Heinäkuu Pohjanmaalla on ollut helteinen. Shanialla on ollut paljon mallikeikkoja Vikun uudessa Villit Kuviot-mallitoimistossa.
Eräänä hellepäivänä Shania on tulossa kuvauskeikalta ja on matkalla Vikun kotiin, jonka vierashuoneessa majailee.
Shania: Kylläpä on kuuma. Ja nälkä! Taidan mennä katsomaan, olisiko Vikun vaimo Minna jo laittanut päivällistä.
Shanialla on omat vaatteet ja korut yllään, paitsi äskettäisissä kuvauksissa ei ole saanut käyttää nenäkorua. Sen sijaan feikki napakoru on jälleen kerran ollut pakollinen ja Shania on unohtanut sen napaansa. Kun neiti päättää oikaista Sematary-puiston halki, huomaa hän kaksi tutun näköistä miestä puunrungolla istuskelemassa.
Shania: Ei voi olla totta! Ovatko nuo ne komistukset, joihin Darian kanssa tutustuimme viime vuoden venetsialaisissa Kokkolan torilla?!
Shania päättää pelästyttää miehet omaksi huvikseen.
Shania: PÖÖ!
Alkuun säikähtäneet kaverukset säntäävät tervehtimään Shaniaa.
Shania: Hei! Mitäs te Cindy Townissa teette?! Ettekös olekin Christian ja Lucas? Muistinko oikein?
Christian: Angel! Oletko se todella sinä?!
Shania: Melkein, hahah! Käytän taas oikeaa nimeäni, eli Shania Simmons.
Christian: Ahaa, hauska tutustua "jälleen", Shania. Ja muistit oikein, olen Christian Noir.
Lucas: No Chrisu, anna nyt minunkin tervehtiä! Hei taas, olen Lucas Jackson. Ei kun sinähän muistitkin nimemme.
Shania: Mutta sukunimiä en muista kuulleeni viime kerralla. Ihanaa nähdä teidät toistamiseen.
Christian: Ja niin pitkän ajan jälkeen! Venetsialaiset ovat taas ensi kuussa, joten tapasimme lähes vuosi sitten. Oletko ollut täällä mallina koko ajan?
Shania: En ole, lähdin takaisin kotikaupunkiini Dollywoodiin kevättalvella, sillä se Dirty LOOK-mallitoimisto paljastui huijausyritykseksi. Rahanpesua, veronkiertoa, laitonta työvoimaa ja lähes KAIKKEA muutakin laitonta.
Christian: Ihanko totta?! Kamalaa! Mutta nyt olette ystäväsi kanssa täällä taas?
Shania: Valitettavasti Daria ei ole mukanani nyt, hän koki syksyllä kamalia. Itseasiassa silloin venetsialaisiltana, jolloin tapasimme teidät Kokkolassa. Kerron siitä joskus, hän voi nyt paremmin.
Christian: Voi ei... Oi saanko luvan halata sinua, Shania Simmons?
Shania: Herrasmies vieläpä, tsihihi!
Lucas vaikuttaa pettyneeltä, koska Daria ei olekaan kuvioissa mukana. Heidän kemiansa kun kohtasivat silloin venetsialaisiltana, joka päättyi Darian kannalta kurjasti. Connor antoi hänelle kuolettavan määrän huumeita ja raiskasi hänet, ja malli Joy vieläpä luuli olevansa vastuussa yliannoksesta ja surmasi itsensä. Mutta Shania ei ajattele nyt kurjia asioita, sillä Christianin vahvat ja hikiset käsivarret tuntuvat ihanilta hänen vartaloaan vasten.
Christian: Shania, sinä olet vielä kauniimpi kuin viime kerralla. Jos se edes on mahdollista!
Shania: Hihii! Kiitos! Minä palasin tänne nyt kesällä ja sain uusia mallintöitä.
Christian: Eli et ole lähdössä heti takaisin sinne Etelä-Suomeen?!
Shania: No en ole!
Lucas: KRÖHÖM! Eikös meidän pitänyt jo mennä kohti Kokkolaa..?
Kaverusten täytyy mennä, mutta Christianilla on vielä Shanialle asiaa. He siirtyvät hetkeksi etäämmälle Lucasista.
Christian: Nyt minä sen keksin! Sinä olet aivan täydellinen, sillä sinulla ei enää ole kasvoissasi lävistystä! Ja tuo napalävistys sen sijaan... Aah!
Shania: Tä-tä-tämäkö..? Tämähän on vain fei...MOUS! Tämä on muotia nyt!
