täällä.

Aida: Minkä takia? Kyllä minä huolehdin siitä, että pysyt kahvilasi keulakuvana, vaikka hoitaisinkin tätä sillä välin kun lepäät jossakin. Kiitos sanoistasi. Jos tästä kurjuudesta jotakin positiivista kykenee löytämään, niin tämä meidän ystävyytemme.

Simon: No, minä 'älyän nä'dä omin silmin mitä mieltä asiakkaat ovat. En tiedä, kiinnostaako ketään se oikea kahvi enää sitten joskys kyn se äväytyy.

Aida: TAAS joku otti kuvan!

Simon: Missä? En minä nä'nyt mitään.

Aida: Taatusti kiinnostaa. Minä näin ja tunnistinkin naisen! Hän on Dollywoodin Sanomien toimittaja Krista!

Simon: Sinä kyvittelet vain... kymmänkin asian. Ei täällä mitään toimittajia ole, eikä ketään kiins... kiinnosta. Huoh! 

 

Naiset odottavat kärsivällisesti, että teinit siirtyvät muualle. Sitten he istahtavat vapaaseen pöytään ja esittävät aluksi kuin eivät edes tuntisi toisiaan ja tekisivät omia juttujaan. Toinen nainen paljastuu Kristaksi Dollywoodin Sanomista. Hän katselee kuvia, jotka juuri otti. Mutta kuka onkaan hänen vieressään istuva hölmistyneen näköinen räpsyripsi, joka vilkuilee Simoniin päin ja kirjoittaa kiivaasti muistivihkoonsa? 

Naiset kuiskuttelevat toisilleen.

Krista: Psst! Ulla, mehän sovimme sitten niin, että julkaisemme juttumme yhtaikaa ja kirjoitamme vähän eri asioista, eikö niin?

Ulla: No totta kai! Kyllä Dollywoodin Sanomat ja Trollihölö pystyvät tekemään sen verran yhteistyötä, että molemmat voittavat. Mehän voimme kirjoittaa vaikka asiat päinvastoin! Sillä tavalla ainakin jokin asia on totta.

Krista: Niin, haastattelemmehan me pääasiassa eri henkilöitäkin eri näkökulmia varten.

Ulla: Aivan. Näitkö sinä, miten kanttuvei tuo Simon on? Taisi olla pahempi tärskäys kuin aluksi luulimmekaan.

Krista: No joo! Eikä ihmekään, kun katsoo miten nuo istuvat käsi kädessä. Eli heillä todellakin on suhde, ja sen takia Gunnar länttäisi Simonia päin pläsiä!

Ulla: Voi jee! Tästä tulee oikea jymyskuuppi! Voin jo sieluni silmin nähdä otsikot: ”Simon Deforestilla suhde seksihullu Aida ’suurlähettilään tytär’ Murakamin kanssa”, ja ”Vic Milovin ex-basisti sai ex-kitaristilta turpaan – ansaittua vai eikö?”

Krista: Hihih! Ja lisäksi: ”Nakuileva kakkumaakari Simon Deforestin naissekoilu aiheutti hänelle aivovamman – nyt puhuu petetty tyttöystävä, pornomalli Shania Simmons!”

Ulla: Niin tosiaan, sinä varmaan hoidat haastattelut siellä Cindy Townissa?

Krista: No, jos en minä, niin on siellä muita Dollywoodin Sanomien reporttereita työn touhussa ja kamerat laulamassa. Hih! Ja vielä tämä: ”Simon Deforest harrastaa orgioita – piilohomo vai julkea naistenmies?”

Ulla: Siis nuo otsikothan kirjoittavat itse itsensä! 

 

Teinit Vilma ja Aada ovatkin vielä paikalla seuraamassa tapahtumia sivusta. Simon ja Aida eivät ole huomanneet reporttereita viereisessä pöydässä.

Simon: Tämä on minyn elämäni pisin känni… Oikeasti tyntyy siltä, kyin olisin kännissä koko ajan. No, se ilon tynne on jäänyt pois, eli ei se aivan siltä tynny.

Aida: Oi sinua ystävä rakas... Voi kun voisin vaihtaa kanssasi paikkaa. Minä kantaisin kärsimyksesi enemmän kuin mielelläni. Tiedätkö miksi? Minä sanon tämä jo nyt, koska sinä kysyisit tätä kuitenkin: niin tosi ystävät tekevät.

Simon: En minä 'älyäisi tätä edes pa'immalle vi'amie'elleni... joka taitaa nyt olla Gunnar. Sinylle en varsinkaan tätä toivoisi.

Aida: Et tietenkään, koska olet niin hyvä ihminen.

Simon: En minä nyt aivan niinkään sanoisi...

Aida: Sinun ei tarvitsekaan, sillä minä sanon sen. Koska minä tiedän sen.

Simon: No kyn minä olen te'nyt niin kamalia asioita... E'kä minä ansaitsen tämän kaiken.

Aida: Älä soimaa itseäsi, et ole tehnyt muuta, kuin yrittänyt selvitä. Ja silloin sinua on hyväksikäytetty pahimmalla tavalla. Sinä ansaitset pelkkää hyvää ja rakkautta. Vielä sinä joku päivä uskot sen itsekin. Mutta ymmärrän kyllä, jos siihen menee aikaa. Ja minulla on aikaa. Kuunnella sinua ja tukea sinua. 

 

Simon katsoo Aidaa, nostaa aurinkolasejaan ja pyyhkäisee silmäänsä. Äkkiä reportterit hyökkäävät Simonin kimppuun. Ullalla on kännykässään äänitys päällä ja Krista on valmis ottamaan lisää raskauttavia kuvia. Heillä on pakkomielle saada Simonin tarina lehtiinsä, mutta viimeinen asia mitä Simon tahtoo, on saada nöyryyttävä tarinansa julki. Hän ei häpeä mitään muuta niin paljon kuin itseään; menneisyyttään ja kaikkea mitä siitä seurasi. Paparazzit tietävät vain seuraukset ja ovat nyt alkuperäisen tarinan perässä kuin haaskat raadolla – vaikkei tästä miehestä edes raatoa tullut vielä. 

 

Ulla: Juhuu! Herra Deforest! Olen Ulla Jutska Trollihölö-lehdestä, hyvää huomenta! Olenkin yrittänyt jo teille soitella ja viestiä laitella! Miten olisi sen stoorin laita? Kertokaahan nyt viimein, miten Gunnar Sawyerin teko teihin vaikutti! Ja mistä se kaikki sai alkunsa? Onhan siihen oltava jokin syy, että hän niin hurjistui. Juoru kertoo, että teillä oli salasuhde hänen naisystävänsä, Aida ”suurlähettilään tytär” Murakamin kanssa! Onko se totta? Ja tässähän neiti Murakami onkin, käsi kädessä teidän kanssanne! Ah, miten ihanaa! Ei varmaan haittaa, että äänitän tämän?

Simon: Aaargh!

Krista: Että oikein pahoinpitelysyyte, ja se saattaa yhä muuttua törkeäksi pahoinpitelyksi. Mitenkäs se teidän päänne jaksaa? Entä pystyttekö enää piirtämään? Entä poseeraamaan? Miten käy nakumallikurssien? Teiltähän on murtunut käsikin, eli kunnon tälli se oli! Uskotteko, että Sawyerin syyte kovenee? Hänhän väittää, että läpsäisi teitä vahingossa kun hän yritti vain rauhoitella teitä ja te kaaduitte kännisen raivon vallassa! Niinkö se menikin?

Simon: Aucun commentaire… Öh, no com… Ei komonttia!

Aida: Kuinka te kirotut haaskalinnut julkeatte?! Häipykää siitä! Ette taida tietää, että paraikaa on linnunmetsästyskausi! 

 

Paparazzit tunkevat ihan Simonin naamalle kailottamaan törkeitä uteluitaan. Asiakkaat katsovat touhua ihmeissään.

 

Ulla: Eli teille siis tuli pysyvä haitta? Ette osaa edes puhua suomea oikein! Minkä asteinen se teidän aivovammanne on tarkalleen? Kuulin, että Aida Murakami tässä esti teitä tukehtumasta ja pelasti henkenne! Onko se totta? Ette kuulemma saanut edes keuhkokuumetta, sillä hän niin tehokkaasti imaisi oksennuksen pois suustanne! Ilmeisesti suutelemalla?

Krista: Teistä varmasti tuntuu, että olette hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa! Suhteenne on varmaan lämmennyt siitä hetkestä ihan urakalla, suorastaan roihahtanut liekkeihin! Saammeko muuten sinutella teitä, Simon? Entäs Aida siinä? Kommenttia salasuhteesta?

Ulla: Mahtoi se olla kiihkeä yö siellä kahvilan lattialla! Vain te kaksi, Simon ja Aida, alasti mattoon käärittyinä, rakastelemassa kovan kiihkon vallassa!

Krista: ”Kovan” tosiaankin, hihi! Palaatte sitä muistelemaan aina uudestaan ja uudestaan! Ei ihmekään, että Gunnar Sawyer suuttui!

Aida: Minä teille salasuhteet näytän!!! Minun ja Simonin välillä ei ole MITÄÄN sellaista!!! Ettekö ole ennen nähneet miehen ja naisen välistä platonista ystävyyttä?! 

 

Ulla: Mikä kumman maalaus SINULLA Simon on naamallasi? Aidako sen teki? Onko hänellä tapana jättää sinulle rakastelun merkkejä? Mitä Gunnar Sawyer tuumaa tästä fetissistäsi, herra taiteilija? Hihih!

