perjantai 31. maaliskuuta 2017

Osa 111 Kuin kissa kuumalla catwalkilla


 K-16

 Tapahtunut aiemmin Silky Streetissä:

Mallitoimisto Dramaattisella on kohuttu pitkin syksyä uudesta, pian debytoivasta muotisuunnittelijasta. Suurta kevätnäytöstä on siirretty useaan otteeseen, sillä tähän tuoreeseen designeriin on liittynyt salaisuuksia ja ongelmia. 

Shania on kärsinyt huonosta omastatunnosta petettyään poikaystäväänsä Jarnoa kokkolalaisen muotikuvaaja Tommin kanssa. Tommi on Shaniaa 20 vuotta vanhempi perheellinen mies.

Nichelle on muuttamassa Japaniin aviomiehensä Ichiron kanssa ja tuleva muotinäytös on hänen viimeinen mallikeikkansa Suomessa.

Muotipiireissä on luultu vuosia ranskalaisen designerin Jean Bouvierin olevan homo. Mies kuitenkin kohahdutti muotimaailmaa menemällä viime kesänä naisen kanssa naimisiin. Rouva Bouvier on Dramaattisen tuore kasvo Xaranda. Pariskunta asuu vuoroin Pariisissa, vuoroin Dollywoodissa.

Maaliskuun lopulla suuri muotinäytös viimein toteutuu. Tuore vaatesuunnittelija vetäytyi tuntemattomista syistä viime hetkillä näytöksestä. Pelastajaksi saapuu suuri nimi suunnittelijapiireistä, nimittäin kuuluisa Cathy Eliza Sondqnot. Muotinäytös on jaettu kahteen eri osioon: Sondqnotin Sweet Delizia-iltapukumallistoon sekä Jean Bouvierin It's All About HAT! 2.0-hattumallistoon.

Ranskalaisen Bouvierin erikoisia hattuja on nähty Dramaattisen näytöksessä aiemminkin. Nimittäin alkuvuodesta 2015, jolloin mustat mallit esittelivät It's All About HAT!-malliston La Contu'-salissa.

Nyt Bouvierin hattumallisto saa jatkoa versiolla 2.0. Tälläkin kertaa designer on valinnut malleikseen Dramaattisen mustia kaunottaria. Nichelle on ainoa, joka on valittu edustamaan suunnittelijan luomuksia tällä toisellakin kerralla.

31.3 Takahuoneessa valmistaudutaan näytökseen. Meikistä ja kampauksista vastaa kuvaaja-Tommin vaimo Maija.

Maija: Nyt täytyy pitää kiirettä! Eikö täältä puutu vaikka kuinka monta mallia?
Tichina: Jos ovat myöhässä, se ei ole meidän ongelma!
Tallah: Mieletöntä, että melkein kaikki me uudet mustat mallit päästiin näin suureen näytökseen mukaan. Muistatko, Xaranda, kun olimme kolmistaan castingeissa? Minä, sinä ja Trenasha.
Xaranda: No miten en muistaisi? Mieheni muuten sanoi minulle, että pääsen lavalle jos joku ei saavu ajoissa paikalle.

Maija: No sinulla onkin erikoinen tilanne kun itse hattujen suunnittelija on aviomiehesi!
Tichina: Kateeksi käy. Kyllä minullekin kuuluisa designer kelpaisi. Meikkini näyttää muuten upealta!
Xaranda: En vaan tajua Jeanin aivoituksia täysin. Minä olen myös Dramaattisen uusi malli ja vieläpä musta, miksihän mieheni ei minua halunnut näytökseen mukaan?

Kun Tichina nousee peilipöydän äärestä ja hakee hattunsa, alkaa muitakin malleja tulla paikalle.