Christian: Haha, sinähän sen mallina tiedät. Mutta se kasvolävistys kyllä kannatti poistattaa!
Shania: Hehhehe... Voi ei, rakas nenäkoruni.
Christian: Kuulehan kaunis Shania, suostuisitko lähtemään virallisille treffeille kanssani?
Shania: No mutta tottahan toki!
Christian: En muista vaihdoimmeko me silloin Kokkolassa yhteystietoja, mutta tässä on numeroni.
Shania: Muistaakseni sain silloinkin numerosi, mutta ei sillä ole väliä! Tässä minun numeroni. Oi soitatko sinä sitten kun haluat kanssani treffeille?
Christian: Jos saan halata vielä kerran, niin voisinhan minä pirauttaa... Hahah!
Christian ja Lucas lähtevät helteessä paljain jaloin kohti viereistä kaupunkia ja Shania tuntee itsensä imarrelluksi ja tyytyväiseksi jäädessään vilkuttamaan miehille.
Lucas: No niin, jätkä sai heti naisen, minä jäin ilman!
Christian: Arvasinhan, että kannattaa tulla nauttimaan päivästä Cindy Towniin!
Shania: Hei hei pojat! Soitellaan, Christian!
Ei kulu montaakaan päivää kun Christian soittaa Shanialle ja he sopivat treffeistä. Treffipäivänä Shania seisoskelee Vikun asunnon vierashuoneessa, joka on miltei täynnä hänen omia tavaroitaan ja katselee ulos ikkunasta.
Shania: Viimeinkin treffipäivä Christianin kanssa... Tai siis ilta, sillä mehän näemme juuri ennen auringonlaskua.
Shania painaa kätensä ikkunaan.
Shania: Oh, se lävistysasia on minulle todella tärkeä. Ajattelin ensin, etten ota tänään nenäkorua pois, mutta otin sen kuitenkin...
Shania istuutuu hetkeksi sängylleen ja katsoo Simonin kuvaa.
Shania: Oh Simon... Sinua ei nenäkoruni haitannut, sen sijaan ostit minulle ihan hurjan kalliita nenäkoruja, jotka ovat täälläkin mukanani... Mutta sinä olet nyt sen Aimin kanssa ja minä olen saamassa uuden miehen...
Yhtäkkiä Shania säntää avaamaan läppärinsä.
Shania: Christian saattaa olla minulle SE OIKEA! Minun on kirjoitettava hänelle sähköposti ja kerrottava, että oikeasti minä käytän nenäkoruani päivittäin! Toivottavasti hän lukee viestin vasta treffien jälkeen. Nenäkoru on OSA MINUA! Ilman sitä suhteemme alku perustuu tavallaan valheelle! Ääh, eihän minulla ole Christianin sähköpostia!
Shania iskee läppärinsä kiinni ja poimii rantakassin sängyltä käteensä.
Shania: Mutta mikä on tärkeämpää kuin se, että näytän Christianin silmissä täydelliseltä?! EI MIKÄÄN! Kyllä nenäkoru saa nyt jäädä, samoin totuus sen tärkeydestä minulle. Nyt vaan treffeille ja uutta komistustani tapaamaan!
Jonkin ajan kuluttua Shania odottaa Christiania sovitussa paikassa.
Shania: Tuoltako hän jo tulee?! Oi en malta odottaa!
Treffipari katsoo toinen toistaan. Christian pysähtyy hetkeksi. Sitten hän taas jatkaa kohti Shaniaa.
Shania: Päätit sitten ilmestyä tänne!
Christian: Satuin vaan kävelemään ohitse, juuri auringonlaskun aikaan...
Shania: Oi minä rak... PIDÄN huumorintajustasi!
Christian: No siitä en liiemmin ole kehuja aiemmin saanut! Toisin kuin sinä takuuvarmasti kauneudestasi.
Shania: Ovat kai minun ulkonäköäni muutamat miehet saattaneet kommentoida... Tsihih!
Juuri kun Shania on kysymäisillään minne he ovat menossa kesäiltaa viettämään, tarttuu Christian häntä kädestä ja lähtee viemään.
Christian: Tule, etelän kaunotar! Näytän sinulle erään romanttisen paikan.
Shania: Vai sellaista, lännen komistus. Vallan romanttistako heti ensitreffeillä? Hihii!
Christian vie Shanian puiston reunamilla roikkuvan keinun luo ja pyytää hyppäämään kyytiin kanssaan.
Christian: Vain harvat tuntevat tämän paikan. Uskaltaudu vaan sinäkin istumaan.
Shania: Iiiik! Minähän putoan tästä!
