Vuosikymmen Silky Streetillä-juhlavuoden sekä Venäjän sotatoimien takia tänään nähdään sarjassa UUSINTANA osa 41, joka on julkaistu alunperin 22.3.2013 TheBdoll-foorumilla sekä myöhemmin 28.4.2015 tässä blogissa.
Jaksossa päästään vierailemaan Venäjällä, sillä onhan kyseessä tuttu ja suosittu Pertin suuri seikkailu.
Prologi
Poika vailla vanhempia ja rakkautta
Pertti Parrunen kasvoi lapsuutensa kasvattiäitinsä huomassa, koska hänen
oikeat vanhempansa olivat poikansa jo pienenä hylänneet. Kasvattiäiti ei
koskaan kertonut Pertille tämän biologisista vanhemmista eikä myöskään
sitä, miksi nämä eivät itse halunneet huolehtia pojastaan. Sukunimi
Parrunen oli ainoa asia mitä Pertillä oli jäljellä vanhemmistaan.
5-vuotias Pertti ja kasvattiäitinsä kesällä 1973
Pertin täytettyä 17 hänen kasvattiäitinsä menehtyi haimasyöpään. Tämän jälkeen Pertti pakeni kotikaupungistaan ja asepalveluksen suoritettuaan hän vietti useita vuosia maata kierrellen tehden erilaisia hanttihommia. Vuosien varrella Pertti rakastui moneen otteeseen, mutta joka kerta hän sai suhteessa siipeensä ja lopputulos oli aina sama; hän jäi yksin sydän särkyneenä. Kun näin tapahtui edellisen kerran Pertin ollessa 38-vuotias, hän päätti, että hänen täytyy toimia vastaisuudessa itsevarmemmin ja lähestyä naisia suoraan. Hän otti elämäntehtäväkseen löytää suuren rakkauden ja mikä vielä tärkeämpää, oikeat vanhempansa.
1. Parrukadun Pervo tietää kaiken
Pertti työskenteli 2000-luvun puolivälissä satamassa ahtaajana ja potkut saatuaan hän päätti vaihtaa maisemaa. Vuonna 2006 hän muutti vuokralle pieneen omakotitaloon Parrukadulle, jossa hän päätti aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä.
Eräänä aamuna kevättalvella 2010 Pertti näkee jotakin kiinnostavaa kävellessään postilaatikolle. Läheiseen taloon, joka sijaitsee Silky Streetin ja Parrukadun kulmassa, muuttaa kaksi ihastuttavaa nuorta naista. Toinen on vaalea ja toinen, joka etenkin on Pertin mieleen, tumma ja eksoottinen. Heti tämän mustan jumalattaren nähtyään Pertti päättää: tuossa se elämäni nainen nyt on! Hän päättää tehdä kuten aiemmin suunnitteli ja lähestyy naista suoraan:
Pertti: Tuitui tumma tamma! Minä olen Pertti. En ole eläissäni maistanut kuuluisaa mustaamakkaraa, annatkos pienen maistiaisen?
Nichelle: IIIIK!!! Häivy siitä ihme ukkeli!
Pertti ei käsitä mikä hänen suorassa lähestymisessään meni vikaan, mutta hän päättää, että kun vaan sinnikkäästi jatkaa, niin tulosta syntyy varmasti ennemmin tai myöhemmin. Parin vuoden ajan Pertti yrittää lähennellä naapurin naisia, joka kerta yhtä laihoin tuloksin.
Pertti: Hmmm... Nyt tuolla pihalla kyykkii se vaalea neito Shania, testaanpas hieman charmiani häneen!
Shania: Hyi hitto tätä puutarhaa, tällaisessa menee vaatteet pilalle! Yäk, mikä liero tuossakin luikertaa!
Pertti: Tuitui simpsakka blondi, meikäläisen varsikin kaipaisi vähän kastelua!
Shania: Hyi hitto! Painu helvettiin!!!
Pertti ei tiedä miten edetä. Kaiken lisäksi naapurin kaunottaret eivät juuri koskaan ole kotosalla. He työskentelevät malleina ja soittavat bändissä, minkä vuoksi he ovat usein matkoilla. Jospa Pertti vaan näkisi heitä useammin, niin iskuyritykset varmasti palkittaisiin!
Eräänä huhtikuun aamuna keväällä 2012 Pertti touhuaa puutarhavajassaan. Yhtäkkiä hän keksii ongelmaansa ratkaisun; jotta hän voisi seurata naisia kaikkialle, hänen tulee selvittää missä ja milloin he liikkuvat.