Krista: Sinua on väitetty homoksi ja aseksuaaliksikin, mutta ainakin tämän naisen kanssa sinä harrastat seksiä, eikö niin?!

Ulla: Tuntuuko sinusta siltä, että olet parantunut nymfomaanin kynsissä? Että olet nyt aivan NORMAALI?! Sellainen siis, joka rakastaa seksiä niin kuin kuuluukin?!

Aida: HÄIPYKÄÄ!!!!

Krista: Löikö Sawyer sinua siis tahallaan, vai kaaduitko kännissä?

Ulla: Niin, miten päin se nyt oli? Meille on tärkeää saada faktat oikein! Me ja lukijamme seuraamme tietysti myös tulevaa oikeusjuttua hirmuisella mielenkiinnolla!

Krista: Kukahan sen mahtaa voittaa? Arvauksia otetaan vastaan! Ja hymyä kameralle, kiitos!

Simon: Jättäkää meidät räy’ään, senkin ’elvetin perskärpäset! Siinä teille syömeä! 

 

Aida saa tarpeekseen perskärpäsistä ja ajaa heidät pois. Krista ja Ulla joutuvat loikkimaan tuolien yli kuin pillastuneet gasellit petoa karussa. 

 

Aida: Minä voin kommentoida sen verran, että Sawyer löi Deforestia, muuta emme kerro! Kuulitte kyllä mitä herra Deforest sanoi! Nyt helvettiin siitä, senkin juoruämmät!

Krista: Apuaa!

Ulla: No mennään, mennään! Paras juosta, ettei tästäkin napsahda vielä pahoinpitelysyyte!

Krista: No ei se niin paha juttu olisi! Kuvittele tätä otsikkoa: ”Ex-pariskunta Gunnar Sawyer ja Aida Murakami kumpikin syytteeseen pahoinpitelystä!”

Ulla: Auts, mitä draamaa! Lukijat lukevat ja itkevät, ja sitten he kiittävät! Hihii!

Krista: Meidän pankkitilimme siinä eniten kiittävät! Hihhei! 

 

Tilanne rauhoittuu paparazzien häivyttyä sen verran, että kahvilaan alkaa virrata normaaleja asiakkaita. Vai ovatko kaikki sittenkään normaaleja? 

 

Simon: Helvetti! Onko tuo nainen Aimi? En ole nähnyt häntä aikoihin. Ei kai hän vakoile minua? 

”Aimi” ei Simonin kimppuun hyökkää. Mutta Vilma ja Aada hengailevat vieläkin paikalla ja menevät juttelemaan Simonille ja kehumaan hänen leivoksiaan.

Aada: Voi vitsi miten mageita ne éclairitkin on! Se kerma niiden sisällä, ja pinnan rapeus… Siis nam!

Simon: Oi kiitos, kiitos! Mykävää kyyllä, että tykkäätte niistä, mes petites chéries.

Vilma: No todellakin tykätään! Kaikki täällä on niin herkullista. Siis ihan kaikki. Hihi!

Aada: Ihan kaikki. Hihihi! Oi, voisitko puhua meille vähän ranskaa?

Simon: Öö… Ja sanoa mitä?

Vilma: Mitä tahansa!

Aada: Ihan mitä tahansa!

Simon: Je suis contente que vous aimiez mon petit café, les filles. J'espère te revoir… Non, j'espère vous revoir tous les deux.

Aada: Ooh! Mitä se tarkoittaa?

Simon: Olen iloinen, että te tytöt tykkäätte tästä minyn pikky pahvistani… öh, kahvistani. Kahvili… Mikä se sana onkaan?

Aada: Kahvila!

Simon: Öh, niin… Ja sanoin, että toivon näkeväni teidät vielä yydestään, teidät molemmat.

Vilma: Iik! Ihanaa! Kyllä me tullaan uudestaan!

Aada: No todellakin tullaan! Hihihi!

Tytöt malttavat viimein lähteä kiertelemään toisaalla messualuetta. Instagramissa hyvin kuuluisa Ken of Finland pistäytyy kahvilaan, ja Simon ottaa tämän vastaan kuin kuninkaallinen toisen, pussaamalla tämän rystysiä.

Simon: Mhuah!

Ken: Oijoi! Olen niin kovasti odottanut, että joskus saisin sinut tavata! Pitihän minunkin nähdä omin silmin, millainen on se charmantti ranskalaisherra, johon kaikki naiset ihastuvat… ja miehetkin.

Simon: Kiitos samoin. Olen myös odottanyt tapaavani teidät. Hihih!

Ken: Sano Ken vaan, niin ne kaikki muutkin sanovat!

Aida: Hei vaan, olen Aida! Minäkin olen halunnut tavata teidät! 

Ken: No heippa! Ai, sinähän oletkin Simonin avustaja?

Aida: Hahah! Kyllä minua saa kutsua Simonin avustajaksikin nykyään, teen sitä mielelläni! Mutta järki noiden paparazzien takia lähtee...

 

Simon: Hän on minyn ystäväni... Sinynkin pitäisi liittyä Facebookiin, niin tyttöystäväni Shania pääsisi seyräämään jännittävää elämääsi. Hän kyn ei ole Instassa.

Ken: Facebookiin… Minä sieltä aikanaan poistuin, kun ei se oikein tuntunut omalta paikalta, mutta enköhän minä sinne takaisin voisi jo tullakin.

Simon: Tyle vain! Ei siinä mitään pelottavaa ole. Myttä jylkisesti ei tosiaan kannata kirjoittaa i’an kaikkea. Minä olen käyttänyt profiiliani viime aikoina vain Messengerin takia.

Ken: Ihan ymmärrettävää! Paparazzit eivät kyllä kaihda mitään keinoja saadakseen juttunsa tehtyä.

Simon: No eivät tosiaan. Mokomat sääsket! Sääs… Säästät.

Ken istahtaa jäätelön kanssa Simonin ja Aidan seuraan juttelemaan niitä näitä. Messuilla on tullut sen verran hiki, että Aida on ottanut takkinsa pois. Simon on ottanut yhden omista herkullisista éclaireistaan – ja tietysti myös kahvin! Ken kutsuu Simonin käymään messuilla olevissa ompeluseuroissaan, ja Simon lupaakin pistäytyä siellä päin viimeistään illalla, kun asiakasvirta laantuu. Simon kertoo Kenille, miten on aiemmin katsonut kauhuissaan, että onko myös Aimi ilmaantunut kahvilaan, mutta tiskin luona oleva tyttö onkin Kenin mukaan nimeltään Kit, eli hän vain muistuttaa Aimia. Simon ei ole juuri ollut Aimiin yhteyksissä sen jälkeen kun valmistui Trolliwoodin Taideakatemiasta, eikä Aimin kanssa siis enää ollut ”pakko” viettää aikaa. Simon muistelee yhä kauhulla sitä, miten Aimi ja tämän poikaystävä Valtti juottivat hänet känniin vappubileissään, ja miten kamalat vatsanväänteet siitä seurasi. Sekä Aimi että Valtti tahtoisivat Simonin kanssaan polyamoriseen suhteeseen, mikä ei tietenkään Simonille sovi. Hänhän seurustelee Shanian, ja vain Shanian kanssa.

 

Myös Simonille jo valmiiksi tutut Helmi ja Markus piipahtavat kahvittelemaan ja herkuttelemaan sekä viettämään juttuhetkeä Simonin ja Aidan kanssa. Helmi ja Markus kutsuvat Simonin tupareihinsa lokakuun puolivälissä, mutta se on juuri ennen seuraavia messuja Arcadan koulutuskeskuksessa, eikä Simon jaksa ajatella mitään ylimääräistä tällä hetkellä, joten hän kieltäytyy kohteliaasti. 

 

Asiakasvirta jatkuu tasaisena koko päivän, ja osa asiakkaista käy paikalla vieläpä toisen tai kolmannenkin kerran! Tunnit kuluvat, ja Simon jatkaa asiakkaiden kanssa seurustelua minkä ehtii. Juttelu Simonin kanssa ei kiinnosta vain hyvin harvoja asiakkaita, kuten näitä raavaita äijiä Joelia ja Ronia, jotka ovat tulleet paikalle vain kahvittelemaan ja lepuuttamaan hermojaan.

Simon tuntuu saavan aivan uutta virtaa asiakkailtaan, joiden virta onkin ehtymätön, ja Simonilla kuitenkin riittää aikaa kaikille. Aidakin jo miettii, että Simon taitaa käydä ihan vain adrenaliinin voimalla, sillä tällä hetkellä aivovammaa ei edes huomaa jos ei tunne Simonia eikä näin tiedä, että hän unohtaa välillä jonkin tuntemansa sanan.

Simon: Ja se choux à la crèmen pinta te’dään siis erillisenä taikinana, siten siitä syntyy craquelin. Eli sellainen… pilaantynyt pinta.
Asiakas: Pilaantunut?
Aida: Hän tarkoittaa siis halkeillutta pintaa.
Simon: Öh, niin… Craquelin.
Asiakas: Ai kun sinä olet ranskalainen, niin siksi et tiennyt sitä sanaa. Ei se mitään! Ymmärrän kyllä.
Simon: Kyllä minä siis tie… Äh, antaa olla.