Vanessa: Hei! Olen ihan uusi malli enkä tiedä minne kuulun!
Tichina: Hmm... Sinua en kyllä ole nähnyt ennen. Lähes kaikki me muut uudet olimme yhtä aikaa castingeissa, joten olemme jo tuttuja keskenämme. No, emme me nyt niin kovin uusia ole, kohta vuosi oltu toimiston listoilla. Ei vaan ole ollut mallihommia, joten tuntuu kuin olisimme vasta tulleet.
Vanessa: Minä taas pääsin tänne instagramin ansiosta. Victoria Rochester näki kuviani siellä.

Tallah ja Dramaattisen konkari Ebony odottavat jo lavalle pääsyä ja Trenasha on meikkausvuorossa.

Vanessa: Hei, satutko sinä tietämään, olenko oikeassa paikassa?
Trenasha: Jos tulit Bouvierin hattuja esittelemään, niin kyllä olet.
Vanessa: Loistavaa! Minulle tulee kuulemma joku kultainen hattu.

Kuultuaan kultaisen hatun mainittavan, meikkaa Maija Trenashan nopeasti valmiiksi ja ottaa Vanessan käsittelyyn.

Maija: No niin, sinusta tehdäänkin sitten muita näyttävämpi. Saat hurjan pitkät tekoripset!
Vanessa: Öö... Miksi muita näyttävämpi?
Maija: Oi eikö sinulle kerrottu enempää? Hattusi on koko näytöksen showstopper! Kruunaat koko shown!

Vanessa saa meikin jälkeen upean asun ylleen eikä voi uskoa silmiään katsoessaan peiliin.

Vanessa: Oh, näytän ihan mielettömän upealta!
Maija: Mitäs minä sanoin! Näytöksessä pitäisi esitellä eräs toinenkin kultahattu, mutta sitä tyttöä ei täällä näy, jonka piti saada se jättikruunu päähänsä...

Nichelle säntää huoneeseen viime tingassa.

Nichelle: Terve vaan kaikille!
Maija: Hei! Nyt nopeasti meikkiin, näytös alkaa muutaman minuutin päästä!
Vanessa: Juu tänne tuoliin vaan nopsaan!

Näytöksen alkuun on puoli minuuttia, eikä kahta mallia näy missään. Jean Bouvierin vaimo Xaranda saa siis tuurata ainakin toista.

Xaranda: Vanessa, sinä tulet lavalle sitten heti minun jälkeeni.
Vanessa: Selvä juttu!
Nichelle: Mitä ihmettä? Onko iltapukuihin sopivia hattuja vaan kaksi?
Xaranda: No olisi niitä kolme, mutta jotkut vastapalkatut pölkkypäät eivät vaivautuneet paikalle. Tuuraan heistä toista, eli laitan päähäni tämän ihme härpäkkeen. Mutta yksi iltahattu jää nyt kokonaan esittelemättä. Joku kultainen kruunu. Mieheni saa luultavasti hepulin!

Samaan aikaan kun Bouvierin mallit odottelevat lavalle pääsyä, astelee Shania Sondqnotin asujen pukuhuoneeseen. Hän nimittäin osallistuu Sweet Delizia-iltapukunäytökseen, joka on muotitapahtuman varsinainen kohokohta.

Löytäessään oman pukunsa vaaterekistä Shania silmäilee ympärilleen. Sondqnotin näytökseen osallistuu muidenkin mallitoimistojen kuin Dramaattisen malleja, mutta Shania näkee ainoastaan Dramaattisen malleja huoneessa. Niin konkareita kuin tulokkaita.

Shania: Moi Maricah. Sinulla on jo puku ylläsi.

Maricah: Moi! Juu, en halua viimeisenä meikkiin. Jännittää aina nämä kuuluisien designereiden näytökset.

Shania: Moi! Etkös sinä ollut Katie?
Kate: Kate Sinisalo.
Shania: Olen Shania Simmons, Aida Murakamin ystävä. Jännittääkö ensimmäinen iso näytös?
Kate: Absolutely! Eikö Aida ole mukana tässä?
Shania: Ei häntä tietääkseni buukattu.

Kun Shania lähtee pukeutumaan, huomaa hän lisää tuttuja ja tuntemattomiakin kasvoja.