Pertti: Tämä se on kaikkien aikojen idea! Piilotan tyttöjen asuntoon kameroita ja kuuntelulaitteita! Täytyy siis keksiä tekosyitä päästä heidän kotiinsa...
Pertti: Haa! Tuollahan ne tyttöset ovat pihallaan kahden muun tytön seurassa. Mitähän he puuhaavat? Kantavat näköjään soittimiaan johonkin isoon autoon. Menenpäs juttelemaan heille ja ujutan samalla kuuntelulaitteen tuonne autoon!
Pertti saapastelee komeana auton luo puutarhaletku kädessään.
Pertti: Pitääkö tyttöjen konetta vähän kostuttaa?
Tytöt: AJA NICHELLE AJA!!!
Pertti: Heheh! Eivät huomanneet kuuntelulaitetta jonka ovelasti ujutin letkusta! Nyt saan tietää minne neidot ovat matkalla!
Pertti saa tietää tyttöjen olevan menossa bändinsä Glamour Bonsaisin keikalle Hard Rock Houseen ja lähtee oitis ajamaan perään. Illan iskurepliikkikin on selvillä ja Pertti odottaa vain sopivaa hetkeä.
Bändin keikka on lopuillaan ja Pertti päättää yrittää parhaansa. Hän suuntaa kommenttinsa tummalle Nichellelle, joka on yhtyeen rumpali:
Pertti: Rumpali voisi käsitellä minunkin KAPULAANI!
Odotusten vastaisesti Pertin yritys epäonnistuu jälleen, mutta hän ei lannistu. Seuraavalla viikolla Pertti livahtaa tyttöjen kotiin asentamaan kameroita ja kuuntelulaitteita, kun tytöt itse touhuavat takapihallaan.
Pertti: Heheh! Nyt saan tietää AINA mitä te kaunottaret puuhaatte!
Muutaman päivän päästä Pertti tutkiskelee monitoriltaan, mitä tytöt puuhaavat kotonaan.
Pertti: Jaahas, siellä tytöt hyppivät innosta olohuoneessaan. Vai ovat he lähdössä Alpeille laskettelemaan. Minun täytyy kiireesti varata lentoliput! Mikä onkaan romanttisempi paikka iskeä
nainen kuin vuoristomaisemat! En tosin osaa lasketella, täytynee turvautua pulkkaan...
Pertin yritys epäonnistuu taas, sillä tytöt laskevat häntä karkuun lumilaudoillaan! Eikä seuraavana päivänäkään onnista, kun Pertti seuraa tyttöjä autolla vuoristoon piknikille. Kaiken kukkuraksi autoreissu päättyy kamalaan onnettomuuteen, jossa tytöt suistuvat tieltä kohti syvää rotkoa. Jotakin positiivista Pertti sentään löytää tuosta onnettomuudesta. Hän pääsee pelastamaan tytöt varmalta kuolemalta! Hän syöksyy auton päälle juuri kun se on putoamassa, kiskoo tytöt ulos autosta ja antaa heille tekohengitystä.
Sankaritekojensa lisäksi hän tutustuu Alpeilla myös mukavaan mieheen, Tohtori Aurinkoiseen, joka toimii tyttöjen lääkärinä onnettomuuden jälkeen. Pertti ja Tohtori Aurinkoinen juttelevat sairaalassa:
Tohtori Aurinkoinen: Kyllä he vielä osoittavat kiitollisuuttaan. Ja sinä, pyyteetön hyväntekijä olet mies minun makuuni! Mennäänkö joku kerta yhdessä oluelle?
Pertti: Öh, hehe, kiitosta vain! Sinä meistä se hyväntekijä olet. Ja mennään toki!
Mukavaksi yllätykseksi Pertti tapaa Aurinkoisen pian uudelleen, seurattuaan tyttöjä Lahteen messuille. Pertillä ei koskaan ole ollut hyvää ystävää, ja tästä miehestä voisi hyvinkin tulla sellainen. Miehet viettävät yhdessä aikaa Aviksen pajalla ja ihastelevat Poriksen alusvaatemalleja. Messujen loppupuolella he käyvät juttelemassa Shanialle ja Nichellelle.
Tohtori Aurinkoinen: Kas, arvon neidit ovat päässeet aloilleen onnettomuuden jälkeen! Saanen kertoa teille jotain elämän tosiasioista?