 

Kahvilassa käy myös Simonin kanssa punaisella matolla kesällä patsastellut Raimo vaimonsa isän kera. Simon vähän pelästyy Raimon appiukon valtavaa kameraa, mutta tämä on kuulemma ihan aloitteleva harrastakuvaaja vain, ei mikään paparazzi jutun perässä. Raimo tuntee suurta sympatiaa Simonia kohtaan. Kaikki kyselevät, mitä Simonille on tapahtunut. Hän vastailee vaisusti, että kaatui, mutta on ihan kunnossa.

Kaikki tosin näkevät, ettei Simon todellakaan ole kunnossa! Hän on taas nukahtamassa, ja Aidaa ärsyttää miten itsepäisesti Simon haluaa pysyä messumenossa mukana, vaikka hänen olisi paras levätä.

Raimo: Herranduudeli sentään! Oletko sinä ihan kunnossa, Simon?
Aida: Ei hän ole. Menisit nyt edes sinne Kenin ompeluseuroihin! Siellä on kuulemma sohvakin, jolla saa vaikka nukkua.
Simon: Kyllä minä jaksan… vielä… vä’än aikaa. Pakko olla täällä edystämässä niin käyän kyin ma’dollista.
Raimo: Kyllä nuo herkulliset leivokset edustavat ihan sinun puolestasi, jos haluat levätä.

Raimo lähtee appiukkonsa kanssa pois hienosta kahvilakokemuksesta kiittäen ja Simonille parempaa terveyttä toivottaen.

Aida: Kuulit mitä hän sanoi. Kukaan ei syyttäisi sinua, jos katoaisit hetkeksi.
Simon: Äh, ei vielä.
Aida: Senkin mahdoton jääräpää! Aiheutat itsellesi hallaa tuollaisella käytöksellä.
Simon: No ’yvä on. Menen lepäämään ’etkeksi…
Aida: Viimeinkin!

Simonin viereen tulla tupsahtaa vanha tuttu, kaunotar nimeltä Ellen Annika Kallio.

Ellen: No hei, Simon!
Simon: Yps, en menekään vielä! No heiii, Ellen…
Ellen: Voi apua, mitä kamalaa sinulle on sattunut?
Simon: Eh… I’an kynnössä minä olen. Taisin kaatyä kännissä. En myistä koko jyttyä.
Aida: Vai vielä kunnossa… Ei, hän joutui pahoinpidellyksi! Minun idioottieksäni toimesta!
Ellen: Hui hirvitys!
Aida: Ja hän on niin itsepäinen, ettei suostu lepäämään hetkeäkään!
Ellen: Kyllä nyt pitäisi levätä, kun on kerran noin pahasti sattunut!
Simon: I'an kynnellä... lynnössä minä olen.

Teinit Aada ja Vilma saapuvat taas takaisin, sillä eivät malta pysyä Simonista erossa. Ja mitä noloutta: Simonin pöydässä istuu vanha ämmä, vaikkakin kaunis sellainen, sekä Aadan äiti Helena punaisessa takissaan!

 

Äiti huomaa lapsensa ja tämän ystävän, eikä noloudella ole rajoja! Oikeastaan Vilma on Aadan täti, vaikkei ole 15-vuotiasta Aadaa kuin kolmisen vuotta vanhempi. Mutta he ovat sentään nuoria, ja nuo vanhukset eivät sovi Simonin seuraan! Simon on tyttöjen mielestä NIIN nuoren näköinen; ei sillä väliä, vaikka hän on heitä hiukan vanhempi, sellainen 29-vuotias. Ei sentään vanhus vielä!

 

Onneksi vanhukset häipyvät, ja tytöt saavat rauhassa purkaa noloa oloaan Simonille, joka yrittää selittää heille, että he ovat onnellisessa asemassa, kun heillä on elämässään välittäviä aikuisia. Aida tietää, mistä Simon puhuu, enemmän kuin kukaan muu. 

 

Kello käy uhkaavasti kuutta ja messujen sulkemisaikaa kohti. Kahvilaan tulee kuitenkin vielä Simonille tuttu Venla, sekä tämän ystävä Tanja vauvansa kanssa. Venla ostaa jäätelön ja astelee pöytien suuntaan. 

 

Simon huomaa naisen olevan raskaana ja hyppää heti tuoliltaan ylös, antaen Venlalle paikkansa. Aida pyörittelee silmiään; ihan kuin tuoleja ei olisi vapaana muutenkin ja Simonin vammat olisivat jotenkin vähäisempiä kuin tämän naisen raskaus.

Simon: Olkaa ’yvä, mademoiselle!
Venla: Oi kiitos! Eikä sinun tosiaan tarvitse minua teititellä, olemmehan me tavanneet ennenkin. Enkä minä muutenkaan niin muodollinen ole.
Simon: Öh, niin tosiaan. Anteeksi!
Aida: Simon! Muista oma kuntosi, vaikka jalo oletkin!
Simon: Myistän, myistän…

Simon juttelee iloisesti Venlan kanssa, mutta jälleen kerran hänen päänsä retkahtaa väsymyksestä taaksepäin.

Aida: Siis ei voi olla todellista! Nyt sinä kyllä menet lepäämään! Kello on jo puoli kuusi! Ei tässä viimeisen puolen tunnin aikana enää mitään seurusteluja tarvita, vaikka asiakkaita tulisikin. Hyväkuntoinen Liljakin on jo ihan väsynyt, jos taaksesi katsot. Saati sitten sinä aivovammasi kanssa! Minä kannan sinut lepäämään NYT!
Venla: A-aivovamman? Miten sinulle on sellainen tullut?
Simon: Minä vain vä’än kaadyin…
Aida: Sinä mitään kaatunut, kun sinut pahoinpideltiin!
Venla: Hui! Olen pahoillani.
Aida: Ja nyt Simon menee lepäämään!

Simon: Mmm… I’an ko’ta… Ai, hei Taika!
Venla: Ups!

 

Pöytään tosiaankin ilmaantui Taika, jonka postikortti tämän Amerikan matkalta ehti Simonin käsiin vasta tänä aamuna. Taikalla tuntuu olevan jännitettä Venlan kanssa. Simon ei kuitenkaan muista mitä naisten välillä on tapahtunut. Hän on aivan liian innoissaan välittääkseen sellaisista, ja hän pyytääkin Venlaa ja Taikaa kuvaan kanssaan! Naisten kireistä hymyistä näkyy, etteivät he ole ihan toistensa parhaita ystäviä. Taika ei olisi edes pöytään istunut, jos olisi tiennyt Venlan olevan täällä. Mutta kun hän huomasi Venlan, oli jo myöhäistä kadota. No, ainakin naiset ovat hyvillään päästessään juttelemaan ja poseeraamaan Simonin kanssa, jos eivät toistensa seurasta innoissaan olekaan.

 

Simon lähtee sitten lopulta hitaasti liikkeelle ja päätyy ensimmäiseksi Madden asuntonäyttöön tuttua naista tervehtimään.

Simon: Bonsoir, Madde!
Madde: No terve, Simon! Tai siis… Ethän sinä kovin terveeltä näytä. Voi sinua raukkaparkaa!

 

Simon suuntaa Kenin ompeluseuroille, mutta hänellä onkin edessään kummallinen maailma.

Simon: Missä ’elvetissä minä olen? Se tälli taisi olla pa’empi kyin lyylin…

Simon: Kaikki näyttävät kovin oudoilta. Tuokin nainen tuossa tiskillä… Nainen? 

Robotti: Biip! Biip!
Simon: Ja tuo robotti. No, minustahan tuntuu kuin olisin robotti itsekin. Ehkä olenkin ihan hyvässä seurassa.

 

Simon: Ihan kuin nuo kaikki olisivat tuttuja jostain elokuvasta… Mutta en millään muista, mikä elokuva se oli. 

 

Baarimikko: Terve! Mitäs muukalaiselle saisi olla? Ensimmäinen drinkki on ilmainen! Onpa hieno kostyymi naamamaaleineen kaikkineen! Näytät ihan ihmiseltä!
Simon: Öö… Merci. Vaikka työ pinkki drinkki työssä. Minä kyn tykkään pinkistä. Miksi nuo kaikki tuijottavat minua? A-pu-a...

Simon: Mikä kumma tuo violetti oliokin on tuossa? Ja onko tuo kissa, vai mikä?

 

Simon: Ihan sama. Minua väsyttää niin, että on pakko istua alas. Öh… Bonsoir! Heiii!
Violetti olio: Vai tykkää herra muukalainen pinkistä?
Simon: Öö… Kykäs te olettekaan? Niin, minä tykkään pinkistä. Ja violetista! Voi apua!

 

Onneksi Simon selviää oudolta tripiltään ja löytää messuilta viimein Kenin ompeluseurojen olinpaikan! 

Simon heittäytyy sohvalle pitkäkseen nukkuakseen pois väsymyksen sekä pinkin drinkin aiheuttaneen kumman tunteen. 

Simon: Ei ehkä olisi pitänyt juoda alkoholia sen lääkityksen kanssa... Huoooh!

 

Simon haluaa jättää terveisensä vieraskirjaan ennen kuin väsähtää täysin. Hänen käsialansa vasemmalla kädellä vain ei ole selvin mahdollinen. Mutta hän kirjoittaa:

"Kiitos, että sain nukkyd hetken sohvallanne! Anteeksi suomeni. -Simon Deforest
Kirjoitin vasemmalla kädellä."

Ja sitten onkin aika sammua sohvalle! Simon ei huomaa, että pöydän alla nukkuu toinen väsynyt.