Shania: Moi Heather! Sinä se täällä vielä pyyhe päällä istuskelet.
Heather: Mä en jaksa pitää mitään kiirettä.
Shania: Luulin jo, että tämä tila on ainoastaan Dramaattisen malleille, mutta on täällä näköjään muitakin.

Hertta: Moikka! Mä oon Hertta 80's Modelsilta!
Heather: Mikä hoppu teil kaikil on kiskoo noi mekot päällenne? Jengi menee eka tsiigaan sitä Bouvierin hattunäytöstä, vasta sit on meidän näytös. Mä ainaski juon tän sumpin loppuun. Ai hitsi et nyt tulee mieletön biisi!

Näytökseen ovat tulossa myös uudehkot mallit Gemma ja Shanian siskopuoli Sonja. Koska suurella osalla tytöistä ei näytä olevan mikään kiire, päättää Shaniakin istuutua hetkeksi.

Shania: Moi! Mitäs teille kuuluu?
Sonja: No jännittää niin että sydän hakkaa miten sattuu.

Gemma: Minuakin jännittää. Entä jos kaadun catwalkilla?
Sonja: No älä nyt edes puhu tuollaisia! Jos siellä joku kompuroi helmoihinsa, niin minä!

Sillä sekunnilla mallien sydämet pomppaavat kurkkuun.

Verity: Désastre! MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ ISTUSKELLAAN JOUTILAINA?! Nyt jokaiselle Sondqnotin luomus ylle ja HETI! Moni tyttö on jo meikattu ja täällä ei olla edes pukeuduttu!!! Te teette minut HULLUKSI!!!

Tulokkaat säntäävät vaaterekin luo kuin alokkaat. Kuka nyt haluaisi suututtaa pomonsa!

Gemma: Kyllä neiti Rochester!
Verity: Ja MITÄ HITTOA TE SIINÄ KÖKÖTÄTTE?!
Heather: No kai mä ny voin ryystää tän sumpin eka?
Verity: Se sumppi tungetaan kohta pillillä peräreikääsi ellet pukeudu! Ja Shania Simmons! MITEN HELVETISSÄ ROIKOTAT SUPERLUOMUSTA LATTIALLA??!! Idiot!

Verity: Anna heti tänne se upea mekko! Huippusuunnittelijoiden taideteoksia tulee kunnioittaa! Ne eivät ole mitään lattiamoppeja!
Shania: Anteeksi, neiti Rochester...
Maricah: Minä olen valmis meikkiin.
Kate: Oi anteeksi, minä nopeasti puen tämän taideteoksen ylleni!
Verity: Niin kuin olisi jo!!!

Siskokset 80's Modelsilta ovat myös valmiita meikkiin ja kampaukseen.

Hertta: Mä ja Henrietta ollaan valmiita!
Verity: Kumpa samaa voisi sanoa omista malleistani...
Kate: Apua...

Jean Bouvierin It's All About HAT! 2.0-näytös käynnistyy Kartano Camnerin pienessä salissa. 

Ensimmäisenä lavalla arkihattuja esittelevät Tallah ja Tichina.

Ebony liittyy lavalle mukaan.

Seuraavana on Trenashan vuoro ulkoasussa.

Nichelle astelee seuraavana lavalle upeassa asussaan ja silinterissään.

Yleisö hurraa Nichellelle.

Yleisön innostamana Nichelle pyörähtelee lavalla hetken pidempään kävelykepillään leikitellen.

On juhlapäähineiden vuoro. Bouvierin vaimo Xaranda esittelee futuristista luomusta tummilla kutreillaan.

Yksi juhlahattu jää välistä, sillä kaksi mallia ei koskaan saapunut paikalle. Niimpä on näytöksen showstopperin vuoro. Yleisön seasta kuuluu ihastuneita huokauksia Vanessan ilmestyessä lavalle.

Vanessa nauttii huomiosta ja räpsyttelee ripsiään yleisölle. Ensimmäinen mallikeikka ja näin merkittävä!

Lopuksi itse designer saapastelee lavalle huimien ablodien saattelemana.