Pertti: Heheh, tohtori tietää näistä asioista parhaiten! Mutta katsokaahan millaisen julisteen löysin Porikselta!
Blondin Shanian siskopuoli ja tyttöjen upea aasialainen ystävä muuttavat myös Silky Streetille, joten Pertti keksii juonen tarjota muuttohommista väsyneille tytöille munakasta ja saa näin piilotettua kameran myös heidän keittiöönsä.
Pertti: Tuitui tytöt! Iskikös muuttohommissa munannälkä? Hahaa, tuossa verhotangon päällä kamera on huomaamaton!
Koko loppuvuoden 2012 Pertti seuraa naapurin tyttöjen tekemisiä ja heidän kauhukseen ilmestyy aina kaikkialle minne kaunottaret suuntaavatkaan. Pertti näkee hurjasti vaivaa hioessaan iskurepliikkejään ja testaa niitä tyttöihin muun muassa gootiksi pukeutuneena Tampereen Lumous-festareilla ja säikäyttämällä tytöt telttaretkellä metsässä. Hän seuraa heitä Lahteen Adalian luo ja hiiviskelee kaislikossa tyttöjen viettäessä rantapäivää. Ihastustensa vuoksi hän ottaa selvää nykytaiteesta seuratessaan heitä taidenäyttelyyn ja yrittää verestää tanssitaitojaan heidän huomion saadakseen niin diskolattialla kuin hyväntekeväisyysgaalan tanssiaisissakin. Edes työkeikoillaan tytöt eivät välty Pertin viiksekkäältä naamalta; hän ilmestyy paikalle kesken mainoskuvausten ja saa aikaan hämmennystä muotinäytöksen catwalkilla. Iskuyrityksissään mies sortuu välillä äärimmäisyyksiin; hän uskaltautuu jopa sovituskoppiin naisia tiirailemaan! Kaikesta vaivasta ja koettelemuksista huolimatta vielä ainakaan ei ole tärpännyt. Eikä Pertti suinkaan kaikkea aikaansa käytä naapurin naisiin, hänellä on elämässään toinenkin tavoite suuren rakkauden löytämisen lisäksi. Ne muutamat harvat kerrat, jotka Shania ja Nichelle ovat välttyneet Pertin paikalle ilmestymiseltä, mies on ollut selvittämässä sukujuuriaan. Löytääkö Pertti vielä jonain päivänä biologiset vanhempansa?
2. Odotettu puhelu
On 10.2.2013 ja Pertti on nähnyt naapurin tytöt edellisen kerran uudenvuoden oopperabaletissa. Hän tietää tänään olevan Nichellen syntymäpäivän ja miettii iskutaktiikoita aamusuihkussa.
Pertti: Laalalaa! Tralaa! Tänään se tumma tamma täyttää vuosia. Nyt hän varmasti ei ole enää sakkolihaa. Vai pitäisikö sanoa mustaa sakkomakkaraa, heheh!
Pertti: Mitähän minä keksisinkään? Kuulemma tytöt juovat kotonaan kahvit ja illaksi Nichellelle on suunnitteilla työpaikan bileet. Vienkö hänelle lahjan kotiin vai sinne mallitoimistolle? En tajua miksen saa naista, tyylini on taatusti kohdallaan ja paljastan itsestäni aina sen seksikkäimmän puolen...
Pertti menee keittiöön.
Pertti: Pikku Jormakin on jo nälissään. Tuitui Jorma, odotahan kun laitan meille aamiaista!
Pertti hääräilee keittiössään koiransa kanssa ja paistaa kananmunia.
Pertti: Mehukas muna se on joka Jormankin tiellä pitää!
Tililililili tililililili
Pertti: Kukahan siellä näin aamutuimaan soittelee?
Pertti: Parrusella!
Soittaja: Täällä soittelee Martta Tyyskä Pyhän Ponytailin kirkkoherranvirastosta, huomenta.
Pertti: Huomenta vaan!
Soittaja: Tehän kävitte joku aika sitten meillä kyselemässä sukujuuristasi.
Pertti: Kyllä vain! Haluan löytää oikeat vanhempani.
Soittaja: Minulla on teille sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat ne, että sain selville mistä päin sukusi on ja saatat löytää etsimäsi piankin. Valitettavasti ainoastaan äitisi oli suomalainen, nimeltään Piritta Pauliina Parrunen ja hän valitettavasti on kuollut 1978. Hänellä ei ollut sisaruksia ja molemmat vanhemmistaan menehtyivät sodassa. Isoisäsi nimi oli Pertti Kalevi Parrunen ja isoäitisi Josefina Maria Parrunen, omaasukuaan Niemi.