 

Kaarna havahtuu siihen, että sohvalla on joku, sillä Simonin jalat ulottuvat niin pitkälle, että hän vahingossa melkein potkaisee Kaarnaa päähän. Kaarna epäilee, että tuohon pitkään mieheen on sattunut pahasti. Täällä on aiemmin käynyt ensihoitaja, ja Kaarna miettii, tarvitaanko häntä uudestaan. Ken sanoo, että Simon se on, sen kuin tökkäiset. Kaarna tökkäisee Simonia, ja tämä alkaa kuorsata. Elossa on! 

Messut ovat lopuillaan, ja Simonin olisi herättävä kotiin mennäkseen. Kenin ja Kaarnan vahvasta teestä voisi löytyä herätys, joten sitä on kokeiltava.

 

Simon vain on jonkinlaisessa krapulassa siitä kummasta pinkistä drinkistä. Kaarna hihittelee selän takana. 

 

Simon: Jospa tämä tee vaikka äyttäisi kräpylään? Euh! En pysy pystyssä... 

 

Simon jaksaa kuitenkin vielä vääntäytyä Pieneen kulmakirjakauppaan, jossa työskentelee hiljainen ja herttainen Ellie Aino Aalto, jonka vierellä on pirtsakampi Diana. 

 

Nurkassa kyyhöttää mies, jonka henkilöllisyydestä Simon ei tiedä mitään. Mies vaikuttaa jotenkin uhkaavalta, joten Simon ei uskalla tältä mitään kysellä. 

 

Simon katselee, josko kaupassa olisi jotain romanttista höttöä. Sellaista löytyykin, mutta Simon muistaa äkkiä jättäneensä lompakkonsa ja luurinsa kahvilaansa, joten ostoksista ei tule nyt mitään. Ehkä ensi kerralla!

 

Ellien kanssa kuitenkin katseet kohtaavat. Ellie on lyhyempi kuin Simon on tämän somekuvien perusteella kuvitellut. Tai sitten Simon itse vain on liian pitkä. Ellie on kuitenkin Simonin ihannenaistyyppiä, eli siro blondi, vaikkakaan ei sinisilmäinen. 

Takaisin kahvilalle palatessaan Simon löytää sieltä Venlan laukun. Onneksi Venlan on määrä olla messuilla seuraavanakin päivänä, joten Simon saisi tilaisuuden palauttaa laukun henkilökohtaisesti! Hän laittaa sen tiskin taakse piiloon odottamaan huomista.

 

Sunnuntaiaamu valkenee, ja Simonin kahvilan pop up -versio on yhä näytillä Otahallissa Ihmeellinen Pieni Maailma -messuilla. Lilja on niin väsynyt eilisestä, että ei ole jaksanut tulla tällä kertaa mukaan. Sen sijaan paikalla on Simonin toinen kahvilatyöntekijä Miriam. Café La Teinten Trolliwoodissa sijaitseva kivijalkaliike ei ole vieläkään auki, sillä sen oli määrä avautua 1.9., juuri sinä päivänä, kun Simon makasi sairaalassa vaativassa aivoleikkauksessa. Miriam laittaa messuilla olevan pop up -kahvilan pöytiin tuoreita kukkia. Eilen niissä oli auringonkukkia ja nyt neilikoita. Simonilla on molempina päivinä rinnassaan sama kukka kuin pöydällä. Simon nuokkuu taas tuolilla. Sotamaalausta hän ei ole kokenut tällä kertaa tarvitsevansa, sillä eilinen meni niin hyvin, ettei messuilua tarvitse enää jännittää. Aidan mielestä Simonin tosin olisi ollut hyvä jäädä tänäänkin kotiin. 

 

Simon: E’kä sen oikeankin… kahvin saa vielä äyki. Sitten kyn nämä messyt ovat viimein o’i.

Miriam: Ai ne Arcadan messut vielä, ja sitten vasta aiot avata kahvilan?

Simon: Niin…

Aida: Olisit kyllä tänäänkin voinut jäädä ihan vain kotiin nukkumaan.

Simon: Eikä mitä! Tämä päivä on eilistä jopa kaksi tyntiä ly’yempi. Me lopetamme jo neljältä.

Aida: No silti! Ne eiliset messut kestivät kahdeksan tuntia ja rasittivat sinua ihan liikaa. Ethän sinä tahdo pysyä hereillä seitsemää tuntia pidempään!

Simon: Minä olen ’ereillä.

Aida: Aaargh! No ihan hädin tuskin oletkin.

Simon: Elämä on tyskää ja kärsimystä. Ei äytä kyin totytellä sii’en.

Aida: No nyt tuo alkaa kuulostamaan jo itsesääliltä, enkä pelkää sanoa tätä, sillä todellinen ystävä kertoo AINA totuuden. Koko elämä ei ole, ei ainakaan tule olemaan pelkkää kärsimystä ja tuskaa. Teen kaikkeni, että pystyt tuntemaan vielä positiivisia asioita.

Simon: No, ainakin poseeraaminen on posivi... Mikä se sana oli? Jotain sellaista. Myytä minä en nyt tä'än kärsimykseen lääkkeeksi keksi.

Aida: Poseeraaminen? No sitä sinä kyllä ehdit tehdä vaikka tänäänkin, mutta levätä sinun täytyy! Positiivinen oli se sana.

Simon: Minä voin te'dä kympääkin samaan aikaan. Hih! 

Eräs Ellen ilmestyy pöytään jo heti kun messut kymmeneltä avataan. Simon on ottanut kahvin ja croissantin pysyäkseen hereillä, mutta se ei ole ihan helppoa.

 

Ellen: Voi mitä kamaluutta sinulle on sattunut! Luin, että sinut on pahoinpidelty! Ihan kauheaa!

Aida: Aiotko heittäytyä tähän kahvilan lattialle vähissä pukein kuvattavaksi...? Oh, anteeksi, sen oli tarkoitus olla vitsi.

Simon: No niin… se on… kai. Käy'eää on. No, e'kä minä aionkin. Mitä sitten?

Aida: No siitä vaan, minä toimin henkivartijanasi, tsihih!

Ellen: Öö... Mihin minä oikein tulin? Luulin tämän oleva kahvila?

Simon: Se ON kahvi! Tänne tylee myös taidekyrssejä! Tai siis sinne... sinne kivijalkaan. Sinne tylee kahvikyrssejä ensi keväänä! Ja siellä poseerataan alasti ja myös ilman vaatteita!

Aida: Hahah, onhan tämä. Niin, sinne varsinaiseen kahvilaan tulee sitten sellaistakin toimintaa.

Simon: Aivan! Sinne tylee kaikki toiminta!

Aida: Simon ei aivovammansa takia muista kaikkia sanoja eikä asiayhteyksiä, mutta minä olen tässä hänen tulkkinaan, heheh!

Ellen: Jahas... No minä tulin tänne vain vähän syömään ja juomaan. Taidan tästä lähteä… Kivaa oli, ki-kiitos!

Aida: Siinäs kuulit; olen sekä henkivartijasi että tulkkisi. Niin, ja henkilökohtainen avustajasi. Ja paparazzien salarakastajattaresta puhumattakaan… Ohhoijaa...

Simon: Sinä olet siis salaräkästäjä? Hmmm...

Aida: Voi Simon, meidän täytyy miettiä mitä suustamme päästämme, tai karkotamme asiakkaat!

Simon: Minä karkotan itseni 'etkeksi. Tyli yksi jytty.

Aida: O-okei...?

Simon: Pidä pystyssä linnaketta minyn pyölestäni ja poseeraa 'yvin!

Aida: AINA! 

 

Simon lähtee etsiskelemään messuilta Venlaa palauttaakseen tältä unohtuneen laukun ja löytääkin tämän Kenin ompeluseuroista, joissa nainen kuulemma viettää kaiken aikansa tänä viikonloppuna. Raskaana oleva Venla on kuulemma niin hajamielinen, että unohtelee laukkuaan joka paikkaan! Venla herkistyy kyyneliin saadessaan Simonilta rakkaan laukkunsa arvokkaine sisältöineen.

Venla: Äh, minä olen ihan sekaisin nykyään… Nyyh!

Simon: No sitten meitä on kaksi! Älä itke, chérie. 

 

Venla: Kiitos, että toit sen tänne asti. Ei sinun olisi tarvinnut, varsinkaan kun et ole itsekään kunnossa.

Simon: Myttä minä ’älysin tyllä. Älä nyt syre sitä, tai y’tään mitään. Kaikki järjestyy kyllä. 

 

Kenin ompeluseuroissa virkkuukoukut heiluvat ja puikot kalisevat, ja teetä, kahvia ja suklaata kuluu! Kaikilla on hauskaa, sillä juttu lentää ja aika kuluu nopeasti hyvässä seurassa. 

 

Simon juo sopivasti herättävää kahvia kermalla ja juttelee Venlan kanssa muun muassa molempia vaivaavasta väsymyksestä. 

 

Sitten Simon palaa kahvilaansa, sillä pitäähän hänen seurustella asiakkaidensa kanssa. Miriam myy ranskalaista briochea eli suomalaisittain hampurilaissämpylöissäkin käytettävää briossileipää Mikaeliksi itsensä esittelevälle miehelle. 

 

Mikael nauttii paikan päällä kahvista ja éclairista, sekä juttutuokiosta Simonin kanssa. 

 

Mikael: Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun löysin ranskalaisen vegaanikahvilan! Siis yhtään mistään päin Suomea. Harvassa ne ranskalaiset kahvilat muutenkin tässä maassa ovat.

Simon: Oi! Kiitos, chéri! Ja tervetylöä käymään myös kivijalkaliikkeessämme Afganistanissa, kyn se viimein tänä syksynä äväytyy!