Jean: Merci! Thank you! Kiitos!

Jean Bouvier jää vielä median mieliksi hetkeksi poseeraamaan yhdessä vaimonsa Xarandan ja upean Vanessan kanssa. Hymystään huolimatta mies kiehuu raivosta. Miksi hänen yksi luomuksensa jäi esittelemättä?

Sillä aikaa kun Bouvierin mallit yhä astelevat lavalla, on Shania saanut iltapuvun ylleen ja käynyt kampauksessa ja meikissä. Hän on järkyttynyt tilaisuuden stylistista.

Shania: Siis apua mitä ihmettä? Miksei Immoska ole meitä meikkaamassa kuten yleensä? 
Jessica: Kuinka niin? Ja mitä sillä on väliä kuka meidät meikkaa ja kampaa?
Shania: No kun tuo Maija on sen miehen vaimo kenen kanssa petin poikaystävääni!

Shania ei ehdi kauhistella asiasta Jessicalle enempää, tämä nimittäin on stailausvuorossa. Itse suuri designer Cathy Eliza Sondqnot on paikalla, koska haluaa varmistaa kaiken olevan täydellistä.

Cathy Eliza Sondqnot: Haluan hänellekin löysän ponnarin! Sitä voisi ehkä kihartaa hieman.
Maija: Teen juuri kuten haluatte. 

Vaikka Shania onkin kauhuissaan jouduttuaan tekemisiin Maijan kanssa, pääsee hän kuitenkin juttelemaan ihannoimansa muotisuunnittelijan kanssa. 

Cathy Eliza Sondqnot: Asu näyttää täydelliseltä ylläsi! Harmi vaan, että se oli vyötärösi kohdalta löysähkö. Onneksi minulla sattui olemaan tuo vyö mukana. Se on vanhasta mallistostani.
Shania: Oi minä tiedän! Minulla on tämä sama vyö itselläni. Tämä on Hurlumhei-mallistosta vuodelta 2012. Sain omani parhaalta ystävältäni Nichelleltä lahjaksi silloin!

Suunnittelija tuntuu olevan otettu siitä, että Shania muistaa vuodenkin, jolloin vyö on lanseerattu.

Cathy Eliza Sondqnot: Hei kuule. JOS kannat mekkoni tänään upeasti catwalkilla, saat sen omaksesi.

Shania on pyörtyä onnesta. Hän saa huippusuunnittelijan superkalliin iltapuvun! Vieläpä Sondqnotin mekon, jonka fani Shania tunnustaa olevansa. Tätä näytöstä EI VOI mokata! Shania yrittää rauhoitella hermojaan katselemalla muita malleja huoneessa.

Monet mallit saavat ruusun ranteeseen tai käsivarteen ja Sondqnot vouhottaa niistä yhdessä Veronique Rochesterin kanssa.

Cathy Eliza Sondqnot: Juuri noin, kukka tulee vasempaan käteen.
Veronique: Ihastuttava idea nämä ruusut käsivarressa, rusetit rinnassa ja elegantit laahukset tai bolerot!

Shania hätkähtää, kun Maija tulee juttelemaan hänelle.

Maija: Sinä se sitten olet minun suosikkimallini! Mieheni vaikuttui editorial-kuvistasi niin kovin, että kehysti yhden kartanomme seinälle.
Shania: Öh.. Tuotaaa... Täh?!

Shania järkyttyy sepelvaltimoitaan myöten Maijan jutuista. Miten ihmeessä se irstas äijä on kehdannut kehystää kuvan HÄNESTÄ heidän kotiinsa?! Onneksi Maija lopettaa puhumisen, kun Sondqnot ja Veronique alkavat jutella näytöksen showstopperista.