Pertti: Ai minun äitikö on kuollut? Olen ollut vasta 10-vuotias, kun hän jo on kuollut!
Soittaja: Valitettavasti näin on. Jos haluat kuulla lisää äitisi puolen suvusta, voin selvittää pidemmällekin.
Pertti: Öö... Ehkä myöhemmin... Mutta entäpä sitten isäni? Onko hänkin kuollut?!
Soittaja: Siitä asiasta teille juuri soitinkin. Isäsi ei ole suomalainen vaan venäläinen. En löytänyt hänestä juuri mitään tietoja, ainoastaan nimen. Hänen nimensä on Sergei Koba Vissarionovitš Džugašvili. Tämän nimen perusteella otin yhteyttä Pietarin konsulaattiin josta monen mutkan kautta päädyin soittamaan Moskovan suurlähetystöön. Siellä heillä on tietoja isästäsi. Niitä vaan ei luovuteta muille kuin lähiomaisille tai virkavallalle.
Pertti: Hyvät hyssykät sentään! Olenko puoliksi ryssä?! Jorma, lopeta munieni lipominen!
Soittaja: Näin taitaa olla. Enkä ainakaan löytänyt tietoa että isäsi olisi kuollut. Ainoa tapa selvittää isäsi kohtalo on matkustaa Moskovaan.
Pertti: No minähän lähden sinne tältä seisomalta! Vanhempani eivät ilmeisesti olleet naimisissa, kun minulle on annettu äitini sukunimi?
Soittaja: Juuri näin. Ihmettelen kyllä miten isästäsi löytyi niin kovin vähän tietoa, toivottavasti onnistut matkallasi.
Pertti: Erittäin paljon kiitoksia teille, kerron palattuani miten kävi! Kiitos ja näkemiin! Jipii!
Pertti on pitkästä aikaa innoissaan. Vaikka hänen äitinsä kuolema harmittaakin häntä, hänellä voi yhä olla isä elossa! Pertti aloittaa matkavalmistelut, jotta pääsisi pian lähtemään. Sitä ennen hän haluaa kuitenkin nähdä elämänsä rakkauden Nichellen. Seurantalaitteiden mukaan Nichellelle järjestetään parasta aikaa yllätysjuhlia työpaikalla ja Pertti rientää Mallitoimisto Dramaattiselle. Kaikessa matkahuumassaan hän unohtaa synttärilahjan ja Dramaattisen eteiseen saavuttuaan päättää ilahduttaa Nichelleä kevyellä vitsillä. Hän tarttuu nurkassa olevaan vaahtosammuttimeen ja saapastelee kaunottaren luo:
Pertti: Täällähän on kuuma meno! Pitäisikö letkusta purskauttaa hieman valkoista mönjää tunnelman viilentämiseksi!
Nichelle: Laske se rakkine alas ja häivy!
3. Matka Venäjälle
Maaliskuun puolivälissä Pertti lopulta pääsee aloittamaan elämänsä seikkailun. Jorma on hoidossa herra Aurinkoisella ja Pertti luottaa ystäväänsä täysin. Lento Moskovaan sujuu hyvin ja ensimmäisenä päivänä Pertti päättää katsella hieman nähtävyyksiä.
Pertti: Heheh! Luulin että täällä olisi pelkkiä slummeja ja liimanimppaajia! En taida siltikään olla ylipukeutunut... Onpas torilla aikalailla kokoeroa Kuopioon verrattuna ja tuo katedraalikin on täysin eri kaliiberia Pyhän Ponytailin kirkon kanssa!
Illalla Pertti käy ravintolassa, jonka lavalla koreilevat venäläiset naiset perinnepuvuissaan.
Pertti: Vodka on mitä maukkainta ja kaunottaretkin vallan mainioita!
Pertti yöpyy paikallisessa hotellissa ja etsii seuraavana aamuna Moskovan Suomen suurlähetystön.
Pertti: Onpas täällä jo keväistä! Tuossa tien toisella puolella se laitos on. Kunpa he osaisivat kertoa isästäni jotakin!
Pertti astuu jännittyneenä huoneeseen, johon hänet on ohjattu. Tuiman näköinen virkailija pyytää häntä istumaan.
Virkailija: Good day sir, sit down, please.
Pertti: Thanks, thanks madam.