Mikael: Afganistanissa? Melkoisen kaukana täältä...

Aida: Trolliwoodissa! Ei sen kauempana!

Simon: Mitä? Enkö minä niin sanonyt?

Aida: Noo... Sinne päin. 

 

Simon haluaa ottaa kuvan Mikaelin kanssa, sillä ei ole päässyt poseeraamaan vielä tänään, ja Simonhan on tunnetusti melkoinen poseeraaja... Paikalla olevat pikkutytöt kuvaavat Simonia ja Mikaelia äitinsä kännykällä ja kuiskuttelevat toisilleen, että siinä on pariskunta, ja ooh, ovatko he kumpikin miehiä? 

 

Miriam järjestelee jäätelötiskiä aamun hiljaisena hetkenä, ja Simon yrittää ottaa rennosti, koska Aida on niin käskenyt. Ehkä joku tuttu piipahtaa tänne tänäänkin? 

 

Simon: Huoooh… Yysi päivä, yydet kyjeet. Hihi!

Aida: Uusi, entistä väsyneempi Simon!

Simon: No älä nyt viitsi! Vic nipottaa aina työllä tavalla. En minä tarvitse ’ol’oojaa.

Aida: Mutta jonkun järkevän sinä tarvitset muistuttamaan sinua, ettet saisi rasittaa itseäsi liikaa.

Simon: No missä se joky järkevä on? Hihihi!

Aida: Neiti Järkevä ilmoittautuu! Heheh!

Simon: 'Äyskä tavata, neiti Järkevä! Minä olen... Äh, en minä tiedä mikä minyn pitäisi olla...

Aida: Sinun täytyy olla vain oma ihana itsesi! Minä hoidan kaiken muun.

Simon: Okei... 'Yvä ja kiitosss! 

 

Messuille alkaa virrata yhä enemmän asiakkaita. Simon kävi täällä asiakkaana viime vuonna kun nämä messut järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja silloin vierailijoita laskettiin olevan jopa 3000! 

 

Messujen suuri asiakasmäärä näkyy myös siinä, miten moni tulee käymään Simonin kahvilassa. Valtaosa heistä haluaa tietenkin jutella kahvilan komean omistajan kanssa. Tämä herra vain ei oikein millään jaksaisi pysyä hereillä. 

 

Simon: Quoi?

Aida: Öh… Laurita ja Isabella tässä kysyivät sinulta, tuleeko noita mansikkacroissantteja myyntiin vielä sinne Arcadan messuillekin. Ne näyttävätkin olevan tämän hetken suosituin tuotteesi!

Simon: Öö… En minä osaa vielä sanoa… Anteeksi.

Aida: Huoh! Menisit nyt vaikka sinne Kenin sohvalle taas… Ja kyllä niitä varmasti tehdään sinnekin messuille! 

Laurita: Oi, kiitos tiedosta!

Isabella: Nämä ovat niin herkullisia! Mutta meidän pitääkin tästä lähteä!

Simon: Kiitos, kiitosss... Khrooh! Häh?

 

Simon ei tietenkään malta mennä minnekään, sillä juuri sillä hetkellä hän näkee Ainon! Tuolle ihanalle naiselle pitääkin antaa kunnon ranskalainen suudelma molemmille poskille.

Simon: Mwhuah! Mhah!

Aino: Hihihii!

Aida: Pidähän kiinni siitä miehestä, hän voi pyörtyä hetkenä minä hyvänsä! 

 

Aino istuu Simonin pöytään miesystävänsä Jaakon kanssa. Aino on salaa ihastunut Simoniin, ja Jaakko on huomannut, ettei ihastus ole niin salaista. Mutta Jaakko on sen verran varma itsestään, ettei häntä pieni ihastus haittaa; ei varsinkaan, kun hänkin arvostaa Simonia kovasti. Arvostus on molemminpuolista. Pariskunnalle maistuu kahvin kanssa Simonin banaanilla ja mansikalla täytetyt croissantit, kun taas Simon nautiskelee kahvinsa kanssa pienestä cannéle-leivoksesta. 

 

Aino ottaa upean takkinsa pois, ja sen alta paljastuu aivan yhtä upea 40-luvun tyylinen mekko! Simon ei saa silmiään irti Ainosta, sillä naisella on hänen mielestään aivan pettämätön tyylitaju. Aida tuijottaa myös silmät selällään. 

 

Aida: Wau, sinähän näytät upealta!

Aino: Oi, kiitos paljon! Hihihi!

Simon: Hihihihi!

Aida: Harmin paikka, että Aino on varattu, heheh!

Aino: Oh, niinkö?

Simon: Hihihihihi! On se! Hihihihihii!

Aida: No kyllä vaan, olet kuin Taivaasta pudonnut enkeli!

Simon: Mon bel ange! Hihihhii!

Aino: Hihihi! 

Jaakko: Öh... Niinpä niin.

Simon haluaa ottaa uusintaottelun Aidan kanssa kesken jääneestä Candyland-pelistä. Ja mikäs sen parempaa kuin saada Aino mukaan peliin! Jaakko katselee sillä aikaa muita messukojuja. Aino aloittaa pelin ja saa heti erikoiskortin, jolla pääsee pelissä pitkälle! Ainolla on punainen nappula. Simonilla taas on vihreä ja Aidalla sininen. 

 

Peli kulkee niin, että Aino saa jatkuvasti kortteja, joilla pääsee etenemään kaksi ruutua kerrallaan. 

 

Simon ja Aida saavuttavat Ainoa hitaasti mutta varmasti. 

 

Aino ottaa vähän takapakkia, sillä hän saa yllättäen erikoiskortin, jolla ei pääsekään eteenpäin, vaan joutuu siirtymään karkkiruutuun kauas takana. Aida on tällä kertaa johdossa. 

 

Aida: Hahaa! Sinne jäitte!

Simon: Eikä!

 

Simon saavuttaa Aidan ja pääsee tämän kanssa samaan ruutuun. 

 

Simon: ’Elvetti! Minä taidan sittenkin voittaa koko pelin!

Aida: Et varmasti voita, annat meidän naisten voittaa!

Aino: Hihihi!

Aida: Aino, tuo äskeinen oli siis vain juoni, jotta Simon myös pelaisi jalosti, tsihii!

Aino: No totta kai! Ja sitten me voittaisimme ja lällättäisimme hänelle!

Simon: Ei, en minä anna teidän voittaa, vaan kyllä minä itse voitan aivan re'ellisesti, olen niin 'yvä tässä!

Aida: No minä olen siitä hyvilläni, että sinä muistat pelin joka yksityiskohdan! 

 

 

Sitten Simon kiilaa nappulallaan samaan siniseen ruutuun Ainon kanssa. 

 

Simon: Hihihii! Nyt minä voitan teidät molemmat!

Aida: Aargghh!!!

Aino: Eiii!

 
Mutta Ainon pettämätön tuuri ottaa taas vallan, ja hän menee punaisella nappulallaan kärkeen, Simon aivan kannoillaan.

 

Ainon nappula suorastaan juoksee kohti voittoa.

 

Aino: Kyllä se olen minä, joka tämän pelin voittaa! Hihi!

Aida: Ja minä taidan tulla toiseksi! Simon jää viimeiseksi! Lälläslää!

Simon: Ei, ei, eiiii! 

 

Ja niin siinä sitten käy, että Ainon voitto on vain yhdestä siirrosta kiinni…

 

Aida: Hahaa, Simon teki tuon tahallaan, hän antoi meidän voittaa! Eikö? 

 

Ja sieltä se tulee! Aino voittaa kolmentoista pelikierroksen jälkeen. 

 

Simon: En 'elvetissä antanyt! 

 

Aino on ratketa liitoksistaan voittoa riemuitessaan. 

 

Aino: Minä voitin! JIHUU!

Simon: No voi päskä. ’Elvetin päskä peli. AINA minä ’äviän sen, i’an sama vaikka aloittasin tai saisin erikoiskortteja. Tässä päskässä pelissä on jotain vikaa. Moi, ça me fait chier.

Aida: No joo, niin varmaan. Hehheh! Katsotaanpas vielä, kuka tulee toiseksi. Minulla on siitä kyllä jo hyvä arvaus. 

 

Ainon pitää jo lähteä, mutta Simon ja Aida pelaavat vielä pelin loppuun. Aida tulee kuin tuleekin toiseksi. 

 

Aida: No me sitten pesimme sinut ihan kunnolla! Hiihhihii!

Simon: Voi tätä tyskää ja kärsimystä. ’Ävisin naisille. Voi, voi, voiii…

Aida: Hmmm… Jotenkin minulla on sellainen aavistus, että sinä aavistit tämän jo ennalta… Ja siinä sinulle nyt sitä elämän tuskaa ja kärsimystä! Muuta sen ei tarvitse olla, kuin epäonnea pelissä!

Simon: Que? En tiedä lainkaan mistä py’yt. Se on tämän päskän pelin vika; sillä on jotain minyä vastaan.

Aida: Höpsistä! Se on vain peli, sillä ei ole sielua.

Simon: Kaikella on siely, Aida chérie, KAIKELLA.

Aida: No niinhän ne monet sanovat... 

 

Simon ei myönnä mitään. Miriamin päivä on mennyt enimmäkseen tylsästi tiskin takana, mutta hänpä löytääkin messuvieraista Lily-nimisen kaksoisolentonsa, eikä naisten riemulla ole rajoja! Kaikilla on kuulemma kaksoisolento jossain päin maailmaa… tai ehkä jopa seitsemän. Miriamilla sattuu olemaan hänelle täysin tuntematon kaksoisolento myös Cindy Townissa, nimittäin Shanian ystävä Sofia. Eli kyllä hänellä niitä ainakin pari on olemassa. 