Cathy Eliza Sondqnot: Näytöksen päättää siis se turkoosi puku, jonka luonnoksesta tuo koko näytöksen mainos tehtiin. 
Veronique: Näin puvun pikaisesti tuolla suojamuoveissa. Nyt se tietysti on jo Sookien yllä.
Cathy Eliza Sondqnot: No mutta missä tämä Sookie viipyy?!
Veronique: Soitan sisarelleni! Verity luultavasti antaa viime hetken neuvoja Sookielle siellä pukeutumistilassa. 
Shania: Tuota... Minä en kyllä nähnyt Sookieta lainkaan kun olin siellä pukuhuoneessa...

Samalla sekunnilla Sookie saapastelee ovesta sisään siviilivaatteissaan.

Sookie: Terve! Anteeksi, että olen hieman myöhässä. Tuolla käytävällä seisoi huima rivi malleja upeat mekot yllään valmiina lavalle. Oletin siitä, että olen myöhässä...
Veronique: Senkin idiootti!!! Sinulla pitäisi olla puku jo ylläsi!
Maija: Ja sen lisäksi sinun pitäisi olla jo kiireesti tuossa kammattavana!

Cathy Eliza Sondqnot: Tämä on totaalinen katastrofi! Etkö tajua, että esittelet näytöksen upeimman luomukseni?! Sinun pitäisi näyttää tuon mainosjulisteen kaltaiselta NYT!
Sookie: Voi ei, anteeksi kamalasti...
Shania: Minä voin juosta hakemaan sen pukusi, mene äkkiä kampaukseen ja meikkiin!
Sookie: Eikö se puku olekaan täällä?
Shania: No ei! Puvut piti pukea ihan eri huoneessa ja tulla sitten tänne stailattavaksi!

Shania lähtee juoksujalkaa noutamaan Sookien pukua ja Sookie istuutuu häpeissään tuoliin.

Cathy Eliza Sondqnot: Miten tällaista voi tapahtua?!
Maija: Voi tavaton, miten minä nyt ehdin loihtia sinulle tuollaisen kampauksen??!!
Veronique: Mikä tolvana! Tulla nyt myöhässä näin merkittävään näytökseen!

Veronique: Koko ilta on pilalla!
Maija: Älkääs nyt panikoiko. Sookien pukuhan on näytöksen showstopper? Onhan meillä vielä hetki aikaa, koska hän menee catwalkille viimeisenä.
Cathy Eliza Sondqnot: Hmm... Taisin keksiä ratkaisun. Laitetaan hänelle peruukki! Vieläpä joku punertava. Samalla saamme hänestä tismalleen mainoskuvan näköisen!

Jonkin ajan kuluttua kaikki Sweet Delizia-mallistoa esittelevät mallit, Sookie mukaanlukien, ovat valmiita catwalkille. Samaan aikaan kaksi naista pyörii Camnerin kartanossa eksyneinä.

Rihanna: Oh no, is this the right place?
LaShaya: I have no idea. But this must be the Camner.. Was it kartano or something?

Maija: Hei, anteeksi, mitä te etsitte?
LaShaya: Kartano Camner! We came into the fashion show!
Rihanna: Hats! Hattuja tulimme esittelemään!
Maija: Voi kuulkaa, hattunäytös loppui ajat sitten.

Verity Rochester marssii paikalle kuin myrkyn nielleenä.

Verity: Hécatombe!!! How dare you?! How could you do this to me and our honoured designer??!!
LaShaya: Oh dear God, we are late... Again...
Rihanna: We are so so sorry... It was very difficult to find this Pupulikaupunki. Dollywood is so big and we have just..
Verity: SHUT YOUR FACE UP!!!

Kun kaikki ovat rauhoittuneet hieman, antaa Verity tytöille vielä toisen mahdollisuuden. 

Verity: Just look at you. Especially you, Rihanna. You could be a perfect model, you are so tall. And you, LaShaya; your bone structure is amazing. Next time, DON'T be late!
Rihanna: Okay, thank you miss Rochester.
LaShaya: Thank you so much and once again: sorry...

Viimein muoti-illan kohokohta alkaa, nimittäin Cathy Eliza Sondqnotin näytös. Kaikki ovat kokoontuneet Kartano Camnerin suureen saliin. Tällä näytöksellä on jopa juontajakaksikko!