Pertti on henkisesti valmistautunut kuulemaan pahimman; että hänen isänsä ei enää ole elossa. Mutta siihen mitä hän seuraavaksi kuulee, hän ei koskaan olisi osannut varautua!
Pertti näkee virkailijan suun liikkuvan kuin hidastetussa filmissä. Hänen päänsä valtaa kohina, eikä hän erota enää naisen sanoja. Hiki puskee otsaan ja sydän jättää muutaman lyönnin väliin. Koska Pertti ei järkytykseltään saa sanaa suustaan, virkailija toistaa tärkeimmän:
Virkailija: Did You hear me, sir? Are You alright? Your father uses name Mr Sunny or Monsieur Soleil, and he lives in Finland as a doctor. He is 65 years old now and his father, Your grandfather was Josif Stalin.
Pertti on shokissa. Hänen biologinen isänsä on herra Aurinkoinen, mies johon Pertti vuosi sitten tutustui ja jonka kanssa hän on sittemmin ystävystynyt. Ja Pertin isoisä... Ei! Tällaista ei tapahdu edes Kuopion torilla! Tällaista ei tapahdu edes Kauniissa ja Rohkeissa! Hänen isoisänsä on Neuvostoliiton diktaattori Stalin!
Virkailija: I can understand Your shock, sir. Would You take some water? Vodka, maybe?
Pertti: Ööh... What? I mean, excuse me? Öö... Thanks.
Pertti istuu alas ja hetken kuluttua saa kuulla, ettei ole edes herra Aurinkoisen ja Piritta Parrusen ainoa lapsi, vaan hänellä on myös pikkusisko. 40-vuotias Suomessa asuva nainen nimeltä Pirkko Parrunen. Heti nimen kuultuaan Pertti muistaa kuulleensa sen aiemminkin; viime syksynä Club Diskoteekissa murhattu nainen oli nimeltään Pirkko Parrunen! Hänen pikkusiskonsa on siis kuollut! He ovat eläneet kaikki nämä vuodet samassa kaupungissa toisistaan tietämättä eivätkä ehtineet edes tutustua!
Samalla Pertille valkenee, miksi hänen isänsä käyttää salanimeä Aurinkoinen. Hän ei halua tulla liitetyksi pelättyyn Staliniin, mutta on valinnut nimensä Stalinin kutsumanimen mukaan. Varmaan siitä syystä myös pariskunnan lapset Pertti ja Pirkko saivat äitinsä sukunimen.
Pertti: I got my answers, thank You very much, madam.
Virkailija: You have to be careful, sir. Your family is not any family.
Pertti poistuu suurlähetystöstä mietteissään.
Pertti: Joutuikohan isä hylkäämään minut ja Pirkon sukunsa takia? Tietääköhän hän edes, että olen elossa? Tai että Pirkko on kuollut?! Mitä ihmettä minä nyt sanon isälleni? Kun hän tuo Jorman hoidosta, sanonko vaan yhtäkkiä, että hei isä!? Voihan ristus mikä reissu!
Epilogi
Hei isä!
Pertti Parrunen eli lapsuutensa kasvattiäitinsä huomassa, koska oikeat vanhemmat olivat poikansa jo pienenä hylänneet. Kun Pertti oli 45-vuotias, hän viimein löysi biologisen isänsä.
Venäjän reissulta palattuaan Pertti katsoo herra Aurinkoista uusin silmin. “Hei isä” hän sanoo. Herra Aurinkoinen katsoo Perttiä ensin tuimasti. Katse vaihtuu hämmennykseen, jonka jälkeen miehen silmät kostuvat kyynelistä. “Rakas poikani!” hän huudahtaa ja kietoo pojan syleilyynsä.
To be continued...
Tarinassa mukana: Severus69, Avasund
TaruisenAaveen Princess of Imperial Russia
Avasundin Russian Barbie
Severus69:n Tommy
Ninnin Suite Retreat Silkstone ja Dramatic New Living-TNT hybridi
Suuret kiitokset Avasundille mm. keittiötarvikkeista ja Severus69:lle kuvanmuokkauksesta!
Nyt vuonna 2022 lähetän osanottoni sodassa kaatuneille ja heidän läheisilleen. Haluan kiittää Marianne Tahkoa tämän jakson uusinnan teknisestä puolesta ja kaikkia uskollisia sarjan faneja tästä huikeasta vuosikymmenestä.
Kiitos tästä tekijöille!
VastaaPoista