 

Simon yrittää makoilla kovien tuolien päällä. 

Aida: Nyt ylös siitä ja kunnolla lepäämään!

Simon: Äh, tässä on 'yvä olla... tai melkein. Pitää kyllä seyrääville messyille raa’ata oma so’va mykään. Olisi paljon mykävämpi patsastella täällä, kyn olisi jotain pe’meää alla.

Aida: No saisit kyllä ensi kerralla patsastella ihan kotonasi vain. Miriam ja Lilja kyllä ovat täysin kykeneviä hoitamaan nämä messuhommat kahdestaan. Etenkin, kun se oikea kahvila ei ole vielä auki eikä heitä tarvita siellä. Mutta sinut tuntien sinä seuraavillekin messuille menet, joten lupaatko minulle, että hommataan sinne jokin lepopaikka? Siis ihan kaikkien nähtäville jos haluat. 

Simon: 'Ommataan, 'ommataan vaikka valtaistyin. 

 

Miriam: Ja siinä suklaajäätelö teille! Se on neljä euroa, kiitos!

Asiakas: Oi kiitos! Tässä rahat. 

 

Aida katselee miten Simon loikoilee tuoleilla aurinkolaseissaan kuin kuningas. Asiakkaita se ei näytä vaivaavan, mutta onkohan tuo nyt silti hyvää mainosta kahvilalle, että tuoleilla makoilee paketoitu omistaja, jonka paikka olisi kotona sängyssä? Yksityisetsivä Aino Holmiksi esittäytynyt suklaajäätelön ostanut nainen yrittää saada väsyneen Simonin juttelemaan kanssaan, mutta hieman huonolla menestyksellä. 

 

Aino: Onko näitä jäätelöitä siis myynnissä ympäri vuoden? Melko erikoinen ratkaisu, vaikka kivaa se tietysti on ainakin minun mielestäni. Herkkuahan tämä on!

Simon: Niin… Siis kyllä… Onko vai ei? Ja näin se on. Kaikki ’yvin. Tout va bien. Tout va bien!

Aida: Jeskamandeer Simon, mitä minä oikein teen kanssasi? No, sitä voidaan muistella sitten vanhoina ystävinä kiikkustuoleissa!

Simon: Aivan, jos me selviämme 'engissä sinne asti! Sinä ainakin selviät.

Aida: Ellen minä kuole tuohon sinun valitukseesi! Jolloin sinä siis elät minua pidempään...

Simon: No se on 'yvin ma'dollista! Olen pa'oillani, jos niin tapa'tyy.

Aida: Et kuule ehdi olla pahoillasi, sillä minä kuristan sinut siinä tapauksessa!

Simon: Kympi meistä sitten elää pidempään? En i'an täjynnyt... Ajatykset ovat i'an solmyssä...

Aida: Öö... Odotas... Äh, kai me kuolemme yhtä aikaa!

Simon: Sovitaan niin sitten. Ja meidät pydötetään y’teiseen 'äytään kykkäpenkin alle. Ryysypenkin.

Aida: Vaikka penkin alle, juuri niin ystävä rakas!

 

Simon ja Aida eivät oikein tajua, että eipä yksityisetsivän edessä kanssa höpistä kuristamisesta ja hautaamisesta, vaikka pelkkää vitsiä he heittävätkin... Messuaika vetelee viimeisiään, mutta asiakasvirta vain ei laannu.

 

Heitä on paikalla kiitettävästi vielä viimeisenkin tunnin aikana. Suositut mansikalla ja vaniljakreemillä täytetyt croissantit myyvät lähes loppuun, ja banaani suklaapedillä tekee sekin hyvin kauppansa.

 

Simonin taas tekee mieli lähteä vähän kiertelemään messuilla nyt kun vielä on aikaa. Hän käy katsomassa vastapäisen paikan salaista puutarhaa, joka onkin upea kaikkine yksityiskohtineen. Viherpeukalona Simon on aivan ihastuksissaan. 

Simon: Mitkä värit! Miten käynis sininen pyy!

 

Simon: Mikä valon ja varjon iloinen leikki! C'est tellement beau! 

 

Kukkasen Puodissakin pitää käydä. Simon ei tosin tälläkään kertaa osta mitään, vaikka luontolehdet ovat mielenkiintoisia. 

 

Simon: Nyö voi kyllä lykeä netistäkin. Ei oikein kannata kerätä tavaraa pieneen kämppääni.

 

Simon löytää vielä villin lännen pankinkin! 

 

Hän käy poseeraamassa pankin edessä ja kaappaa kuvaan mukaan autenttisesti ajanjaksolle pukeutuneen miehen, joka puolestaan ei vaikuta olevan tästä turistista kovin innoissaan. 

 

Simon: Nyt ’ymyä!

Mies: Mrrr… 

Simon sössöttää vielä hevosillekin.

Simon: Parles-tu français? Oh, comme tu es belle! Un joli cheval! Quel poney terriblement mignon!

 

Sitten Simon siirtyy poseeraamaan saluunan eteen, joka oli täällä viime vuonnakin. Silloin Simon kävi täällä poseeraamassa Aimin kanssa, mutta nyt kun Aimi ei ole mukana ja Aidakin on jäänyt kahvilan puolelle, pyytää Simon ohikulkijaa ottamaan hänestä kuvia. 

 

Simon eksyy saluunassa aivan väärään huoneeseen. 

Simon: Eh… Anteeksi! 

 

Ja sitten löytyy taas Kenin ompeluseurat ja vapaa sohva! Venla, Kaarna ja Ken ovat paikalla lukemassa kirjoja, juomassa kahvia, tai ihan vain rentoutumassa. 

 

Simon änkeää samalle sohvalle Venlan ja Kenin kanssa.

Simon: Heiiii!

Ken: No heippa vaan! Onko sinulla nyt parempi olo kuin eilen?

Simon: Oi, on kiitos. Ajattelin, että mitä jos otettaisiin kaikkien kanssa y’teiskyvä? Me emme kyitenkään varmaan näe taas aikoi’in.

Ken: No tottahan toki otetaan!

Venla: Sopii se minullekin. 

Messut ja kaikkien uusien ja vanhojen tuttujen tapaaminen ovat olleet Simonin kurjaan arkeen sellainen piristysruiske, että hän on ajoittain melkein pystynyt unohtamaan aivovamman mukanaan tuoneet uudet haasteet. Hän on nyt suorastaan hilpeällä tuulella ja yhtä hymyä! Osa siitä hilpeydestä tosin saattaa johtua vahvasta kipulääkityksestä...

Simon: Poseerataanko vaikka näin? Hihihii! 

Ken: No joo... Kaarna hei! Herääpäs nyt siellä ja tule yhteiskuvaan! 

 

Kaarna: Niin kuin näin vai? 

Simon: Näin on ’yvä! Nyt ’ymyä! 

 

Kuvasta tuleekin aivan loistava, vaikkei Venla katsokaan sillä hetkellä kameraan. Simon on tyytyväinen porukan poseeraustaitoihin. Heitä on siis helppo opettaa! 

 

Simon tahtoo käydä vielä uudestaan Pienessä kulmakirjakaupassa ja ottaa yhteiskuvan myös Ellien kanssa. Hän on niin poseerauksen vallassa, että vallan unohtaa ostaa eilen haeskelemansa romanttisen hömppäkirjan.

 

Simon: Absolument parfait! Vielä toinen… 

 

Simonin ja Ellien taakse ilmaantuu kurkkimaan se outo kirjakaupassa notkuva mies… Mutta Simon on liian innoissaan päästessään poseeraamaan Ellien kanssa, että hän jostain oudosta ukosta välittäisi, varsinkin kun aikaa on enää vain vähän ennen kuin messutavaroita pitää alkaa raijata pois. 

 

Kirjakaupan toinen työntekijä Diana ei voi peitellä ihastustaan Simonia kohtaan. Hän miettii, että kirjakaupassa on kohta peräti kaksi rakkaustarinaa: Ellien ja takana luuraavan Damonin, sekä hänen ja Simonin! 

 

Diana: Oi, tuo ihana Simon ei vielä tiedäkään, että hän on tuleva aviomieheni! 

Simon on vienyt Aidan ja Miriamin avulla kaikki messutarvikkeet kahvilaansa. Miriam on jo lähtenyt kun Simon lukitsee ovea Aida vierellään. 

 

Simon: ’Älyän kiittää sinyä kaikesta ävystä. En olisi pystynyt mi’inkään tästä ilman sinyä. Tämä ensimmäinen kyykäysi on ollyt täyttä ’elvettiä, myttä sinyn ävylläsi minä olen kestänyt sen. En vielä tiedä mitä tästä kädestä tylee… Myttä en nyt jaksa ajatella sitä ennen kyin pääsen kipsistä eroon, toivottavasti pian.
Aida: Oi mielellänihän minä olen sinua auttanut, kuten olen päivittäin sanonut. Olen rikkaan perheen työtön sinkku, mitäs muuta minulla olisi kuin aikaa uudelle ystävälleni!
Simon: No, sinä olet va’vin rikkaan per'een työtön sinkky, jonka minä tynnen. Ja siksi… minä menen sinne tytkimyksiin tongittavaksi… koska sinä niin pyysit. Ja koska minä ’älyän elää. Minä saan ’yömennä sen ’enkilöko’taisen ävystäjänkin, joten sinyn ei tarvitse enää käydä joka päivä äyttämässä ja myistyttelemässä minyä asioista.
Aida: Hah! Silti minä käyn joka päivä! Paitsi jos et halua, että minä tulen...
Simon: No... Jos sinä 'älyät, niin saat käydä, tietysti.