Grace: Hyvää iltaa ja tervetuloa Kartano Camneriin!

Grace: Monet teistä näköjään tunnistavatkin meidät. Olemme sisarukset Grace ja Sandra Ramirez ja olemme toimineet kansainvälisinä malleina vuosia. 
Sandra: Nykyisin olemme keskittyneet musiikkiuraamme. Mutta nyt emme ole täällä puhumassa meistä, vaan suuren Cathy Eliza Sondqnotin uudesta Sweet Delizia-mallistosta! 

Verity Rochester nousee mukaan catwalkin päähän.

Verity: Tervetuloa Mallitoimisto Dramaattisenkin puolesta. Huh, näiden siskosten rinnallahan sitä tuntee itsensä niin lyhyeksi! Mukana on malleja myös Top Model Agencylta ja 80's Modelsilta. Sweet Delizia esittelee ajattoman klassisia iltapukuja hempeissä pastellin sävyissä. Cathy Eliza Sondqnot haluaa tuoda esille upeat asusteet, joten iltapuvut eivät näyttäviä koruja kaipaa. Saammeko siis esitellä: Sweet Delizia by Cathy Eliza Sondqnot!

Musiikki alkaa soida, lavalle syttyy valot ja Dramaattisen Maricah avaa näytöksen pinkissä luomuksessaan.

Catwalkin päädyssä kameroiden takana ovat ranskalainen muotibloggari Camille, Dramaattisen tuttu kuvaajapariskunta Hannah ja Cameron von Obscura, kokkolalainen Tommi sekä televisioon kuvaava Miska.

Seuraavana catwalkilla ihastuttaa 80's Modelsin Chrystal.

Chrystal esittelee futuristisen kiiltävää iltapukuaan kuvaajille.

Irroitettavaa puuhkaa ihastellaan.

80's Modelsin Anne astelee seuraavaksi yleisön eteen.

Leveä, pinkki puku saa katseet kääntymään.

Anne nauttii salamavalojen välkkeestä.

Sitten on Shanian vuoro astua catwalkille ja yleisö hurraa. Heti ensimmäiseksi hän näkee Tommin kameransa takana häntä tuijottamassa.

Shania kuulee poikaystävänsä Jarnon karjuvan kannustushuutoja jostain, muttei löydä miestä katseellaan. Malliystävä Khloe vilkuttaa Shanialle yleisöstä, mutta Jarnon kasvoja hän ei löydä.

Shania jähmettyy paikoilleen. Hän katsoo lavaa, jota pitkin pitäisi edetä, mutta näkee catwalkin päädyssä ainoastaan Tommin, jonka kanssa hän petti Jarnoa. Shania kuulee mielessään Sondqnotin sanat:"JOS kannat mekkoni tänään upeasti catwalkilla, saat sen omaksesi."

Yleisön hurraavat äänet alkavat kuulostaa Shanian korvissa siltä, kuin ne tulisivat jostakin syvältä maan alta. Sitten äänet hidastuvat. Ja hidastuvat. Hän ei enää saa niistä selvää, ne puuroutuvat omituiseksi melusaasteeksi, joka kaikuu Shanian pään sisässä kaikkialla. Shania kääntää päätään. Sekin tuntuu tapahtuvan kuin hidastetussa elokuvakohtauksessa. Hän näkee malliystävänsä Deandran, Lakeishan ja Chantalin. Tytöt hymyilevät hänelle. Vai hymyilevätkö?

Shania lysähtää keskelle catwalkia ja yrittää nostella pukunsa helmoja päästäkseen lavalta pois.

Lakeisha yrittää huutaa Shanialle, mutta nainen on niin shokissa, ettei erota yksittäisiä sanoja metelin joukosta.

Lakeisha: Shania! Mikä sinun on?! SHANIA!!!

Lakeisha ryntää kauttaaltaan tärisevän Shanian luo ja pitelee tätä pystyssä.