Christian: Tartu vaan reilusti minuun kiinni. Ja minä tuen selkääsi, et taatusti putoa. Voit luottaa minuun.
Ja Shaniahan luottaa. Hän luottaa Christianiin kuin parhaaseen ystäväänsä Nichelleen. Taikka Aidaan. Pariskunta nauttii treffeistään keinussa, he nauttivat heinäkuun hämärtyvästä illasta ja toisistaan.
Christian: Enkö puhunutkin täyttä totta? Tämä ON romanttinen paikka.
Shania: Oh, olit täysin oikeassa! Olemme kiikuskelleet tässä jo yli tunnin juttelemassa elämästämme ja tuntuu ihan kuin...
Christian: ...kuin olisimme vasta äskettäin tulleet.
Shania: Oih, sinä jatkoit lauseeni loppuun!
Christian: Niin minä totta vieköön taisin tehdä... Uskomatonta!
Shania: Oh NIIN ON!
Shania ja Christian eivät ole vielä valmiita päättämään ensitreffejään. Mutta ensimmäiset, toiset, kolmannet tai neljännetkymmenennetseitsemännet treffit, Shania on varma kahdestakin asiasta Christianin pyytäessä neitiä tulemaan itseään lähemmäksi: Christian on Shanialle juurikin Se Oikea. Ja Shania on korviaan myöten rakastunut!
Suvi-Saaga Villit Kuviot jatkuu!
Tarinassa mukana: Ninnin Vintage Allan=Lucas ja Fashionistas Ken=Christian
Huvittavaa huomioitavaa näin juhlavuoden kunniaksi: Mattelin toinen miespuolinen muotinukke ensimmäisen Kenin jälkeen 60-luvun alusta voi olla paras kaveri Mattelin ensimmäisen pitkätukkaisen miespuolisen muotinuken kanssa 60 vuotta myöhemmin, eli vuodelta 2020!
Tässä jaksossa ei kovin paljoa tapahtunut, mutta ehkä ensi kerralla on taas enemmän juonenkäänteitä ja tietoa muidenkin hahmojen touhuista? Shania se rakastuu niin päätä pahkaa jopa tuollaiseen mitäänsanomattomaan puupökkelöön kuin Christian! Jos oli salamarakastuminen, niin liekö myös salamaero tulossa? X.
VastaaPoistaShania todellakin ottaa vaikka puupölkyn, kunhan saa miehen joka kehuu sen ulkonäköä täydelliseksi! Christianista ei selvinnyt muuta kuin että se tykkää Shanian ulkonäöstä ilman nenäkorua, ja napakoru (tai jo pelkkä lävistys) on “aah!” Myöntää sentään itsekin, ettei ole saanut kehuja huumorintajustaan, enkä sitä ihmettele. Sen sijaan ihmettelin, että mitä se tuolla seisoo pölkkynä, kunnes tokaisi laimean vitsinsä, johon Shania heti ihastui. Ja sen tunnin aikana kun nuo istuivat keinussa “juttelemassa elämistään”, niin eiköhän se ollut vain Shania, joka selitti ummet ja lammet omista työkuvioistaan ja rakkaudestaan pinkkiin ja muotiin ja ties mihin. Tietysti jätti miessekoilut kertomatta! Ja ukko ei saanut suunvuoroa, koska kyllä kai sen persoonallisuudesta muuten jotain olisi selvinnyt. Noh, sen huomasin, että Christian laittoi treffeille samat vaatteet kuin Shanian tavatessaan, eli ilmeisesti se on köyhä hippi. Ja Lucasin täytyy myös olla hippi, koska en tiedä mitä Daria siinä muuten olisi nähnyt. Siitä äijästä ei selvinnyt senkään vertaa kuin Shanian ihastuksesta. Shania rakastui taas niin päätä pahkaa tuntemattomaan mieheen… Ei ole ottanut ollenkaan opiksi kokemuksistaan Connorin tai muiden niljakkeiden kanssa. Sen sentään Shania tiedosti, että Simon hyväksyi Shanian sellaisena kuin se oli – vaikkei Shania hyväksynytkään Simonia sellaisena kuin se oli.
VastaaPoistaMä tarvitsen omat nukkeni (Gunnar, Daria, Caitlinin lainakroppa) ja niiden asut sulta kotiin jo todella kipeästi. Niin että lähetäpäs ne mulle nyt äläkä vain lupaile että lähetät. Mä en jaksa enää seurata tätä koko sarjaa jos en saa tehtyä omaa nukketarinaani sen takia kun multa puuttuu tärkeät hahmot ja vaatteet!
- Marianne