Aida: Mistähän syystä kuulen äänessäsi pientä kireyttä nyt...? 

 

Simon: En minä tiedä... Sinä kyylet omiasi, ja ysein. Hihi!

Aida: Hei olen Pinksulla liikenteessä, tule ihmeessä kyydissäni kotiin. Niin, siis kuplavolkkarillani, jota kutsun Pinksuksi.

Simon: Okei, Pinksy... 'Äyskä nimi. Ei sinyn tarvitse minyä kyyditä. Menen käymään kirjastossa lainaamassa sieltä jotakin romanttista ’ömppää. Yskö pois, et ’älyä nä’dä miten minä pillitän ’yllyjen välissä, kyn Jane Eyre löytää sokean ja käsipyölen ’erra Rochesterin hänen kartanonsa palon jälkeen, ja miten he lopyltä päätyvät y’teen, vaikka mies on vämmäytynyt.

Aida: Ooh, Kotiopettajattaren romaani! Se on lempikirjani!!

Simon: Niin minynkin! Myttä minyllä ei ole sitä omana. No, minä käyn siellä kirjastossa, ja sitten soitan taksin. Sillä pääsen nopeasti kotiin. Ei täällä kykään ’yökkää kimppyyn noin vain. Ja jos ’yökkää, niin minyllä on vielä yksi toimiva käsi. Hihih!

Aida: Jane Austen on mieletön kirjoittamaan hömppää! Minulla on se kirjahyllyssäni, miksi ihmeessä menisit kirjastoon?

Simon: Ööh, se on Charlotte Brontën kirja. 

 

Aida: Oh, niin totta tosiaan onkin! Mutta kuinka minä näin sekoilen? Kaiken lisäksi olisin sanonut, että se on Brontën sisaruksista Emily! Voi jeskamandeer, kaikkea sitä voikin unohtaa!

Simon: Myttä olen kyllä samaa mieltä Jane Austenista. Hihih! Minä 'älyän käydä kävelyllä, niin että voin saman tien mennä sinne kirjastoonkin.

Aida: Haluatko olla yksin? Minulle voi kertoa ihan suoraan.

Simon: Ja minä kyn lyylin olevani sekaisin päästäni. Myistän sentään mikä on Austenin ja mikä kenenkin Brontën kirja. Hihi!

Aida: Hihii, näin siinä käy kun on hetkenkin muistelematta jotakin asiaa! Niin, Emily kirjoitti Humisevan harjun! Oh, kyllä ennen vanhaan osattiin kirjoittaa romanttista hömppää paremmin kuin nykyään...

Simon: Niin... Myttä se kirja... kirjasto.

Aida: Niin, yritätkö päästä minusta hienovaraisesti eroon, heheh? Minä en loukkaannu, vaikka käsket minun painua hevon kuuseen!

Simon: Oliko se nyt työnne vasemmalle? Oli. Ja on minyllä se yksi toimiva käsi, jos joky käy kimppyyn. En minä käske sinyä mi'inkään. Myttä minyn pitää mennä… 

 

Aida: Lopeta nyt moisesta puhuminen, tai en uskalla antaa sinun kadota näköpiiristäni!

Simon: Minä en ole kyllä koskaan lyönyt ketään. Voitko ysköä?

Aida: Öh... Kyllä minä voin uskoa. Vai... Miten se meni siellä Vicin halloween-juhlissa kolme vuotta sitten? Taltutit sen blondin jätkän jotenkin.

Simon: No, minä vain vä'än väänsin hänen käsiään. Armeijassa opittyä itsepyölystystä.

Aida: Ja jälleen olet turhan vaatimaton!

Simon: On minyt kyllä ’akatty myytämän kerran… Myttä aiemmin olen pystynyt pyölystäytymään. Minyt ’akattiin viimeksi silloin kesällä kolme vyöttä sitten.

Aida: Kuka sen teki?! 

 

Simon: Shania oli kirjoittanyt Facebookiin miten minä vale’telin lä’ettäneeni hänelle kykkiä ja että minä olin ’omo. Sain silloin tappoy’käyksiä, ja joky ’ylly mies kävi kadyllä kimppyyn ja löi minylle mystän silmän. Minä en lyönyt häntä, myttä sain hänen käsistään kiinni ja saatoin myrtää häneltä pari sormea, koska hän lä’ti ’yytäen karkyyn. En ole saanyt tappoy’käyksiä työn jälkeen, joten ne taisivat tyllä vain siltä y’deltä ’yllyltä.

Aida: Ihan kamala tapaus! Mitä mieltä Shania oli tuosta?

Simon: Ei hän tiedä siitä. Enkä minä syytä Shaniaa… Hän on niin viaton. Hän sekoittaa asiat välillä, koska minä en tee asioista ’elppoa hänelle. Hän ei tiedä mitään minyn elämäni varjopyölistä. No, tätä viimeistä lykyyn ottamatta. En ’älyä rasittaa häntä niillä. Ja kyten sanoin, niin on minyllä vielä tämä yksi toimiva käsi. Se kaikki on lopyltä minyn syytäni, koska minä olen magneetti ’yllyille.

Aida: Siinä tapauksessa tämä hullu magneetti tässä seuraa sinua kirjastoon ja sieltä kotiisi, olitpa mitä mieltä tahansa! Mennään!

Simon: Kai tässä olisi voinyt käydä pa’emminkin… Ainakin minä näytän normaalilta taas sitten kyn pääsen eroon näistä myymiön kääreistä. Päässä oleva arpikin jää tykän alle piiloon. Eli jos minä kyölen syöpään, niin ainakin jätän jälkeeni sen käyniin ryymiin. 

 

Aida: Sinä ET kuole syöpään! JOS se on syöpää, se voidaan parantaa. Ja mitä helvetin väliä sillä on, miltä näyttää kuoleman jälkeen?! Minua ei haittaisi, vaikka roikkuisin puhelinpylväästä lintujen nokkimana kuoltuani!

Simon: Excuse-moi? Minylle sillä on paljon väliä! Enkä 'älyäisi nä'dä sinyäkään py'ällyspylväässä. No, se lääkäri sanoi, että minyllä oli ’ämä’äkinkalvonalainen verenvyötö. Katsoin netistä, että sellaisen saaneista yksi neljäsosa kyölee ensimmäisen vyöden aikana. Eli vaikka en kyölisi syöpään, niin minyllä on vain 75 prosentin ma’dollisyys olla ’engissä vielä vyöden päästä. Ja lyin myös, että vain 20-35 prosenttia ’oitoon päässeistä toipyy ennalleen. No, ainakin minyllä on se pieni ma’dollisyys… ja myös viesti autopsien syörittäjälle. Hihih! ”Hän räkästi. Hän osasi räkästää. Työtä naista hän räkästi.”

Aida: Huooh... Voi Simon sinun kanssasi! Kyllä minä pitäisin huolen siitä, että kaikki saisivat tietää sinun rakastaneen Shaniaa kuollessasi. Ei siihen mitään ruumiinavausta eikä tatuointia tarvita. Voi minusta tuntuu, ettet ole keskustellut kanssani läheskään tarpeeksi menneisyydestäsi. Äläkä ota tuota loukkauksena! 

 

Simon: No, minä tiesin pitkään vain Cécilen version räkkäydestä. Sellaisen version, joka ei sopinyt minylle. En tiennyt, että siitä on monta erilaista versiota. En tiennyt sitäkään, että voisi sanoa: ”Hän räkästi yseämpää kyin y’tä naista.” Sitä se autopsien syörittäjä ei saa tietää minystä. Eikä moni myykään.

Aida: Nyt Cécile on mennyttä! Mietitkö sitä hirviötä päivittäin? Siis siinä ei olisi mitään ihmeellistä jos miettisit, pikemminkin toisin päin. Minä vain haluan tietää. Oi minä haluan tietää sinusta kaiken, Simon!

Simon: 'Älyätkö? Oikeasti?

Aida: Kyllä haluan. Ihan oikeasti.

Simon: Kykään ei ole koskaan 'älynnyt tietää minystä kaikkea. Ei edes lä'elle. Ei edes Shania.

Aida: Kyllä Shania haluaisi, mutta kun hänellä on jokin kirous, ettei hän pääse edes luoksesi. Tiedän, että hän haluaisi tietää sinusta kaiken. Samoin minä. 

 

Simon ravistaa päätään epäuskoisena. Illan pimeydessä Simoniin kajastaa katulampun valo, ja hän näyttää aivan kauniilta patsaalta. Simon on jo vuosia kärsinyt kystisestä aknesta, mutta nyt hänen kasvoillaan ei näy siitä merkkiäkään, lukuun ottamatta pienen pientä arpea nenän varressa. Hänen ihonsa on sileä ja kuulas, ja hänen tumma kiharapehkonsa leiskuu kultaisena tulena. Sähkönsininen kajali hänen alaluomillaan tekee hänen katseestaan erityisen pistävän. Hän on kuin jotakin tarujen jumalaa kuvastava puhtaasta kullasta taottu veistos. Aida tietää hänestä jo paljon, enemmän kuin kukaan… ja silti hän on yhä täydellinen arvoitus, joka odottaa ratkaisuaan.