Lakeisha: Ystävä hyvä, mitä äsken tapahtui?
Shania: Lakeisha, vie minut täältä pois. Vie minut täältä pois. Vie minut täältä pois. Vie minut...
Lakeisha: Hys... Ei hätää, minä vien sinut pois.

Koko suuri sali on täyden hämmästyksen ja kummastuksen vallassa. Lakeisha taluttaa Shanian yhteen takahuoneista, jossa on petaamaton sänky. Salin äänet kantautuvat huoneeseen. Siellä alkaa musiikki jälleen soida ja näytös jatkuu.

Hetkeä myöhemmin Tommi tulee huoneeseen, jossa Shania kyyhöttää sängyllä. Lakeisha kyselee vielä Shanian vointia ja palaa sitten katsomaan näytöstä.

Tommi: Shania, mitä tuolla näytöksessä tapahtui? Sait selvästi paniikkikohtauksen.
Shania: No kun minä... Kun minä näin sinut ja se kaikki palasi mieleeni ja...
Tommi: Ja mitä?
Shania: Nyt minä pilasin kaiken! En saa edes tätä pukua! 
Tommi: Unohda nyt joku typerä puku. Vastaa vaan kysymykseeni. Kaikki palasi mieleesi ja.. Mitä?
Shania: No minä... Kai minä... Minä ehkä välitän sinusta...
Tommi: Oi Shania kulta, niin minäkin sinusta! Vähän enemmänkin!

Pian Tommin matala ääni ja kauniit sanat saavat Shanian rauhoittumaan. Kalliista design-mekosta viis, jos vierellä on unelmien mies.

Salin puolella Sweet Delizia-näytös on lopuillaan. On vuorossa enää odotettu showstopper, jonka esittelee Dramaattisen Sookie.

Hannah ja Cameron von Obscura räpsivät kilvan kuvia henkeäsalpaavasta Sookiesta.


Kaikki ihastelevat upeita asusteita.

Näytöksen päätteeksi itse suunnittelija Cathy Eliza Sondqnot astelee rivakasti catwalkille. Ranskalainen bloggari ihmettelee, minne yksi kuvaajista on kadonnut parhailla hetkillä.

Caimille: Hei anteeksi, minne se eräs mies lähti?
Hannah: Ei mitään tietoa. En tunnistanut häntä, kuulemma jostain kaukaa Kokkolasta.

Cathy Eliza Sondqnot: Kiitoksia, kiitoksia! Pyydän syvästi anteeksi sitä ikävää, pientä välikohtausta.

Cathy Eliza Sondqnot: Tänään saitte nähdä uuden kevätmallistoni Sweet Delizian. Oh, kiitos paljon. Ablodit riittävät jo! Toivottavasti nautitte näytöksestä!

Kansa jää hurraamaan kuuluisalle designerille ja median edustajilla riittää kuvattavaa ja kysyttävää. Samaan aikaan kuoliaaksi huolestunut Jarno etsii tyttöystäväänsä kartanon joka huoneesta. Samoja huoneita kiertää myös kuvaaja-Tommin tytär Marjukka, sillä isä häipyi kesken näytöksen jonnekin.

Marjukka ja Jarno kuulevat omituista voihketta eräästä huoneesta ja ryntäävät ovesta sisään. Heitä kohtaava näky ei voisi olla kamalampi.

Marjukka: ISKÄ! MITÄ HELVETTIÄ?!
Jarno: Shania hei, mitä sä oikeen duunaat??!!
Tommi: Ööh...
Shania: Hups!

To be continued...

Tarinassa mukana:

TaruisenAaveen: Audrey Hepburn in Roman Holiday ja Birthday Wishes 2015
Ninnin: Sweet Delizia (Italian Doll Convention 2015 Souvenir doll), Barbie Alazne, Crystal Barbie, Celebration Sears 100th Anniversary Barbie, Happy Holiday 2009, Happy Holiday 2010, Barbie Basics 08 (001), Barbie Basics 12 (001), Look City Shine, So In Style/muusa-hybridi, Kate Spade, Top Model Hair Wear Nikki, On Location Barcelona, Moxie Teenz/Barbie Made to Move-hybridi, Justin Bieber, Fashionistas 26 Spring Into Style-curvy, Fashionistas 16 Team Glam-original, Fashionistas 30 White & Pink Pizzazz-tall, Fashionistas 20 Fancy Flowers-original, Fashionistas 33 Fab Fringe-tall, Fashionistas 44-tall, perus Barbie, 2 80-luvun Barbieta.

Ryhmäkuvat yleisöstä netistä

6 kommenttia:

  1. Anonyymi1/4/17 17:55

    Todella hienosti lavastettu muotinäytös, mutta voi Jarno parkaa... ainakin nyt totuus selvisi! Kiva, että Nichelle sai vielä esiintyä muotinäytöksessä ennen lähtöään. X.

    VastaaPoista
  2. Vihdoinkin olen taas ajantasalla sarjassa. Keksin lukea alusta asti ja siihen meni aikaa yllättävänkin kauan. Mutta nyt muistaa monia juttuja.
    Oli kyllä hieno muotinäytös ja lavasteet. Valot oli myös hienot tuossa lavalla. Shania ressu, mutta ehkä se nyt löytää vähän vähemmään diiin miehen XD
    Ja olin ihan onnessani kun miun herra mainittiim tuolla aikasemmassa jaksossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oliko monessa jaksossa ongelmia kuvien kanssa? Siellä on 5 tai 6 jaksoa, joista puuttuu kaikki kuvat toistaiseksi kokonaan, koska käytin silloin sitä aijaa.comia, joka tuhosi kuvat :( Mutta luojan kiitos, ne kuvat on vanhalla pc:llä tallella, että voin niitä joskus lisätä niihin vanhoihin jaksoihin. Mutta oliko joissain muissa, erillisissä jaksoissa kuvaongelmia? Ja herra Engeliä toivottaisiin ihan livenäkin jaksoon, jossa tätä tyttöbändiä kasataan ;) Ninni

      Poista
  3. Anonyymi6/4/17 11:23

    Enpä tiedä, onko Tommi sitten yhtään vähemmän diii mies... Tähän mennessä se ei ole osoittanut hakevansa Shaniasta muuta kuin yhtä juttua. Ja ihmeen innostuneelta sen vaimo Maijakin vaikuttaa. "Sinä se sitten olet minun suosikkimallini!" Eh, ties vaikka Shanian alastonkuvan laittaminen kartanon seinälle olisi ollut molempien idea, ja suunnittelevat jotain kolmen kimppaa... Oli niin tai näin, niin Shaniaa käy sääliksi, vaikka onkin petturi. Jarno taas näyttää siltä, ettei oikein tajua mitä tapahtuu, joten saattaa vaikka antaa Shanialle anteeksi pettämisen. Sen verran diiiltä vaikuttaa. :-D Verity on aika kovis. Hyvin pisti mallit ruotuun! Vanessasta ja Sookiesta tuli lavalla todella upeita. :-) Nähdäänkö Nichelleä sitten jatkossa Japanissa? Eihän se poistu sarjasta kokonaan?
    -Aurora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shanian, Jarnon ja Tommin kohtalo selviää ensi jaksossa, joka julkaistaan pääsiäisenä. Mutta ainahan tilanteet voivat muuttua (etenkin, kun lukijoiden toiveet, huomiot ym otetaan huomioon ;) ) TaruisenAaveen puolesta voin Nichellestä kertoa, että häntä näytetään silloin tällöin Japanissa ja välillä hän pistäytyy Suomessa kyläilemässä :) Ei siis poistu kokonaan, hahmoa vaan näytetään paljon harvemmin. ninni

      Poista
    2. Oli mahtava muotinäytös ja ihanat ouvut ja hatut.
      Hienot lavastukset.aika yllättävä loppu,mutta onhan tuo Jarno kyllä aika yksinkertainen,joten ihan ymmärrettävää.T.Sanelma

      Poista