Aida: Totta se on.

 

Patsas on elossa; hän hymyilee silmät loistaen.

Simon: Sinä olet sylöinen.

Aida: Kuulehan, sinun on pikkuhiljaa alettava uskomaan siihen, että sinulla on elämässäsi ihmisiä, jotka rakastavat sinua. 

 

Simon pussaa Aidaa nopeasti mutta hellästi poskelle. Hänen huulensa koskettavat vahingossa Aidan huulten reunaa.

Aida: Todellista si… nu… a… ah... 

Simon perääntyy hiukan, mutta Aida nojautuu Simonin suuntaan lumoutuneena ja yllättää itsensäkin. Hän jopa tarraa kiinni Simonin takinliepeestä, pitäen tämän paikallaan, eikä se kumma kyllä tunnu vaivaavan Simonia. He tuijottavat toisiaan lähietäisyydeltä silmiin hetken ajan, joka kuitenkin tuntuu ikuisuudelta.

Aida: Mikä helvetti minua vaivaa?! Haluan vain suudella häntä!!! 

 

Simon ottaa äkkiä askeleen taaksepäin ja väläyttää Aidalle hämmentyneen hymyn. Aidan käsi jää sormet harallaan ilmaan roikkumaan, ja Simonin naama on hiestä märkä. 

 

Simon: A-anteeksi… Au revoir! Nä’dään myö’emmin! 

 

Simon kääntyy ja lähtee hitaasti löntystelemään pois päin pitkin katua. Aida ei saa sanaa suustaan, edes hänen päässään ei liiku mitään! Hän jää vain seisomaan keskelle tietä ja tuijottaa miehen perään. 

 

Aida saa viimein itsensä liikkeelle ja lähtee kävelemään katua toiseen suuntaan kuin Simon. Mutta Simon pysähtyy ja katsoo Aidan suuntaan hölmösti hymyillen ja takki vain puoliksi päällä roikkuen. 

 

Simon: Hän tietää kaiken tietämisen arvoisen likaisesta menneisyydestäni, eikä hän silti tuomitse minua. Hän on ainut, joka ei tuomitse. Hän on ihanampi kuin osasin kuvitellakaan. Voi Luoja… Olenko minä rakastunut nymfomaaniin? Apua! Pois se mielestä! Minä olen Shanian kanssa ja sillä selvä.

 

Simon kääntyy äkkiä ja lähtee kävelemään pois. Silloin puolestaan Aida kääntyy katsomaan taakseen ja koskettaa huulistaan sitä kohtaa, jota Simonin pehmeät huulet juuri hipaisivat.

Aida: Mitä jos... Mitä jos olenkin rakastunut häneen enemmän kuin pelkkänä ystävänä?! Niin minä taidan olla... EI! Aida EI!!! Sellaista ei IKINÄ pystyisi tekemään Shanialle, ei missään olosuhteissa. Ei tässä elämässä. Ei KOSKAAN tässä elämässä! 

 

Aida kääntyy pois, ja sillä hetkellä Simon vilkaisee vielä takaisin täydellisen hämmennyksen vallassa. 

 

Simon: Helvetti kun yhtäkkiä alkoi panettaa… Eihän niin yleensä tapahdu. Ihan hullua! Ne paparazzit sanoivat, että me harrastimme seksiä… Oliko se tosiaan niin? Minä en muista siitä yöstä mitään… Paitsi sen lämmön, joka hänestä huokui. Uuh! Sen minä muistan ikuisesti... Käsivarsikin kutisee kipsin alla ihan helvetisti, enkä minä tyhmä tajunnut pyytää Keniltä lainaksi sukkapuikkoa, jolla olisi voinut raaputtaa... tätä kutinaa... tai sitä toista... Mitä helvettiä minä oikein kuvittelen? Äkkiä kotiin ja kylmään suihkuun! Onneksi kotona on penis... pensseleitä!

 

Aurinko on laskemassa, ja Aida vilkaisee vielä kerran pois kävelevää Simonia. Yhtäkkiä hän tajuaa, että Trolliwoodin kirjasto ei mitenkään voi olla auki enää sunnuntai-iltana. Ja miksei Simonin kirjahyllystä muka löytyisi hänen lempikirjaansa, Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaania? Simon valehteli. Hänen on täytynyt huomata, mitä tästä oli tulossa, ja hän hankkiutui houkutuksesta eroon ennen kuin se kasvoi liian suureksi. Aidan tunteet repivät häntä kahtaalle. Hän ei ikinä, ei koskaan tekisi Shanialle sitä, että veisi tämän miehen. Joten hän tekee päätöksen rajoittaa vierailuitaan Simonin luo tästä eteenpäin; hän vierailisi vain kutsuttuna, ja siten hän kunnioittaisi sekä Shaniaa että Simonia. Samaan aikaan Aida ei voi olla miettimättä sitä mahdollisuutta, jonka juuri päästi käsistään. Olisiko tästä ihanasta miehestä voinut tulla hänen mahdollisuutensa aitoon onneen? Simon todella oli jalo; hän halusi pysyä uskollisena elämänsä rakkaudelle ja säästää tälle ensimmäisen oikean suudelmansa. Hullua kyllä, mutta tämä viimeinen kuukausi on ollut onnellisinta aikaa Aidan elämässä; rikkaan perheen toimeton tyttö on löytänyt elämälleen tarkoituksen... Ja se riistetään häneltä heti pois. Kyyneleet virtaavat valtoimenaan hänen poskillaan.

Aida: Toivottavasti Shania osaa rakastaa sinua niin kuin sinä ansaitset... 

 

Simon kävelee Trolliwoodin köyhälistön alueella hieman horjuvasti ja pysähtyy sitten keskelle katua mietiskelemään.

Simon: Paras pysytellä hänestä erossa vähän aikaa. Pitää kai lähettää hänelle tekstiviesti, jossa sanon olevani kiireinen nyt tulevalla viikolla, kun pitää käydä läpi asioita henkilökohtaisen avustajani kanssa. Se avustaja tosin ei ole tulossa vielä, enkä tiedä saanko sellaista ollenkaan, mutta ei kai pieni valkoinen valhe haittaa? Olenhan minä pärjännyt yksin koko ikäni, joten pärjään kyllä nytkin. Hetkinen… Missä minä olen? Minunhan piti kuitenkin mennä sinne kirjaston edustalle soittamaan taksi. Suuntavaisto on ihan sekaisin nykyään. 

 

Sillä hetkellä vastaan tulee kaksi homssuista nuorta naista, joista toinen, saparopäinen mustatukka tuuppaa Simonia aggressiivisesti.

Mustatukka: Väistä vittuun siit vammane!

Ruskeatukka: Vitun dille! Noit on sit joka mestas! Hehehe! 

 

Mustatukka: Nii o! Vitun avohoitopotilas! Vittuuks mulkkaat siin, fiini jäbä? Ootko niiku tärkeeki äijä? No tääl et oo! Häähhähää!

Ruskeatukka: Joo! Tääl ei isot fiinit herrat oo ku pikku paskoi kengänpohjis!

Simon: A-anteeksi… että törmäsin tei’in, arvon dames.

Ruskeatukka: Kuuliksä? Se on joku vitun muslimimamu… Niitki on joka mestas. Ne valtaa meiä towni! Sil o meikkiiki naamas, niiku jollai transul! Toi on kato just sen luokan dille, joka väittää olevansa naine et sais säälipointsei ja tunkee sit tyttöje veskeihi kytiksel!

Simon: Eh… En minä...

Mustatukka: Hyi vittu! Paree ettei törmäillä uuestaa, vitun vammane dilletransumuslimimamu!

Ruskeatukka: Hehehee! 

To be continued...

Jaksossa mukana:

Ihmeellinen Pieni Maailma -messut 30.9.-1.10.2023.

Ninnin Aida vierailulla ja nivelletyssä lainakropassa

Tiina Anna + Olivia

Siiri + Nicola ja Krista

Rosina + Raimo ja appiukkonsa

Ilmari + Laurita ja Isabella

Instagram-tileiltä:

@taikatuuliadoll + Vilma, Aada, Joel, Roni, Ellen, Helena ja Taika

@ttmpelko_creations + Tee

@nanolandia55 + Sari ja Mikael

@dolligrafik  + Kit, Trichelle, Cordelia, Midge ja Blue Brocade Fashionista

@phicen_helmi + Helmi ja Markus

@atelier.tea.o.rama, @phicen_nordic ja @once_upon_a_time_in_finland + Venla ja Tanja sekä tämän vauva, Madde ja muuta porukkaa, mm. hienon Star Wars -dioraaman hahmot

@ken_and_kaarna + Ken ja Kaarna (Kiitos Kenin puheista!)

@elliefromfinland + Ellie, Damon, Diana ja Olga

@ellen_novellen_saga + Ellen
@merjakayhko + Aino ja Jaakko

@dollworld_detective + Aino Holm

@pieni_salainen_puutarha

@kukkasenpuoti

@wildwestfinland + upea villin lännen pankki ja saluuna hahmoineen

 

Pari Simonin kahvilan asiakasta jäi vaille nimiä ja omistajien tietoja. Saa ilmoittaa keitä he ovat!

Mukana menossa myös Mariannen miniminä eli tri. Grindstone, paparazzi Ulla, Simonin kahvilatyöntekijät Lilja ja Miriam, sekä Trolliwoodin köyhälistökorttelin törkeät nuoret naiset.

Ninnille suuret kiitokset taas kirjoitusavusta ja kaikesta!